Ladataan...
ROSAMARIAVUORI

Löytyykö muita, jotka eivät vaan mitenkään pysty olemaan sisällä näiden helteiden helliessä? Musta tulee suoraan sanottuna pakkomielteinen ulkoilmaihminen aurinkoisina päivinä. En vaan pysty olemaan neljän seinän sisällä. Siksi blogikin on ollut helletauolla jo viikon. Olen kuin maani myynyt, jos hellerajat paukkuvat rikki minun olleessa töissä tai vaikka autossa. En kertakaikkiaan voi istua kotona katsomassa telkkaria, vaikka vuosisadan migreeni olisi päällä. Ja pikkuhiljaa alkaa kämppäkin näyttää siltä, että siellä on käyty vain nukkumassa. Biksut roikkuu pesukoneen päällä, eteiseen kertyy rantakassia, tiskit on tiskaamatta ja jääkaappi ammottaa tyhjyyttään. Pyykkikori pursuaa, aurinko paljastaa pölyt ja pesemättömät ikkunat ja kasveilla on jano. Kun kaverit pamahtavat yllärivisiitille, minua hävettää. Miksi? Minähän kuitenkin elän näissä ahtaissa neliöissä ja kyllä se saa näkyä. 

 


Kodin alkuperäinen tehtävä ja syvin tarkoitusperä on olla turvapaikka. Koti on sääsuoja, kotona voit nukkua rauhassa, kotona voit tehdä ruokaa ja peseytyä. Kotona voit myös säilyttää sinulle tärkeitä tavaroita ja huoltaa niitä. Ihminen etsii luontaisesti suojaa ja paikkaa, missä olla ilman pelkoa ja huolta. Tämän päivän ihmisellä ei ole enää fyysistä uhkaa turvapaikkansa ulkopuolella, mutta kotiin piiloudumme muilta ihmisiltä. Kotona saamme olla juuri sitä mitä olemme oikeasti. Venyneissä ja reikäisissä vaatteissa, ilman rintaliivejä, tukka sotkussa ja ilman meikkiä. Etenkin suomalaisessa kulttuurissa suhtaudutaan huvittuneesti, jos joku on kotonaan korkokengät jalassa ja mekko päällä. Miksi sitten kotimme pitäisi olla aina priimakunnossa, kun emme itsekään jaksa aina olla? 

Nykyinen pelkistetty ja ajoittain jopa steriilin skandinaavinen sisustustrendi kadottaa kodistamme elämisen jäljet. Ikean rantautumisen jälkeen suurimmalla osalla väestöstä on ollut mahdollisuus vaikuttaa sisustukseensa, eikä sisustaminen ole ollut pelkästään rikkaiden hupia. Kierrätys, kirpputorit ja tuunauskulttuuri ovat innoittaneet kaikkia visioimaan omaa kotiaan ja somen hypätessä mukaan inspiroidumme toistemme kodeista joka päivä ja haluamme omastamme vielä kauniimman. Sisustuslehdet ja pinterest-kuvat inspiroivat, mutta antavat samalla paineita. Ikea tarjoaa jatkuvasti uusia säilytysratkaisuja, mutta valmiiksi sisustetuista näyttelyhuoneista puuttuu asukas. Pyykkivuori, johtoröykkiöt, romukorit tai eiliset tiskit eivät ole kaunista katseltavaa, joten miksi ne löytyisivät Dekon kannesta tai Julia Toivolan blogista. Ne ovat kuitenkin elämää ja osa meidän jokaisen kotia, eivätkä ne saisi tuottaa epäonnistumisen tunnetta. 



En missään nimessä kritisoi sisustamista. Se on monelle ammatti tai ainoa luovuuden lähde akateemisen työn ohelle. Meillä kaikilla on päätäntävalta siihen miltä oma kotimme näyttää ja kenenkään ei tarvitse sisustaa jos ei tahdo. Liiat paineet siitä miltä oma koti näyttää, täytyisi kuitenkin unohtaa. Se on sinun kotisi. Älä häpeä sitä, että sinä elät siellä. Siinä vaiheessa mennään liian pitkälle, jos perhettä tai ystäviä pitää kieltää tulemasta kylään, koska koti ei ole edustuskunnossa. Jos voit tavata perhettäsi tai ystäviäsi kipeänä ilman meikkiä, miksi he saisivat nähdä kotisi vain parhaimmillaan?

