Marraskuun musavinkki teinigoottien reinkarnaatiotarkoituksiin

Räyhälä

Kuolema, ahdistus, mustavalkoiset kuvat ja menneitä aikoja kaikuvat elektrosoundit. Pelot, sodat, kauhut ja unet ja painajaiset. Mielisairaudet ja itsetuho. Noituus.

Näin marraskuun kunniaksi sisäinen teinigoottini on ottanut minussa vallan, sillä olen jäänyt koukkuun Haus Arafna ja November Növelet -nimellä musiikkia tekevän saksalaisduon audiovisuaalisiin kauhua tihkuviin spektaakkeleihin. Omakustanteisesti musiikkia Galakthorrö-yhtiönsä kautta julkaisseet post-industrial-yhtyeet luovat todella hämmentäviä, karuja ja kiinnostavia äänimaisemia, hämmentävistä videoista puhumattakaan.
 

Paikoitellen yököttäviäkin hetkiä tarjoavat videot ja särisevän painostavat minimalistiset elektroniset äänimaisemat luovat yhdessä kiinnostavan ja monenlaisia tuntemuksia herättävän kauhucocktailin. Ei kun YouTubeen vaan tsekkaamaan, jos kiinnostaa - materiaalia näiltä yhtyeiltä löytyy runsaasti. Jos olet pystynyt katsomaan esimerkiksi David Lynchin Eraserheadin saamatta sydäriä, pystyt tähänkin.
 

(Ps. Toi alun kasvava soundi on ihan tiiättekö miten makee. Nii-in. Kirosanoja tähän. Tekisi mieli pölliä pätkä omaan käyttöön.)

Jos mielesi ei järky liikaa, ja jos sisälläsi asustelee pieni teinigootti, niin suosittelen tutustumaan. Jotkut löytämistäni videoista ovat vähän liikaa minullekin, mutta herranjumala, onhan tämä kiinnostavaa. Mitä kuuluu tähän kokonaiseen alakulttuuriin, joka videoihin ja musiikkiin linkittyy? Miten tämä tyylisuunta voi maailmassa tänä päivänä? Onko tämä nyt sitä syntiä? Ja miksi aina saksalaiset? Lederhosen, ja?
 

Share

Kommentit

ReettaM
Harharetkiä

Ihanan hämärää meininkiä, mutta putosin ihan totaalisesti ton Saksan kohdalla... Koska tällaista settiä tulee vain sieltä! Miksi on niin vaikeaa edes kuvitella, että tällaista tehtäisiin jossain muualla?:D Mistä tää kumpuaa?

Räyhälä
Räyhälä

Haha, niinpä!

Kommentoi