Annatteko rahaa katulapsille?

Rönsy

Hyvaa uutta vuotta tietty, ensin. Mun vuoden eka pettymys tuli jo: oaxacalaista kokkikurssia ei sittenkaan jarjestetty uudenvuodenpaivana, vaikka vaittivat, etta jarjestetaan. Nain ollen en opi kayttamaan taivaallista korianteria joka ikisessa ruoka-annoksessa, ja elamani ei taten parane vuonna 2013. 

Nyt on siis vain hengailua. Hengaillessa multa katoaa rahat taskuista. Kaikki kolikot jakelen kerjalaisille. Kerjalaislapsille tai niiden vanhemmille. Ja lapsille, jotka yrittavat myyda tikkareita tai kirjanmerkkeja tai huiveja.

Pari paivaa kavelin niiden ohi, vaikka kirpaisi. Niin suomalaiset kai yleensa tekevat, vai tekevatko? Niinhan Matti Vanhanenkin neuvoi tekemaan (Suomessa). Miten te teette? Ja miten sen perustelette?

Mina ajattelin ne perinteiset: etta en voi antaa kaikille, en voi pelastaa koko maailmaa, ja ehka yritin tuollaista vanhasmaista perusteluakin. 

Mutta kauan en pystynyt. Olen ollut niin uppoutunut omiin asioihini ja omaan napaani viime aikoina, etta on huono omatunto suunnilleen kaikesta, ja paatin aloittaa omatuntoni rauhoittamisen Meksikon alkuperaiskansoista. 

Laitan siis kaikki vaihtorahakolikot taskuihini ja jakelen niita lahes kenelle tahansa pyytajalle. Ei toki puhuta isoista summista, kun isoin kolikko on arvoltaan noin 60 senttia, mutta paivan aikana tulee kylla lukuisia tapahtumia kirjanpitoon. 

Huomaan joitakin automaatioita. Mita sopompi lapsi, sita varmemmin annan, ja sita isomman kolikon. Pienemmille varmemmin kuin isommille. Likaisemmille varmemmin kuin siisteille. Imettavat naiset ovat bonusasiakkaitani. 

Aika julmaa. Tietenkaan mulla ei ole mitaan tietoa, etta pienille ja sopoille annetut rahat menisivat parempaan tarkoitukseen kuin rumille tai kammatuille annetut. Nama eivat kayta mitaan reilun kaupan sertifikaatteja. Todistan siis itse, etta armeliaisuuskin, kuten vissiin kaikki asiat maailmassa, toimii parstakertoimella. 

Tasoittaakseni julmuutta olen sittemmin pyrkinyt antamaan kolikon myos juopon nakoisille miehille. 

Kerran minua lahestyi kahvilan avoimen ikkunan kautta kaksi poikaa, yksi noin kuusivuotias ja yksi korkeintaan nelivuotias. Olisivat myyneet jotain marionettia, mutta puistelin paatani ja kaivoin taskujani. Siella oli yksi 10 peson kolikko ja ja pari yksipesoista. Ojensin reilusti ison rahan. Isompi poika nappasi sen, ja pienempi alkoi heti vaantaa kasvojaan itkuun. Ou nou, en muistanut etta lapset eivat ole reiluja. Sanoin niille etta jakavat, mutta isompi yritti, etta anna lisaa. Naytin ettei ole kuin jamat ja vaadin tasaverotusta. Hammastyksekseni isompi lopulta kaivoi kolikoita taskustaan ja antoi pienemmalle jotakin. Pienempi tuskin osasi laskea paljonko sai mutta eipa ainakaan ruvennut parkumaan. Ehka hammentavin kasvatustilanteeni koskaan.

Ainoat joille olen kategorisesti kieltaytynyt antamasta ovat "musikantit", jotka eivat kertakaikkiaan osaa soittaa tahi laulaa ja pilaavat lomani aanimaiseman. (Pahimpia ovat ne, jotka kayttavat megafonia. Siis laulavat megafoniin.)  Heille maksaisin mieluusti siita, etta  olisivat hiljaa, mutta luulen, etta en saisi tata viestia perille. Ja nain ollen kolikko antaisi virheellisen kuvan, etta heidan palveluksilleen on markkinoilla kysyntaa ja kannustaisi heita jatkamaan. 

Share

Kommentit

ninoh

Mexicossa saa olla aina antamassa,ja noin jokainen jolla on antaa antaa joka päivä,se on jotenkin hellyyttävää kuinka ihmiset ymmärtää auttaa toisia,kun sosiaaliturva on lähinnä ilmainen terveydenhuolto.Mutta esimerkiksi kaikki kierrätetään ja lahjoitetaan aika hyvin,esim tarvetta kirppareille ei kamalasti ole,muutamaan törmännyt sillä ne joilla on, lahjoittavat ylimääräset tavarat pois..Esim siivoojat ja kodinhoitajat saavat paljon vaihtuvia huonekaluja,lelujajne..

