Ladataan...

Niin se on uskottava, että puoli vuotta on vierähtänyt hujauksessa. Tänne tultaessa suunnitelmissa oli olla täällä puoli vuotta, katsoa mitä saamme aikaan ja miten arki täällä lähtee rullaamaan. Toivoin, että tulisi jokin ahaa!-elämys tai rysähdys, joka näyttäisi meille sen suunnan, jäädäkö tänne vai palatako Suomeen loppuiäksi. Vaikka olemmekin tässä pari viikkoa pyöritelleet ajatusta lentojen lykkäämisestä, niin Suomeen lento lähtee alkuperäisen suunnitelman mukaan 1,5 viikon päästä - siis 10 päivän! 

Mutta mitä se tarkoittaa? Huomaan häkeltyväni, kun sanon että on aika palata kotiin. Asia ei enää ole niin. Tämä aika täällä on osoittanut, että meillä on koti täällä. Suomessa meillä ei edes ole kotia tällä hetkellä. Täällä on oma talo, iso piha, puutarha ja hiljaiset vuorenrinteet. Suomessa meillä ei ole edes vuokra-asuntoa, tavaramme on varastoituna ja sekin maallinen omaisuus tuntuu nyt vähän turhalta. Tietenkin Suomessa on tärkeä, henkinen koti. Siellä on sukulaiset, mummila, ystävät, päiväkoti, muskari. Oikeastaan ainoa asia, mitä olen täällä ikävöinyt, on ihmiset. 

Ajattelin pohdiskella, mitä tulen ikävöimään täällä Swazimaassa ja mitä taas jo odotan innolla Suomessa. Ehkä se selkeyttää vähän näitä fiiliksiä, molemmissa paikoissa on omat hyvät puolensa. 

Swazimaasta tulen kaipaamaan tätä elämisen muotoa, kun puutarha on yksi huoneistamme. On tilaa olla, lasten juosta ja leikkiä. Myös parisuhteelle on tehnyt hyvää, kun lääniä riittää ja on tilaa olla omassa rauhassa. Suurin osa päivästä kuluu ulkoilmassa ilman että tarvitsee lähteä minnekään. Luonto on lähellä, olemme osa sitä. Paljon perhosia, lintuja, apinoita, lehmiä, ötököitä, naapurin koirat. Kyllä niitä tulee ikävä, vaikka välillä ärsyttääkin varastelija-apinat. Tulen kaipaamaan sitä, että en ole koskaan yksin. Ihmisiä tulee ja menee, monista on tullut tärkeitä ja tuntuu oudolta, etten tiedä milloin taas nähdään. Tulen kaipaamaan sitä sosiaalista ja yhteisöllistä meininkiä, mikä täällä syntyy ihan itsestään. On ollut kiva tutustua paremmin sukulaisiin, miehen ystäviin, ja erityisesti lapsen serkkuihin. Ollaan oltu heille vähän kuin vanhemmat, niille joiden äiti tai isä asuu tai käy töissä muualla. Jään kaipaamaan sitä, että kaikki pitävät huolta toistensa asioista. Jään kaipaamaan lapsille kokkailemista. Kaipaan jo nyt tuoreita hedelmiä. Oman puutarhan satoa, kun voi käydä poimimassa teehen tai ruokaan mitä vain yrttejä. Kävellä ja katsella, mitä on tarjolla. Kaipaan varmasti hitautta ja sitä, että asioilla tai ihmisillä ei ole koskaan kiire.

