Ladataan...
Rönsy

Laitanpa juhannustervehdyksen kun en muuta ole jaksanut ja ehtinyt. Paljon on tapahtunut sekä töissä että töiden ulkopuolella, jos nyt jotain päällimmäisiä niin

  • Uusi päätoimittaja! Tervetuloa Heikki, joka on kyllä meille tuttu jo sisarlehti Mondon entisenä päätoimittajana. Hyvä valinta, toimitus oli kollektiivisesti ilahtunut ja ehkä myös vähän helpottunut.
  • Muutto pois Unelmien L-kirjaimesta, ja tähän vaikka joku surullinen hymiö ilmaisemaan tuntemuksiani. Hei hei Lily ja Trendi ja Demi ja Mondo, terve... Eeva!
  • Image on nyt ihan oikea digilehti! Ja vieläpä kesän eli betavaiheen ajan ilmainen. Menkääs lukemaan, siellä on kahden viime vuoden kaikki lehdet, toimii padeilla kuulemma ihan kivasti. Siellä on myös meidän tänään ilmestynyt kesänumeromme, jossa on ihana kesäfiiliskansi, jonka on ottanut ihana Sanna Saastamoinen-Barrois, joka otti myös sen ihanan pusukannen ja joka on kyllä niin parasta juuri nyt.
  • Imagen avustajien kesäjuhlat eilen! Itse olin stressissä keskeneräisistä työjutuista ja jupisin mielessäni, että pitäisi olla kirjoittamassa juttua eikä juomassa siideriä, mutta sitten oli vaan niin hyviä tyyppejä Korjaamon sisäpihan terassi täynnä, että nyt olen ihan tyytyväinen, vaikka juttu onkin kesken ja menee loman puolelle. Ja näistä bileistä yksi anekdootti:

Korjaamon sisäpihalla juhli kanssamme myös Raoul Grünstein. Tämä tuleva tarina on hauskempi, jos vähän tietää kuka on kyseessä, mutta lyhyesti: Imagen perustaja ja pitkäaikainen kustantaja. Kävin esittäytymässä. Toisen kerran. Ensimmäinen kerta oli mennyt niin pieleen, että minulta meni semmoiset kuusi vuotta kohtaamisia vältellen.

Ensimmäinen kerta oli keväällä 2007, jolloin Imagen toimitus sijaitsi vielä Korjaamolla, vaikka Grünstein olikin myynyt Image Kustannuksen jo A-lehdille. Sinä keväänä minä olin ekaa kertaa Imagen toimituksessa töissä. Korjaamolla oli yhteinen iso keittiö, jota käyttivät kaikki tiloissa työskentelevät, siis sekä Raoul että minä. Yhtenä päivänä, kun olin ollut Imagen toimittaja ehkä pari viikkoa, satuimme yhtä aikaa keittiöön, ja Raoul jäi tuijottamaan, kun otin kahvia.

Raoul: Kuka sä oot?

Minä: Aa, hei, olen Joanna Palmén, Imagen uusi artikkelitoimittaja. [Ojennan kättä. Raoul kättelee ja jatkaa puhetta.]

Raoul: Aijaa, okei, tervetuloa. Ootsä siis Anun sijainen?

Minä: Joo, ja sinä olet...

Raoul: Okei, okei, koska sä aloitit?

[Minä päätän, jälkikäteen ajatellen aika huonossa kohtaa, että nyt kuules äijä ei kävellä mun ylitseni.]

Minä: [terävästi] Niin mutta siis anteeksi kuka oot?

Raoul: No mä oon Raoul Grünstein.

[Oh, fuck. Miten mä en tunnistanut. Voi stana prkl, nyt tästä ei tule mitään. Pitäiskö hakea laukku ja häipyä saman tien ikuisiksi ajoiksi.]

