Ladataan...
RetroPrinsessa

Sehän on mukavaa pientä puuhastelua Saanalle ja mulle. Toiset rakentaa aitaa ja terassia, niin me voidaan maalata vanhat puutarhakalusteet. Kiva touhuta porukalla pihalla.

Rautakaupassa:

"Minkälaista maalia ajattelit?"

"No, mitä niitä nyt on? Semmosta, joka pyssyy, eikä heti ropise."

"Siis vesiohenteista vai liuotinohenteista maalia?"

"Kumpi pyssyy paremmin?"

"Kyllä se liuotinohenteinen pysyy paremmin."

"No sitte sitä."

"Sitä on kyllä aika hankalaa poistaa mistään. Vaatteista se tuskin irtoaa millään."

"Ei se haittaa. Otetaan sitä."

Takapihalla:

"Äiti, mitä sinä teet?"

"No mie aattelin maalata nämä kalusteet."

"Aijaa, saako Saanaki liimata?"

"Ei, ei liimata, vaan maalata."

"Selvä. Saako Saana liimata?"

"Joo, saat maalata."

Kyllä, kyllä nyt hyvä-äitipisteet kilahti kattoon. Näin sitä tässä vain yhdessä maalaillaan hyvän musiikin tahdissa. Aurinko paistaa ja radiosta tulee hyvää musaa.

"Oho, äiti. Pitää laittaa sukat pyykkiin."

"Jahhas. Ei niitä taijja saaha pyykissä puhtaaksi. Heitetään roskiin."

Miten se maalipurkin kansi tuolleen plumpsahti pitkin terassia? Ihme lerppukansi.

"Hei kaikki! Täällä on nyt märkää maalia vähän pitkin terassia, että kattokaa mihin astutte!"

"Ja Saana, se pöytä on nyt ihan märkä maalista. Varo sitä!"

"Oho, äiti. Pitää mennä pesemään kädet varmaan."

Joo-o, että silleen. Tässä vaiheessa katsoin parhaimmaksi pitää maalauksessa pienen luovan tauon. Tämän luovan tauon aikana on pöytä päättänyt ryhtyä kuplimaan, ja Venäjältä tuulten mukana saapuneet kirvat ovat ilmeisesti päättäneet majoittua pihamaalleemme. Niihin kahteen vihreäksi maalaamaani tuoliin. Märkään tuoliin. 

Luovan tauon aikana myös Jykä on päättänyt istahtaa yhteen vihreään tuoliin. Se ei ollutkaan ihan kuiva. Englannista tilatussa takissa on nyt vihreitä viivoja. 

Voi helvetin helvetti!

Jostain syystä luova taukoni on kestänyt kohta kaksi viikkoa. Tämän luovan tauon aikana meille on rakennettu uusi aita ja uusi terassi. Minä olen myös vaihtanut olohuoneen ja ruokailutilan sisustuksen kokonaan. Olen käynyt Ikeassakin pariin otteeseen. Teinin isä ja Jykä ovat terassin rakennuksen lomassa seurailleet luovaa taukoani:

"Eikö sinun kannattais käyttää tuo energia mieluummin vaikka noiden loppujen tuolien maalaamiseen?"

"Paskat käytä. Paskat tuolit, paska pöytä ja paskaa maalia."

Ladataan...
RetroPrinsessa

Läski

Ruma

Epäkelpo

Siinä vain muutama esimerkki sanoista, joiksi minua on elämäni aikana nimitelty. Ymmärsin jo ihan pienenä, että olen ruma ja lihava. Se tehtiin minulle selväksi hyvin varhain, joko toisten lasten tai aikuisten toimesta. Kun kylässä ollut täti jakoi kaikille muille lapsille karkit, paitsi minulle, koska olin niin lihava, että en tarvinut enää yhtäkään karkkia (olin alle viisi vuotias). Tai kun kolmannella luokalla terveydenhoitaja kysyy minulta, että tajuanko minä yhtään miten lihava olen, sillä painan enemmän kuin hän, ei se voi olla jättämättä jälkeään lapsen hauraaseen itsetuntoon. Siihen kun vielä lisää kaikki, LÄSKI, IHRAPALLO, PLÖSÖ, MÖRSSÄRI ym. lasten haukkumiset, on hyvän ja terveen itsetunnon rakentaminen lähes täysin murskattu. 

Paitsi jos omistaa sellaiset vanhemmat, kuin minä omistan, tai isovanhemmat, tai kummitädit, tai muut läheiset. Omien läheisteni avulla minun itsetuntoni on nykyään aika hyvällä tolalla. Heidän seurassaan olen tuntenut olevani hyvä, hyväksyttävä, osaava ja kaunis. Kiitos siitä mahtavalle suvulleni.

