Suloiset mitalistit

Rönsy

Kaksitoistavuotiaat tytöt. Onko mitään ihanampaa, raivostuttavampaa, kipeämpää, hellyyttävämpää.

Ne ovat niin täynnä energiaa, että kun ne yhdistävät voimansa, niitä ei hillitse mikään. Ne kiljuvat, kikattavat, hyppivät, murjottavat, halaavat, lyövät ja juoksevat lopuksi äidin tai isän syliin.

Olin sellaisten kanssa Tallinnassa junnuturnauksessa viikonloppuna. Millekään tutustumisleikeille ei todellakaan ollut enää tarvetta, ne sulautuivat yhdeksi hallitsemattomaksi teinimassaksi ennen kuin laiva oli ehtinyt lähteä Länsisatamasta.

Ne aiheuttivat valmentajalleen masennus- ja raivokohtauksia, kun niitä kiinnosti enemmän uiminen ja karkinosto kuin pelaaminen tai ohjeiden kuunteleminen. Tolkutin itselleni, että muista, että ne on edesvastuuttomia lapsia eivätkä mitään ammattiurheilijoita.

Ne kukkuivat yöllä käytävillä yli sovittujen kellonaikojen, tietenkin, kuka 12-13-vuotias ei niin tekisi. Koska aikuisrooliin kuuluu läksyttää sääntöjä rikkoneita lapsia, tein niin, vaikka oikeastaan teki mieli kannustaa niitä, sillä tietyt asiat on jokaisen kasvavan ihmisen tehtävä.

Sitten juuri oikealla hetkellä ne lopulta kuuntelivat vähän ja keskittyivät peliin. Tuli pronssimitalit, tyttöjen elämän ensimmäiset. Voi sitä riemua! Jollain uudella tavalla, aivan erilaisella kuin omina pelivuosina, olin huumaavan onnellinen ja ylpeä.

Tuli myös pikkuinen pokaali, joka ojennettiin palkintojenjaossa joukkueen kapteenille. Kapteeni kääntyi katsomaan valmentajia ja vanhempia hölmistyneen näköisenä: mistä tämä tuli, mitä mä teen tällä? Vanhemmat neuvoivat, että nosta se ilmaan ja tuuleta!

Ne ostivat kaikki samanlaiset pinkit (kyllä, ja minäkin ostin, koska se oli hyvännäköinen!) turnaus-t-paidat ja pitivät mitalit kaulassa koko paluumatkan. Ne istuivat laivan kokolattiamatolla ja kuuntelivat iPodeja niin että toinen kuuloke oli yhdellä tytöllä, toinen toisella, ja lauloivat kuorossa jotakin kertosäettä yhä uudelleen ja uudelleen. Ne vaihtoivat numeroita uusien tyttöjen kanssa, sopivat tapaamisia kesäksi ja huokaisivat, että voi kun tää matka ei loppuisi ikinä.

Voi ne onnelliset, kun niillä on kaikki tuo ihana ja kamala vasta alkamassa.

Share

Kommentit

Vierailija (Ei varmistettu)

Oih!

Kommentoi