Tervon Layla

Rönsy

Istuin eilen aamulla bussissa lukevan tytön viereen ja kaivoin laukustani kirjan, Jari Tervon Laylan. Vilkaisin salaa vieruskaverin kirjaa ja hetken luulin, että hänelläkin on Layla, lukujen nimet kun näyttivät ihan samanlaisilta. Mutta hän luki Anja Snellmanin Parvekejumalia. Sattuipas.

Tuli nimittäin Tervoa lukiessa moneen kertaan mieleen Parvekejumala-kokemus, josta kirjoitin keväällä. Tervon kohdalla on jopa keskusteltu siitä, mistä Snellmaninkin kohdalla olisi pitänyt keskustella: Onko kirjailija ihan oikeasti tehnyt taustatyönsä hyvin? Miten todenmukaisen kuvan hän antaa kulttuurista, jota kuvaa? Mikä on fiktiokirjoittajan vastuu?

Jostain hieman hankalasti hahmottuvasta syystä en kuitenkaan Laylan luettuani ollut yhtään niin pöyristynyt kuin Parvekejumalien jälkeen. En lainkaan pöyristynyt. Laylassa on jotenkin helpompi ymmärtää ja hyväksyä, että kirjoittaja on kuvitellut naisen kannalta pahimman mahdollisen skenaarion kurdikulttuurissa - mutta myös suomalaisessa kulttuurissa ja välillä vähän muissakin. Että tämä ei välttämättä ole koko totuus, että tilanne on korostetun kärjistetty, mutta ei siltikään aivan mustavalkoinen.

Mielenkiinnolla olen kuitenkin seurannut Layla-keskustelua. Siitä hajahuomioita ja linkkejä:

  • Täällä kurdi Husein Muhammedin yksityiskohtainen Tervo-kritiikki. Sen tärkein huomio on, että kun muut kirjan hahmot ovat monitahoisia ja inhimillisiä yksilöitä, Laylan murhanhimoiset isä ja veli taas vain ja ainoastaan perinteitä noudattavia kurdeja, jotka tekevät kaiken "vain koska ovat kurdeja - ja muslimeja". Lisäksi Muhammed erittelee kirjan lukuisia kurdin tai turkin kielen oikeinkirjoitusvirheitä ja huomauttaa, että muutamalla kirjan naishenkilöllä on miehen nimi. Ja myös, että köyhät kurdit käyskentelevät omituisesti Istanbulin turistikortteleissa.
  • Kun tästä kritiikistä on uutisoitu, näin ja näin, tartuttavimmaksi kärjeksi ovat jostain syystä nousseet kielivirheet. Se kyllä ikävästi trivialisoi koko keskustelun ja saa kritisoijat näyttämään herkkänahkaisilta viisastelijoilta.
  • "Tavoilleen uskollisesti Tervo on jälleen tutkinut taustat huolellisesti", kirjoitti Hesarin kritiikissä Antti Majander, sama kriitikko joka ihasteli myös Anja Snellmanin tekemää taustatyötä Parvekejumaliin. Minusta on omituista, että tätä taustojen tutkimista aina vaan hehkutetaan, ihan kuin se olisi jotain muuta kuin itsestäänselvyys, jos kirjoittaa romaanin vieraasta kulttuurista. Vielä omituisempaa se on sitten, jos paljastuu asiavirheitä. Että millä perusteella kriitikko uskoo kaiken, minkä romaanista lukee?
  • Welat Nehri vaatii Tervoa pyytämään anteeksi kurdinaisilta ja ihmettelee, miksi Tervon kirjassa ei kerrota sitä, tätä ja tuota kurdien huonosta asemasta. Vaatimus on aika lailla liioiteltu, romaanikirjailija saa kyllä ihan itse päättää, mitä epäkohtia käsittelee ja mitä ei. Romaanikirjailija ei ole tietokirjailija eikä toimittaja. (Joskin Tervolla on toimittajatausta. Tästä syystä onkin minusta omituista, jos hän tosiaan on sijoittanut niitä köyhiä kurdeja sinne turistikrääsäkortteleihin. En ole siis itse tehnyt nyt tähän journalistista taustatyötä, joten kirjoitan "jos".)
  • Ylen ykkösen Kirjakerhossa (linkki toimii 44 päivää) Jaakko Hämeen-Anttila arvioi, että kirjan virheet ovat aika pieniä, eivät sen suurempia kuin esimerkiksi monissa historiallisissa romaaneissa. "Sehän on ongelma, jos mennään kuvaamaan islamilaista maailmaa aina tiettyjen stereotypioiden läpi, aina -- -- nähdään islamilaisissa maissa alistettuja naisia ja väkivaltaa, aina kuvataan siitä samasta näkökulmasta. Se on huolestuttava piirre", Hämeen-Anttila sanoo.
  • Tervo on puolustautunut sillä, mitä minäkin tuossa yllä kirjoitin, että hän kuvaa muitakin kulttuureita, ennen kaikkea suomalaista, yhtä terävästi. Hämeen-Anttilakin totesi, että näin on, mutta huomautti, että me suomalaiset osaamme korjata omaa kulttuuriamme koskevat asiat. Tiedämme, ettei ihan kaikkia naisia hakata eivätkä opiskelijanaiset ryhdy tuosta vaan prostituoiduiksi. Tämä on minusta ihan keskeinen asia tässä fiktiokeskustelussa. Kuten jo sanoin, fiktion kirjoittaja saa itse valita näkökulmansa, henkilönsä ja niiden luonteenpiirteet, mutta osaammeko me kaikki tyhmät lukijat käsittää, että se fiktio ei ole koko totuus siitä vieraasta kulttuurista? 
  • Ihmettelen myös sitä, että eikö kirjailijoista olisi virkistävää vaihtaa joskus edes vähän näkökulmaa. Eikö kiinnostaisi paljon enemmän Laylan murhanhimoisen isän tai veljen sielunmaisema? Tai vaikka kertomus riettaista musliminaisista? Kun tämä on niin nähty tämä kaikkein stereotyyppisin islam-tarina. 
  • Tervo selittää kirjoittaneensa kurdinimen Leyla väärin Laylaksi, jotta saa viitattua Eric Claptonin Layla-biisiin. Huono syy.
  • Kirjan lopussa Laylan isä on mielestäni ihan inhimillinen yksilö ja isä, ei "pelkkä kurdi ja muslimi". En siis ihan osta tuota Muhammedin kritiikkiä.
Share

