Ladataan...
Räyhälä

Terveiset Skotlannista, jossa vietin maassa asuvan ystäväni kanssa mielenkiintoisen viikon upeissa saaristomaisemissa Arranilla, vireässä, mutkattomassa ja historiaa henkivässä Edinburghissa sekä vaihtariajoistani hupaisasti muistuttavassa pohjoisessa. (Matkaraportti tulossa jahka saan kerättyä itseni.)

Viikko tien päällä, ja kokonainen elämä isossa muutoksessa.

Ensimmäistä kertaa ikuisuuksiin en tiedä, en ymmärrä, en osaa selittää, en ennustaa. En voi tehdä muuta kuin hengittää, pitää ajatukseni virkeinä ja antaa auringon paistaa sisään sinne missä olen, ottaa myös sateen, vaikka rännänkin. 

Ja oikeastaan sellainen on aika helpottavaa; vankkumaton luottamus siihen, että kaikki järjestyy ilman että sitä tarvitsee murehtia erikseen. Sillä kyllä kaikki järjestyy ja oikenee - ja tänään on täydellinen päivä korkata kuohuva ja tanssia kerhohuoneella diskopallon alla ystävien seurassa.

Nyt on kevät, pian on kesä, ja sitten on syksy, ja olen taas reppu selässä uusine kynineni ja penaaleineni, valmiina ottamaan vastaan kaiken mahdollisen opin minkä vain saan.

Nyt aion sanoa, että minusta tulee suunnittelun maisteri. Pelle ja peloton.

Hyvää lauantaita kaverit ja Lily, jatketaan taas ensi viikolla. <3

Share

Ladataan...
Räyhälä

Vuoden pimein aika, jaddajaddajadda. Mediassa kohistaan iloisista väreistä ja jostakin hyggestä, eli siitä, että marraskuussa kannattaa sytyttää kynttilöitä sekä lukea kirjoja ja lehtiä niinkuin ihanat trendikkäät tanskalaiset tekevät (buahah). Mutta kun perushyggeilyä on tehnyt jo useamman illan putkeen ja siitäkin huolimatta väsyttää, on aika ottaa käyttöön ns. järeät aseet.

Reetta Harharetkiä-blogista esitteli aiemmin omat vinkkinsä, ja kysäisi muiden vinkkejä siinä samalla. Päätin tarttua itsekin aiheeseen ja heittää omat simppelit selviytymiskeinoni ilmoille. Tässä ne ovat, kaikessa kauneudessaan:
 

 

What would Räyhälä do?

 

1. Nuku.

Laita nukkuminen kaiken edelle. Ainakin sosiaalisten suhteiden, työasioiden, liikunnan ja ylimääräisen netissä roikkumisen. Pistä siis pää tyynyyn aikaisemmin ja nosta pää tyynystä vasta kun on valoisaa. Jos olet ollut kaukaa viisas, olet ennakoinut marraskuun ja vähentänyt työmäärääsi jo etukäteen karsimalla kaikki ylimääräiset velvollisuudet minimiin.

2. Lue.

Unohda ympäröivä todellisuus tarttumalla kirjaan, joka ei ole mikään lifestyle-opus tai käsittele ainakaan itsensä kehittämistä tai minkään sortin parannuksen tai elämänmuutoksen tekemistä. Marraskuussa ja talvella on ihan ookoo jumittaa keskeneräisenä ihmisriepuna juuri siinä pisteessä, jossa sattuu olemaankin. Ja ahmia tekstiä siinä samalla.

3. Luo.

Maalaa, piirrä, askartele, kirjoita, tanssi, tee musiikkia tai jotakin missä ei ole sääntöjä. Älä tunne huonoa omaatuntoa siitä, ettet soittele kavereille ja ole ehdottamassa yhteistä tekemistä joka illalle. Hittovie, nyt on varsin hyvä tekosyy jäädä neljän seinän sisälle vaikka joka päivä!

4. Juo.

Anteeksi kovasti - tämän vinkin perusidean taisin varastaa nyt siltä hyggeltä. ("Hygge" on muuten ihan saletisti myös jonkun helvetin rasittavan jäbän nimi.)

Juo. Vettä - kuumaa, kylmää, hiilihapotettua, maustettua, mitä vaan. Olutta, viiniä, glögiä tai mitä vain mielesi tekevi. (Huom. Krapula ei tosin empiiristen tutkimustemme perusteella paranna marrasahdistusta, puhumattakaan mahdollisesti useamman päivän kestävästä ajatuskoomasta ja päänsärystä, eli suosittelen ottamaan alkoholin kanssa ns. "maltillisesti".) Valitse juomavaihtoehdoista sitä vähän parempaa ja kalliimpaa, mutta vähemmän. Tai miksei enemmänkin. Onhan sentään se synkkä ja myrskyinen marraskuu, ja jos olet ollut yhtä ankara veroprosentillesi kuin minä, voit jo ryhtyä odottamaan vuoden parasta päivää - veronpalautusten maksupäivää.

