Hyvyysonanointi

Rönsy

Dagens Nyheterissä on kiintoisa juttu slacktivismista. Se on sitä, kun klikkaat itsesi Facebook-ryhmään "Sano EI Kansanedustajien Palkankorotukselle" tai "Because I Am A Girl" tai "Save Sakineh Mohammadi Ashtiani from Being Stoned to Death in Iran", mutta et mene mielenosoitukseen, et liity lahjoittajaksi etkä kirjoita kirjettä päättäjille. Et ehkä edes äänestä eduskuntavaaleissa.

Onko klikkauksilla merkitystä? Olisiko arabikevät ollut mahdollinen ilman sosiaalista mediaa? Näistä voi lukea tuolta jutusta, en ryhdy referoimaan, mutta vähän lainaan siitä alusta. Näin sanoo kriittinen queer-aktivisti nimeltä Micke Kazarnowicz:

Minusta slacktivism on egoismin huipentuma, jonkinlaista hyvyysonanointia. Aktivismiin täytyy sisältyä mahdollisuus muuttaa jotain, ja useimmiten siihen mahdollisuuteen liittyy kuluja. Jos haluan poistaa malarian maailmasta, ei auta liittyä Facebook-ryhmään – minun täytyy ehkä ihan oikeasti lahjoittaa rahaa tutkimukseen tai hyttysverkkoihin.

Joissakin tapauksissa Facebook-ryhmään liittymisellä voi olla jotain välillisiä vaikutuksia, se saattaa herätellä ihmisiä tai lisätä yleistä tietoisuutta tärkeästä asiasta. Ja nykyisin ainakin itse liityn moniin ryhmiin ihan vain jotta uutisfeediini tulisi kiinnostavaa tietoa aiheesta.

Mutta usein se on kyllä ihan vaan hyvyysonanointia – mikä mahtava termi! 

Slacktivismia, laiskaa aktivismia, on myös Roosa nauha -rintasyöpäkampanja. Siitä kirjoitti viime vuonna Tulvassa hyvin Laura Honkasalo:

Suomessa Roosa nauha -kampanjan siivellä myydään keskiluokkaisille naisille ylikalliita ja usein täysin turhia tuotteita, joiden myyntihinnasta vain pieni osa menee rintasyöpätutkimukseen. Esimerkiksi 250 euron pinkistä kännykästä syöpätutkimus saa viisi euroa.

Toisin kuin Facebookissa, tässä kyllä tehdään pieni lahjoitus, mutta niin pieni, että todellinen hyväntekijä etsisi pankkitilinumeron ja tekisi suoran lahjoituksen rintasyöpätutkimukseen (se muuten löytyy Roosan nauhan sivuilta, hophop lahjoittamaan). Hyvyysonanoija haluaa näyttää, että olen hyvä, minulla on tämä pinkki hyvän ihmisen merkki. Eikös se ole vähän nolo se nauha?

Ei sillä, onhan se nyt parempi antaa vitonen kuin ei mitään. Mutta pelkään että ostajat onanoivat hyvyydellään silti. Ja pelkään, että itsekin tuudittaudun tällaiseen, päästän itseni liian helpolla, uppoan omaan napaani, erinomaisuuteeni ja hyvyyteeni. (Tarkistin juuri, mihin Facebook-ryhmiin kuulun.) 

Hyvyysonanoijat ovat mielestäni aika lähellä sekä että -sukupolvea, josta kuulin juuri viime perjantaina Journalismin päivä -seminaarissa. Siellä oli esitys Olivia-lehden konseptoinnista. Tämä ei liity itse lehteen, mutta jäin pohtimaan heidän määritelmäänsä kohderyhmänsä arvomaailmasta. Se löytyy myös Bonnierin sivuilta:

Tälle kolmekymppisten sukupolvelle on ominaista, että se yhdistelee elämässään asioita, jotka näyttävät päällisin puolin ristiriitaisilta: ura ja äitiys, järki ja tunne, kaupallisuus ja henkisyys, valta ja viehätysvoima. Luonnehdimme tätä ryhmää sekä että -sukupolveksi, monien identiteettien naisiksi.

Perjantain esityksessä asia myös konkretisoitiin: Naiset, jotka haluavat "sekä pelastaa maailman että kalliin merkkilaukun".

En usko, että se on vain päällisin puolin ristiriitaista, vaan myös mahdotonta ja tekopyhää. Sitä ei vaan kukaan viitsi sanoa ääneen, kun se on niin ikävää. Sekä että -sukupolven sijaan tätä voisi kutsua ryhmäksi, joka polttaa kynttilää molemmista päistä, kuten ennen kai sanottiin. Tai joka pidentää peittoa leikkaamalla kaistaleen toisesta päästä ja ompelemalla sen toiseen.

Itsekin kuulun ryhmään. Olen mukavuudenhaluinen, laiska, en tee kuukausilahjoituksia mihinkään, ja silti mukamas haluan hyvää kaikille enkä vain itselleni. Ostin kalliit kengät viime viikolla, mutta Afrikan sarven ruokakriisiin en ole vieläkään lahjoittanut euroakaan. Yritän kuitenkin ainakin muistaa tämän itsekkyyteni, potea huonoa omatuntoa siitä ja parantaa vähä vähältä.

