You've Got a Friend

Räyhälä

Vaikka sana naurattaakin, ei taaperoterapia ole meikäläiselle mikään vitsi. Välillä maailmaani ei mahdu mitään muuta kuin masentavia ajatuksia, murheita, pelkoa, inhoa, jännitystä ja huolta. Silloin ainoa iloinen asia on paras vauvakaverini, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Ikää hänellä on kohta vuosi, ja hänen touhujaan ja elämäänsä katsellessa oloni paranee aina huimasti. Että joku voikin olla niin ihmeissään ja innoissaan ihan kaikista pienimmistäkin asioista! Voi niitä tunteita, joita en enää ikinä pysty itse saavuttamaan missään mittakaavassa.

Toisen aitoa riemua ja elämäniloa katsellessa omat huolet hukkuvat välittömästi, ja tämän pikkuisen seurassa maailma tuntuukin aika valoisalta paikalta.

Valitettavasti koko perhettäni kovasti ilahduttava ja rakas pikku pallero viettää suuren osan ajastaan toisessa maassa, joten pidempinä näkemistaukoina ikävä on kova. Tällä hetkellä lasken jo päiviä jouluun, jotta pääsen taas leikkimään maailman parhaan pikkukaverini kanssa. 

Uuden elämän seuraaminen kohta jo vuoden ajan on ollut aivan uskomattoman hienoa. Vanhat leikit ovat vaihtuneet uusiin, liikkumiseen ja kanssakäymiseen on tullut uutta pontta ja huimasti lisää taitoa. Huumorintajua, mutta myös vakavasti mietittävää pohdiskeltavaa ja tarkkailtavaakin hänellä on valtavasti.

Tämä valovoimainen, tarkkailevainen ja iloinen pikkumimmi on hurmannut meidät kaikki täysin. Ja vuoden pimeimpänä aikana ikävä on kaikista suurin.

Tule siis pian luoksemme, paras kaveri ja joululahjamme! Yksi täti täällä odottelee jo kovasti.
<3

Share

Kommentit

Suvi55

Mie käyn samantyylisessä vauvaterapiassa veljen luona. Kyllä siinä vaan kaikki murheet ja taakat karisee kun katsoo pieniin silmiin ja hampaattomana hymyilevään mini-ihmiseen. Hymyili se sitten olohuoneen lampulle tai minulle, niin on se vaan joka kerta yhtä pysäyttävää. :')

Räyhälä
Räyhälä

Niinpä! Ja tätinä pääsee kyllä täysin kuorimaan kermat päältä. Ei katkonaisia öitä ja kakkavaippoja :D

Suvi55

No niinpä, niinPÄ! :'D

Rakkaudella, Hannele (Ei varmistettu) http://www.rakkaudellahannele.fi

Oi ihana pikkuinen! Itselläni on onneksi taapero kotona, saa aurinkoterapiaa riittämiin :).

Hannele
http://www.rakkaudellahannele.fi

Räyhälä
Räyhälä

En tiedä voiko tätinä sanoa "kiitos" ja ottaa minkäänlaista kunniaa, mutta kiitos jokatapauksessa :D

Kommentoi