Ladataan...
ROAD TRiP READY

Nyt pukkais taas ruokaohjetta. Tästä ohjeesta en kyllä todellakaan meinaa ottaa kunniaa itselleni vaan ohje on saatu Englannin elämää-blogia kirjoittavalta ystävältäni. Söin tätä alunperin heidän luonaan kun he vielä asuivat Suomessa ja ihastuin ikihyviksi. Raskausaikana söin tätä ruokaa parhaimmillani kolmekin kertaa viikossa. =D Tosin sen jälkeen piti pitää pieni tauko. Mutta joku tässä makuyhdistelmässä on. Siis mikä muodostuu näistä uunikasviksista, couscousista ja fetajuustosta. Yksinkertaista ja hyvää.

Tarvitset siis:

1 bataatti
1 kesäkurpitsa
1 pkt kirsikkatomaatteja
1 paprika
oliiviöljyä tai rypsiöljyä
mausteita

fetajuustoa
couscousia

Paloittele kasvikset. Kaada uunipellille ja kaada sekaan sopivasti (2-3 rkl?) öljyä ja mieleisiäsi mausteita, esim. kuivattuja yrttejä ja sekoita. Paista uunissa 225 asteessa n. 40 minuuttia, niin että kasvikset ovat kypsyneet.
Keitä hieman ennen tarjoilua couscous pakkauksen ohjeen mukaan. Meidän pakkauksen kyljessä suhde on 1,6 dl vettä ja 1,4 dl couscousia. Mä laitan yleensä kaksinkertaisen määrän niin riittää meidän 4 henkiselle perheelle. Paloittele feta kuutioiksi. Tee sopiva annos ja nautiskele vaikkapa raikkaan veden kanssa.
Joskus meillä mies on tehnyt mukaan vielä jonkinlaisen kastikkeen kermaviilistä ja se on toiminut ihan hyvin mukana.
Itse olen miettinyt josko kokeilisi korvata tuon couscousin quinoalla, mutta vielä en ole ehtinyt. Ainakin tuolla couscousilla toimii tosi hyvin.


 

Share

Ladataan...
ROAD TRiP READY

Hei vaan ja terveisiä sairastuvalta ja origamitehtaasta. =)

Meillä nuorimmaisella taas nousi kuumetta eilen ja jatkuu edelleen. Tuossa se nukkuu sohvalla vieressä, vaikka onkin kyllä ollut ihan hyvävointinen lääkityksen voimalla. Me on siis luuhattu sisällä (mikä alkaa jo vähän tuntua mökkihöperöitymisfiiliksenä). Vanhempi lapsi kiikutti mulle eilen keittiön laatikosta ihan tavallisen paperisen lautasliinan ja halusi, että taittelen siitä jotain. Siinä sitten jotain väkersin ja tuli mieleen origamit ja aloin niitä näyttämään lapselle netistä. Kuvahaulla vastaan tuli erilaisia taitteluohjeita ja pakkohan sitä oli kokeilla. Innostuin sen verran, että lupasin lapselle, että tänään tehdään kunnon paperista ja erilaisia.
En ole siis koskaan ennen origameja tehnyt ja pitikin kuvien lisäksi etsiskellä ohjeita Youtubesta. Yllättävän vaikeaa ja keskittymistä vaativaa hommaa ja todellista väkertämistä. Sopii mulle kun mä tykkään väkertää käsilläni, mutta silti noissa viidessäkin oli hommaa. Varsinkin kun tuo pikkupotilas kaipasi huomiota eikä yhtään tykännyt, että äiti toljottaa videoita. Mutta sainpahan muutaman väännettyä. Voin suositella kokeilemaan jos tykkää askartelusta ja muusta pikkutarkasta keskittymistä vaativasta väkertämisestä. Mä käytin ihan tulostuspaperia.

Mitään kovin kummoisia ei siis ole tänä viikonloppunakaan tehty. Tämmösiä nää viikonloput tuppaa olemaan kun mies on töissä. Nyt on onneksi tulossa taas pari viikonloppua, että ollaan koko perhe ihan vapaalla. =)

 

Share

Ladataan...
ROAD TRiP READY

Jo toinen ruoka-aiheinen juttu lyhyen ajan sisään, mutta nyt ei sitten todennäköisesti hetkeen tulekaan tällä aiheella kirjoiteltua.

Viime viikonloppuna vanhempi lapsi kysyi, että voisinko tehdä jotain itsetehtyjä keksejä. Vähän herkkuhammasta kolotti niin ilomielin suostuin. Aluksi ajattelin ihan perinteisiä chocolate chip-keksejä, mutta sitten keksinkin kokeilla niihin pientä lisäystä, nimittäin appelsiinin kuorta. Kekseistä tuli oikein hyviä vaikkakin tuo appelsiinin maku jotenkin katosi paistamisessa. Mutta äitini sanoin, se tekee siihen jonkun pikantin vivahteen kuitenkin. =D

Tässäpä siis ohjetta. Tuon perinteisen ohjeen kyseisiin kekseihin löysin Suklaa Pandan Keittiössä-blogista. Tosin minulla suklaata oli vain 200 g. Ja lisäksi siis lisäsin taikinaan 1 ison appelsiinin kuoren raastettuna ja n. 1,5 ruokalusikallista samaisesta appelsiinista puristettua mehua. Ehkä kuorta voisi laittaa vielä enemmän, jotta appelsiinin makua saisi selvemmin esiin, mutta hyviä keksejä tuli näinkin. =)

 

Share

Pages