Vinkkiä voi ja saa kustomoida tietysti omaan elämäntilanteeseen sopivaksi.

5. Ui.

Kuka hullu lähtee rehkimään loskan sekaan, kun voi kauhoa itseään eteenpäin vedessä ja lämmitellä lähes paleltuneet raajansa takaisin elävien kirjoihin saunassa? Helsingissä suosittelen marrashoidoksi erityisesti ihastuttavaa Yrjönkadun uimahallia, jossa pulikoinnin lisäksi voi hankkia oman "hytin" ja tilata pöytään sapuskaa. Niin, syöminen tosiaan unohtui mainita, mutta sitä kannattaa myös harrastaa kaikkien edellisten vinkkien lomassa, lukuunottamatta korkeintaan nukkumista.

6. Sukella samettiin.

Ei uimista ilman sukelluksia. Sitä voi kuvitella olevansa ihan joku arvokkaampikin barokkiprinsessa tai vastaava, kun hankkii samettisen koltun. Itselläni tosin lähti mopo keulimaan Tukholmassa, ja päädyin ostamaan samettimekon lisäksi myös samettileggingsit ja kuvassa näkyvän samettisen mekon, joka oli luultavasti suunnattu (ainakin henkisesti) viisivuotiaille. Tätä on siis olla nuorekas.

 

Hymy pyllyyn ja jappadiaadaa! Toisin sanoen, marraskuu on ilmeisesti vain asennekysymys. Ja paras asennehan on se, että yhtään mitään ei tarvitse tehdä. Oi, olisipa aina marraskuu! 

Share

Ladataan...
Räyhälä

Terveiset Helsingin päämajastani!

NOS Alive -festari Lissabonissa, Madridin ruokataivas ja yöelämä sekä Savonlinna oopperajuhlineen ehtivät kaikki vaihtua vielä muutamaksi päiväksi Pielisen rannalle Nurmeksen perinteisiin mökkimaisemiin, jossa pääsin hengailemaan sekä sukulaisten seurassa että aivan yksinäni. Ihan itse ajoin itseni sinne ja takaisin, mistä olen näin melko tuoreena kuskina erityisen ylpeä - etenkin kun en kolaroinut tai kuollut.

Ja onneksi, onneksi ja onneksi pääsin heittämään tänä kesänä mökkireissun, vaikka luulin ensin toisin. Olin todella sen tarpeessa.

Vielä kymmenisen vuotta sitten en olisi voinut kuvitellakaan, että haluaisin viettää kesästäni mahdollisimman paljon aikaa jossakin hiton mökillä. Mutta ilmeisesti mitä vanhemmaksi sitä tulee, ja mitä enemmän vastuu omasta arjesta, toimeentulosta, hyvinvoinnista ja elämänvalinnoista on kasvanut, sitä rentouttavampaa on vain köpötellä autiolla maaperällä, jossa seurana ovat lähinnä hyppivät kalat, pikkulinnut ja siilit. Kun päivän raskain homma on valmistaa itselleen ateria tai ajaa autolla kylille kauppareissulle, ollaan todellakin hetki voiton puolella.

Ja kun maailma näyttää taas synkimpiä puoliaan, on parasta olla turvassa metsissä järven rannalla ja jakaa tilansa vesilintujen, karhujen ja susien kanssa.

Olen tällä hetkellä sellaisessa lukkovaiheessa, etten pysty oikein kirjoittamaan blogia. Asiat, joita haluaisin käsitellä, eivät valitettavasti kestä päivänvaloa tai vaatisivat liikaa ajatteluaikaa. Joten jos ei mitään ihmeellistä tapahdu, jatkaa blogi tällä haavaa kesälomaansa vielä jonkin aikaa.

Ja samalla alan jo laskea päiviä syksyyn. Puhdistavaan, huolettomaan, tuntemattomaan syksyyn.
 

Share

Ladataan...
Räyhälä

Viimeisimpinä viikkoina en ole osannut kirjoittaa ollenkaan siitä mitä tunnen. Välillä en ole ehtinyt, mutta välillä en ole ihan oikeasti osannut, sillä olen yrittänyt vasta kuulostella sisälläni puhuvia ääniä.

