Lunatikkipäiväkirjat

Räyhälä

Voi kunpa mun elämä olisi sellaista, että ehtisin oikeasti kirjoittaa kaiken sen, mistä haluaisin kirjoittaa. Että pystyisin toden teolla syventymään ja keskittymään johonkin.

Nyt se tuntuu olevan vain säntäilyä, flunssia toisensa perään, asioiden järjestelyä sinne päin, päivästä toiseen selviytymistä, stressaamista ja suoriutumista. Lillukanvarsiin epätoivoisesti tarttumista siinä toivossa, että jos riuhdon tarpeeksi, en vajoa pinnan alle kokonaan.

Ei tämä ole se elämä, jonka halusin. En halunnut koskaan vain selviytyä. Halusin niin paljon paljon enemmän.

Halusin aina näihin päiviin asti sellaisen elämän, jossa mulla on varaa tehdä järkeviä valintoja ja pitkällä tähtäimellä oikeita tekoja. Hain jonkinlaista vakautta ja vaurautta, etsin sellaista maaperää, jolla en ollut oikein ikinä seissyt. 

Nyt en edes enää jaksa uskoa siihen. Jos seinät horjuvat, niin senkun horjuvat. Ehkäpä haluan tuota elämää edelleen, mutta se ei tunnu enää realistiselta. Ei ainakaan täällä.

Jos täytyy valita epävarmojen lähtökohtien, itsekunnioituksen ja rehellisyyden tai varman vaurauden, säntäilyn ja suorittamisen välillä, en epäröi hetkeäkään.

Ongelman ydin on vain se, että luulin voivani saada kaiken. Että elämässä voi tehdä itselleen merkityksellisiä asioita, jotka muuttuvat vähitellen vauraudeksi ja varmuudeksi. Vaan kun ei. Yli kymmenen vuotta olen etsinyt oikeaa tapaa olla. Vähän kaikkea ja paljon ei-mitään. Luulin vain olevani kerrankin järkevä.

Ei tällainen luonne vain pysty mihinkään yli-inhimillisiin tekoihin. Minä olen ihminen. Se on ilmeisesti joko tai. Vauraus tai vapaus.

Alkaa olla aika totutella uuteen tulevaisuuteen ja uuteen elämäntyyliin. Paskat varmuudesta ja paskat oikestaan kaikesta siitä mitä olen koskaan ollut yhtään kenellekään. Tästä lähtien aion elää elämää, jossa varmuutta ja vaurautta tärkeämpää on henkinen kasvu, itsetutkiskelu, oman elämänrytmin palvominen ja se iänikuinen maailman tarkastelu ja oman navan tuijottaminen siksi, koska se on hauskaa ja se tekee hyvää. Enhän minä voi loppujen lopuksi elää maailmassa, jossa katson kaikkea aina lopulta jonkun toisen lasien läpi. Tämä on minun elämäni.

Aion päästä tilaan, jossa saan vielä kuorittua kaikesta epävarmuudesta kermat päältä. Aion hallita itseni niin hyvin, että pystyn päästämään itsestäni myös irti. 

Aion tehdä muutoksia, mutta minkälaisia ne ovat, en vielä tiedä. Ja uusi elämäntyylini kertoo minulle, ettei minun tarvitse edes tietääkään. Voi olla, ettei päällisin puolin juuri mikään muutu, mutta voi veljet, sisälläni saa luvan muuttua kaikki.

On aika lakaista turhat luulot, ajatusmallit ja uskomukset rikkalapion kanssa romukoppaan ja opetella nauttimaan siivoamisesta. Sillä sitähän tämä elämä on. Siivoamista päivästä toiseen. Ja maailma se kun osaa olla yksi iso sikolätti.

