Taikamaailman pääsiäisevankeliumi

Räyhälä

Luin lehdestä, että Yle Fem näyttää tänään dokumentin Astrid Lindgrenistä. Aina kun Lindgren nousee esille mediassa, minut valtaa jonkinlainen nostalgia ja herkkyys, suuri sielujen sympatia ja samastuminen. Päässäni alkavat pyöriä ajatukset siitä kuka olen, mistä olen tullut, mikä on historiani ja paikkani tässä maailmassa. 

Olen kasvanut satujen keskellä. Meillä luettiin aina etenkin Lindgrenin kirjoja, ja kaikki Lindgren-televisiosarjat ja -elokuvat katsottiin suurella hartaudella. Opin lukemaan ja kirjoittamaan neljävuotiaana, kiitos sekä inspiroivien satujen että opettajamummoni, jolla on edelleenkin ihmeellinen taito saada selvää pienen lapsen tekemistä maailman koukeroisimmistakin kirjaimista. Siitä asti kun opin lukemaan ja kirjoittamaan, elämäni mullistui jollain tavalla; löysin tiedon ja historian. Sain valita, tehdä ja luoda asioita ihan itse.

Astrid Lindgren on maininnut tarinoidensa erääksi alkulähteeksi onnellisen lapsuutensa, ja juuri tämän takia koen suurta yhteenkuuluvuutta kirjailijan kanssa. Se, että oma lapsuuteni oli hyvin onnellinen, on määrittänyt minua ihmisenä aivan valtavasti. Olemassaoloni oli yhteen aikaan pelkkää iloista jännitystä, vahvoja tunteita ja elämänjanoa. Keksimme ystävieni kanssa mitä hauskimpia leikkejä ja kepposia, perustimme myös varmaan ainakin satoja kerhoja ja bändejä. Harrastin vaikka mitä soittotunneista teatteriin ja savikerhoon.

Välillä riehakkaatkin leikit ja sosiaaliset ympyrät olivat kaikki kaikessa, mutta välillä muiden kanssa leikkiminen ei huvittanut ollenkaan. Saatoin vetäytyä tuntikausiksi kirjoituspöytäni ääreen, piirrellä ja kirjoitella, tehdä lehtiä, soitella pianoa ja säveltää omia kappaleita - upottautua jonkinlaiseen omaan taikamaailmaani, jossa purin ajatuksiani ja tunteitani. Paperilla voitin kaikki asiat, jotka olivat loukanneet minua. Ilkeät sanat, vähättelyn, haukkumisen, epäoikeudenmukaisuuden, väkivaltaiset pojat ja tyttöjen väliset hierarkiat. Omassa taikamaailmassani annoin kaikille takaisin ansionsa mukaan. 

Lapsuus, lapsena koetut tunteet sekä opitut toimintamallit eivät ole koskaan kadonneet minusta. Tänäkin päivänä saatan olla yhdellä hetkellä riehakas ja seikkailunjanoinen rääväsuu, joka kuuluu sataan porukkaan ja kerhoon tai juttelee tuntemattomille ummet ja lammet. Toisena hetkenä vetäydyn tuntikausiksi omiin oloihini ja sinne yksityiseen taikamaailmaani, jossa vannon kostoa mulkuille ja glooriaa niille, jotka sen ansaitsevat. Paikkaan, jossa oikeus voittaa aina. Niin paljon kuin toisinaan rakastankin olla ihmisten ympäröimänä, tarvitsen aina oman tilani, jota en jaa kenenkään kanssa. Minä tarvitsen yksinoloa, ajatuksiani, omaa rauhaani ja lapsuuden taikamaailmaani. Ja aina kun huomaan, että maailma ei hyväksy kaltaisiani, lohduttaudun sillä, että meitä on täällä monta. Meitä, jotka olemme pintapuolisesti iloisia, hauskoja ja sosiaalisia. Meitä, jotka kannamme omat ristimme vain omissa taikamaailmoissamme.

