John Ajvidea äänikirjana

Rönsy

Kokeilin uutta kulttuurimuotoa tuossa Tshekin-matkalla, äänikirjaa. En olisi vielä nytkään sitä tehnyt, mutta kun lempikirjailijani, ruotsalaisen John Ajvide Lindqvistin uusinta tuotosta, Tjärveniä, ei ole olemassa kuin äänikirjana ja sähkökirjana, niin oli pakko valita näistä pienempi paha.

(kuva täältä)

Eikä se ollut paha ollenkaan. Tässä äänikirjassa oli semmoinen bonusplussa, että kirjailija itse luki sen. Ja John Ajvide on aivan ihastuttava (laittaisinko tähän sydämen?) ja erittäin karismaattinen lukija. Hän eläytyi niin kovasti lukemaansa, että se sai minut miettimään, mikä oikeastaan on äänikirja, ja milloin siirrytään radioteatteriin tai johonkin muuhun? Esimerkiksi kun teoksessa Modern Talkingin musiikilla oli tärkeä osa, niin olisi ollut melkeinpä kiva kuulla niitä tarinassa soineita biisejä siellä taustalla. Mutta olisiko se sitten jo ollut jotain muuta kuin nauhalle ääneen luettu pienoisromaani?

Tässä kirjan mainio mainosvideo, jossa pääosassa on karismaattinen kirjailijaherra.

 

Voin siis suositella. J.A.L. kirjoittaa kauhua, ja niinpä kuunnellessa purin sormiani, vääntelin käsiäni ja peitin niillä välillä kasvoni, ja lentokoneessa vierustoveri varmaan luuli että nyt on todella paskaa musaa tolla luureissa. Suomessa Lindqvistin tunnetuin teos on varmaankin Ystävät hämärän jälkeen, se josta tuli mainio lapsivampyyrileffakin. Tykkään hulluna hänen kirjoistaan, vaikka ne ovat kauhua, jota en lähtökohtaisesti voi sietää. Oikeastaan kauhu- ja väkivaltaosuudet kirjoissa ovat minulle täysin yhdentekeviä, luen niitä ihmishahmojen ja heidän kauniin kuvauksensa tähden. Ja usein myös jännittävien asetelmien ja popviittausten. Tjärvenissä oli taas aivan mainio asetelma: parikymmentä vuotta sitten lukionsa päättänyt porukka lähtee pitämään luokkakokousta aurinkoisena juhannuksena Tukholman saaristoon majakkasaarelle. He jäävät saarelle vangiksi, kun merirosvojoukkio vie heidän veneensä ja puhelimensa. Ei siinä vielä mitään, mutta pikkuhiljaa merestä alkaa nousta nälkäisiä hukkuneita, jotka haluavat heidän aivonsa. Koko ajan taustalla soi lukioaikojen musiikki: Modern Talking kasettimankasta.

Suosikkini on kuitenkin Människohamn (Ihmissatama). Taas ollaan Tukholman saaristossa ja majakan läheisyydessä. Pariskunta on lähtenyt pienen tyttönsä kanssa talvipäivänä jäälle kävelemään, mutta matkalla tyttö katoaa. Ei ole mitään järjellistä paikkaa mihin hän voisi kadota, kun kerran joka puolella on vain aavaa jäätä, eikä siinä ole reikiä. Tyttöä etsitään kaikin voimin, mutta mitään vihjettäkään ei löydy. Pariskunta masentuu, mies alkoholisoituu, lopulta vaimo jättää. Muutaman vuoden kuluttua mies muuttaa asumaan saaristomökilleen tarkoituksenaan selvittää, mitä tytölle tapahtui. Käy ilmi, että saaristossa tapahtuu paljon muutakin erikoista. Esimerkiksi siellä seikkailee öisin omituinen mopopoikakaksikko, joka puhuu ainoastaan The Smiths -sitaatein. Ja siellä seikkailee myös GB Glace -mainospelle, siis tämä:

Kuvasin tuon pyöräilyreissulla, sillä Människohamnin luettuani en keksi montakaan pelottavampaa asiaa – ja vielä saaristossa!

Syksyllä suomeksi julkaistava Lilla Stjärna on sekin ihan ok, kelpo kuvaus teini-iän ulkopuolisuudesta runsain ruotsalaisiskelmäviittauksin. Kuitenkin mielestäni John Ajviden heikoin.

Minulla on pitkään ollut projektina päästä haastattelemaan lempikirjailijaani (saaristoon, tietenkin), ja nyt syksyllä se saattaisi ehkä vihdoin olla mahdollista. Ehkä. Yksi kysymyksistäni on ehdottomasti, että mitä hänellä on suomalaisia vastaan. Meitä on esiintynyt hänen tuotannossaan kahdesti. Ensimmäinen oli pelottava pultsariroisto kirjassa Hanteringen av odöda (Kuinka kuolleita käsitellään) ja toinen oli nyt tämä Tjärvenin merigangsterijoukkio: he olivat ahvenanmaalaisia!

 

Share

Kommentit

Lotta Katariina
Pumpui

Hui apua, minäkään en ole voinut Ihmissataman jälkeen suhtautua normaalisti noihin jäätelömainosukkeleihin! Pitää tutustua tuohon uusimpaan, vaikka ruotsin kuullunymmärtäminen vähän ruosteessa onkin... :)

Joanna Palmén
Rönsy

Paitsi toi mun kuvaama ei sentään ole sellaisessa telineessä eikä siten pääse pyörimään tuulessa ja natisemaan, hrr...

Jussi (Ei varmistettu)

Ajvide kyllä osaa kauhun. Muistuttaa mielestäni Kingiä lapsuuden ja nuoruuden kuvausten suhteen, mutta tapahtumat ja miljöö tuntuu aidommalta, kun Skandinaviassa sentäs ollaan. Ja saaristofriikille toimii kaikkia kirjat, missä sielläpäin liikutaan.

Mä olin aina ajatellut, että Kuinka kuolleita käsitellään on se Ajviden tunnetuin Suomessa ja itsekin sen kautta kirjailija löysin. Tai alunperin bongasin kirjan tyttöystävälle (=zombiefanaatikko) lahjaksi ja luin itsekin ja sen jälkeen piti kaikki haalia. Ensin tuntui, että että onpa hankalasti löydettävissä kirjastossa, koska etsi LINquistin kohdalta ja mitään ei löytynyt. Siitä lähtien hän on ollut mulle pelkkä Ajvide.

Kaiken lukenu, mitä käännetty, mutta harmittavasti ruotsi ruosteessa, niin pitää jättää tuo äänikirja odottelemaan käännöstä.

Ois mahtava, jos saisit hemmon Imageen pokattua:)

Joanna Palmén
Rönsy

Meen ens viikolla töihin ja jatkan innokkaasti Ajviden pokailua ;)

Toi Ystävät hämärän jälkeen on kyllä Ruotsissa ja maailmalla sen tunnetuin, siksi kai ajattelin että se on sitä Suomessakin, mutta en tiedä. Ja kun on se leffakin.

Kommentoi