 

 

Ladataan...

Ladataan...
ROSAMARIAVUORI

Paljon on puhetta kehopositiivisuudesta ja bodylovesta. Selluliitin ja mahamakkaroiden hyväksymisestä. Vaakanumeron tuijottelusta ja kalorien laskemisesta. Kirjotin hiljattain tekstin siitä, että tuntuu ettei kehopostitiivisuus koskisi hoikkia ollenkaan. Hoikilla ei ole oikeutta valittaa ja hoikkuutta on oikeus kommentoida ja vähätellä. Tein itsekin kirjottaessani sen virheen, että keskityin puhuessani ulkonäköpaineista vain naisiin. Tuntuu että nämä kaikki movementit ja rohkaisevat tekstit ovat suunnattu vain naisille. Entäs miehet, eikö heillä ole ulkonäköpaineita?

 


Naiset kehuvat toisiaan ja rohkaisevat kaikkia olemaan juuri sellaisia kuin ovat. Jos joku (mies) kommentoi negatiivisesti naisen ulkonäköä tai painoa naiset aloittavat paskamyrskyn ja mustamaalaamisen. Naiset vaativat kehuja miehiltä ja miehen kehumattomuus voi koitua parisuhteessa vakavaksi ongelmaksi. Naiset saavat kadulla ja baareissa valtavasti kehuja ja on ihan ok jos miespuolinen kaveri kehuu naista. Puhumattakaan siitä kehuryöpystä, mitä naiset suovat toisilleen. Kehutaan vaatteita, meikkiä, unelmien tukkaa, täydellistä peppua ja jos toinen on yhtään epävarma itsestään, kaverit kyllä muistuttavat miksi toinen on täydellinen juuri sellaisena kuin on. Entä kuka kehuu miehiä? Äiti ja tyttöystävä. Kaverit saattavat kommentoida uusia hienoja kenkiä tai todeta "äijä on bodannu" tai pahimmassa tapauksessa "äijä on lihonnu", mutta useimmiten todelliset kehut toisen luonteesta tai ulkonäön hyvistä puolista jäävät sanomatta. Miehet eivät myöskään parisuhteessa tunnu vaativan yhtä paljoa kehuja kuin naiset. Miesten ulkonäköpaineet ovat tabu. Miehiltä vaaditaan enemmän itsevarmuutta kuin naisilta. Naiset voivat sanoa mulla on ruma olo=kehu mua ja toinen osapuoli toivottavasti tietää mitä tehdä. Voi olla, että miehetkin vaatisivat kehuja enemmän, mutta niitä ei välttämättä kehtaa vaatia muilta kuin tyttöystävältä. 

Jos puhutaan naisten kauneusihanteista, tuntuu tällä hetkellä vallitsevan kaksi vahvaa trendiä (tuntuu edelleen hirveältä kirjoittaa vartalotrendeistä, mutta en usko että kukaan voi kieltää niiden olemassaoloa). On kurvikas nainen ja hoikka nainen. Joku voi tykätä enemmän bodatusta hoikasta naisesta tai lihaksikkaasta kurvikkasta naisesta, mutta pääosin nämä ovat vartalotyyppejä, joihin synnytään. Joten toivottavasti mahdollisimman moni nainen olisi vartalonsa kanssa omia itsejään ja heidät hyväksyttäisiin parisuhteessakin sellaisina kuin ovat. Miesten kauneusihanne taas tuntuu olevan vuosi toisensa jälkeen lihaksikas, pitkä, edes vähän harteikas, raamikas mies. Tottakai mieltymyksissäkin on eroja, jotkut pitävät enemmän hoikista miehistä ja jotkut todella lihaksikkaista. Pääosin kauneusihanne ja hyvävartalonen mies tuntuvat kuitenkin kuitenkin kytkeytyvät sen ympärille, kuinka paljon mies urheilee. Eli toisin kuin naisilla kauneusihanne painottuu enemmän elintapoihin kuin synnynnäiseen vartaloon. Jo ylipäätään sana miehekäs kuulostaa minun korvaani lihaksikkaalta, raamikkaalta ja vahvalta. Naisellinen vartalo taas tarkoittaa mielestäni nimenomaan kurvikasta naista (riippumatta siitä onko treenatut kurvit ja ei), mutta nainen voi olla naisellinen jo pelkästään vaatetyylinsä puitteissa. Silti esim. puku ei tee miehestä automaattisesti miehekästä, vaan miehekkyys on vahvasti kytköksissä vartaloon. 


