Ladataan...
Rönsy

Tämä ei ole nyt aivan puhdasoppinen Writer's cut, sillä tässä on huomenna ilmestyvän Imagen juttuuni pätkä, jota en kirjoittanut edes juttua varten (eikä se joutunut editorin hampaisiin) vaan vasta nyt blogia varten. Kun oli joskus puhetta siitä kysymyksestä, minkä ainakin aioin esittää kirjailijasuosikilleni John Ajvide Lindqvistille. Esitinkin sen, mutta vastaus ei nyt kerta kaikkiaan sopinut juttuun. Tässä.

Minä: Vielä yksi asia.

John: Joo?

Minä: Suomalaiset sun kirjoissa.

John: Hahhahahahaaa! Joo-o, hah hah. Mitäs meillä on, yksi juoppo Ystävät hämärän jälkeen -kirjassa...

Minä: Ei vaan Kuinka kuolleita käsitellään -kirjassa.

John: Ai niin, aivan.

Minä: Ja sitten nämä ahvenanmaalaiset gangsterit.

John: Joo, mä tiedän. Mutta mulla ei oikeasti todellakaan ole mitään suomalaisia vastaan. Se juoppo, sehän on ihan stereotypia, ja tiesin sen, mutta, niin...

Minä: Minä, Ruotsissa asunut suomalainen, olin tosi pettynyt siihen!

John: Joo... Mutta itseasiassa niitä stereotypioita suomalaisista on kaksi. Tai siis tietenkin suurin osa on tavallisia ihmisiä. Mutta osa on puliukkoja. Tai siis ei se enää ole niin, mutta silloin oli, kun olin pieni, silloin kun oli paljon työn perässä tulleita siirtolaisia. Ja toisen suomalaiskuvan muodostavat Tove Jansson, Mark Levengood ja Lasse Pöysti, sellaisia jättetreeevliga ja kaikki on niin niin mukavaa. Täytyy yrittää joskus käyttää tätä toista stereotypiaa. Yksi ahvenanmaalainen lehti haastatteli mua juuri Tjärvenistä ja niistä gangstereista, mutta se oli tosi outoa; he olivat hirveän iloisia, kun ahvenanmaalaiset olivat ylipäänsä päässeet mukaan tarinaan! Vaikka sitten gangstereiksi. He kysyivät, että jos tästä tulee leffa, niin voinko varmistaa, että ahvenanmaalaiset saavat näytellä niitä gangstereita. No ilman muuta! Tai miksi ei.

Minä: Mutta se ei kyllä ole mikään stereotypia, ahvenanmaalaiset gangsterit.

John: Ei, ei todellakaan. Luin tästä juuri jostain: Koko Ahvenanmaalla on noin kolme poliisia. Eli jos jossain sattuu liikenneonnettomuus samaan aikaan, kun Ruotsin-laivalla on ollut tappelu, silloin Ahvenanmaalla voi tehdä mitä vaan, koska kaikki poliisit ovat jo varattuja!

Minä: Se tuntui niin omituiselta tarinassa, olin koko ajan varma, että tähän tulee joku yllättävä selitys, eiväthän ne ahvenanmaalaiset nyt voineet oikeasti olla pahiksia.

John: Tiesin, että joku tulisi ryöstämään sen seurueen veneen, sehän oli edellytys koko tarinalle. Alunperin ajattelin venäläisiä, että sehän olisi hyvä: venäläiset voisivat ajaa veneillään Ruotsin saaristoon, ryöstää porukan ja kadota takaisin Suomen puolelle. Mutta sitten keksin, että Ahvenanmaahan on vielä lähempänä. Sitten luin vähän Ahvenanmaan rikollisuudesta, siellä on jotain huumerikoksia, mutta eipä juuri muuta. Siksi se olikin niin hauskaa.

Minä: Joten sinä sitten loit Ahvenanmaalle rikollisuutta.

John: Niin tein.

Minä: Toivottavasti joskus saan lukea kirjoistasi vähän erilaisista suomalaisista.

