My name is Bond, Lisbeth Bond

Rönsy

Kävin katsomassa The Girl with the Dragon Tattoon, jonka nakuilu-julisteesta sain näppylää taannoin. Odotukset eivät olleet korkeat, arvostelujenkin perusteella elokuva vaikutti enemmän siltä että huhhuh, katso kuvat, seksivau.

Mutta leffahan olikin genressään oikein mainio. Genreksi määräytyi jo näyttävän alkutekstijakson (ja tietysti Daniel Craigin) perusteella jonkinlainen femi-Bond.

Ei se kuitenkaan niin hyvä ollut, ettenkö olisi ehtinyt jo teatterissa pohtia kaikenlaista. Muun muassa sitä, miten ihmeessä Millennium-sarjasta on tullut niin valtava juttu, että ihmiset ympäri maailman katsovat siitä jo toista filmatisointia parin vuoden sisään. Että miksi tästä jotenkin nauttii, vaikka tietää ihan täsmälleen, mitä seuraavaksi tapahtuu. Kun ei se tarina ihan oikeasti kovin kummoinen ole, leffamuodossa ainakaan. Joku hasardi äijä jossain eksoottisen kylmässä pohjoismaassa kiduttaa ja tappaa naisia, jaahas. Se vaikuttaa samanlaiselta kuriositeetilta kuin James Bondin konnat, eikä todellakaan miltään yhteiskunnalliselta kritiikiltä, saati että siihen mitenkään samastuisi. (Ehkä juuri siksi on hyvä, että tarina on niin tuttu. Ei jää enää pohtimaan, että mitä järkeä.)

Mutta siinä on Lisbeth Salander. Kiinnostava, syvä ja ristiriitainen hahmo, ja samalla erittäin epätodennäköinen Hollywood-sankari.

Varmasti monia väsyttää mainstream-leffojen kapea naiskuva - myös ne näennäisradikaalit Sinkkuelämää-tyyppiset naisnaiset. Lisbeth on aivan eri kaliiberia. Tässä leffassa mies ei pelasta naista, vaan Lisbeth pelastaa itsensä James Bondin, miesten kuninkaan, varmalta kuolemalta hujauttamalla konnaa golf-mailalla otsaan. Hyvin epänaisellista, suorastaan vallankumouksellista!

Täällä tämä joku (guuglaamalla löydetty kirjoittaja jonka relevanssista ei ole tietoa) on sitä mieltä, että "The Girl with the Dragon Tattoon tyyppiset elokuvat ovat paljon tarpeellisempia kuin äkkiseltään ajattelisi. Meillä on vakava puute Lisbeth Salanderin kaltaisista naishahmoista, joita määrittelevät heidän tekonsa eivätkä heidän sukupuolielimensä." Kirjoittaja myös ennustaa, että David Fincherin Lisbethillä on merkittävä vaikutus siihen, miten Hollywoodissa jatkossa kuvataan naisia. 

En ole ihan vakuuttunut. Lisbeth on maailmalle liikaa. Lisbeth on kirjassa tietysti ihan tarkoituksellisesti liikaa, mutta toimiiko sellainen box office -hitissä?

New York -lehden jutussa (relevanttia siis) pohditaan, "miksi naiset jotka rakastivat kirjaa eivät aio mennä katsomaan elokuvaa". Tämä pohdinta pohdittiin markkinatutkimuksen perusteella jo ennen kuin elokuva edes tuli ensi-iltaan. Syyksi veikkailtiin muun muassa sitä, että naiset haluavat, erityisesti jouluna, käydä katsomassa eskapistisia treffileffoja. Eivät raiskauksia.

Ja oikein ennustivat: Leffan avausviikonloppu myi sen verran huonosti, että kakkos- ja kolmososan tekeminen on kuulemma jo vaarassa. Se siitä naiskuvan muuttamisesta.

Mutta kaikesta huolimatta, minusta leffa on kelpo viihdettä, hauska variaatio Bond-seikkailuista. Nauroinkin pari kertaa.