Tiedän edelleen olevani ylipainoinen. Itseasiassa en tiedä millaista on olla laiha, tai edes normaalipainoinen. Joskus haaveilen siitä, että saisin päivän olla laiha, niin tietäisin olisiko laihana oleminen niin ihanaa kuin annetaan ymmärtää. Tänään minulla on ollut aikaa miettiä itseäni, elämääni, kehoani ja päätäni. Mitä minulle kuuluu? Mikä on fiilis? Mikä on tulevan kesän läskiprosentti?

Mikähän siinä on, että lämpimien ilmojen saapuessa ja ihmisten vähentäessä vaatetustaan, myös tarve kommentoida toisten ulkonäköä kasvaa? "Oot lihonu", "Oot laihtunu" ovat ehkä yleisimmät kommentit, jota nykyään kuulen ihmisten suusta riippuen siis siitä, olenko talven aikana lihonut vai laihtunut. Rupesin tuossa oikein pohtimaan, että minkäköhän takia tuo "Oot laihtunu"-kommetti on oikein hunajaa korvilleni, kun taas "Oot lihonu"-kommentti aiheuttaa välittömän ranteet auki-fiiliksen. Miksi? Mitä sitten jos olen lihonut? Sama ihminenhän minä olen kuin viime kesänäkin. Tarkoittaako lihominen suoraan myös sitä, että näytän rumalta? Tai onko laihtuminen sama kuin kaunistuminen? Näin minä sen ainakin määrittelen ja uskon, että niin tekee myös moni muu.

Mutta miksi ihmeessä toisten ihmisten pitää ilmoittaa minulle, että olen lihonut tai laihtunut? Luulevatko he, että en itse sitä tiedä ja haluavat sen minulle tiedottaa, vai mistä syystä tuo asia pitää ääneen tuoda julki? Minulla on ystävä Viivi. Kaunis, sutjakka, iloinen ja ihana ihminen. Viivillä on ollut minulle hätkähdyttävä tapa kommentoida ulkonäköäni. Usein hän sanoo: "Oi, kun sinä olet taas niin kaunis", tai "Näytätpä sinä iloiselta ja pirteältä", tai "Sulla on aina niin ihania mekkoja". Tiedättekö, hänen kommenttinsa ovat tällaisia olin minä 10 kiloa lihonut tai 10 kiloa laihtunut. Kun hän ensimmäisen kerran kommentoi ulkonäköäni olin niin häkeltynyt, että minun piti käydä ihan peilistä tarkastamassa miltä oikein näytinkään. Hän kommentoi minussa sitä, mitä kaunista hän näkee, eikä sitä kuinka paljon ihraa lanteilleni on kertynyt. Eikä Viivi ole ainoa ystävistäni joka näin tekee, mutta Viivi tekee sitä ehkä muita useammin. Onni itsensä hyväksymisen tiellä on siis myös ihanat ystävät. Ystävien kanssa (yli)painosta puhuminen on myös luontevaa, kannustavaa ja hyväksyvää, eikä arvostelevaa.

Kun näin facessa Fitness Führerin kirjoituksen kesäkunnosta ja pukeutumisesta, ryhdyin pohtimaan omaa kesäpukeutumistani. Shortseja en omista. Ajatuskin tunkea läski reiteni shortseihin kaikkien arvosteltaviksi puistattaa. Miksi? Vastaus: Minua puistattaa toisten ihmisten puolesta, kun he joutuvat katsomaan hyllyviä reisiäni. Oikeasti, mitä helvettiä?

Nyt riittää. Tästä päivästä eteenpäin minä pukeudun just niin kuin minusta hyvältä tuntuu, jos se jotakin ällöttää niin ei ole pakko katsoa. Aion myös käveleskellä julkisella uimarannalla bikineissä sen sijaan, että yrittäisin kaivautua hiekkaan.

Tulen myös syömään monta palaa kesäkakkuja,

sekä monia erilaisia salaatteja. Enkä todellakaan tiedä paljonko protskuja salaatissa on, enkä laske kakkupalan hiilareita. Syön sen, vaikka se olisi tehty valkoisesta sokerista.

Terveisin Raisa 159,5 cm ja 69 kg, joskus enemmän, joskus vähemmän ja ihan täysin tietoinen siitä. 

Ps. Tekstin kirjoittamisen aikana söin yhden Paavo Pesusieni- keksin ja kaksi muumikeksiä.

Ladataan...
RetroPrinsessa

Hei äiti.

Yritin soittaa sinulle, mutta taidat olla töissä, niinkuin nykyään pyhäpäivinä usein olet. Halusin vain kertoa sinulle, että...

Olet elämäni opastaja, tuki ja turva.

Ilman sinun ohjaustasi ja kannustustasi en olisi se ihminen, joka nyt olen.

Ilman syliäsi ja rakkauttasi en osaisi tuntea rakkautta ja osoittaa sitä muille.

Ilman uskoasi ja luottamustasi minuun, en olisi elämäni karikoista selvinnyt.

Ilman esimerkkiäsi en tietäisi miten olla hyvä äiti.

Ilman sinua ei olisi minua.

Minä rakastan sinua äiti <3

Pages