John: Joo, katsotaan. Voisin kirjoittaa Sibeliuksen elämäkerran.

Share

Ladataan...
Rönsy

Laitetaan täällä lehteä painokuntoon, ja luen henkilöjuttuja, joissa ihmiset kertovat itsestään. Se on aika hankala laji.

Henkilöjutuissa yleensä kerrotaan ihmisen lapsuus ja nuoruus muutamalla kappaleella. Niiden kappaleiden perustiedot tulevat henkilöltä itseltään. Harvemmin haastateltavat suorastaan valehtelevat, en minä sitä, mutta onhan heiltä kahvilanpöydässä nauhurille saatu tieto ihan hirveän suodattunutta. Siinä kerrotaan, miten ihminen itse jälkikäteen näkee itsensä lapsena tai koululaisena. Jos tulee anekdootti, se on hyvin valikoitunut ja korostaa niitä puolia, joita henkilö tykkää itsestään korostaa. Hyviä tai huonoja.

Mitä sinä kertoisit itsestäsi?

Minä kertoisin varmaan taas kerran sen, että olen itkuherkkä ja rupesin kerran lukioikäisenä itkemään Carrollsissa, kun ne olivat unohtaneet, että odotin omenapiirakkaa. Sain sitten pirtelön lohdutukseksi. Se olisi just oikealla tavalla sympaattista, ainakin naistenlehdissä menisi täysillä läpi.

Idolini John Ajvide Lindqvist otti saman asian esille Ruotsin radion Sommar-ohjelmassa, eräänlaisessa miten minusta tuli minä -ääniesseessä:

Luomme lapsuutemme aikuisina. Nostamme valokeilaan ne asiat, joiden takia meistä tuli sellaisia kuin olemme, ja unohdamme muun. Björn Borg ei suinkaan painottaisi sitä, että hän löi lapsena palloa autotallin oveen, jos hänestä olisi sitten tullut sanotaan vaikka automekaanikko.

Luin juuri Lindqvistin radio-ohjelman kässärin hänen kirjoituskokoelmastaan Låt de gamla drömmarna dö, sillä kyllä, pääsen haastattelemaan häntä parin viikon päästä – hurraa, hurraa!

Mutta ongelma: Lindqvist kertoo elämäntarinansa niin hauskasti ja kiinnostavasti tuossa loistavassa ohjelmassa, että päädyn omassa jutussani ihan varmasti toistamaan sitä ja hänen tulkintojaan. Nehän hän tulee minulle kuitenkin haastattelussakin toistamaan. Valmiiksi suodatetut, pureskellut ja analysoidut.

Toki tätä henkilöjuttuongelmaa voi ja kuuluukin lieventää tekemällä tunnollisesti taustatyöt ja -haastattelut, mutta käytännössä se ei kyllä hirveästi muuta lopputulosta. Ihmisellä on aika vahvat tekijänoikeudet omaan elämäntarinaansa, jos nyt ei satu olemaan Michael Jackson. 

Share

Ladataan...
Rönsy

Kokeilin uutta kulttuurimuotoa tuossa Tshekin-matkalla, äänikirjaa. En olisi vielä nytkään sitä tehnyt, mutta kun lempikirjailijani, ruotsalaisen John Ajvide Lindqvistin uusinta tuotosta, Tjärveniä, ei ole olemassa kuin äänikirjana ja sähkökirjana, niin oli pakko valita näistä pienempi paha.

(kuva täältä)

Eikä se ollut paha ollenkaan. Tässä äänikirjassa oli semmoinen bonusplussa, että kirjailija itse luki sen. Ja John Ajvide on aivan ihastuttava (laittaisinko tähän sydämen?) ja erittäin karismaattinen lukija. Hän eläytyi niin kovasti lukemaansa, että se sai minut miettimään, mikä oikeastaan on äänikirja, ja milloin siirrytään radioteatteriin tai johonkin muuhun? Esimerkiksi kun teoksessa Modern Talkingin musiikilla oli tärkeä osa, niin olisi ollut melkeinpä kiva kuulla niitä tarinassa soineita biisejä siellä taustalla. Mutta olisiko se sitten jo ollut jotain muuta kuin nauhalle ääneen luettu pienoisromaani?

