Ladataan...
Räyhälä

Tällä hetkellä olen oletettavasti seilailemassa jossakin Helsingin ja Tukholman välillä, mutta tässä lupaukseni mukaisesti marraskuun biisivalintoja. Aika laiha saldo, mutta sellainen oli marraskuunikin. Ehkäpä joulukuu sitten vähän vahvemmin.
 

Hassisen kone - Syytön

 

Grimes - SCREAM ft. Aristophane

 

Nina K - Impossible

 

Lou Reed - Perfect Day

 

Share

Ladataan...
Räyhälä

Vaikka sana naurattaakin, ei taaperoterapia ole meikäläiselle mikään vitsi. Välillä maailmaani ei mahdu mitään muuta kuin masentavia ajatuksia, murheita, pelkoa, inhoa, jännitystä ja huolta. Silloin ainoa iloinen asia on paras vauvakaverini, josta olen kirjoittanut aikaisemminkin. Ikää hänellä on kohta vuosi, ja hänen touhujaan ja elämäänsä katsellessa oloni paranee aina huimasti. Että joku voikin olla niin ihmeissään ja innoissaan ihan kaikista pienimmistäkin asioista! Voi niitä tunteita, joita en enää ikinä pysty itse saavuttamaan missään mittakaavassa.

Toisen aitoa riemua ja elämäniloa katsellessa omat huolet hukkuvat välittömästi, ja tämän pikkuisen seurassa maailma tuntuukin aika valoisalta paikalta.

Valitettavasti koko perhettäni kovasti ilahduttava ja rakas pikku pallero viettää suuren osan ajastaan toisessa maassa, joten pidempinä näkemistaukoina ikävä on kova. Tällä hetkellä lasken jo päiviä jouluun, jotta pääsen taas leikkimään maailman parhaan pikkukaverini kanssa. 

Uuden elämän seuraaminen kohta jo vuoden ajan on ollut aivan uskomattoman hienoa. Vanhat leikit ovat vaihtuneet uusiin, liikkumiseen ja kanssakäymiseen on tullut uutta pontta ja huimasti lisää taitoa. Huumorintajua, mutta myös vakavasti mietittävää pohdiskeltavaa ja tarkkailtavaakin hänellä on valtavasti.

Tämä valovoimainen, tarkkailevainen ja iloinen pikkumimmi on hurmannut meidät kaikki täysin. Ja vuoden pimeimpänä aikana ikävä on kaikista suurin.

Tule siis pian luoksemme, paras kaveri ja joululahjamme! Yksi täti täällä odottelee jo kovasti.
<3

Share

Ladataan...
Räyhälä

Kuolema, ahdistus, mustavalkoiset kuvat ja menneitä aikoja kaikuvat elektrosoundit. Pelot, sodat, kauhut ja unet ja painajaiset. Mielisairaudet ja itsetuho. Noituus.

Näin marraskuun kunniaksi sisäinen teinigoottini on ottanut minussa vallan, sillä olen jäänyt koukkuun Haus Arafna ja November Növelet -nimellä musiikkia tekevän saksalaisduon audiovisuaalisiin kauhua tihkuviin spektaakkeleihin. Omakustanteisesti musiikkia Galakthorrö-yhtiönsä kautta julkaisseet post-industrial-yhtyeet luovat todella hämmentäviä, karuja ja kiinnostavia äänimaisemia, hämmentävistä videoista puhumattakaan.
 

Paikoitellen yököttäviäkin hetkiä tarjoavat videot ja särisevän painostavat minimalistiset elektroniset äänimaisemat luovat yhdessä kiinnostavan ja monenlaisia tuntemuksia herättävän kauhucocktailin. Ei kun YouTubeen vaan tsekkaamaan, jos kiinnostaa - materiaalia näiltä yhtyeiltä löytyy runsaasti. Jos olet pystynyt katsomaan esimerkiksi David Lynchin Eraserheadin saamatta sydäriä, pystyt tähänkin.
 

(Ps. Toi alun kasvava soundi on ihan tiiättekö miten makee. Nii-in. Kirosanoja tähän. Tekisi mieli pölliä pätkä omaan käyttöön.)

