Kutsuvat sitä nykyajaksi

Räyhälä

Vietin tänään niinsanottua downshiftauspäivää. Toisin sanoen varsinainen päiväni alkoi kello 12 sushilounaalla ystävien kanssa, ja sen jälkeen kiersin kaupungilla tehden hankintoja, jotka ovat tuntuneet aina jotenkin hieman järjenvastaiselta, mutta joihin piti minun lopulta sortuman.

Ennen kuin huomasinkaan, olin taas laittanut koko elämäni rahan avulla järjestykseen. Ei enää piinallisia hetkiä kännykän näytöiltä tihrustettujen kalenterien kanssa, liikaa painavia kasseja tietokoneineen ja latureineen: iPad. Ei enää haisevia ja kertakäyttöisiä muovivesipulloja: Life Factoryn lasinen pullo. Ei enää klemmareilla korjattuja kengän vetoketjuja: suutari. Kun vakkarijoogasali on tauolla, kuntosalini on remontissa ja vakiopilatesohjaaja matkoilla, eikä lenkkeily luonnistu pakkasessa: uusi kuntosalijäsenyys. Eikä enää edes sotkuista kotia, vaan halpoja tulppaaneja Lidlistä. (Tunnetusti leikkokukat motivoivat siivoamaan.)

Oi ostamisen ilo, oi elämän kunnostaminen. Pienen hetken ajan tunsin lapsellista iloa siitä, että olin saanut järjesteltyä itselleni taas yhden työpöydän. Että nyt minulla on oma padi, ja pystyn taas työskentelemään entistäkin tehokkaammin. 

Mutta sitten.

Pöydällä lojuvan padin näytölle putkahti Facebook-viesti.

Siinä se tuijotti minua sinivalkoisine fontteineen ja ikoneineen, valmiina syömään minut elävältä.
 

**

Ruuduista on tullut todellinen nykyajan rasite. Viestimme tällä hetkellä tehokkaammin, nopeammin ja sosiaalisemmin kuin koskaan, mutta samalla stressimme, jatkuvasta valmiustilassa olemisesta johtuva ahdistuneisuutemme ja tarpeemme olla koko ajan parhaita versioita omista itseistämme on saanut aivan uudet mittasuhteet. 

WhatsApp kilisee, Facebook Messenger huutaa ping, puhelin soi. Vitamiinimyyjä hyppää naamallesi ja kauppakeskuksen edessä kymmenien metrien screenit tuuttaavat markkinatalouden ilosanomaa. Kalenteri muistaa hälytysmuistutuksella, sähköpostiin kilahtaa useampi viesti minuutin sisällä. Joku lähettää snapin, yksi tägää instagram-postaukseen, kaveri kutsuu tapahtumaansa. Ai saakeli, ja se yksi sähköpostihan ei edes hälytä! Sinne on nyt ihan varmasti tullut jotakin kiireellistä - pakko tsekata. Ja voi jumalauta, tuleeko nyt joku tuttukin vielä vastaan? Toivottavasti se ei huomaa, äkkiä karkuun!

Pidän itseäni oikeasti aika tehokkaana ja aikaansaavana tyyppinä, mutta tämä ruutuvankeus on välillä yksi nykyajan raivostuttavimmista asioista. Vaikka voin katsella tv-sarjoja missä tahansa, tavoittaa kaverin sekunneissa apua pyytääkseni, saada vastauksen lähes mihin tahansa käytännön pulmaan, jakaa kavereille hassun hetken, suunnistaa itseni kartan avulla oikeaan paikkaan tai vaikkapa saada oikean sävelen lauluesitystä varten, niin olen pahemmassa tehottomuusloukussa kuin koskaan. 

Jokainen vilkaisu mille tahansa ruudulle on muistutus siitä, että olen väärässä paikassa. Että olen jättänyt asioita tekemättä. Jokaista näkemäänsä muistutusta, merkintää ja sisältöä joutuu säilyttämään mielen päällä. Ja jos et reagoi suunnilleen heti, niin pian helvetti on irti, tai olet vähintäänkin suututtanut koko ystäväpiirisi, menettänyt kaikki tilaisuutesi, rikkonut sometikettiä tai möhlinyt momenttisi.

Ja kaikista hölmöintä on se, että olen itse rakentanut tämän vankilan. Itsepä olen kanavani luonut, työni valinnut, ystäväni kontaktoinut. Ja itsepä olen vastuussa tekemisistäni ja laitehankinnoistani. Ja elämästäni ja ajankäytöstäni.