 

PS. Ja vielä pari asiaa Lisbethistä, pakko sanoa nyt, vaikka rönsyilee:

  1. Täällä hauska kooste siitä, miten Rooney Maran Lisbethiä on eri arvioissa kuvailtu.
  2. Minusta on omituista, että Lisbethistä tehdään massojen esikuvaa, jonka mukaan pukeutua (H&M:n Lisbeth-niitti-nahka-mallistoon) ja elää (hutkia golf-mailalla, vittuilla sivullisille?). Tuskin Lisbethiä on tarkoitettu miksikään tyyli-ikoniksi, ja tämä fiktiossa niin trendikäs "oikeus voittaa vain jos kostat ja väkivaltaisesti" -filosofia ei myöskään ole hirveän käyttökelpoinen tosielämässä. Jos joku on kiinnostava hahmo, niin onko sitä pakko yksioikoisesti fanittaa? (Olisin muuten voinut esittää ihan saman kysymyksen esimerkiksi ikisuosikistani Zlatanista.)
Share

Kommentit

Marsublog

"oikeus voittaa vain jos kostat ja väkivaltaisesti"

Ainakaan Stieg Larssonin kirjan filosofia tämä ei ole (ei mielestäni myöskään ruots. filmatisoinnin, jenkkiversiota en ole nähnyt).

Enemmänkin Lisbethissä on kyse siitä, että hän kieltäytyy pohjoismaisen yhteiskunnan uhripositiosta. Lisbeth ei ole luettavissa mielestäni minään esikuvallisena hahmona eikä kirja ihannoi hänen väkivaltaisuuttaan. Kirjan eetos on yksilön paikka järjestelmässä, joka tarjoaa 'uhreille' aika kapean roolin olla, paikan laitoksessa ja pelossa elämisen. Kirjassa on samanaikaisesti läsnä myös Mikaelin folkhem-softcore-moraali, eikä kumpikaan näistä maailmankuvista jyrää toista tai nouse "kirjan filosofiaksi", vaikka kirjan kuluessa Mikael alkaa ymmärtää Lisbethin maailmaa.

Joanna Palmén
Rönsy

Kirja on monitahoinen, enkä väitä että se itsessään tuputtaisi Lisbethin filosofiaa tosielämään. Sen sijaan eräät muut, ulkopuoliset tahot rakentavat Lisbethistä fanituskohdetta.

Elokuviin ei mahdu yhtä paljon kuin romaaniin (ja useiden ihmisten päähän mahtuu vielä vähemmän). Ruotsalaisleffasta en enää niin tarkasti muista, mutta ainakaan Daniel Craigin roolihahmossa ei hirveästi näy mikään folkhem-softcore-moraali. Toki se haluaa kukistaa pahan teollisuuspampun, mutta sekin tuntuu enemmän joltain peliltä ja voitonhimolta, ei idealismilta, ja useasti siinä viitataan taloudellisiin asioihin, siihen että lehti menee konkurssiin jos ei skuuppi pidä.

Ja kyllä kirjassa, samoin kuin leffoissa, oikeuslaitos ja kaikki viralliset tahot ovat vähintäänkin voimattomia tai jopa täysin moraalittomia, ja Lisbeth ei pärjäisi jos ei itse kostaisi. Erottaakohan kaikki faktan fiktiosta?

Viitatessani epämääräisesti trendiin mielessäni oli toinen ruotsalaissuosikkini, vampyyrikirja Ystävät hämärän jälkeen, jossa koulukiusattua päähenkilöä ei pystynyt koulu tai aikuiset auttamaan, ainoa keino oli verinen kosto, jonka suoritti vampyyri repimällä kiusaajat kappaleiksi. Tällainen meininki on kirjoissa oikein jees, todellisuudessa ei niinkään. Tykkään Larssoneista, mutta vastustan hahmojen, teemojen ja asioiden liikaa yksinkertaistamista, mustavalkoistamista ja liioittelevaa ihannoimista, jota tällainen mania saa herkästi aikaan.

