PWRDMND

Räyhälä

 

Olen aina ollut värien ystävä. 

Se alkoi silloin kun sain kaverin syntymäpäivillä onginnasta balleriina-nallerintaneulan. Tunsin aluksi pientä harmistusta siitä, ettei minun nallellani ollut vaaleanpunaista tai vaaleanliilaa tutua, niinkuin ystävilläni. Tiesin, että ne ovat värit, jotka ikäiseni tytön kuuluisi saada kelvatakseen.

Minun nallellani oli turkoosi.

Turkoosi. 

Voi perkele, TURKOOSI.

Mietin asiaa hetken hyvin vakavasti, ja tajusin, että tällaiset kortit minä nyt elämässäni sitten sain, mutta tästä voi tulla minun värini. Oi kyllä. MINUN värini.

Ja siitä asti kirjoitin ystäväkirjoihin lempivärikseni aina turkoosin ja kannoin sen ylpeydellä mukanani. Se tuntui hienolta.

Sitten unohdin värit vuosikausiksi. Varhaisteini-iässä ymmärsin kuitenkin, että vaaleansininen oli se juttu. Voi jumalauta, se oli juttu se. Halusin kaikki vaatteeni vaaleansinisenä ja sinisenä, etenkin kapinoidakseni vaaleanpunaista vastaan. Itkin katkerasti sitä, että vuokra-asuntoomme ei voinut laittaa vaaleansinistä seinää eikä oveeni Daysta saatavia upeita muovitimanttiverhoja (sinisenä - tietysti). Onneksi ystävälläni Saralla oli upea iso sininen puhallettava tuoli, jossa sain istua vaaleansiniset raitavarvaspolvisukat jalassani ja tuijotella kaukaisuuteen runoja pääni sisällä rustaillen, itseni maailmankaikkeuden suurimmaksi ja erityisimmäksi lumihiutaleeksi tuntien.

Kun muutimme, uudessa ikiomassa huoneessani oli vihdoinkin vaaleansiniset seinät.

Vihasin niitä yli kaiken. 

 

Sen jälkeen aloin uskotella itselleni, ettei minulla ole lempiväriä

ja kuulkaahan, se on kyllä valhetta se.

Sillä sydämeni sykkii edelleen kaikkien vuosien jälkeen sille yhdelle ja samalle värisävylle, joskin tummennettuna, sekoitettuna, murrettuna. Värillä ei ole nimeä - suomeksi petrolinvihreä ja petrolinsininen saattaisivat kuvata sitä, mutta sävyjä on niin monta, ja ne kaikki ovat suosikkejani.

Kun uudessa kämpässämme oli valmiiksi oikean värinen seinä, tiesin tulleeni kotiin. Tämä väri elämässäni ei kulu. Haluan nähdä sitä kaikkialla. Vallitsevana. Myös sormessani. Helvetillisen isona ja voimauttavana.

Minä olen värihörhö, ja tämä sattuu olemaan minun elämäni väri. 

Share

Kommentit

jazz (Ei varmistettu)

Saako kysyä mistä tuo sormus on? Todella kaunis!

Räyhälä
Räyhälä

Niinkin eksoottisesta paikasta kuin Tukholman Glitteristä :D Luulisin, että löytyy Suomestakin!

Jaana K

Ei vitsit tiedätkö, luin tän postauksen tokan lauseen ja mulle tuli heti elävästi mieleen toi balleriina-nallerintaneula – varmasti sieltä samoilta synttäreiltä saatu :D Ja munkin nallella oli turkoosi hame! Olin unohtanut asian ihan kokonaan, uskomatonta mitä kaikkea mieli säilöö tonne pohjamutiin ja pulpauttaa pinnalle, kun oikea ärsyke tulee vastaan :)

Räyhälä
Räyhälä

Heti kun tajusin että sä olit kommentoinu niin mun alitajunta purskautti myös jotain mieleen, että sulla ehkä oli samanlainen tai jotenkin sä liityit tähän muistoon :D Kreisiä!

Jaana K

No on! :D

Kommentoi