Tässä kirjan mainio mainosvideo, jossa pääosassa on karismaattinen kirjailijaherra.

 

Voin siis suositella. J.A.L. kirjoittaa kauhua, ja niinpä kuunnellessa purin sormiani, vääntelin käsiäni ja peitin niillä välillä kasvoni, ja lentokoneessa vierustoveri varmaan luuli että nyt on todella paskaa musaa tolla luureissa. Suomessa Lindqvistin tunnetuin teos on varmaankin Ystävät hämärän jälkeen, se josta tuli mainio lapsivampyyrileffakin. Tykkään hulluna hänen kirjoistaan, vaikka ne ovat kauhua, jota en lähtökohtaisesti voi sietää. Oikeastaan kauhu- ja väkivaltaosuudet kirjoissa ovat minulle täysin yhdentekeviä, luen niitä ihmishahmojen ja heidän kauniin kuvauksensa tähden. Ja usein myös jännittävien asetelmien ja popviittausten. Tjärvenissä oli taas aivan mainio asetelma: parikymmentä vuotta sitten lukionsa päättänyt porukka lähtee pitämään luokkakokousta aurinkoisena juhannuksena Tukholman saaristoon majakkasaarelle. He jäävät saarelle vangiksi, kun merirosvojoukkio vie heidän veneensä ja puhelimensa. Ei siinä vielä mitään, mutta pikkuhiljaa merestä alkaa nousta nälkäisiä hukkuneita, jotka haluavat heidän aivonsa. Koko ajan taustalla soi lukioaikojen musiikki: Modern Talking kasettimankasta.

Suosikkini on kuitenkin Människohamn (Ihmissatama). Taas ollaan Tukholman saaristossa ja majakan läheisyydessä. Pariskunta on lähtenyt pienen tyttönsä kanssa talvipäivänä jäälle kävelemään, mutta matkalla tyttö katoaa. Ei ole mitään järjellistä paikkaa mihin hän voisi kadota, kun kerran joka puolella on vain aavaa jäätä, eikä siinä ole reikiä. Tyttöä etsitään kaikin voimin, mutta mitään vihjettäkään ei löydy. Pariskunta masentuu, mies alkoholisoituu, lopulta vaimo jättää. Muutaman vuoden kuluttua mies muuttaa asumaan saaristomökilleen tarkoituksenaan selvittää, mitä tytölle tapahtui. Käy ilmi, että saaristossa tapahtuu paljon muutakin erikoista. Esimerkiksi siellä seikkailee öisin omituinen mopopoikakaksikko, joka puhuu ainoastaan The Smiths -sitaatein. Ja siellä seikkailee myös GB Glace -mainospelle, siis tämä:

Kuvasin tuon pyöräilyreissulla, sillä Människohamnin luettuani en keksi montakaan pelottavampaa asiaa – ja vielä saaristossa!

Syksyllä suomeksi julkaistava Lilla Stjärna on sekin ihan ok, kelpo kuvaus teini-iän ulkopuolisuudesta runsain ruotsalaisiskelmäviittauksin. Kuitenkin mielestäni John Ajviden heikoin.

Minulla on pitkään ollut projektina päästä haastattelemaan lempikirjailijaani (saaristoon, tietenkin), ja nyt syksyllä se saattaisi ehkä vihdoin olla mahdollista. Ehkä. Yksi kysymyksistäni on ehdottomasti, että mitä hänellä on suomalaisia vastaan. Meitä on esiintynyt hänen tuotannossaan kahdesti. Ensimmäinen oli pelottava pultsariroisto kirjassa Hanteringen av odöda (Kuinka kuolleita käsitellään) ja toinen oli nyt tämä Tjärvenin merigangsterijoukkio: he olivat ahvenanmaalaisia!

 

Share