Reissuhaaveet 2018

Regina J.

Vuoden ensimmäiseen ulkomaanreissuun on enää kuukauden päivät. Elmon ensimmäinen matka, jännää!

Matkakuume tässä onkin ollut jo pidemmän aikaa, sillä emme ole hetkeen matkustaneet mökkiä pidemmälle. Emme kuitenkaan ajattele, etteikö matkustaa voisi kuten ennenkin. Reissutyyppi toki hieman saattaa muuttua, reppureissut ja hurjemmat aktiviteetit jäävät toistaiseksi, mutta reissaamista emme perheenlisäyksen takia missään nimessä lopeta. Haluamme myös Elmon näkevän ja kokevan uusia paikkoja ja omaksuvan matkustamisen ihanuuden.

Helmikuussa kohdistamme vitivalkoiset nokkamme Dominikaaniseen tasavaltaan, Karibian aurinkoon. En malta odottaa! Haaveissa tänä vuonna olisi kuitenkin muutama muukin kohde, mikäli vain kalenteri ja lompakko antaa myöten. 

 

 

Kevään/alkukesän aikana haluaisin mennä moikkaamaan Tukholmaan ystävääni pariksi päiväksi. Jokin muukin kaupunkiloma olisi kiva, vaikka pidennetty viikonloppu esimerkiksi Kööpenhaminassa tai Amsterdamissa., joissa en ole vielä käynyt. Tallinnassakin voisi taas käydä.

Kesällä tai loppukesästä haaveilen Portugalin matkasta. Olen halunnut jo pitkään käydä siellä. Vaihtoehtoisesti olisi ihanaa vuokrata Italiasta, esimerkiksi Toscanasta joku ihana villa ja nauttia päivistä omalla poolilla ja vuokrata auto lähialueisiin tutustumista varten. Mikäli Suomen kesä on edellisvuosien kaltainen, on oikeasta kesästä päästävä nauttimaan muualle.

Syksyllä olisi mahtavaa päästä Islantiin. Auto alle ja kiertelemään upeisiin maisemiin. Pulahtamaan kuumaan lähteeseen, katselemaan geysirejä ja ihastelemaan pieniä hiljaisia kyliä. Tämäkin on ollut jo ikuisuuden bucket listilläni. Voisihan Islannin yhdistää myös vaikka New Yorkin matkaan, muutaman päivän pysähdys ja matka jatkuisi isoon omenaan. Sekin kaupunki vielä kokematta. Kaksi kärpästä yhdellä iskulla? 

Lappiin haluaisin päästä myös pian ja erityisesti talviaikaan. Olen viimeksi lapsena matkustanut Lappiin, joten olisi jo aikakin päästä sinne uudestaan. Ehkä ensi talvena?

 

 

Kaikki kohteet eivät varmasti toteudu, mutta saahan sitä haaveilla. Ja onhan tässä vielä 360 päivää aikaa toteuttaa näitä haaveita..  :D

Nyt Elmon kanssa on vielä helppo matkustaa, kun hän ei vielä osaa juosta pää kolmantena jalkana. Lentäminen tavallaan jännittää pikkuisen kanssa, mutta en ole kuitenkaan osannut stressata. Eihän sitä voi sanoa etukäteen, miten matkat menee, sittenhän sen näkee. 

Kuvina netistä poimittuja otoksia Dominikaanisesta tasavallasta. Lasken jo päiviä!

Mistä matkakohteista te haaveilette?

 

 - R - 

 

 

Kommentit

Markka

No ei oo totta Teija! Taas niin samoja ajatuksia! :) Myös mun haaveissa on Islanti, villa Italiassa, viikonloppumatka Tukholmaan ja talvireissu Lappiin! Haha! :D että älä sitten ihmettele jos jossain vaiheessa tulee blogipostaus (lähes) identtisillä kohteilla :D

p.s. Olis muuten kiva nähdä pitkästä aikaa!! :)

Regina J.

Great minds think alike! ;) Sehän olisi vaan hauskaa lukea millaisia ajatuksia sinulla on samoista kohteista.

Pitäisi ehdottomasti nähdä pian! Kalenterit esille, niin sovitaan treffit. :)

Markka
Marenkia ja neilikoita

Hihii, niinpä! ;) Ehkäpä täytyy siis kirjoitella joku päivä reissuhaaveista.

Viestitellään viel treffeistä, niin katotaan mitä keksitään :) Ehkä Kaisa ja Maija mukaan?

Kommentoi

You must have Javascript enabled to use this form.