It´s a wrap

Ripaus raakaa

Jee! Hyvä Leijonat! Komea saavutus ja Selänteen haastattelu lopuksi oli piste i:n päälle.

Ja nyt viikonlopun kunniaksi hieman wrappejä. Nämä ovat nyt kietaistu ihan kaupan vehnälettuihin, jotka kieltämättä maistuvat melkoisen plantuilta. Sellaisilta, että niistä maistaa sen, että ne säilyvät vaikka vuodesta toiseen. Tarkoitus on ollut testata itse tehtyjä tortillalettuja, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi.

Wrapit

*Tortillalettuja

*Salsaa/creme fraisea/guacamolea

*Tomaattia

*Kurkkua

*Salaattia

*Avokadoa

*Yrttejä, kuten basilikaa

*Mustapippuria

(*Kalkkunaleikettä)

Levitä tortillaletulle haluamaasi kastiketta. Pilko vihannekset todella pieniksi suikaleiksi ja levitä ne letun päälle. Lisää myös hieman salaattia ja yrttejä, sekä rouhaisu mustapippuria. Rullaa tiukaksi paketiksi. Wrapit voivat hyvin olla jääkaapissa tovin, sillä ne mehustuvat samalla.

Leikkaa ennen tarjoilua joko suupaloiksi tai puolita kahtia.

 

Share

Kommentoi