Naiset ja lapset suojaan

Rönsy

Mexico Cityssä on metrolaitureilla oma alue naisille ja lapsille.  Turvallisuussyistä. (Tosin jaottelu on voimassa vain ruuhka-aikoina eikä esimerkiksi tässä kuvassa, jossa kaikki miehet ovat naisten alueella ja ainoa nainen taas ei ole siellä.) Myös osassa busseista on yksi ovi varattu naisille. 

Hymyilen itsekseni, kun mietin, miten mahdoton sellainen järjestely olisi vaikka Helsingissä. Jostain Tukholmasta puhumattakaan. Nehän tukehtuisivat tasa-arvopuheisiinsa pelkästä ajatuksesta. 

Meillä täällä on varaa olla periaatteellisia ja korrekteja. Meillä voi olla ihanteita. Me voimme perustella kantojamme ja toimintatapojamme niillä.

Kun taas joskus jossain jotkut voivat joutua tekemaan ratkaisuja, jotka helpottavat akuutteja, todellisia ja jokapäiväisiä tilanteita ihan käytännössä. Mulla tulee tästä mieleen palstani taannoinen mamukiintiöt kouluihin -debatti ja se, kun joku siteerasi käytännönläheisesti Martin Luther Kingiä. 

Itsekin tietysti kauhistelin ja paheksuin kovasti, hei kamoon, ei ne miehet mitään eläimiä ole, kyllä seksuaalista häirintää pitää ehkäistä muilla keinoin kuin karsinoilla.

Eipä sitten mennyt kuin kaksi päivää, ja jo seisoin ruuhkavaunussa, ei-jaotellussa, ja yhtäkkiä joku lämmin ruumiinosa, ei siis mikään laukunkulma vaan pikemminkin kämmenensivu, tuntui pakaroillani. Sitten jotenkin siinä metron tärinässä se liukui niiden väliin.

Katselin ympärilleni. Vieressäni oli siisti herra joka ei kiinnittänyt minuun mitään huomiota. Olin niin hämmentynyt, ja epäuskoinen että onko se todella käsi, etten osannut tehdä mitään. En kehdannut vetää raivareita. Jos se onkin vahinko. Täällä on niin ahdastakin. Ei se varmaan tahallaan, kun eihän se näytä edes huomanneen minua.

Siinä sitten seistiin lämmin käsi pyllyllä muka vahingossa kunnes jäimme metrosta pois.

Ihan noin hypoteettisesti: jos tämmöistä kävisi sanotaan vaikka kerran viikossa, en varmaan kovin kauan jaksaisi vastustaa miesten ja naisten erottelua joukkoliikennevälineissä ja puhua asennekasvatuksesta ja arvoista. 

Ei, silloin rynnisin vaikka väkisin sinne naisten vaunuun. Ja äänestäisin vaaleissa puoluetta, joka lupaa tämmöisen järjestelyn.

Share

Kommentit

Hyppytikki

Olisihan tuo ihan näppärä systeemi ihan sen kannalta, että naisilla nyt vaan useammin on muutama kauppakassi, vaunut, itkevä lapsi, yms. kannettavana. Ei olisi pakko sietää niitä vihaisia mulkaisuja, jos nyt vähän sattuu äidin pikku helvetinenkelit karjumaan ja tukkii hyökkäysvaunuilla koko käytävän, kun kanssamatkustajat olisivat samassa tilanteessa :D

Vierailijavierailija (Ei varmistettu)

Hei T a r u, apua, naisille varatut omat alueet kumpuaa jostain paljon syvemmästä kuin mammojen saamista vihasista katseista..

Mutta, juu, mistä johtuu, että kun joutuu ahdistelun kohteeksi (esim. käsi pepulla), ei saa sanaa suustaan. Olen istunut junassa jossa mies laittoi kätensä reidelleni. Siirryin ja hän tuli perässä. Kuvittelisin että tekisin tästä shown, mutta olin vain tosi noloissani ja katsoin ikkunasta ulos. Joskus myös bussissa viereeni istui kehitysvammainen poika, joka tyydytti itseään minua katsoen. En tehnyt silloinkaan mitään, sillä hän on kehitysvammainen. Enkä ole näistä ikinä kellekään kertonut, koska hävettäisi myöntää saamattomuuteni.

Seksuaalisen häirinnän yleisyyden ongelmaa voi hoitaa, mutta ratkaisua odottaessa onnittelut paikallisille naisille omasta vaunusta.

Joanna Palmén
Rönsy

Niin no, kaikki kanssamatkustajat ei ole samassa tilanteessa. Vaikka olen nainen ja vaikka yritänkin kovasti suvaita ja ymmärtää huutavia helvetinenkeleitä hyökkäysvaunuineen, saatan heikkona hetkenä mulkaista. 

Toi on todella hämmentävää, että vaikka kuinka muuten raivoaisi erinäistä nöyryyttävää kähmimistä/lääppimistä/ehdottelua vastaan, niin sellaista kohdatessaan onkin juuri sen kriittisen hetken täysin toimintakyvytön. 