Vaikka romantisoinkin mielessäni aikaa jolloin kamerat olivat kameroita, levyt levyjä, kirjat kirjoja, kartat karttoja ja puhelimet kiinni seinissä johtoineen, on tekniikka tullut jäädäkseen. Tällä hetkellä minulla ei ole muita vaihtoehtoja kuin hyväksyä asia ja opetella elämään sen kanssa. Askel askeleelta, lempeää itsekuria harjoittaen.
 

Päivän hölmö loppuviisaus:

Elämä voi olla toisinaan niinkuin kompleksinen syntetisaattori, mutta tärkeintä on, että siitä lähtee hyvä soundi.

 

Share

Kommentit

Naamapalmu (Ei varmistettu)

Täh. Siis hankit Tabletin ja sen myötä vaatimukset olla tavoitettavissa nousi? Millä logiikalla tässä on mitään järkeä? Mainostitko kaikille että NO NYT OLEN JOKA MINUUTTI LÄSNÄ, vai mitä tapahtui, että lähipiirisi tulkitsi tablettihankinnan oletuksena, että olet aina tavoitettavissa? Miksi latasit ne kaikki ohjelmat padille ja miksi pidät automaattipäivitystä päällä sähköposteille? Pärjäsit ilmeisesti ilman niitä pelkän puhelimen aikanakin. Vai siis väitätkö, että niitä ilmoituksia alkoi mystisesti tulla lisää kun latasit sovellukset tabletillesi. Siis kai nyt ymmärrät, että yhteydenottojen määrä pysyy samana laitteiden määrästä riippumatta?

Ja jos nyt ymmärsin väärin ja puhelimesi ei olekaan älypuhelin jossa nämä samat ominaisuudet jo olivat käytössä, miksi koet martyriyttä ilmoitusten ohittamisesta jos tähän asti olet pärjännyt ilman laitetta, joka ei niistä kerro?

Siksi, että kyseessä on täysin tekaistu ongelma jotta saisit blogiisi kirjoitettua tekosyvällisen "entistä mailmaa kaipaavan" hipsterpäivityksen. "Siis teknologia on niinku nykypäivän vankila, siis mä kärsin ja kaipaan vinyylilevyi." Originellia. Jos koko blogikirjoituksen idea kaatuu ajatukseen "...no eikös tää nyt ole ihan oma vika?" se kannattaa jättää kirjoittamatta.

Enkä tarkoita "oma vika" tuolla omalla puolivillaisella "jalo uhri" -tyylisellä myönnöllä "olen valinnut tämän työn, nämä kaverit (ps paskat kaverit jos suuttuu jos et vastaa heti) jne jne," vaan oma vika koska olet oikeasti konkreettisesti keksinyt itse ongelmasi. "Laitanpa nämä jatkuvat sähköpostipäivitykset päälle VOI EI NÄITÄ TULEE KOKO AJAN MITÄ MÄ TEEN KAUHEEN RANKKAA."

Fiksu kuva ihmisestä.

Voipi olla että tätä kommenttia ei edes julkaista, mutta bloginpitäjän lähinnä haluan tämän näkevän. Usko pois, muut kyllä huomasivat saman hölmöyden logiikassasi ilman, että muut sitä tuovat esille.

Räyhälä
Räyhälä

Blöö, missä huumorin- ja ironiantaju? En mä täällä ole ranteita vetämässä auki, eikä mun kaverit tule todellakaan vetämään turpaan jos en vastaa heti niille viesteihin :D

Tarkoitukseni olikin naureskella sille, että vaikka kaikenmaailman laitteiden käyttö ja niiden aiheuttama läsnäolemisen tarve ahdistaa, niin silti niitä tulee hankittua sekä liityttyä kaiken maailman uusiin juttuihin, joista tulee uusia muistutuksia ja niin pois päin. Ja kun toimenkuvaan sattuu vielä kuulumaan tuo helposti tavoitettavissa oleminen, niin vapaa-ajan ja työasioiden yhdistäminen ja niiden seassa viestiminen tuntuu välillä vähän haastavalta. (Siksi olen tilannut tähän mennessä sähköpostin myös puhelimeen, koska sieltä voi tulla asioita, jotka vaativat nopeaa reagointia. Ts. viestit on usein pakko katsoa nopeasti läpi ja päättää siinä, että reagoiko heti vai myöhemmin.)

Joko minä en osannut tässä postauksessa tuoda tarpeeksi hyvin itseironiaani esille, tai sitten sinä et osannut lukea sitä. En tiedä. Kiitos kuitenkin, että kommentoit näin yksityiskohtaisesti! 

 

Kommentoi