(Toim. huom. Postaus on kirjoitettu erittäin väsyneenä flunssassa pitkän työpäivän jälkeen ja ajastettu seuraavaksi aamuksi, jotta tämän tilan jonkinasteinen mielipuolisuus voisi loistaa huomenna kirkkaammin. Yötä kohti mentäessä kun jokainen ihminen taitaa seota vähän johonkin suuntaan. Haluan tietää kuinka päivänvalo reagoi.)

your childhood is over

Share

Kommentit

Pax
Liikehdintää

Samoissa fiiliksissä. Erityisesti tän suhteen:

Voi olla, ettei päällisin puolin juuri mikään muutu, mutta voi veljet, sisälläni saa luvan muuttua kaikki.

Ja joo, olisi kiva jos ehtisit kirjoittaa useammin, mutta nautin näistä sirpaleistakin. :)

Räyhälä
Räyhälä

Kiva, jos kirjoittelustani on jotain iloa :) Eikun vaan muutosta kohti!

minsu
Mainostaulujen takana

Ihan samoissa fiiliksissä. Ja tää on usein aaltomaista: yhtenä päivänä oon ihan että p*skat muista tää elämä on mun, ja toisena päivänä itkettää kun ei ole elänyt elämää jonkin "kaavan" mukaan. Mä oon pyörittänyt näitä ajatuksia viime päivinä aika paljon ja ärsyttää sitten sekin, että joku tulee sanomaan jotain siihen tyyliin, että "onneksi tätä elämää ei tarvitse elää yhdellä oikealla tavalla". Joo, ei tarvitse, mutta kun tuntuu että itse vain haahuilee ja hortoilee eteenpäin ja toisilla on selkeä suunta.

Viime kuukausina olen varovasti antanut sellaisen ajatuksen päästä mieleen, että ehkä mun tarkoitus onkin hortoilla ja haahuilla. Ehkä mulle ei olekaan olemassa mitään yhtä tapaa olla ja elää, vaan mun tarkoitus on olla eräänlainen tuuliviiri, mennä sinne minne on vähiten vastusta tai eniten vetoa. Ajatus pelottaa ja naurattaa samaan aikaan. Ja tuntuu varovaisen lohdulliselta.

Räyhälä
Räyhälä

Hyvä kuulla, etten ole ainoa näissä ajatuksissa rypevä. Samaa yritän ajatella nyt itsekin. Koska varman ja vakaan elämän rakentaminen ei tunnu millään onnistuvan, niin kai tässä täytyy vaan rakentaa epävarmuudestaan jonkinlainen linnake tai joku hökkelikylä, jossa voi asustella rauhassa.

Tsemppiä siis sinnekin!

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Paskat varmuudesta ja paskat oikestaan kaikesta siitä mitä olen koskaan ollut yhtään kenellekään.

AAMEN. 

ReettaM
Harharetkiä

Aion päästä tilaan, jossa saan vielä kuorittua kaikesta epävarmuudesta kermat päältä. Aion hallita itseni niin hyvin, että pystyn päästämään itsestäni myös irti. 

Word! Kiitos, täällä pyöritelty aika usein samoja fiiliksiä. Joskus tuntuu, että epävarmuuteen ja murehtimiseen tarttuminen on välillä myös se tuttu ja turvallinen vaihtoehto. Ikään kuin asiat olisivat paremmin hanskassa, jos niistä murehtii koko ajan.

Olisi niin helpottavaa, kun olisi joku valmis, turvallinen kaava johon turvautua ja jonka kokisi palkitsevana - musta tulee lääkäri, musta tulee lakimies, musta tulee luokanopettaja. Koska siitä sitten vaan lähtee toteuttamaan.

Räyhälä
Räyhälä

No niinpä olis. Jotenkin olin aina ajatellut, että mulle sopii tällainen "mistään ei tarvitse tietää mitään, eikä mitään tarvitse päättää etukäteen" -elämä ja opiskelu, mutta nyt sitä sitten niittää mitä kylvää. Eli onpa vaikeaa, kun ei ole mitään selvää ja konkreettista suuntaa tai jotakin nimikettä, jolla voisi selittää vain kaikille, että kuka minä olen ja mitä teen. Kyllä hämmentää! :D

Kommentoi