Muutenkin miesten pukeutuminen on paljon rajoittuneempaa kuin naisten. Naisille on miljoonia erilaisia paitamalleja, mekkoja, housuja, joita voi valita mielensä mukaan juuri omalle vartalolleen sopivaksi. Korkeavyötäröiset farkut piilottavat mahamakkarat, push up liivit tekevät tisseistä kolme kokoa suuremmat, korkkarit korostavat peppua, a-linjainen mekko piilottaa kaiken, kynähame korostaa lantioita. Kauniin juhlamekon alla on ihoteippiä, hoikentavat korkavyötäröiset alushousut, peppua korostavat sukkahousut ja rinnat yhteen vetävät silikoniliivit. Iholla on itseruskettavaa, hiukset on kiharrettu, silmissä on ripsenpidennykset, poskipäät on meikattu esiin ja huulia on täytetty. Kehtaan väittää, ettei siellä ruudun takana ole yhtäkään naista, joka ei olisi käyttänyt jotain edellämainituista. Eikä siinä ole mitään väärää, miksi emme käyttäisi niitä kun meillä on siihen mahdollisuus ja olomme tuntuu kauniimmalta? Mutta mitkä ovat miesten vaihtoehdot? Arkena t-paita ja farkut. Jos on kylmä, lisää päälle huppari tai neule. Juhlaan taas aina puku. Huolimatta siitä sopiiko se sinun vartalotyypillesi, pue puku. Ei ole levelahkeisia housuja, a-linjaisia kauluspaitoja, säärtä pidentäviä kenkiä. Yksi outfit, joka on etikettien sallimissa rajoissa hiukan muokattavissa, mutta sillä täytyy pärjätä. Tottakai on olemassa se pieni prosentti miehistä, jotka viisveisaavat normeista ja pukeutuvat eritavalla kuin tyypillinen miehen muotti sallii. He käyttävät tiukkoja shortseja, t-paita mekkoja, ostavat housunsa naistenpuolelta tai käyttävät kenkiä jossa on korkoa. Ja silti heidät leimataan epämiehekkäiksi tai homoiksi. Ihan kuin nainen ei voisi olla kiinnostunut miehestä, joka ei ole tyypillisen miehekäs vaan pukeutuu miten haluaa. Siinähän ei tietenkään ole mitään vikaa, jos mies on homo, mutta siinä on vikaa jos oman maun mukaan pukeutumien on vain homojen etuoikeus. Mitä jos jotkut heteromiehet haluaisivatkit pukeutua eri tavalla, mutta eivät uskalla, koska voisivat siten leimatua joksikin mitä he eivät ole. On varmasti myös miehiä, joiden mielestä tämä paasaukseni tuntuu turhalta ja jopa huvittavalta, koska heillä ei ole intressejä pukeutua mitenkään ihmeellisesti. Ehkä he ovat tottuneet nykyiseen vaatetyyliinsä, eivätkä kaipaa siihen muutosta. Mutta miten miehet pukeutusivatkaan, jos tätä muottia ei olisi koskaan ollutkaan?

Monet brändit ovat ottaneet kantaa kehopositiivisuuteen käyttämällä mainoksissaan kurvikkaita malleja hoikkien sijaan. Tosin monet "XL" mallit näyttävät ennemmin vain suurempirintaisilta ja leveälanteisilta, timmeiltä naisilta, jotka eivät ole lihavuutta nähneetkään. Jonkin verran on näkynyt myös malleja, joilla on selluliittiä, mahamakkaroita ja kainalokarvoja. Asioita, joita on meillä kaikilla koostamme huolimatta, mutta emme tunnu hyväksyvän niitä, koska niitä ei ole median meille esittelemässä kauneusihantessa. Mutta missä ovat miesten XL-mallit? Missä on pömppis, selkäkarvat, roikkuva peppu, luisevat käsivarret tai risuparta? Varmaan jokainen on joskus ihastunut tai rakastunut mieheen, jolla on jotain edellämainituista asioista. Ja silti olemme pitäneet häntä maailman komeimpana, ihanimpana ja sydämellisempänä ihmisenä. Samoin kuin joku on rakastanut meitä omista epävarmuuksistamme ja vioistamme huolimatta. Rakastumisessa ulkonäkö on aina toissijainen asia ja jokaisessa ihmisessä on jotain viehättävää. Miksi silti jatkuvasti aiheutamme toisillemme ja itsellemme paineita ihailemalla jotain, mikä ei ole fyysisesti edes mahdollista?

