Blini-ilta

Regina J.

Muiden viettäessä Halloweeniä erilaisin naamiaisasuin ja maskein, vietettiin meillä eilen rauhallista koti-iltaa. Syksyn viikonloput tuntuvat olevan täyteen buukattu vuoden loppuun asti. Oli siis mukava yllätys, kun viime viikolla tajusimme, ettei kumallakaan ole mitään menoja tai suunnitelmia viikonlopulle. Kun on vauhti päällä arkisin ja koko ajan menossa, tuntuvat tällaiset vapaat kotiviikonloput jotenkin todella tervetulleilta ja mieltä virkistäviltä.

Ruoanlaiton suhteen on myös ihanaa kun on kunnolla aikaa. Viikonloppuisin tykkäänkin tehdä ruoaksi jotakin, mitä en ole aikaisemmin välttämättä tehnyt tai joka vie paljon aikaa. Arkena kun tulee usein tehtyä nopeita ja hyviksi todettuja kotiruokia.

Blinikauteen on vielä tovi, mutta minun on jo pitkän aikaa tehnyt mieli niitä. Tammikuussahan on vasta varsinainen bliniaika. Ostin pari viikkoa sitten meille oikein blinipannunkin. En voisi olla tyytyväisempi ostokseen. Olen myös todella yllättynyt, että näin ekakertalaisena blinien teko olikin yllättävän helppoa. Pelkäsin että lopputuloksena olisi joko lättänät letut tai palasiksi hajonneet ja pohjaan palaneet pannukakut. Kuitenkin tulos oli hyvä ja koostumus oli miltei kuin ravintolassa syödyissä, vaikka ihan normaaleja blinejä en tehnytkään. Muokkasin blinit gluteenittomiksi ja laktoosittomiksi.

 

 

Gluteenittomat ja laktoosittomat blinit (viisi isohkoa bliniä)

2,5 dl laktoositonta maitoa

10 g hiivaa

2,5 dl tattarijauhoja

3/4 dl laktoositonta kermaviiliä

1 munan keltuainen

1 munan valkuainen

1/2 tl suolaa

laktoositonta voita paistamiseen

 

Lämmitä maito kädenlämpöiseksi ja sekoita hiiva maidon joukkoon. Lisää jauhot, kermaviili, keltuainen ja suola. Sekoita taikina tasaiseksi massaksi.

Mitä pidempään taikinaa turvottaa, sen parempi. Taikinan voi siis tehdä tähän asti valmiiksi vaikka päivää ennen paistamista. Itse tein taikinan aamulla ja illalla paistoin blinit.

Ennen paistamista, vatkaa valkuainen vaahdoksi ja lisää varovasti sekoittaen se kohonneeseen taikinaan. Kuumenna blinipannu ja lisää voinokare aina ennen paistamista. Lisää taikinaa pannulle niin, että sitä on noin senttimetrin paksuudelta. Paista keskilämmöllä noin pari minuuttia molemmilta puolilta.

Vinkki: Mikäli haluat tarjoilla blinit lämpöisenä, lämmitä uuni vajaa 100 asteiseksi ja laita valmiit blinit uuniin odottamaan tarjoilua, kunnes viimeinenkin blini on valmis.

 

 

Blinien pinta jäi ihanan rapsakaksi ja sisältä ne olivat mukavan kuohkeita. Höysteenä meillä oli todella perinteiset tarjoilut. Punasipulia, laktoositonta smetanaa ja muikunmätiä. Niin yksinkertaista ja niin todella hyvää. Lettuset vaan ovat todella täyttäviä, joten montaa ei kyllä kerralla jaksa syödä. 

Blinityttääkö muita jo nyt?

 

 - R -

Share

Kommentoi