Kommentit

shonka

Ystäväni taannoin suositteli lukemaan Parvekejumalat. Aihepiirin ja kirjailijan yhdistelmän kuultuani aloin epäillä pitäisinkö kyseisestä kirjasta. Sitten vielä Voimassa julkaistiin pitkä arvostelu Parvekejumalista. 

Nyt kuitenkin tuntuu, että Tervon tai Snellmanin teos pitäisi lukea, ihan vain, että tietäisi tarkemmin mistä puhutaan. Omallekin mielipiteelle jotain sisältöä.

Hosuli
Hömppäblogi

No huh, olipas todella mielenkiintoista pohdintaa. En ole vielä lukenut kumpaakaan kirjaa - Parvekejumalat jätin väliin, kun kuulin siitä niin paljon huonoa -, mutta nyt taidan tutustua niihin ja tehdä vähän vertailua.

Kiinnostaisi myös, miten esimerkiksi Tuhat loistavaa aurinkoa sijoittuu tähän keskusteluun. Se käsittelee muslimikulttuuria kenties vähän eri tavalla, hahmot ovat aika moniulotteisia stereotyyppisten sijaan. Ja kirjoittaja on itse Afganistanista, joten faktat taitavat olla kunnossa.

Joanna Palmén
Rönsy

Shonka, joo, tiedän ton Voiman erinomaisen tekstin, ja vähän sama pointti oli mullakin tuossa Parvekejumalista kirjoittamassani merkinnässä. Ja sen alla muuten on mielenkiintoista keskustelua juuri kirjailijan vastuusta.

Hosuli, hyvä vertaus tuo Tuhat loistavaa aurinkoa, jäin sitä pohtimaan. Olen lukenut kirjan, mutta siitä on aika kauan, enkä muista kirjasta paljon muuta kuin että tykkäsin valtavasti. En muista yhtään, olivatko hahmot moniuloitteisia vai stereotyyppisiä. Eihän sen näkökulma ainakaan tainnut olla hirveän erilainen. Nyt kysyn itseltäni, miksi en reagoinut tähän tai muistaakseni pohtinut edes representaatioasiaa. Johtuiko se vaan siitä, että kirjoittaja on afgaani - että hänellä on automaattisesti suuremmat oikeudet ja auktoriteetti kritisoida kotimaataan? Onko siinä ehkä sitäkin, että tuollaiseen kansainväliseen bestselleriin ja tiettyyn angloamerikkalaiseen kirjoitustyyliin suhtautuu eri lailla? Vai olivatko ne hahmot sitten tosiaan niin moniuloitteisia ja kirja niin hyvä, ettei siihen ole nokankopauttamista. En tiedä, en tiedä. Täytyy ehkä kaivaa se uudelleen käsiin.