 

Marsublog

Joo, pitää tosiaan erottaa teos an sich ja massojen väärä tulkinta. :)

En varmaan halua nähdä amer. versiota, kuulostaa aika pelleilyltä.

Mielestäni originaali Mikael Blomqvist on aika oikeudentajuinen ja ei-väkivaltaan uskova tyyppi, jonka mielestä yhteiskunnan tulee suojella heikoimpiaan. Lisbeth sitten osoittaa hänelle, ettei järjestelmä aina toimi. Harmi kun kirjan lukemisesta on niin monta vuotta, etten osaa perustella terävämmin, mutta Lisbethin kritiikki sosiologista selittämistä (olet uhri koska tule tietystä sosioekonomisesta lokerosta, sinulle on tapahtunut tietyt asiat menneisyydessä, jne.) kohtaan on myös kiinnostavaa. Ja kaiken kaikkiaan Män som hatar kvinnor ja Lisbeth kiinnostavat itseäni lähinnä pohjoismaisen yhteiskunnan kuvauksina, Lisbeth toki myös Pippi-tyyppisenä naishahmona.

Huvitti kun SVT:n aamu-tv:ssä pari viikkoa sitten mietittiin, mitä leffan suosio tekee Ruotsi-kuvalle - onko Ruotsi nyt perinjuurin naisvihamielinen ja väkivaltainen paikka muun maailman mielestä?

Joanna Palmén
Rönsy

Mulla sama juttu, kirjojen pointit on ehtineet hämärtyä aika lailla. Mutta nehän olivat oikein piristävä erilainen näkökulma pohjoismaiseen yhteiskuntaan. Ja kyllä kävi itsellänikin jenkkileffan aikana mielessä, että tässä saavat jotkut kaukaisemmat katsojat aika äärimmäisen Ruotsi-kuvan.

T-a (Ei varmistettu)

Minua häiritsi leffassa se, että se oli kuvattu Ruotsissa ja ympäröivä maailma oli ruotsinkielinen, mutta kaikki puhuivat englantia. Miksi, voi miksi!, elokuvaa ei voitu kuvata jossain Ameriikoissa, jos kerran kielen piti olla englanti? Pöh.

Norpan suojeluohjelma

Tämä on tällainen yleiskommentti, koska en ole nähnyt uutta leffaa ja vaikka olisinkin, tuskin osaisin analysoida sitä yhtä älykkäästi. Tulin vain sanomaan, että olen lukenut jokaisen postauksesi ja nauttinut niistä valtavasti. Kriittistä, muttei kuitenkaan negistä pohdiskeluasi on tosi mukavaa lukea, kiitos siitä! :)

 

Oikein hyvää uutta vuotta!

Joanna Palmén
Rönsy

T-a, mua ei niinkään häirinnyt kieli, kyllähän jenkkileffat aina puhuu englantia, oli ne sitten kuvattu Aasiassa, Etelä-Amerikassa tai Pariisissa. Mutta se niiden kömpelö, epätasainen ruotsi-aksentti häiritsi. Eihän esim "miikel" ole ruotsia. Kunnolla joko miikkael tai maikel.

Norppa, suurkiitos ihanasta yleiskommentista! Ja hyvää uutta vuotta sullekin!

Jebou (Ei varmistettu)

Kerrankin leffa, joka oli jenkkiversiona parempi kuin alkuperäinen. Varmasti olisi muodikkaampaa haukkua tätä holluwood tuotosta, mutta kyllä tässä on se kirjan henki saatu paremmin vangittua.

Ruotsalaisessa versiossa ei muistaakseni ollut pahemmin Lisbethin ja Mikaelin käsitelty. Tässä se tuli käsiteltyä ihanan romanttisella ja toisaalta karulla tavalla.

Joanna Palmén
Rönsy

En tiedä kirjan hengestä, mutta oli tää mustakin viihdyttävämpi, makeempi.

Kommentoi