Jos mielesi ei järky liikaa, ja jos sisälläsi asustelee pieni teinigootti, niin suosittelen tutustumaan. Jotkut löytämistäni videoista ovat vähän liikaa minullekin, mutta herranjumala, onhan tämä kiinnostavaa. Mitä kuuluu tähän kokonaiseen alakulttuuriin, joka videoihin ja musiikkiin linkittyy? Miten tämä tyylisuunta voi maailmassa tänä päivänä? Onko tämä nyt sitä syntiä? Ja miksi aina saksalaiset? Lederhosen, ja?
 

Share

Ladataan...
Räyhälä

Järkyttäviin uutisiin herääminen aamulla tuntui epätodelliselta. Ei siksi, etteikö tämä olisi ollut jollakin tasolla odotettavissa. Eikä siksi, että satuin näkemään yöllä unta, johon liittyi vuotava veri, jota ei voinut paikata millään.

Kriisien osuessa länsimaisiin valtioihin monet kauhistelevat sitä, ettei ihmisiä kiinnosta muualla maailmassa tapahtuvat ja jopa suuremman mittakaavan terroriteot. Ymmärrän toki pointin, sillä jokaisen ihmishengen tulisi olla yhtä arvokas riippumatta siitä missä päin maailmaa henkiä riistetään tai uhataan, ja länsimaisten ihmisten soisi tietysti kiinnittävän huomiota enemmän myös kauempana tapahtuviin tragedioihin.

Mutta pakko myöntää, että kun tällainen teko osuu niinsanotusti omalle kohdalle (eli koskettaa henkilökohtaisesti useita Pariisissa asuvia ystäviä ja tuttavia sekä lukemattomia ihmisiä ympäri maailman), konkretisoituu koko universumin alennustila täydellisesti. Jos omien läheistensä kautta myötäelämistä haluaa kutsua tekopyhyydeksi, niin siitä vaan. 

Mutta en minä ole vain Pariisin vuoksi murtunut. Tämä maailma on sairas, se on osoitettu jo moneen kertaan. Surullisinta onkin, että tämä oli vain ajan kysymys, ja tätä osasi jo jollain tasolla odottaa. Mitä se kertoo maailmasta, jossa elämme? Ja mitä se kertoo meidän mielentilastamme? Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Terrorin rinnalla huolta aiheuttaa myös terrorismia pakenevien ihmisten kohtalo. Leimaaminen, vihamielisyys ja teoiksi asti liekehtivä pelko. Erinäisten etnisten ihmisryhmien ja kulttuurien, ja sitä kautta myös yksittäisten ihmisten demonisointi.

Näinä aikoina tekee mieli kaivaa esiin suosikkisarjakuvani Persepolis, eli Marjane Satrapin edelleenkin hyvin ajankohtainen omaelämäkerrallinen 1980-luvun Iraniin sijoittuva ja sieltä pakenemisesta kertova sarjakuva vuosilta 2000-2003.

Punk is not ded, kirjoittaa ala-asteikäinen Satrapi takkiinsa 1980-luvun vanhoillis-uskonnollisessa Iranissa.

Ja samaa sanomaa kaivataan nyt kipeämmin kuin koskaan. Terrorismille, vanhoillisuudelle, äärimmäiselle uskonnollisuudelle ja näiden varjolla pelottelulle ei pidä alistua. 

Voimia kaikille synkkien ajatusten kohtaamiseen. Älkää ainoastaan sytyttäkö kynttilöitä, vaan kyseenalaistakaa oma maailmanne ja arvostakaa sitä, että te pystytte istumaan perseillänne tietokonetuoleissanne ja seuraamaan kriisiä kansainvälisen median ja someruudukoidenne kautta. Me olemme etuoikeutettuja, ja meidän velvollisuutemme on auttaa. 

Ei enää enempää rukouksia ja uskontoa, vaan voimia ja vahvuutta Pariisiin.

Share

Ladataan...
Räyhälä

Heija heija hee, Räyhälä-blogi on tasan yks vee! 

Toden totta, tasan vuosi sitten siirsin hetken mielijohteesta vanhan blogini tänne Lilyyn uuden nimen turvin. Toisin sanoen, jatkoin bloggaamista hyväksi havaitsemallani "kirjoita mitä tahansa mieleesi pälkähtää" -konseptilla, jonka selässä ratsastelen yhä kohti uusia seikkailuja. Siitä alkaen jäin myös koukkuun Lilyyn. Kiitos siitä kuuluu ennen kaikkea kaikille, jotka ovat blogiani koskaan lukeneet, kommentoineet tai sen muulla tavoin noteeranneet, mutta myös kaikille, joiden blogeista olen löytänyt paljon hyviä pointteja, vertaistukea, aiheellista asiaa tai muuta arkeani ja elämääni rikastuttavaa sisältöä. Kiitosta vaan, täällä on hyvä pöhinä!