Ninni. (Ei varmistettu)

Mun mielestä Tuhat loistavaa aurinkoa -kirjassa hahmot olivat nimenomaan stereotyyppisiä ja litteitä eivätkä millään tavalla uskottavia tai moniulotteisia. Musta oli tavallaan tylsää, että sinänsä mielenkiintoinen ja tärkeä aihe oli siinä kirjassa ikään kuin pilattu epäuskottavalla juonella ja ylenmääräisellä kärsimyksellä ja väkivallalla mässäilyllä.

Laylaa tai Parvekejumalia en ole lukenut, joten niihin en valitettavasti osaa verrata, mutta mielenkiintoinen tuo keräämäsi kritiikki- ja keskustelutiivisitelmä.

Joanna Palmén
Rönsy

Ai näinkö se oli. Se ei kyllä mua yllättäis, koska miljoonia ympäri maailman myyvät yleensä tukeutuvat pienimpiin yhteisiin nimittäjiin, asioihin, jotka kaikki ihan varmasti tunnistavat. Siis kliseisiin.

Mutta nyt kun tässä nopeasti guuglasin kirjaa ja luin juoniselostusta, niin mieleeni palautui ainakin se, että kyllä se ihan ihan oikeasti kertoi mulle uutta, hyvää ja pahaa, afganistanilaisesta kulttuurista, heimoista, sodasta jne. Sikäli kuin nyt oli totta. Juoni itsessään taisi tosiaan muistuttaa enemmän Kauniita ja rohkeita.

Ina
Inahdus

Mulla on Layla aloitettuna, mutta vielä kesken - tämä oli kyllä tosi kattava katsaus keskusteluun, täytyy palata Laylaan pian. 

Koin itse Tuhat loistavaa aurinkoakin tosi stereotyyppisenä, joskin eri tavalla: mietin, olisiko afgaaninainen kuvannut naisia näin? Mutta jos mennään sille linjalle, että mies ei saa kirjoittaa naisista eikä nainen miehistä tai suomalainen kurdeista niin aika vähiin jäävät kirjailijan vapaudet ja kaunokirjallisuuden teemat ylipäänsä. ;)

Itse olen kumminkin jostain syystä vähän yliherkkä tietylle autenttisuuden tunnulle enkä lukenut Parvekejumaliakaan siitä syystä: mua vaan aidosti kiinnostaa eniten kirjat, joissa kirjailija itse kirjoittaa omasta kulttuuristaan (esim. Tervo suomalaisesta historiasta), tämän takia rakastan esim. nigerialaista Adichieta. Poikkeuksia tosin on, musta Elina Hirvosen romaani Kauimpana kuolemasta on onnistunut esimerkki suomalaisen Afrikka-kirjasta, mutta Elina asui pitkään Afrikassa ja tarinoilla ja henkilöillä oli pohjaa todellisuudessa, mikä ehkä toi toden tuntua. Totta kai fiktiota saa kirjoittaa mistä tahansa haluaa, muutenhan ei olisi historiallisia romaaneja, mutta se on musta kirjailijalle paljon vaativampaa ja usein mennään metsään.

Mutta täytyy nyt lukea Layla, niin tiedän onko ennakkoluulot aiheellisia: asiavirheitä en tunnista, enkä siksi niistä osaa häiriintyä, mutta enemmän vähän tökkii tietoisuus siitä, että suomalainen kirjoittaa kulttuurista, jota ei ehkä ihan perusteellisesti kuitenkaan tunne - haluanko rakentaa oman käsitykseni kurdeista sen tulkinnan varaan..? ;)

Ina
Inahdus

ps. Joanna: oon ihan samaa mieltä, juoni ja henkilöt oli kauniista ja rohkeista, tiedollisessa mielessä Tuhat loistavaa aurinkoa oli kiinnostava ja hyvä. 