Vierailija (Ei varmistettu)

No huh, minkälaista juttua. Omalla tavallaan kyllä mielenkiintoista kuulla tosta, tommoseista asioista harvemmin saa tietää.Tuleepa muuten hyvä fiilis asua Suomessa. Tai no hyvä ja hyvä, häirintäähän täälläkin esiintyy mutta harvemmin kuvailemaasi tapahtumaa.Ainakin toivon mukaan... Tai eipä ainakaan tarvitse tuollaisia alueita olla miehille ja naisille.

Itselle tuli kans mieleen tuo avuttomuus. En ole onneksi kokenut mitään varsinaista seksuaalista häirintää, mutta voin jotenkin kuvitella tuon tilanteen ja sen ettei jotenkin pysty sanomaan tai tekemään mitään, just silloin kuin pitäis. Liittyisköhän vastaaviin tilanteisiin monien tuntieden lisäksi joku alkukantainen fiilis, et miehet kun on yleensä vahvempia fyysisesti niin sille tilanteelle ei voi sen kummempia. Et jos nostais asiasta metelin, se vois käydä ihan kunnolla käsiks. Joku tommonen tunne on mielestä yks ahdistavimpiä, vaikka siihen ei onneks kyllä juurikaan törmää, mut oon joskus miettinyt just et jos pitäis puolustaa itseään, niin melkeinpä automaattisesti häviäis miehelle jossain fyysisessä tilanteessa ja musta itsestäni tuntuu jotenkin ahdistavan avuttomalta et sille toisen voimalle ei vaan yksinkertaisesti voi mitään. Ellei sanallisesti keksi päästä tilanteesta jotenkin pois.

Tää on muuten mielenkiintoinen blogi, kiitos jutuistasi!

Vierailija (Ei varmistettu)

"Toi on todella hämmentävää, että vaikka kuinka muuten raivoaisi erinäistä nöyryyttävää kähmimistä/lääppimistä/ehdottelua vastaan, niin sellaista kohdatessaan onkin juuri sen kriittisen hetken täysin toimintakyvytön."

Niin totta! Aiemman vierailijan kertoma nolouden tunne on myös tuttu. Ensimmäisen kerran kohtasin seksuaalista häirintää noin 10-vuotiaana kun olin joukkueeni kanssa pallotyttöinä edustusjoukkueen pelissä. Katsomon reunalla oli kehitysvammainen pyörätuolissa, ja tämä otti minuun kontaktia kaikin mahdollisin tavoin - tunki tuolinsa kanssa kentän reunalle, alkoi silitellä, yritti kosketella. Tuli perässä kun yritin siirtyä. Menin ihan lukkoon enkä tiennyt kuinka toimia tilanteessa, ja kun tyyppi oli vielä vammainen, niin... Kuvottavinta oli ehkä se, että koko katsomo tai ainakin jotkut sieltä varmasti näkivät tilanteen, ja että myöhemmin joukkueeni tytöt nauroivat minulle, kuinka annoinkin tyypin tulla niin lähelle. Häpeä ja nolouden tunne puskee vieläkin pintaan, vaikka tapahtuneesta on yli 20 vuotta.

Silloin tietysti päätin, että kyllä, jos tällaista tapahtuu edes jossain määrin, niin nostan metelin, en anna enää vastaavaa tapahtua. Arvatkaapa vaan, olenko uskaltanut vai olenko mennyt ihan lukkoon? Jep, mieshenkilö on kävellyt mun perässä kaupungilla ja runkannut samaan aikaan - ja vasta kun ulkopuolinen puuttui asiaan, pääsin irti tilanteesta. Eräässä työpaikassa pomo lähenteli jatkuvasti, mutta niin hienovaraisesti, etten edes osannut taaskaan nostaa meteliä, vaikka asiasta muiden työpaikan nuorten naisten kanssa puhuttiin kahvipöydässä ja moni oli kokenut samat perseeseen koskettelut ja etumuksellansa hinkkaamiset tietyissä ahtaissa työpisteissä. Ja hyvin oon antanut mennä seksistiset ehdottelevat jututkin työpaikoilla ohi, vaikka vituttihan se, kun eräässäkin työpaikassa vanhemmat miehet joka päivä jaksoi jutella mun läsnäollessa siitä, kuinka olis kiva viedä tuo uus toimiston tyttö (eli minut!) neukkariin ja juottaa vähän viskiä ja vetää pikaset.

Mä en kuitenkaan usko, että erilliset rajatut alueet on mikään ratkaisukeino seksuaalista häirintää vastaan, ensiavuksi ehkä kestämättömään tilanteeseen. En tiedä. Mikä hemmetti siinä onkin, ettei nainen voi olla rauhassa? Ja miksi sitä onkin seksuaalista häirintää kohdatessa niin hemmetin avuton?

Joanna, tästä aiheesta saisi varmasti laajemmankin jutun Imageen? (Sanavarmistuskin on osuvasti juttu :))

Joanna Palmén
Rönsy

Kiitos kommenteista! Joo, kyllä seksuaalisesta häirinnästä ja reagoinnista siihen varmasti saisi jutun poikineen. Ja muutamathan siitä on jo kirjoitettukin.

Phocahispipida, aika hirveitä kokemuksia sullakin, huh! Sitä vaan, että tuskin täälläkään kukaan on esittänyt, ettei häirintää ollenkaan tapahtuisi Suomessa. Kyllä tapahtuu. Mutta tuskin siinä määrin, että esimerkiksi erillisille metrovaunuille olisi tarvetta.

Kommentoi