Suomessa odotan innolla ystävien ja sukulaisten näkemistä. Sitä, että lapsi näkee mummin ja ukin ja serkun! Niin Suomessa on vain yksi serkku, kun täällä on ainakin 15, en ole ihan varma! Odotan suomalaista yksinoloa. Kesäöitä. Rantaa ja metsää. Koska täällä on nyt talvi ja melko kylmää ja sateista (ja siis todellakin villasukka-takki-villapaita-lämmikettä! -kylmä) ja olen katsellut postauksia Suomen helteistä ja valosta, niin kyllä odotan kesää ilolla. Se on sitten eri juttu, kauanko sitä kestää. Odotan Turun Föliä - ah, mitä luksusta kun voi katsoa aikataulut ja suunnitella matkoja minuutilleen. Täällä bussi lähtee sitten kun se on täynnä, toisaalta on ihan kiva että se peruuttaa hakemaan sinut kun näkee sinun kävelevän "bussipysäkille" (niitä ei ole). Odotan asioiden sujuvuutta, odotan sitä ettei tarvitse aina odottaa. Odotan, että päästään lapsen kanssa kirjastoon ja Seikkailupuistoon ja muihin puistoihin. Hyvin suomalaista! Odotan, että lapsi pääsee päiväkotiin ja muskariin ja muihin lempipuuhiinsa, joista jo innolla puhuu. Odotan, että saan käydä suomalaisessa ruokakaupassa ja torilla, oijjoiiii mansikat ja herneet! Odotan, että saan tehdä ruokaa vain meille kolmelle - siis sitä, ettei aina tarvitse miettiä mitäs tehdään 10+ hengelle. Odotan mummilan saunaa ja tyttöjen iltoja. Tintån terdettä. Öisiä kävelyjä. Piknikkejä. Puistojoogaa. Pyöräilyä. Sitä Suomen kesää.

Nyt alkoi vaikuttaa siltä, että olen melko valmis palaamaan Suomeen. Ainakin toistaiseksi.

Ladataan...

Ladataan...

Teimme t-paitoja kerääksemme varoja puutarhalle ja sen aktiviteeteille. Saimme pari päivää sitten uusimman keyhole gardenin valmiiksi. Keyhole eli avainreikä on kohopenkki, jonka keskellä on komposti, joka antaa ravinteita sen ympärille kasvaville kasveille. Juuri nyt työn alla on kaksi matokylpyammetta, joista tehdään koteja kastemadoille, jotka sitten antavat kasveille elinvoimaista lannoitetta matomehua! Prosessissa ei vahingoiteta matoja. Suunnitelmissa on myös maauuni, joka lämmittää kylminä iltoina ja jossa voi tehdä ruokaa ilman sähköä. Toukokuun aikana järjestetään vielä lastenjuhlat, joissa on ohjelmassa mm. hyönteishotellien teko, perunan, jamssin ja bataatin nosto ja lasten oma djembeorkesteri mandala gardenissa. 

T-paidan ostamalla tuet yhteisöllistä työtä täällä meidän puutarhassa, jonne toivotetaan kaikki tervetulleiksi. Täältä voi hakea oppia ja vinkkejä hyötypuutarhaviljelyyn. Puutarhamme on turvallinen ja mukava paikka lapsille ja nuorille, kaunis ja rauhoittava paikka kaikille! 

"Seeds of change in the fields of hope"

T-paitoja löytyy eri värejä ja kokoja S-XXL. Se on 98% tai 100% puuvillaa (riippuen väristä) ja painettu käsityönä Yebo Art & Design:ssa. Hienon kuvan on suunnitellut ystävämme Susanne Työrinoja, kiitos hänelle <3 

 

 

Ladataan...

Ladataan...

Viime viikolla juhlittiin kuninkaan viiskymppisiä ja Swazimaan 50-vuotista itsenäisyyttä. Me emme näihin osallistuneet mitenkään. Juhlapuheissa kuningas oli ilmoittanut muuttavansa Swazimaan nimen Kingdom of eSwatiniksi, mikä tarkoittaa siSwatin kielellä "swazien maata" ja mikä on swazien puhekielessä ollut aina käytössä. Siksi nimen virallinen muutos kummastuttaa. Kuningas ilmeisesti halusi vaihtaa nimen, jotta maa irtautuisi lopullisesti Brittien siirtomaavallan ajasta. Syyksi hän on myös sanonut, että Swaziland sekoitetaan maailmalla Switzerlandiin. Mutta ihan ongelmatonta valtion nimen vaihtaminen 50 itsenäisen vuoden jälkeen ei ole. Asia on aiheuttanut paljon hämmennystä ja ahdistusta ihmisten keskuudessa. Yritysten nimen muutokset, nettisivut, perustuslaki, setelit, pankit, järjestöt, virastot, yliopistot, passit, ajokortit, autojen kilvet, lehdet, kyltit... kaikki tulevat maksamaan ihan hirveästi paitsi valtiolle, myös köyhien ihmisten rahapussissa. 