Minulla kuuluu olla huono omatunto. Sinulla luultavasti myös. Suomalaiseen keskiluokkaan mahtuisi paljon lisää huonoa omatuntoa maailman köyhistä, nälkäisistä ja sairaista.

Share

Kommentit

päivikki (Ei varmistettu)

Ihan huippu termi! Sen voi liittää kaikenlaisiin hyvän omatunnon hankkimiskampanjoihin. Roosanauhan lisäksi tähän ryhmään kuuluvat mielestäni myös earth hourit, autottomat päivät, älä osta mitään -päivät jne.

Omatuntoa voi ostaa tai muuten vaan puhdistaa eri tavoin lähes joka päivä, sillä näitä auta kärsivää -kampanjoita ja maailmanpelastuspäiviä riittää kalenterissa :)

Juuri sellainen tekopyhä, monen identiteetin nainen todennäköisemmin lankeaa näihin kampanjoihin. Mutta hei, toivoitaan, että edes jokunen penni menee oikeasti hätää kärsiville asti :)

häkkilintu

Tekisin kuukausilahjoituksia, jos olisi pennikin ylimääräistä rahaa, mutta opiskelijana ei ole. Slactivismia en harrasta, koska jatkuvasta uusien facebook-tukiryhmien luonnista on pelkkää haittaa ympäristölle, kun fb:n päämajaan pitää ostaa koko ajan lisää prosessoreita (vai mitä ne on?) pitämään sisällään kaikki palvelimen tajuton tietomäärä. Esim. Iranissa ja Somaliassa kivitetään ihmisiä päivittäin, eikä siihen paljoa klikkailu auta. Meteliä on pidettävä poliitikkojen suuntaa, "ahdisteltava" kirjallisesti EU-päättäjiä, YK:n edustajia, kansanedustajia, ministereitä. Facebook on laiha vaikuttamisen väline, jos oikeasti haluaa muuttaa jotain. 

PAnderson (Ei varmistettu)

Aika kipeään osuvaa tekstiä. Jo vuosia sitten spekuloin omaa skitsofreniaani ku ostin samalla ostosreissulla No Logon ja Niken verkkarit :(

Silti. Mun mielestä on jotenkin ankeata, että asiat pitäs tehdä jotenkin niin totaalisesti omistautuen ettet voi tehdä mitään muuta. Jos olet äiti, et voi ajatella uraa: et yksinkertaisesti voi olla riittävän hyvä molemmissa jne. Järki ja tunne sulkevat toisensa pois? Ei ole mitään välimuotoa? Kuinka vanhanaikaisen dualistista ja mitä ne ees on? Mun mielestä on yhtä lailla ankeaa väheksyä pienimuotoisempia avun eleitä ja hyväksyä vain "oikean" aktivismin kriteerit täyttävä toiminta. Mitä merkitystä teon motiiveilla on itse avun teolle, jos se teko auttaa? Jotkuthan ovat sitä mieltä, että kaiken voi lukea egoismin filtterin läpi, mutta musta on surullista jos ihmiset ajattelevat toisistaan lähtökohtaisesti noin negatiivisesti.

Parempi että me tehdään jotain pientä ku ei mitään. Parempi ajatella, että pienikin auttaa ku vaan tuntea syyllisyyttä. Nälkäpäivä, kasvisruokapäivä, autoton päivä, kk-lahjoitus jne kaikki on kuitenkin ihan konkreettista hyvää. Miksi et liittyisi FB-ryhmään, jos se tiedottaa sua kiinnostavasta asiasta? Sehän on ihan sama ku että tilaisit aktivistien lehden, paitsi ei kuluta paperia. Miksi et käyttäisi sosiaalista mediaa vaikuttamisen välineenä itse?

Musta egoismin huipentuma on jonkun aktivistiksi itseään kutsuvan ihmisen ylenkatse pienempiä auttamisen elkeitä kohtaan. Kaikille se ei oo päivätyö, onko siinä mitään pahaa? Tai ei se mikään egoismin huipentuma oo, ihan tavallista omahyväisyyttä vaan.

Oho, tuohduin. Anteeksi.

päivikki (Ei varmistettu)

Panderson, ikävä kyllä, pienimuotoisten avun eleiden kyseenalaistaminen on välillä ihan paikallaan. Jos esimerkiksi ajatellaan Roosa-nauhakampanjaa, niin eikös ole juuri silkkaa typeryyttä ostaa jotain jonninjoutavaa tavaraa, eli kuluttaa entisestään lisää, jotta pieni osa tavaran summasta menee hyvään tarkoitukseen? Vaikka tämä summa edistäisi rintasyöpätutkimusta, toisaalla turhan tavaran ostaminen vaikuttaa negatiivisesti esimerkiksi ympäristöömme ja aiheuttaa lisää ongelmia. Roosa-esineitä ostaessa, Joannan sanoin, pidennetään peittoa leikkaamalla kaistaleen toisesta päästä ja ompelemalla sen toiseen.