Joanna Palmén
Rönsy

Ina, just noin, ja myös Hirvosesta. Mietin kuitenkin minkä verran alitajuisesti lukemistani ja mielipidettäni ohjaa se, mitä tiedän taustoista: kun tiedän, että Hirvonen on asunut Afrikassa, niin onko kuvaus siksi minusta uskottavampaa kuin vaikka Tervon Turkki-kuvaus?

Kerro sit ku oot lukenu Laylan, mitä tykkäsit.

Layla kuulostaa tän keskustelun perusteella lukemisen arvoiselta kirjalta, yritän saada sen käsiini. Yleensä en ole tykännyt Tervosta kauheasti, mutta ehkä pitää antaa tällä kertaa uusi mahdollisuus.

Musta tää keskustelu siitä, mistä kirjailija saa tai ei saa kirjoittaa, ja missä menee kirjailijan vastuun rajat, on hirveän kiinnostava. Ei pelkästään se kysymys, että saako kirjailija kirjoittaa vieraasta kulttuurista, vaan myös se, että saako kirjailija ylipäänsä kirjoittaa jotain mistä hänellä ei ole kokemusta (juuri Inan mainitsema mies-nais-asettelu). Joskus tuntuu, että tän vuoksi kirjailijat joskus tekevät liiankin paljon taustatutkimusta: esim. Hilary Mantelin Susipalatsi (Wolf Hall) oli musta välillä todella uuvuttava sen takia, että Mantel kärräsi mukaan kaikki mahdolliset henkilöhahmot Thomas Cromwellin elämästä ja kuninkaan hovista, ja näiden (todellisten historiallisten) henkilöhahmojen suhteita ruodittiin oikein kunnolla. Missä sitten menee se raja uskottavuuden tavoittelun ja fiktion luomisen välillä? Vaikea sanoa.

Ina
Inahdus

no sepä se! jos kirjailijoilta aletaan vaatia journalistista taustoitusta, niin tulos voi olla uuvuttava ja huono. On oma taitonsa muiluttaa taustatietonsa romaaniin niin, että lukija ei tajua sitä, mutta kirjan maailma tuntuu uskottavalta. Samahan se on kyllä leffoissakin: häiriinnyn aina, jos historiallisissa leffoissa näyttelijät on liian meikattuja ja modernin maailman kauneusihanteen mukaisia. ;) se rikkoo illuusion.

Mutta vieraasta kulttuurista kirjoittaminen on omanlaisensa riski: Elinakin puhui paljon siitä, onko hänellä oikeutta kirjoittaa Afrikasta länsimaisena naisena vai onko se tietynlaista kolonialismia. Mun mielestä on oikeus - lukijat päättävät onnistuiko.

Tätä ei muuten suomalaisena tarvitse pohtia; harvemmin ulkkarit valitsee romaaneilleen suomalaisia henkilöitä. ;)

Hosuli
Hömppäblogi

Kiintoisaa, edelleen! Minusta Tuhat loistavaa aurinkoa yritti ajoittain ymmärtää pahiksiakin, vaikka toki esimerkiksi marttyyrin rooli oli aika klassinen. Sitä juuri mietin, että vaikuttiko romaani minusta uskottavalta vain siksi, että tunsin kirjoittajan taustan. Pidin kirjaa vaikuttavana mutta vähän turhan viihteellisenä ja yksinkertaistettuna. Kliseistä huolimatta tuntui siltä, että tätä(kin) kirjaa maailma todella tarvitsi. Ja että se ansaitsee bestsellerin asemansa.

Kun miettii listojen kärjissä pyöriviä, vaikkapa Paulo Coelhoa, asiasta ei ole epäilystäkään. :)

Joanna Palmén
Rönsy

Layla on lukemisen arvoinen. Ei nyt mikään erityissuosikkini, vähän jotenkin kylmä, mutta ajankohtainen, kiinnostava, poleeminen.

Kannatan ehdottomasti journalismin omaista taustatutkimusta, kun kirjoittaa kirjan mistä tahansa vieraasta, kulttuurista, sukupuolesta, tms. Mutta taitava kirjoittaja, oli sitten kirjailija tai toimittaja, ei vuodata kaikkea sitä taustatyötään lukijalle, vain sen, mikä on tarpeen.