Tuntuu, että olen kasvamassa kohti jotakin. Alan ymmärtää enemmän asioita itsestäni ja niinkutsutusta tulevaisuudestani. Alan ymmärtää mikä nykyhetkessä mättää. Alan ymmärtää, että minun ei ole pakko vain puskea hampaat irvessä eteenpäin.

Voin ihan hyvin pysähtyä, ottaa askelia taaksepäin, sivulle ja toiselle, ja laittaa menemään vaikkapa tanssien. 

Minun ei ole mikään pakko elää ja toimia niinkuin olen tottunut, eikä minun ole pakko pitää kiinni muistoistani ja kokemuksistani. Minun ei tarvitse vaalia jotakin aiemmin tekemääni, vaan olen täysin oikeutettu vaihtamaan suuntaa; opettelemaan jotakin uutta, luopumaan siitä mikä ei enää innosta.

Alan pikkuhiljaa ymmärtää, että haluan päivieni koostuvan asioista, joilla on merkitystä minulle itselleni kaikilla tasoilla. Haluan mennä kohti suuntaa, jossa minä päätän ja hoidan - jossa saan olla suora ja rehellinen. En etsi valtaa loistoa, en kaipaa kultaakaan - enkä varsinkaan asioita, jotka repivät minua salakavalasti sisältäpäin joka helvetin päivä. Olen kaikista tyytyväisimmilläni silloin kun saan vain olla itsekseni kaikessa rauhassa ja kirjoittaa. Ja kirjoittaa mitä - sillä ei ole tällä hetkellä väliä. Kunhan pääni sisällä on tyyntä, ja kunhan kehoni ei tarvitse olla jatkuvassa rasittavassa mieleni käskyttämässä valmiustilassa.

En tiedä vielä tarkalleen mikä muutokseni suunta on, mutta tästedes lopetan päätymisen, ja alan kulkea aktiivisesti kohti uutta. Olisi jo korkea aika lakata olemasta oman elämänsä perässähiihtäjä, selviytyjä, suorittaja, marttyyri ja yöheräilijä kylmää hikeä valuen.

Olen aina halunnut niin kovin paljon, mutta vasta nyt olen tainnut tulla siihen pisteeseen, jolloin ymmärrän, ettei saavutuksilla ole mitään merkitystä loppupeleissä. Olen vihdoinkin sinut sen kanssa, että minä olen pohjimmiltani sivustaseuraaja. Ja se on myös paikka, jonka haluan itselleni. Paikka, joka antaa mahdollisuuden olla avoimesti rehellinen ja kriittinen, riippumaton. Osa, jota kohti voi myös pyrkiä.

Ja vielä minä asiani niin järjestän, että jokainen päivä ei ole selviytymistarina.

Jonain päivänä olen todella vapaa ja teen tasan mitä itse haluan. Ja silloin elän juuri siinä hetkessä, juuri siinä todellisuudessa. Enkä tule sieltä pois ennenkuin kuolema meidät erottaa.

Share

Ladataan...
Räyhälä

Kyllä, hämmentävä sipsiuni. Sipsittömyyspäiväkirja raottaa jälleen sivujaan.

Olen nähnyt viime aikoina ehkäpä hieman tavallista vilkkaammin unia. Siis sellaisia unia, joista jää hyvin vahvat muistijäljet, ja jotka tuntuvat aamulla jonkin surrealistisen taide-elokuvan kohtauksilta. Värejä, liikettä ja objekteja. Yhtenä yönä tuijotin muun muassa valkoista seinää ihanassa, mutta omaan makuuni hieman liian laskelmoidun valkoisessa puutaloasunnossa, jossa on ihanat valkoiset puulattiat. Valkoinen seinä oli täynnä pieniä ruskeasta puusta veistettyjä kelloja, jotka tikittivät kaikki hieman epätahdissa. Siis ihan minimaalisia kelloja - kuin nukkekodista. Ajattelin olevani museossa katsomassa jotakin installaatiota, kunnes havahduin siihen, että se oli vanhan ja vain hetki sitten kuolleen miehen kuolinpesä.

Mutta joo. Viime yönä näin sitten hieman toisenlaista unta. Tuossa unessa olin juhlimassa kavereitteni kanssa. En edes muista mitä juhlimme, mutta istuskelimme iltaa taas jokun kaverini asunnossa Helsingissä. Ryystin unessa tietysti tuttuun tapaan viiniä ja olutta sun muuta, ja tilanne tuntui hyvin rennolta ja mukavalta, ja olin taas ihan täysin juhlatuulella. 

