Ladataan...
RetroPrinsessa

Tiedättehän sellaiset päivät tai viikonloput, jotka tuntuvat lähes unelta, koska kaikki vaan on niin mallillaan. Meillä on takana juuri tuollainen viikonloppu. Tuntuu kuin olisi ollut lomalla. 

Mietin eilen illalla, että mistä tällaiset viikonloput/päivät oikein syntyvät. Niihin ei tarvita mitään leipää ja sirkushuveja -tyyppisiä juttuja, vaan ihan vain kiireetöntä yhdessäoloa. Sitä että ei ole minkäänlaista pakkoa tehdä mitään, ei tarvitse mennä mihinkään jos ei haluta, voi vain olla ja tehdä just sitä mitä huvittaa ja mikä hyvältä tuntuu.

Silloin kun on vapaa kaikista pakko-/täytyy tehdä jutuista, saakin aikaiseksi vaikka mitä. Tulee haettua naapurilta kukan taimia ja istutettua niitä sinne tänne yllätysten puutarhaan, leikattua miehen hiukset vahingossa liian lyhyellä terällä tai...

aloitettua puutarhakeinun tuunausprojekti...

kasteltua tyttären kanssa pihakivetystä...

innostuttua ostamaan uusi aurinkovarjo...

syötyä hyvää ruokaa ja paljon...

katsottua fudista... (tätä mie en oikein käsitä vieläkään??)

Siivottua keittiö...

Käytyä päiväsaunassa ja luettua sen jälkeen läjä sisustuslehtiä...

luettua monta lastenkirjaa päiväunilta heränneen lapsosen kanssa...

Syötyä lisää miehen loihtimia herkkuruokia...

Ihailtua sateen katkomia suuria pionin oksia...

nautittua ihanan Laura"tädin" seurasta ja viimeisistä vappupallon rippeistä.

Niin ja iloittua pääsystä erääseen tärkeään sisäpiirin, sekä pitkistä illoista oman miehen kainalossa.

Lisää tällaisia viikonloppuja meille kiitos <3

Ladataan...
RetroPrinsessa

En tiedä mikä päähänpinttymä minulla on pikkupöydistä ja tuoleista. Halusin sellaiset Saanan huoneeseen jo ennenkuin hän oli syntynytkään. Kiertelin kauppoja ja selailin nettiä juuri sitä oikeaa pikkupöytäryhmää etsien. En halunnut mitään vaaleanpunaista unelmaa, enkä missään nimessä mitään disneyhässäkkää. Mieluista ei vain oikein löytynyt, joten jätin asian muhimaan ja päätin rauhassa odottaa, että lapsi syntyy ja kasvaa pikkuisen.

Onneksi odotin, sillä viimeviikolla kierrätysryhmään tuli ilmoitus vihreästä pikkupöydästä ja parista tuolista. -Bingo, nämä on meidän! ajattelin ja naputtelin seinälle heti varaus-merkinnän. Tänään kannoimme pöytäryhmän Tinttaran huoneeseen, sehän sopi sinne kuin nakutettu. Voi meidän pientä taiteilijaa, joka innoissaan kiipesi ensimmäiseksi tuolille ja siitä pöydälle -Tuoji, tuoji.

Annoin neitoselle pari tussia ja paperia, johan rupesi taidetta syntymään oikein liukuhihnalta.

-Piitää, piitää.

Kätevää, kun tyttö kykenee piirtämään sekä vasemmalla että oikealla kädellä, tai molemmilla yhtäaikaa. Tulee nopsaan valmista. 

(Tuo hymynaama ei taida olla Saanan piirtämä... Jaa-a, vai pitäisiköhän varmistaa vielä Jykältä, jos se onkin tyttösen teos ja meillä asuu täällä tuleva Picasso...)

Näkyy meidän piirustuspaperitkin olevan jotakin taloyhtiön tiliotteita, ei varmaan mitään kovin tärkeää...

Taiteilijan luomistuskat olivat valtaisat, eikä lapsen luomisvimmaa saa tietenkään rajoittaa. Pöydän pinnassa kynäkin luistaa niin paljon paremmin kuin paperilla. Onneksi tähän pöytään voi rauhassa piirtää.

Ladataan...
RetroPrinsessa

Kerroinkin jo aiemmin meidän kadonneista vadelmapensaista ja siitä kuinka heidän aitauksensa ammottaa tyhjyyttään. No on sinne nyt muutama varpu palannut, mutta ruma se silti on. Mietin pitkään mitä keksisin tuon aitauksen piristykseksi ja oikeastaan vähän tuon ruman valkoisen aidankin piristykseksi. Maalatahan se pitäisi, muttaku ei nyt oikein jouda viitsi... Jotakin kivaa väriä... Helposti... Nopeasti... Heti!

Hei, viirinauhat on kivoja. Minulla onkin pari kankaista viirinauhaa, mutta ne menee kyllä pilalle vesisateessa ja auringonpaisteessa. Löytyisiköhän jostakin muovisia kivoja nauhoja...

Google antoi vastauksen välittömästi: Confetti.

Sieltähän noita löytyi jos jonkin värisinä. Valitsin meidän pihaan vaaleanpunaisia ja punaisia viirejä. Aion tänä kesänä maalata pihakeinumme ja ajattelin, että nuo värit tulevat sopimaan kivasti sen uuden hienon keinun kanssa (joka makaa tällä hetkellä levällään tuossa pihalla...).

Ei näytä enää aitaukset läheskään niin pahoilta, vai mitä?

Jos vatut eivät pihallamme viihdy, niin jotkut kasvit sentään viihtyvät. Vähän liiankin hyvin. 

Osa noista mitälie onkaan istutuksistani on kasvanut jo pidemmäksi kuin minä (mikä nyt ei ole ihan kamalan paljon). Kohta ne tietysti katkeaa, vaikka olemme yrittäneet niitä vähän tukea. Mutta ennen suurta myrskyä minä nautin näistä ihan täysillä.

 

Pioni, ihana pioni, se ei petä koskaan. On pinkkejä kukkia...

ja hennon vaaleanpunaisia kukkia. Ehkä kaunein kukka koskaan.

"Vierasmökin" edessä kasvaa saniaisia. Ne peittivät jo tuon pikkuikkunan, mutta lakosivat sateella. Olen leikannut, repinyt ja karsinut niitä, mutta kummasti ne vain elää vielä. Onneksi jotkut lajikkeet pitävät minun ehkä vähän kovakouraisesta amatöörimäisestä puutarhanhoidostani.

Seuraavaksi odotan liljojen avautumista. Nekään eivät ole pettäneet minua vielä kertaakaan. Palataan pihaan, kunhan saan keinun valmiiksi tai liljat avautuvat.

Pages