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän huomaan kuinka taikamaailmani rauhaa koetellaan. Alan ymmärtää, että ongelmia ja epäoikeudenmukaisuutta ei voi ratkaista vain oman päänsä sisällä, vaan elämässä täytyy tehdä myös tekoja. En voi enää juosta karkuun kaikkea maailman vääryyttä, surua ja vihaa uppoutumalla vain oman mieleni perukoille ja käsittelemällä asioita yksinäisyydessä. Alan vihdoin tuntea olevani kypsä olemaan oma itseni myös muiden silmissä. Vuosien saatossa rakennettu kuoreni ei ole murtunut, mutta se saa rakoilla pala palaselta oikeissa paikoissa, oikeilla hetkillä ja oikeiden ihmisten seurassa. Häpeästä, kyynisyydestä, keskivaikeasta masennuksesta ja itsesuojeluvaistosta rakennetun panssarin sisältä on paljastunut itseluottamus ja kyky kohdata elämän kipupisteet. Elämä tulee aina näyttämään silloin tällöin finkkua, mutta tällä hetkellä tunnen olevani kyllin vahva näyttämään sitä takaisin ja tarvittaessa haistattamaan päälle myös muiden puolesta. Tällaisesta tilanteesta on oltava onnellinen.

Pääsiäisen kunniaksi voisin keksiä tähän Jeesus-lausahduksen. En tiedä oikeasti Jeesuksesta ja Raamatusta mitään, mutta koska taikamaailmassani olen itseoikeutettu Jeesus ja taivaan portin Pietari, uskallan tuoda teille ilosanoman maailmani taivaista. Se kuuluu näin: Parantakaa itsenne, jotta voisitte parantaa muita. Juokaa punkkua ja iloitkaa, käykää luovuttamassa verta. Etenkin, jos veriryhmänne on harvinainen.

 

Tämän rönsyilevän ajatuksenvirtapostauksen myötä haluan toivottaa hyvää pääsiäistä kaikille, tarkoitti se kohdallanne mitä tahansa. Älkää naulitko itseänne ristiin, vaan ottakaa risti haltuunne ja raahatkaa sitä mukananne. Tiukan paikan tullessa se toimii varmasti hyvänä istuinalustana, jonka päältä voi juoda mukavan lämpimät termoskahvit vaikka sitten itse Saatanan kanssa.

Kaikki kuvissa esiintyvät henkilöt ovat elossa olevia tai edesmenneitä sukulaisiani Pohjois- ja Keskipohjanmaalta, Raja-Karjalasta ja Pohjois-Karjalasta.

Dok: Astrid Lindgrenin tarina, osa 1/3: Surulintu tänään klo 16:55, Yle Fem. Täällä odotellaan jo kellon kanssa.

Share

Kommentit

MinnaM
Itse Minna Mänttäri

Vuosien saatossa rakennettu kuoreni ei ole murtunut, mutta se saa rakoilla pala palaselta oikeissa paikoissa, oikeilla hetkillä ja oikeiden ihmisten seurassa. Häpeästä, kyynisyydestä, keskivaikeasta masennuksesta ja itsesuojeluvaistosta rakennetun panssarin sisältä on paljastunut itseluottamus ja kyky kohdata elämän kipupisteet. Elämä tulee aina näyttämään silloin tällöin finkkua, mutta tällä hetkellä tunnen olevani kyllin vahva näyttämään sitä takaisin ja tarvittaessa haistattamaan päälle myös muiden puolesta. Tällaisesta tilanteesta on oltava onnellinen.

Aina kun lukee jotain sellaista, minkä olisi voinut itsekin kirjoittaa omasta elämästään sanasta sanaan, se lohduttaa. Maija Vilkkumaan sanoin, ne sanat lohdutti mua niin kuin lohduttaa kahvila moottoritiellä. 

Ja saa tuntemaan, että tässä elämässä on paljonkin mieltä ja järkeä. Kiitos siis tästä.

Räyhälä
Räyhälä

Kiitos itsellesi, laitoinkin juuri pienen faniviestin mahtavaan blogiisi, jonka useat sanat voisivat olla kuin omasta kynästäni. :)

Maaia (Ei varmistettu)

Olipa taas upea, herkistävä kirjoitus. Osui ja upposi, osui upoksissa vielä kyynelissä kylpevään uppotukkiinkin.

Kommentoi