Minkä näköinen Jumala on?

Ladataan...
Riina & Raamattu

Oletko joskus miettinyt minkä näköinen Jumala on?

Teologian opiskelijat pohtivat kerran tätä kysymystä luennolla. "Elokuvissa Jumala puhuu aina möreällä äänellä", muisti joku. "Jumala on kana", arveli puolestaan VT:n exegeetikko. Mutta valveutunut naisluennoitsija oli varma siitä, että Jumala on juurikin nainen. -Metafora kanaemosta (Matt. 23:37) sallii toki tämänkin!

"Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt", lukee kuitenkin päivän tekstissä. Ennen kuin käymme toistemme kravatteihin kiinni on ehkä parempi puhua siitä, tunnemmeko hänen läsnäoloansa seurakunnassa.  Uskonnollinen toiminta kun tahtoo olla jotain muuta kuin aitoa Jumalan läsnäoloa ja läheisyyttä. Kirkossa on tyhjän puoleista.

Johannes Kastajan toiminta (Joh. 1:15-18)

Jumala on pyhä. Mitä pyhä tarkoittaa? Se on jotain, joka on erityisesti erotettu maallisista asioista, sananmukaisesti "erilleen asetettu". Samalla suojelevaa ja pelottavaa voimaa.

Jumala on henki. (Johannes 4:24) Ihminen ei voi nähdä itse henkeä. Siksi Jeesus - joka on ollut ikuisuudesta asti olemassa - on opettanut meidät tuntemaan hänet. Tarvitsimme hänet solmimaan yhteyden Isään.

"Autuaita ovat puhdassydämiset, sillä he saavat nähdä Jumalan."-Vuorisaarna, Matteus 5.

Pelastettuja, siunattuja yliluonnollisella tavalla he ovat, koska he saavat nähdä, kokea ja todistaa Jumalan läsnäolosta. Johannes oli yksi niistä, joka erotettiin tähän pyhään tehtävään. Hän syntyi ennen Jeesusta ja hän oli viimeinen Vanhan testamentin ajan profeetta. Uransa huipulla hän ehti juuri ennen Jeesuksen työn alkua ja tasoitti tälle tietä.

 

Kuva: de.wikipedia.org

Share
Ladataan...

Kommentit

Ingmar Bergmanin nk. "Jumala-trilogia" koostuu elokuvista Kuin kuvastimessa, Hiljaisuus ja Talven valoa. Henkinen tila, jossa tekijä elokuvia tehdessään oli, käy ilmi elokuvien ahdistuksen sisällöstä. Bergman oli vihainen - Jumalalle. Hän halusi paljastaa Jumalan kasvot tai oikeastaan näyttää ettei sellaisia edes ole olemassakaan.

Kaiken kaikkiaan Bergmanin sanoma Jumalasta kiteytyy yhteen trilogian elokuvan nimistä: hiljaisuus. Jumala ei tee eikä sano mitään. Kaikki mitä ihmiset tekevät esimerkiksi kirkoissaan tai kädet ristissä on enemmän tai vähemmän turhaa. Kyynisyyden jo jäätyä taakese, Bergmanin näkemys juuri instituutioista ja rooleista kärjistyi huippuunsa. Avioliitto oli yksi huipentumien kohdista.  Elokuva Kohtauksia eräästä avioliitosta pitäisi näyttää kaikille ensi kesänä avioon aikoville pareille.

Elokuvataide on peilannut Jumalaansa aina omalla tavallansa. Bunuel oli tiukka ateisti ja niin edelleen. Itse yhdyn Bergmanin näkemykseen Jumalan kasvottomuudesta ja hiljaisuudesta. Itsekin puhun paljon naisen sielusta ja näytän sieluun jollain tavoin uskovan, mutta Jumala on minulle jotain aivan muuta. Puhun myös kohtalosta ja sattumasta, mutta ironisessa sävyssä. Todellisuudessa en usko niihin. Ehkä haluaisin uskoa. Jumala on minulle persoonaton, väritön ja poisluotaava tekijä tai hahmo. 

Ymmärrän ihmisiä, joille uskonto ja Jumala (jotka eivät oikeastaan ole sama asia) merkitsevät paljon. Minulle kumpikin ovat merkityksettömiä asioita. Varsinkin ajatus kansankirkosta ja uskonnonopetuksen nykyisestä "pakkoluterilaisuudesta" saa minut aina ärähtämään.

Olenko kadottanut suuntani elämässä kun en usko mihinkään? Ei, kyllä minä uskon moneenkin asiaan.

 

Riina & Raamattu

Elokuvat peilaavat ymmärrystämme todellisuudesta moni tavoin ja ovat siksi kiehtovia. Mukavaa lukea ajatuksiasi! Niistä välittyy, että esimerkiksi uskot ihmisyyteen.

Mutta jos minun kokemukseni kansankirkosta ja pakkoluterilaisuudesta olisivat samanlaisia, ei minuakan kiinnostaisi kuulla niistä enempää. Onneksi asia on tullut iholle toisella tapaa ja olen liittynyt kirkkoon vasta aikuisena. Omalla kohdalla elämän kriisit opettivat että suuremman suojelus on tarpeen ja kynnys madaltui. Ensimmäinen askel oli kuitenkin se vaikein. Ensimmäisen kerran avasin opiskelijajärjestön oven ja menin sokkona sisään uusien ihmisten pariin. Huomasin, että olin tervetullut ja ollut.

Myöhemmin menin Tuomasmessuun ja siellä tilaisuuden jälkeen kahvilla ollessani eräs ystävä suostutteli minua liittymään kuoroon. Vanhana kuorolaisena oli hauskaa viritellä entinen harrastus taas voimiinsa. Oman paikan löytäminen oli alku uudelle.

Nykyisessä järjestötyössäni teen paljon yhteistyötä seurakunnan edustajien kanssa. He näkevät minut ajatusteni kautta ja ihmisenä. Kuuntelemme toisiamme ja ymmärrämme. Ennen kaikkea puhallamme samaan yhteiseen tavoitteeseen: ihmisyyden parantamiseen. Tiedän ja näen seurakuntien ydistävän voiman; en väheksy sitä tippaakaan. En myöskään sano, etteikö minulla olisi ylpeyttä mennä kirkkoon. Ei ole siitä kysymys. Kyllä minä joskus mielessäni ajattelen ja toivon kaikkea parasta itselleni.... Uskoa tämä on, ei tietoa.

Riina & Raamattu

Omalla kohdallani kysessä oli ehkä rohkeuden puutteesta ja toiveiden kohtaamattomuuden kokemuksesta. Kun ihminen etsii kotia tai avointa syliä voi matkalla kohdata monenlaisia pettymyksiä ja epäonnistumisia.

Ajattelen, että olemme itsekukanenkin matkalla. Voi olla, että vain harvoissa paikoissa puhutaan meidän kieltä. Ja että paikkalla olevat ihmiset ovat oikeasti kotona ja läsnä. Että he voivat vakuuttaa tulijan siitä, että Jumala on täällä  - ja etsintä on päättynyt.

Kommentoi

Ladataan...