Ladataan...
Rönsy

Ruotsissa iltapäivälehdillä on alueelliset lööpit, ja niinpä jossain osissa Tukholmaa eilinen Expressenin lööppi oli tällainen:

Fadde Darwich on jonkun sortin julkkis, eli ei ehkä sentään ihan kuka vaan voi soittaa toimitukseen ja kysyä, että saanks mä hei teiän huomisen lööpin kosintaa varten.

Mutta asiaan. Onko tuo romanttista? Miksi aina ajatellaan, että suureelliset eleet ja tarkoituksellinen liioittelu on romanttista? Kuten kosinta jenkkiläisittäin jossain urheiluhallin valotaululla erätauon aikana, 100+ punaista ruusua, kynttilämeri pimeässä huoneessa, Titanic, plääh. "Romanttinen" on eniten väärinkäytetty suomen kielen sana.

Tuollaisten eleiden tarkoitus on näyttää, että katso, minä suoritan tämän rituaalin tai jonkun sen variaation ja sen pitäisi todistaa, että tykkään/välitän/rakastan. Mutta eivät rituaalit ravistele ja liikuta ainakaan minua. Paljon enemmän todistaa ja ravistelee, kun näen sen välittämisen ihan konkreettisissa, ei patsastelevissa, teoissa.

Romanttisinta mitä muistan: erittäin krapulaiselle ja edellisiltana huonosti käyttäytyneelle minulle sänkyyn oma-aloitteisesti kaupasta haetut aamiaiskarjalanpiirakat, joiden päälle oli aseteltu kurkkuviipaleet juuri niin kuin itse ne asettelen.

Nyt kun olen tässä näinkin suvaitsevaisesti määritellyt, että mikä on ja mikä ei ole romanttista, niin silti mielelläni kuulisin muitakin mielipiteitä. Mikä on romanttisinta mitä olette kohdanneet? Saa myös puolustaa lööppikosintaa ja punaisia ruusuja.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Rönsy

Kas tässä kouluesimerkki, sanan kaikissa merkityksissä, siitä miten vaikeita nämä monikulttuuriasiat ovat.

Oslolaisessa Bjerken lukiossa kärsittiin white flight -ilmiöstä: etniset norjalaiset häipyivät koulusta kesken. Koulun johto keksi luovan apartheid-ratkaisun: etnisesti norjalaiset oppilaat, 14 kappaletta, jaettiin vain kahden luokan kesken, kolmas muodostettiin pelkistä mamuista. Ja mitä tapahtui? White flight pysähtyi. Tavoite saavutettu.

Oppilaat ja vanhemmat kuitenkin ihmettelivät jakoa, ja kun heille kerrottiin syy, he kauhistuivat. Niin kauhistui myös kaupungin kouluneuvos, kun tieto levisi mediaan. Jako purettiin.

Bjerken lukion johdon mielestä tämä ei ollut apartheidia vaan päinvastoin: tällä tavalla nimenomaan estettäisiin koulujen jakautuminen valkoisiin ja värillisiin.

Oslon tarina havainnollistaa sitä, mikä minua eniten monikulttuurikeskustelussa hiertää ja mikä tuli esiin myös Rönsyssä mamukiintiökommentoinnissa taannoin: täältä kaukaa käsin - toimituksista tai kantasuomalaiselta porvariskotisohvalta tai vaikka eduskuntatalosta - on niin helvetin helppo siteerata Martin Luther Kingiä tai kauhistella jos kouluissa ei enää tarjota sianlihaa, tai mitä nyt milloinkin kauhistellaan, puolin ja toisin.

Jotkut toiset taas joutuvat ihan oikeasti elävässä elämässä ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Pohtimaan vaikka, että kannattaako sitä sianliharuokaa tehdä jos se menee kaikki jätteisiin, mitä tehdä kun kukaan ei tule kouluun jonakin eriuskontoisten juhlapäivänä, millä estää, etteivät kaikki kantaväestöön kuuluvat oppilaat vaihda koulua, millä saada ysiluokkalaisten kielitaito sellaiseksi, että niillä on mahdollisuus päästä mihinkään toisen asteen koulutukseen, jne jne. Silloin ollaan niin matalalla ruohonjuuritasolla, että turha ehdottaa sen enempää rajojen sulkemista kuin mitään suvaitsevaisuusfestaria. Silloin on vain pakko reagoida, jotenkin, heti, eikä luoda visioita vuodelle 2020.

Välillä mennään metsään, kuten Bjerken lukiossa taidettiin mennä, mutta sekin päätös syntyi melko varmasti hyvässä uskossa, vilpittömänä tavoitteena estää koulujen eriytyminen. Se ei sitten vain kuulostanut hyvältä oikeamielisissä korvissamme. Epäilemättä natsikortteja viuhuu nyt Norjassa, ja taas keskustellaan siitä, mitä saa ja ei saa sanoa ja kuka ja mikä on rasisti, ja unohdetaan, että monen koululaisen loppuelämän suunta määräytyy paraikaa. Ei niitä koululaisia varmaan paljon kiinnosta Marthin Luther Kingin unelmat. Niitä kiinnostaa oma elämä, oma konkreettinen tulevaisuus.

 

PS: Malmö-reportaasini, se johon vähän väliä viittaan, on nyt image.fissä. Siinä on muun muassa näitä sianliha-asioita.

Share

Ladataan...
Rönsy

Joulukuun Imageen tein jutun Milonoffin veljeksistä. Heitä on neljä. Se teki haastattelutilanteesta pikkuisen haastavan. Otettiin käyttöön erikoiskeinot: käsiäänestys!

(kuva: Mikko Ryhänen)

Kaikki äänestykset eivät mahtuneet lehteen, joten julkistan ne tässä avoimena datana.

Äänestäjien järjestys tuossa alla on Juho, Tunna, Aleksi, Eero. Ja plussa tarkoittaa että käsi nousi, eli kyllä, ja miinus että käsi ei noussut, eli ei.

Homoavioliitot: ++++

Sauli Niinistö presidentiksi: ––––

Kaikki Milonoffit Komiin: ––––

Kreikalle lisää lainaa: ––––

Pakurikääpä: ++–+

Sienestys on ihanaa: ++++

Pasi Nurmisen ilmaveivi punaisella matolla: ++–+

Nokia nousee vielä: ––––

Paperilehden aika on ohi: ––––

Suomalaisjoukot pois Afganistanista: ––––

Karppaus: ––+–

Rauno Repomiehen lääkkeet piiloon: ––+–

Kyösti Pöystille perhe: ––––

Nuori Suomi ja Kaikki pelaa: ++++

Ultra Bran paluu: ––––

Bensaveroa korotettava: ++++

Pakkoruotsi pois: ––––

Sukupuolineutraali kasvatus*: ++++

Saana ja Jussi Parviaisen blogit: ––––

Sakot pyöräilystä ilman kypärää: ––––

Teemu Selänne eläkkeelle: ––––

Pekka Milonoff eläkkeelle: –––+

Pääkaupunkiseudun kunnat liitettävä Helsinkiin: ––––

Voita leivän päälle: ++++

Makkaraa leivän päälle: –––+

Steve Jobs oli nero: ++–+

Andriy Zholdak on nero: ––––

Kymppitonni takaisin: ––––

Jumala on olemassa: ++–+

Lisäaineet kaiken pahan alku: ––––

* "Ei radikaali versio."

Share

Pages