Yhtäkkiä kesken unen havahduin kuitenkin siihen, että olin kännispäissäni mennyt unohtamaan sipsilakkoni, ja käteni oli yhä rasvaisena pöydällä lojuvan Kartanon perunalastupussin jäljiltä, ja suussani Kartanoiden taivaallinen maku. Olin unohtanut koko asian tyystin ja laittanut rouskutellen, ja ajatellut vieläpä jotenkin ohimennen, että voi miten hyvin olut ja sipsit sopivatkaan yhteen.

Tapahtuman aiheuttama ensireaktio oli lähinnä järkytys. Miten olin saattanut vain unohtaa jotakin niin tärkeää? Miten olin rikkonut tuosta vain sipsilupaukseni unohtamalla? Olisi edes ollut jokin sipsinhimo ja järjellinen pohdinta ja asian punnitseminen, mutta että puhdas unohdus! Eikö tämä sipsilakko nyt merkitsekään minulle mitään? Olenko nyt vain joku sunnuntailakkoilija vai täh?

Aamulla herätessäni tuntui vielä siltä, että olin tosiaan tehnyt jotakin peruuttamatonta, ja että lakkoni oli nyt virallisesti ohi. Vasta hetken päästä minulle valkeni, että se oli vain unta; tämä sipsiaddikti on ollut puolisentoistakuukautta lakossa ja oikeastaan unohtanut olevansa lakossa - olen vain päättänyt olla syömättä sipsiä, enkä ole oikeastaan ehtinyt ajatella asiaa edes sen kummemmin, muutamia houkutuksen hetkiä lukuunottamatta.

Ensimmäinen sipsilakon oppitunti: Sipsinmussutus ja sipsin ostaminen on ennen kaikkea tapa, jonka salliminen on ensiaskel sipsittelyriippuvuuteen. 

Väistin viime viikolla bileissä onnistuneesti ison sipsiansan, mutta saas nähdä kuinka suu pannaan tänään, kun tytöt aikovat tulla meille nachoineen, salsoineen ja guacamoleineen. Voi olla, että joudun varaamaan kaappiini rouskuvia korvikkeita. Ehkäpä hapankorppuja tai niitä pikkuvauvojen mauttomia naksuja? Ja minne ne nachot sitten muka viedään, jos niitä jää yli? Koko pussi on syötävä!

Noniin, antakaas pieni hetki, niin käyn tuossa oven takana nauramassa itselleni räkänaurut. Mainiota perjantaita vaan kaikille!

Share

Ladataan...
Räyhälä

Heräsin kavereiden sohvalta muutaman tunnin yöunien ja railakkaiden uudenvuodenjuhlien jälkeen, ja kävelin kovin nälissäni bileiden jälkitilassa olevaan keittiöön. Mikäpä muukaan siellä tuijotti meikäläistä kutsuvasti kuin vielä puolillaan oleva sipsikulho.

Ai herranjesta kun teki pahaa, mutta vältin kiusauksen. Olen jo menestyksekkäästi torjunut useammatkin sipsitarjoilut, enkä ole oikeastaan kokenut minkäänlaista menetyksen tunnetta. Mutta tänään, vuoden ensimmäisenä päivänä, en pysty ajattelemaan tässä kotisohvalla köllötellessä ja televisiota tiiraillessa enää mitään muuta kuin sipsejä. Tai nachoja. Popcorneja. 

Kuva: bakeryandsnacks.com

(En itseasiassa julistanut koskaan olevani popcornilakossa, mutta käytännössä kyse on varmaankin niin samankaltaisesta asiasta, että joudun laskemaan nekin mukaan. Vai mitä tuumaa lukijaraatini?)

En ole vielä joutunut lakon aikana kertaakaan tilanteeseen, jossa kankkustaan ei saa lääkitä sipseillä. Vaikka käteni ulottuvilla on kivennäisvettä, hedelmiä, iso boksi jotakin palak paneerin sukuista mättöä, tuoremehua ja suklaata, niin mieleni yrittää tolkuttaa minulle, että tarvitsen myös sipsejä - tai mitä tahansa, jossa on paljon suolaa ja rasvaa, ja jotka rasahtelevat ja raksuvat. Ilman niitä en voi hyvin.

Mutta luulenpa, että ensimmäiset vieroitusoireet selätetään nukkumalla päikkärit ja huijaamalla mieltä ja kehoa unohtamaan. 341 päivää jäljellä.

Kaikille niille, joilla on paraikaa sipsipussi ulottuvillaan: nauttikaa sipseistänne ja rouskutelkaa rakkaudella minunkin puolestani.

**

PS. Muista tykätä Räyhälä-blogista Facebookissa, niin saat sipsittömyyspäiväkirjankin päivitykset suoraan news feediisi!

Share

Pages