Niin itsestäänselvältä kuin se tuntuukin, voitaisiinko hyväksyä toisemme sellaisina kuin olemme? Sillä se ei ole edelleenkään itsestäänselvyys. Milloin olet kehunut miestäsi tai miespuolista ystävää? Tee se tänään. Älä aiheuta tuhria ulkonäköpaineita kommentoimalla pömppistä tai painostamalla toista salille, varsinkaan jos et hyväksyisi kumppaniltasi samaa kohtelua. Koitetaan ennemmin murtaa nämä typerät kauneusihanteet kuin vahvistaa niitä, jooko?

Kuvat: Moona Puuskari

Ladataan...

Ladataan...
ROSAMARIAVUORI

Päätin ottaa uuden aluevaltauksen ja opetella tekemään podcastejä! Olen kirjoittanut blogia epäsäännöllisen säännöllisesti ihan pikkutytöstä asti ja vaikka rakastankin edelleen kirjoittaa, tarjoavat podcastit ihan uudenlaista haastetta. Ensinnäkin mahdollisuuden keskustella asioista toisen kanssa eikä vain punnita asioita eri kanteilta itsekseen. Pyrinkin valitsemaan vieraakseni hyvin eri tyyppisiä ihmisiä, jotta keskusteluista tulisi mahdollisimman värikkäitä. Puheen kautta moneen asiaan päästään myös syventymään ihan eri tavalla. 

PLAN B

Podcast ohjelmani kantaa nimeä Plan B. Suosituimpia podcasteja selatessani löysin paljon äitiyteen ja vanhemmuuteen liittyviä podcasteja, tai urakeskeisiä tai deittailuun keskittyviä podcasteja. Hyvin eri-ikäiset ihmisethän voivat elää edellämainittuja elämänvaiheita, mutta itse podcastaajat taitavat olla pääosin kolmekymppisiä ja siten käsittelevätkin kolmekymppisen maailmankuvaa. Halusin perustaa kanavan, joka käsittelee etenkin parikymppiselle ajankohtaisia aiheita. Mitä tehdä ennen vaippa-arkea tai unelmien uraa? Usein lukiosta tai amiksesta valmistuttua kaikilla on aika selvä plääni mihin hakee ja mitä tekee, mutta harva pääsee ykkösellä sisään kouluun. Elämän realiteetit tulevat vastaan ja oma mielenkiinto muuttuu. Mitä sitten? On Plan B:n vuoro. Jokaisessa jaksossa käsitellään minkälaisia valintoja kukakin on elämässään tehnyt ja mitä niistä jäi käteen. Puhumme intistä, vegaaniuudesta, eri matkailuvaihtoehdoista, asumisesta, perheen perustamisesta, somesta... 

Ensimmäisessä jaksossa puhumme vieraani Helmin kanssa intistä ja miltä tuntuu käydä intti naisena. En ole itse käynyt armeijaa, eikä armeijassa ole ollut oikeastaan mitään mikä minua kiinnostaisi. Sain silti keskustelustamme todella paljon irti ja opin näkemään puolustusvoimat ihan uudessa valossa. Aika kova saavutus mielestäni. Kysyin Helmilta muunmuassa onko armeijassa sukupuolten välillä tasa-arvoisuutta, onko intissä paljon säpinää ja miksi hän haluaa olla vapaaehtoisesti uhraamassa henkensä sodan syttyessä, kun minä voin olla turvassa kotona? Käy kuuntelemassa täältä ja anna rehellistä palautetta, niin tehdään ensijaksosta vieläkin parempi! 

Kuvat: Pauliina Pohjola
Intro: Eetu Jokela

 

 
Ladataan...

Pages