Me kannamme kaikki tavarat,huonekalut,vaattett aina talon edessä olevan mantelipuun alle ja siitä katoavat muutamassa minuutissa.Kaikki puretaan ja käytetään uudelleen..

Omat vanhempani ovat ihmetelleen kun kolikoita saisi olla taskut täynnä,kun kaikkia tipataan,annetaan jne..Mutta sitten niin sitä varmaan tekisi missä vaan jos voisi ostaa aterin jollekin sillä 60 sentillä..

Monet kaupunkilaiset kerää tavaraa inkkareille vuosittain,kun yhteiskunta ei hoida ihan samalla tasolla kuin suomessa,ihmiset välittävät erilailla lähimmäisistään.

Ihanaa matkaa sinulle  mexicossa!

Joanna Palmén
Rönsy

Joo, luultavasti just erot sosiaaliturvasysteemissa vaikuttavat tosi paljon ihmisten suhtautumiseen. Jos nyt vertaa vaikka USA:n hyvantekevaisyyskaytantoja Suomeen. (Eivatkos ne saa vahentaa hyvantekevaisyyden verotuksessakin tms.)

Mutta kiva kuulla etta taalla on tapana auttaa ja kierrattaa! Tama Oaxacan tilanne on ollut varsin jarkyttavaa katsottavaa, Mexico Cityssa onnistuin kai valttamaan ne alueet.

Kiitos, matkani on kylla jo loppumassa, huomenna alkaa parin vuorokauden kotimatka. Mutta on ollut ihanaa!

Eliitti ja kärsijät (Ei varmistettu)

Vastaavanlaisissa kohteissa olen usein, jos ympärillä on pyörinyt kerjäläislapsia, ostanut leipä-/ patonki-/ lihavarras-/ hedelmä-/ snacks -ostoksilla hiukan ylimääräistä, ja antanut syötävää niille ympärillä pyöriville lapsille. Rahaa en ole antanut, koska se menee kuitenkin joillekin paskiaisille, jotka pyrkivät hyötymään muista samaan tapaan kuin eliittikin.

Hosuli
Hömppäblogi

Hyviä pohdintoja, tunnistan noista itseni. Just tuo lähtökohtainen ajatus siitä, että ei niille voi/kannata antaa rahaa. Mutta kun se tosiaan kirpaisee.

Tämä esimerkki on nyt hyvinvoivasta länsimaasta, mutta kuitenkin: Olin muutama viikko sitten Tukholmassa puolisoni kanssa, ja metrossa köyhän näköinen mutta erittäin ystävällinen mies tuli kysymään ruotsiksi, olisiko meillä antaa hänelle vähän rahaa, hän ei käyttäisi sitä alkoholiin. Menin jotenkin lukkoon ja sanoin automaattisesti että sori, emme ole täältä, emme puhu ruotsia tms., vaikka ymmärsin kyllä, mitä hän sanoi. Kun hän oli mennyt, iski harmitus. Miksen voinut antaa hänelle muutamaa kolikkoa? Okei, Ruotsi on hyvinvointiyhteiskunta, mutta väliinputoajia on aina. Miksi olen oppinut suhtautumaan rahaa pyytäviin ihmisiin niin nihkeästi, että automaattinen reaktio oli kieltäytyminen? Ehkä hän olisi tosiaan tarvinnut ne kolikot.

Hosuli
Hömppäblogi

Heh, ehkä pikemminkin köyhän näköinen JA erittäin ystävällinen.

Joanna Palmén
Rönsy

Siis että köyhän näköinen mutta silti ystävällinen, ohhoh! ;) 

Mutta joo, samoja kysymyksiä pohdin.

Hosuli
Hömppäblogi

Jep, jokseenkin nololta näyttää, kun poistin välistä muut luonnehdinnat ja unohdin vaihtaa mutan. Tässäkö tämä oikea asenteeni nyt paljastui!! Oikolukemisen tärkeys ainakin.

Mutta itse asiaan liittyen vielä: muistan lukeneeni, että moni suomalainen antaa mielellään rahaa vaikka nuorelle miehelle, joka kertoo pahvikyltissään kerjäävänsä kolikoita kaljaa varten. Sehän on hauskaa. Sen sijaan oikeita kerjäläisiä on hankala edes katsoa. Heidät vain ohitetaan. Olikohan joku lehti oikein testannut tätä, hmm... Mutta jokin tässä opitussa mallissa nyt mättää.

Kommentoi