Inan kommentista juolahti mieleeni, että Jim Thompsonhan on jenkki, joka kirjoittaa Suomesta ja suomalaisista. Hän on tehnyt taustatyönsä, heh, asumalla vuosikymmeniä (en nyt muista tarkkaan kauan) Suomessa. Luin yhden hänen dekkareistaan joskus, ja Suomi oli aika kliseinen siinä, hyvässä ja pahassa. En tykännyt, mutta en kyllä suinkaan sen Suomi-kuvan takia vaan ihan muuten vaan. Ja en kyllä mitenkään loukkaantunut.

Tää menee ehkä vähän kauas itse Laylasta, mutta mullakin on esimerkki ulkomaalaisten kirjailijoiden suomalaiskuvauksista: eräs nykykirjailija Tshekeissä nimeltään Petra Soukupová (jonka teoksia ei ole tosin suomennettu eikä englannistettukaan) laittoi kerran yhteen kirjaansa suomalaisen sivuhahmon - viinaanmenevän suomalaisen miehen, joka hakkaa tshekkiläistä vaimoaan. Yllättävä valinta niinkin hyvältä kirjailijalta lähteä mukaan stereotypiaan, mutta toisaalta parisuhdeväkivalta ei ole Suomessa mikään pienoinen ongelma. Tässä häiritsee ehkä enemmän Soukupován yhtyminen tshekkien yleiseen käsitykseen skandinaaveista (joihin suomalaiset tietysti luetaan): Skandinavian kohdalla aina otetaan esille itsemurhatilastot, väkivalta, juopottelu ja masennus. Jopa meille niin aurinkoisen oloisia ruotsalaisia näyttäytyy tshekkien kirjallisuudessa itsetuhoisina, rikkinäisistä perheistä kotoisin olevina ihmisraunoina.

Heh, ehkä mun pitäisi itse asiassa kirjoittaa tästä artikkeli eikä vuodattaa tätä tänne kommenttiboksiin. Mutta on se silti musta mielenkiintoista miten toisaalta Skandinavian maita toisaalta hehkutetaan Itä-Euroopassa hyvinvointivaltioiden perikuvina, mutta kirjallisuudessa skandinaaveista saa aika toisenlaisen kuvan.

Ina
Inahdus

Joanna, olen aloittanut Laylaa, ekoja fiiliksiä täällä: http://inahduskirjat.blogspot.com/2011/11/lauantailinkkeja.html

Jatkan sitkeästi, kun sinä ja monet muut vakuuttavat, mutta kyllä mulla pukkaa päälle se Hossein-ärtymys, ei voi mitään.. ;)

Joanna Palmén
Rönsy

Ja kommenteista luin, että olet jatkanut ja se on kannattanut, hyvä! Joo, kieltämättä se piristyi kun näkökulmat alko vaihdella.

Sheila (Ei varmistettu)

Kiinnostavia huomioita!

Tuosta Husein Muhammedin jutusta vielä. Mielestäni siinä oli paljon hyviä pointteja ja kritiikkiä, mutta tyypiltä menee uskottavuus, tai ainakin mun kunnioitus(!), kun kirjoittaa väheksyvästi kunniamurhista. Että viimeinen olisi tapahtunut 10 vuotta sitten? Ei vaikuta ihan uskottavalta, kun ilmiö ("kunnia"väkivalta ja -murhat) on edelleen hyvin yleinen.

Tietoahan löytyy:

http://www.ikwro.org.uk/index.php?option=com_content&view=article&am...

http://www.stophonourkillings.com/?q=node/4034

http://www.monstersandcritics.com/news/europe/news/article_1468554.php/G...

http://www.voanews.com/english/news/a-13-2009-05-21-voa39-68815262.html

Joanna Palmén
Rönsy

Moi Sheila, anteeksi, tämä jäi. Kiinnostavia linkkejä sulla, ja ihan totta, juuri noin menee uskottavuus, jos ns. pata kattilaa soimaa, eli yksisilmäisen ehdottomasti syyttää toista yksisilmäisestä ehdottomuudesta.

Ja just eilen satuin lukemaan ruotsalaista varsin kiintoisaa keskustelua kunniaväkivallasta täällä. Tuon linkatun jutun kirjoittaja Tara Twana esimerkiksi vastustaa jyrkästi Tervonkin esittämää kunniaväkivallan ja kotimaisen mustasukkaisuus- ja viinaväkivallan rinnastusta. Ja siinä oikeanpuoleisessa valikossa löytyy runsaasti eriäviä näkemyksiä.

Kommentoi