Jotenkin vähin äänin peruuttelin kahvikuppini kanssa tilanteesta pois, ja ne loput nelisen kuukautta Korjaamo-aikaani istuin kyyryssä häveten omalla työpisteelläni. Tästä oli kyllä Image Kustannuksen muille työntekijöille paljon iloa. Että rasti seinään, ei mene kuin 22 vuotta lehden perustamisesta, niin sinne palkataan joku nuori toimittaja, joka kysyy Raoul Grünsteinilta, että kuka sä oot.

Eilen en kysynyt Raoulilta, että kuka sä olet, mutta kerroin tarinan. Häntä onneksi nauratti eikä itkettänyt.

Kaikki tulevat Imagen työntekijät, välttäkää tämä virhe!

Ja hyvää juhannusta!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Rönsy

Opettaja-aiheesta vielä. Näittekö tämän sunnuntain Hesarissa? Anna-Stina Nykäsen kolumni sivusi juttuani:

Uudessa Imagessa vanhemmat leimataan koulun häiriköiksi. He terrorisoivat Wilman kautta opettajia. 

Uskon sen. Vanhemmissa on outoja tyyppejä. Entä opettajissa? Mitä luulette, että opettajat Wilmaan kirjoittavat?

Kas, täsmälleen samoin kommentoi blogiini ja sähköpostitsekin eräs isä silloin, kun olin aloittamassa jutuntekoa. Hänellä oli varsin ikävät kokemukset lapsensa koulunkäynnistä, enkä yhtään ihmettele, että otti päähän opettajien uhriuttaminen. Vastasinkin hänelle - terveisiä vaan - että tässä on toki jutun ja tärkeän keskustelun aihe. Minulla nyt vaan oli tällä kertaa eri näkökulma, tärkeä sekin. (Joskin kirjoitin juttuni kieli korostetun keskellä suuta. Koska kaikki vanhemmat eivät ole häiriköitä eivätkä kaikki opettajat viattomia uhreja.)

Tämä oli ennen Alppilan koulun sekoilua. Sittemmin opettajauhreja on puolustettu lööpein ja adressein. Viimeksi viime viikon Suomen Kuvalehden kannessa kysyttiin, "onko kuri löystynyt".

Koko tämän kevään koulukeskustelu noudattelee erittäin tyypillistä nykymediakeskustelun kaavaa. Tämä ei ole mitään viestinnän laitoksen oppeja vaan ihan oma teoriani:

  1. Kuohuttava yksittäistapaus
  2. Kansa raivostuu.
  3. Yksittäistapaus yleistetään. Koulumaailmasta löytyy yhä enemmän opettajauhreja (ja löytyyhän heitä, se on ihan totta, kuvaan vain keskustelun kulkua).
  4. Maahanmuuttokriitikot heräävät. (En viitsi linkata mutta surffaamalla löytyy.)
  5. Nyt puhuu yksittäistapauksen toinen osapuoli! Uusia näkökantoja ("yksityiskohtia") tulee esiin. Jengi jotenkin yllättyy, että toisella osapuolella onkin ihan valideja perusteluja toimilleen.
  6. Keskustelijat kai hieman nolostuvat äskeistä raivoaan ja vähitellen rauhoittuvat.
  7. Toisen osapuolen näkökannasta lähtevät yleistykset nousevat keskusteluun. Tätä kohtaa todentaa yllä mainitun Hesarin kolumnin lisäksi myös paljon otsikoissa ollut Kaapo. Nämä voivat olla vähintään yhtä tärkeitä pointseja kuin alkuperäinen, mutta eivät välttämättä lainkaan toisiaan poissulkevia.

Ja vielä sellainen huomio Hesarin jutusta, että siinähän oikeastaan päädyttiin aika samoihin päätelmiin kuin omassakin jutussani, toiselta puolelta vain:

Wilman kautta vanhemmat vedetään mukaan asioihin, jotka ennen hoituivat koulussa.

Tuo juttuni siis on tuoreimmassa Imagessa. 

Share