Ladataan...
RetroPrinsessa

Tyttäreni täyttää maaliskuussa kolme. Teini on 15. Tiiättekö mitä? Nämä kaksi ikää muistuttavat hyvin paljon toisiaan. Molemmissa ikävaiheissa näsäviisaus ja luu äidille kurkkuun-letkautukset näyttelevät melko suurta osaa. Keinot saada vanhemman huomio täysin itseensä, ovat vain hiukkasen erilaiset. Teini huokailee, mököttää, murahtelee ja vetäytyy surkean näköisenä omaan huoneeseensa, lähes kolmevuotias taas ihan spontaanisti vain itkee.

Eräänä aamuna autoin Saanalle sukkahousuja jalkaan. Siinä kesken pukemisen tyttö puhkesi taas kerran spontaaniin itkuun. Kyselin kyselemästä päästyäni mikä häntä itketti, mutta sain aina vastaukseksi pelkkää itkua. Aikani arvuuteltuani, tyttäreni vihdoin suostui kertomaan, että olin tunkenut sukkahousun lahkeen ensimmäiseksi väärään jalkaan. Hän halusi pukea ensimmäiseksi juuri sen toisen lahkeen. Tästä syystä hän yleensä pukeekin ihan itsekseen, koska minä en todellakaan osaa ilmeisesti tehdä sitä oikein. En osaa edes auttaa pukemisessa oikein.

Oltiinpa juuri saunassa. Saana istui ammeessa ja minä huuhtelin shampoota hänen hiuksistaan. Spontaani itku. Silmiin ei mennyt shampoota, en repinyt hiuksia, enkä tehnyt omasta mielestäni mitään, mikä olisi aiheuttanut spontaanin itkun. 

"Mikä itkettää?"

"Byäääh!"

"Mikä sinua nyt itkettää?"

"BYÄÄÄH!"

"Kerro, äitille, mikä, itkettää?"

"BYHYYYÄÄÄÄ!"

"Saana, äiti on vähän väsyny tähän arvuutteluun. Sie ossaat puhua, niin kerro mikä itkettää, jotta voin auttaa."

"Vaahtoa meni tuonne", osoittaa ammeen toista päätä.

"Niin, mikä siinä itkettää?"

"Se olis pitäny mennä tuonne", osoittaa ammeen vastapäistä päätä.

"Jaa, ja sekö nyt on itkun asia?"

"Joo. BYÄÄÄÄ!"

"No jospa se seuraavalla kerralla menis sitte tuonne toiseen päähän."

"Joo. Hihiii."

"Kuule Saana, sinä voisit aina heti kertoa mikä sulla harmittaa, niin äitin ei joka kerta tarvis kysellä ja ihmetellä. Minä en millään jaksais tehhä sitä monta kertaa päivässä."

Tyttö tuijottaa minua yliymmärtäväinen ilme kasvoillaan, nyökkää ja tuumaa:

"Niin äiti, sinun pitäis varmaan nukkua vähän enempi."

Lähdenkin tästä nyt sitten nukkumaan enempi...

Share

Ladataan...
RetroPrinsessa

Sain eilen tietää, että jokaisen itseään kunnioittavan perhebloggaajan cv:ssä pitää näkyä merkintä: "Tähtibloggaajana Marja Hintikka Live-lähetyksessä".

No just. Arvatkaa, onko kutsua kyseiseen lähetykseen kuulunut? No ei ole ei, vaikka minä sentään pyrin postaamaan kerran-pari viikossa ja käsittelen kirjoituksissani tuiki tärkeitä aiheita, kuten sokeririippuvuuteni ja teini-ikäisen poikani mahdolliset käsimerkit. En ymmärrä miksi en ole kutsua saanut, kun taas Emmi Nuorgam, joka kirjoittelee jostakin tasa-arvosta, saamelaisten oikeuksista ja mistälie, sai kutsun. O-U-T-O-A!

Onneksi Emmi sentään tajusi kutsua minut seurakseen suoraan lähetykseen. Heitin Emmille vitsinä, että vedetään pienet tumut siinä ennen lähetystä ja sitten lähetyksessä minä oksennan hänen syliinsä just hänen puheenvuoronsa aikana. Kjäh, kjäh, kukaan ei tiedäkään, että olen menossa sinne oksentamaan ihan vaan kostoksi. Siitäs saavat, kun eivät ole minua tähtibloggaajakseen kutsuneet. 

Kannattaa siis katsoa illalla MHL suora lähetys ja etenkin kohta, jossa Emmin on määrä puhua. Silloin nimittäin laatta lentää. En vielä tiedä istunko Emmin oikealla vai vasemmalla puolella, mutta pidetään se yllätyksenä. Jos jostain syystä yrjö ei lennäkkään, vaan kuvassa vilahtaa vain kakova wannabe perhebloggaaja, on tuotantotiimi saanut vihjeen aikomuksistani ja suorittanut minulle vatsahuuhtelun ennen lähetystä. 

Share

Ladataan...
RetroPrinsessa

Laahustin loppuviikosta eräästä tapaamisesta kohti Yrjönkadun uimahallia. Vastaani tuli DAY-liike ja päätin piipahtaa sisään, koska minulla oli vielä aikaa ennen jumppatuntia. Khyyllä, kävin jumpassa. Mutta ei siitä sen enempää, palataan DAYhin. Liikehän pitää sisällään kaikenlaista turhaa krääsää, jota on kiva katsella, jolla ei oikeastaan tee juuri mitään, mutta silti sieltä pitää aina ostaa jotakin, vähintäänkin värikäs tiskiharja, vitsikäs pyörän satulansuoja, tai jotakin muuta tuiki tärkeää.

Itselläni on joku erityinen heikkous postikortteihin. Niissä on jotakin hurjan kiehtovaa ja kaunista. Huomaan myös, että postikorttien teksteissä monesti kiteyy koko päivän päässäni pyörinyt ajatuksien massa. Löysin taas itseni tutkailemassa postikorttitelineitä ja napsivani sieltä käsiini jos jonkinlaisia kivoja kortteja. Sitten silmäni osuivat tähän:

Mieleeni tuli heti meidän Teini ja arkiaamut. Olen nimittäin ihan satavarma, että kun aamuisin potkin hänet hereille ja toivotan hyvää koulupäivää, niin hän tekee tuon käsimerkin minulle selkäni takana. Se menee silleen, että minä avaan hänen huoneensa oven, räpäytän kaikki valot päälle, kiljun hänet hereille, toivotan hyvää koulupäivää ja käännän hänelle selkäni poistuakseni huoneesta. Silloin peiton mutkasta kuuluu toivotus "Hyvää työpäivää sullekin", ja ihan takuuvarmasti sieltä ojentuu ylös myös käsi, joka näyttää tuota merkkiä selälleni.

Törkee (ihana, rakas, hauska, kultainen) kakara.

Teippasin kortin hänen huoneensa oveen. Sisäpuolelle. Niin ylös, että hän takuulla näkee sen, mutta minä en, koska se on niin korkealla.

Share

Pages