Vaikka tämä kirjoita mitä haluat -periaate elää blogissani vahvana, niin alun perin tarkoitukseni oli kirjoittaa niinsanotusta räpiköinnistä, eli siitä kun ihminen luulee hoitaneensa elämänsä ihan hyvään jamaan, ja sitten yhtäkkiä taikamatto lennähtääkin pois jalkojen alta, viskaten ihmisen kylmään maailmaan. Työttömyyteen, köyhyyteen, tylsyyteen, virastotaisteluihin ja epävarmoihin aikoihin keskelle epävakaata yhteiskuntaa. Sieltähän täytyy yrittää räpiköidä heti pois. Ja arvatkaapa mitä? Räpiköinti jatkuu näköjään edelleenkin tämän blogin pääteemana. Erilaisella volyymilla, mutta kuitenkin.

Blogissani tehdään välillä pyhiinvaellusta ja välillä huvimatkaa, jota on nyt takana tasan vuosi. Otetaanko toinen heti perään?

Samaa voisi kyllä kysyä myös uudesta pikku projektistani, nimittäin ensimmäisestä tatuoinnistani. Otetaanko toinen heti perään?

Pahoittelut epäselvistä kuvista. Oman vasurikäden kuvaaminen useammasta eri suunnasta osoittautui hieman hankalaksi. Kuvassa siis toistaiseksi vain peilisisareni Älähyär, ja yhteinen tatuointimme. Ja jos minulta kysytään, niin kyllä, otetaan toinen heti perään.

Että sillviisii! 

**

HUOMHUOMHUOM, vielä ehdit osallistua vuosituhannen huikeimpaan arvontaan, jonka voittaja palkitaan kerrassaan vastuttamattoman upeilla pelkinnoilla. Armon aikaa on tämä vuorokausi. Suosittelen osallistumista, sillä onhan epäkaupallisessa yhteistyössä kanssamme maanmainio Paulo Coelho -generaattori, jonka olemassaolo ei kysy KENELTÄKÄÄN tarvetta eikä hyötyä. se on jotakin maailmaa suurempaa. SE ON SUUREMPAA KUIN IHMINEN. Harmi muuten, etten tajunnut lähteä esittelemään sitä Slushiin.
No, ehkäpä sitten ensi kerralla, Räyhän vuonna 2016.
Baila baila!
Share

Ladataan...
Räyhälä

Pitchaa, coachaa, twiittaa, twerkkaa
Snäppää, instaa, brändis merkkaa

Tuotteista, brändää, portfolioi, head-hunttaa
Googlesta kaikki tietosi lunttaa

Manageroi ja mentoroi, kohdista se, dataa analysoi
Luoja kun meille somen loi

Nyt kaikki joukolla hakemaan
Parhaat kyvyt kyllä esiin kaivetaan

Kun elämänsä oikein strategioi
Niin tiimipelaajaksi päätyä voi

Nostamaan firman profiilia
Tägäämään uusia asiakkaita
Ja saada nimensä koristamaan 
start-uppien säkenöivää kimaraa

Laita se elämäs jo paperille
Tai paperi on paskaa - tietty digille
Tulevaisuuden avaimet käsissä
Viistoista filtterii pläsissä

B2B:t, contenttii, goodwillii ja klikkii
Omaa riskii, statuksii ja tissejä ja dikkii

Ota jo itteäs niskasta
Menestyminen on kiinni asenteesta

Ja timantit on ikuisia, kaikki muu on roskaa

Ja kaiken tän roskan meitsi voi ostaa

 

**

Tämä on firman automaattinen somevastaaja.
Jätä viesti äänimerkin jälkeen. Mieluiten snäppi tai YouTube-video, sillä muuten et ole mitään.

 

Hyvää päivänjatkoa ja haistakaa vittu, niin palaamme asiaan.

KLIK!

 

Kuvassa Jeesus pitchaamassa liikeideaansa The Holy Bible. kommentoi hashtagilla #JesusLtd. Kun uskoa ja klikkejä on tarpeeksi, niin menestys seuraa kyllä perässä! KUN ON OIKEA WIN-WIN-TAHTOTILA, NIIN kaikki voittavat!
Share

Pages