Joanna Palmén
Rönsy

Anderson, en viitannut järki ja tunteet -ristiriitaan vaan maailmanparannus ja kallis merkkilaukku -ristiriitaan. Järjen ja tunteiden kanssa on huomattavan paljon helpompi tasapainotella kuin sen kanssa, että "meillä täällä on kaikkea ihan helvetisti ja miljardeilla ihmisillä ei ole paljon mitään, mikä on kurjaa mutta silti mä olen hyvä ihminen jos ostan pinkin kännykän".

Ja tuonhan mainitsin kanssa, että ilman muuta FB-ryhmiin on järkevää liittyä saadakseen tietoa tietystä aiheesta (vähän kuin tilaisi lehden). Ja siitä vaan klikkaamaan myös malarianparannusryhmää, mutta sitten olis toivottavaa, että myös oikeassa elämässä osoittaisi haluavansa, että malaria voitetaan, antaisi siihen työhön vähän aikaansa tai rahaansa. 

Enkä tarkoittanut myöskään, etteikö voisi tehdä vain vähän. Haluaisin vaan, että ihmiset muistaisivat, että se vähän on oikeasti tosi vähän, ja oikeamielisen identiteetin ostaminen klikkaamalla tai eurolla on ihan vaan ällöttävää. Kyse oli siis enemmän ajatusrikoksista kuin niistä itse teoista ;)

Sitten taas jos ajattelen vaikka sitä Roosaa nauhaa toisesta näkökulmasta: Läntinen maailma on kyllästetty markkinoinnilla, ja selvästi erittäin tehokkaalla markkinoinnilla, kun kerran kuluttaminen on melkein meidän elämäntehtävämme. On vain hyvä, jos hyväntekeväisyysjärjestöt ja muu hyvinvointia edistävä toiminta saa myös osansa tästä mainososaamisesta. Ei ole mitään syytä, miksi juuri se ala jäisi tästä paitsi, kun tätä nyt kerran kuitenkin on. Miksi hyväntekeväisyystoiminnan pitäisi olla nuhjuista, näkymätöntä ja ns. brändäämätöntä? Että siinä mielessä ihan heija heija Roosa nauha ja muut. Jos tällä saa rahaa hyvään asiaan, niin hyvä, ja parempi vähän kuin ei mitään, mutta se että me kuvittelemme tekevämme paljon näin. Ei me tehdä.

Ja kun Päivikki puhui omatunnon ostamisesta, niin musta on ihan jees ostaa omatuntoa, musta me vaan ostetaan sitä aivan liian halvalla.

Vierailija (Ei varmistettu)

Tähän väliin on pakko kertoa niin monen suomalaisen urheiluseuran toive, voi kun olisi edes muutama vapaaehtoinen joka vetäisi treenejä. Tässä ei tarvitse lahjoittaa rahaa, vain aikaa. Useimmiten ongelma on juuri pienillä seuroilla, joilla ei ole mahdollisuuksia hankkia valmentajia muualta, vaan kaikki työ tehdään talkoovoimin, yleensä vain niiden muutaman harvan tyypin avulla. Rahalla saa jne, mutta jos tunnet tarvetta tehdä jotain hyvää, niin tässä apu menee täsmälleen siihen toimintaan minkä itse valitset. Tervetuloa meidän joukkoon, täällä on kivaa!!

PAnderson (Ei varmistettu)

Juu, Joanna mää en oikeastaan kommentoinu niinkään sun tekstiä ku noita lainauksia ja kommentteja.

Vierailija, aika paha :D Just lopetin 8 vuoden vapaaehtoistyön urheiluseurassa ja vaihdoin sen 3 vuoden vapaaehtoistyöhön joogasalilla jonka aion nyt jättää pois. Anteeksi hirveästi, mutta en jaksa enää enempää.

Eikä mulla mistään näistä oo tullu erityisen hyvä omatunto kautta mieli, oon saanu niistä ittekki. Enkä yritä mitenkään esittää aktivistia tai wanna be -aktivistia. Tää on elämää, niinku rintasyöpäkin. Mutta se vaan on mun mielestä yhä ankeata, että pitäs olla suurinpiirtein Nobel-jonossa aktivismissa, että sais tuntea auttavansa.

Joanna Palmén
Rönsy

Vierailijan kommentti EI ole mun eikä mun tilaama. Itsehän, krhm, valmennan vapaaehtoisesti pikkutyttöjä. Aivan mahtavaa hommaa! Suosittelen lämpimästi kaikille, saan siitä itse vähintään yhtä paljon kuin valmennettavani, ties vaikka enemmänkin.

Anderson, ymmärrän pointtisi. Ja aina voi myös sanoa, että ei yksi ihminen voi muuttaa maailmaa, ja että ei voi vaatia liikoja jne. Mutta kun kerran maailma on niin hemmetin epäoikeudenmukainen, ja me ollaan täällä niin, niin, niin hyväosaisia, niin huono omatunto ja syyllisyys ovat kuitenkin aika pieni hinta tästä ansaitsemattomasta onnekkuudestamme.

Kommentoi