Kaikki tämä tuntuu hyvin kaukaiselta täällä meillä kulttuurien kohtauspisteessä, jossa kaikki saavat olla mitä ovat. Ja siksi rakastan tätä meidän omaa maailmaamme. Kun kuningasta juhlittiin, meillä pidettiin rastojen kokoontuminen. Alunperin se piti pitää läheisillä vuorilla, mutta monesta syystä se päädyttiin pitämään meillä, sillä rastat ovat meidän tuttuja. Kunniavieraiksi saapui jamaikalainen vanhempi rastakirkon pappi ja puheenjohtaja ja tämän vaimo, jotka ovat olleet nyt muutaman kuukauden Afrikassa ja ovat ihastuneet Swazimaahan (ei ihme!) Ihana pari! Rasta elämäntyylinä on minulle melko tuttua (onhan puolisoni entinen rasta, tai vähän sitä vieläkin) mutta tämä hengellinen ja kirkollinen instituutio on vieraampi. On ollut mielenkiintoista seurata rastojen kokoontumista. Koko yön kestävää rummutusta, lauluja, nuotio ja siinä valmistettu sokeriton, suolaton, lihaton ruoka. Tervehdykset, puhetyyli, rituaalit, Haile Selassie I:n ylistys. Osa rastoista, mukaanlukien tämä ihana pariskunta, on täällä vieläkin vaikka kokous loppui sunnuntaina. Lapsi laulaa Lion of Judahia. Aamutervehdyksenä on blessed love.

Tämä meidän paikka on vähän kuin olisi jossain spirituaalisilla festivaaleilla koko ajan. Viime viikolla meillä kävi vanhoja hare krishna -ystäviä ja päädyttiin laulamaan hare krishnaa ja soittamaan koko joukolla niin että naapurusto raikui. Eilen kuulin vieraiden suusta: "This is a paradise!"

Nyt parhaillaan meillä kootaan soitinta nimeltä Smilerphone, joka on swazimaalaisen ystävämme Smilesin kehittämä soitin. Hän tekee uskomattoman, vangitsevan kaunista, spirituaalista etnomusiikkia ja on Swazimaan ja sen ulkopuolellakin musiikkipiireissä legenda. Hän joutui lähtemään parikymmentä vuotta sitten maanpakoon musiikkinsa takia ja asui vuosia Euroopassa. Nyt hän on muuttanut takaisin ja on tehnyt pari keikkaakin täällä. Puolisoni ja ystävämme esiintyvät hänen kanssaan torstaina, ja tänään täällä alkaa parin päivät harjoitukset keikkaa varten. Olen niin fiiliksissä keikasta ja siitä että saan kuunnella harjoituksia pari päivää. Smilesin musiikki on jotain joka tulee sielusta, niin kuin hänen albuminsa on nimettykin "The Source"

Lauantaina meillä järjestetään drum night, joita puolisoni on järjestänyt vuosia, mutta itse olen päässyt mukaan vain yhteen vuonna 2015. Luvassa on koko yön akustista musiikkia, pääosassa noin 20 djembeä, nuotion ympärillä, täydenkuun aikaan, tähtien loistaessa taivaalla. Tässä paikassa on jotain maagista ja siksi ihmiset varmasti tänne saapuvat kerta toisensa jälkeen statukseen, uskontoon, elämäntapaan katsomatta. Koska olemme kaikki yhtä. Ubuntu - "the belief in a universal bond of sharing that connets all humanity"  

Ladataan...

Pages