Ladataan...
Ruista Ranteessa

Takinkääntäjä. Tuuliviiri. Haahuilija.

Miksi minusta tuntuu siltä, että aikuisuus on tuonut tullessaan ikävän lieveilmiön?

Tässä kaikenmaailman fitness-hapatusten ja itsensä brändäämisen maailmassa tehdään kaikkea täysillä, ja hakataan itsemme muottiin, jossa on sitten pysyttävä – vaikka hampaat irvessä.

Tai siltä minusta ainakin tuntuu.

Jos kerron jollekulle, että harrastan boulderointia, kuulija yleensä olettaa, että teen sitä täysillä, käytän siihen kaiken vapaa-aikani ja olen tosi pro. Ja kun kerron, että käyn kiipeilemässä kun ehdin, enkä ole harrastuksessani mitenkään tavoitteellinen, ihmiset hämmentyvät.

Tuntuu, että nykyään ei voi enää vain vähän harrastella jotain, tehdä asioita omaksi huvikseen ja terveydekseen. Ja vain niin kauan kuin huvittaa, ja sitten vaihtaa johonkin muuhun. Pitäisi hurahtaa johonkin täysillä ja suorittaa sitä vähintään niin kauan, että on Suomen mestari tai vaihtoehtoisesti tehnyt harrastuksestaan työn.

Harrastukset ovat osa henkilöbrändiä, sitä mitä esität ulkopuolelle olevasi. Jokainen tarkoin valikoitu asia viestii jotain meistä itsestämme. Joogi, viiniharrastaja, maratoonari. Ja vakavasti uskottavalla ihmisellä täytyy olla vähintään yksi harrastus, joka ei ole vain harrastus, vaan elämäntapa.

Mutta mitä jos ei lähde tähän hommaan mukaan, ja luoja paratkoon vielä kaiken lisäksi muuttaa mieltään asioista? Toteaa, että tämä ei olekaan minun juttuni. Tai huomaa, että ehkä olinkin väärässä.

Tämä mielipiteen muuttaminen näkyy myös politiikassa. Poliitikko on ollut aiemmin tiettyä mieltä jostain asiasta. Sitten hän tarpeeksi perusteluja kuultuaan, ja asiaa tutkittuaan, tai tilanteen muututtua, muuttaakin mieltään. Mitä siitä seuraa? Paskaryöppy niskaan. Media penkoo mitä samainen poliitikko sanoi viisi vuotta sitten. Kansa parjaa takinkääntäjäksi. Miten sitä yhtäkkiä ollaankin eri mieltä?

Tärkeintä ei ole mihin suuntaan mielipide on muuttunut, vaan se, että se on perhana muuttunut. Ja eihän se sellainen nyt vaan käy. 

Eikö omien virheellisten tai huonoksi todettujen toimintatapojen tai mielipiteiden huomaaminen ja muuttaminen olekaan hyvä asia? Miksi ihminen ei saisi muuttua ja muuttaa mieltään? Miksi meidän pitäisi rakentaa harkittu kuva itsestämme, ja tehdä niitä asioita, joita meiltä odotetaan? Miksi me roikumme määritelmissä, jotka olivat totta joskus, mutta eivät välttämättä enää? Tai määritelmissä, jotka eivät ole ihan totta, mutta kuulostavat paremmalta hieman liioteltuina?

Miksi me emme vaan voi olla muuttuvia, kokeilevia, epäonnistuvia, mielipiteitään harkitsevia ja muuttavia ihmisiä?

Vai kuinka moni meistä voi sanoa olevansa sama ihminen kuin vaikkapa teini-ikäisenä? Aika harva varmaan. Teini-ikäisenä oli vielä keskenkasvuinen, ei tiennyt mitään elämästä, ja hormonitkin sekoittivat päätä. Jep, tämä kaikki on totta. Mutta teini-ikäisenä teimme jotain oikein: me kokeilimme asioita. Testasimme mikä on meidän juttu ja hylkäsimme ne, jotka eivät ole. Jotta sitten aikuisena tietäisimme. Olisimme valmiita.

Kuinka moni on sitä mieltä, että on yhä sama ihminen kuin vaikkapa viisi vuotta sitten? En usko, että kovin moni. Uskon kuitenkin, että aikuisuudelta odotetaan sitä, että elämä olisi jotenkin valmis. Että minä olisin ihmisenä jotenkin valmis. Olisin löytänyt oman juttuni, tietäisin mitä mieltä olen, olisin piirtänyt rajani, ja tuntisin itseni läpikotaisin.

Olen reilun puolen vuoden päässä 30 ikävuoden kilahtamisesta mittariin. Teini-ikäisen mielestä varsin aikuinen. Mutta minun mielestäni ihan yhtä hukassa kuin viisitoista vuotta sitten. Toki tiedän itsestäni ja elämästä niin paljon enemmän kuin vielä viisitoista vuotta sitten. Mutta tiedän myös koko ajan enemmän ja enemmän asioita, joista en edes tiennyt tietäväni.

Olin nuorempana hyvin kärkäs mielipiteissäni. Koin myös vahvaa tarvetta määrittää itseni. Piirtää tiukat rajat, joiden sisäpuolella minuuteni ydin olisi helposti hahmotettavissa.

Sitten jossain vaiheessa tajusin, että kaikki mitä luulin tietäväni minuudestani olikin huteraa korttitaloa. Tarkoin rajattuja asioita, jotka sulkivat syyttä suotta jotain muuta pois. Väkisin tehtyjä rajoja. Epämukavuutta elämän määrittelemättömyyttä kohtaan.

En ole enää mielipiteissäni niin kärkäs (no okei, jossain asioissa ehkä), enkä koe ongelmaksi muuttaa mieltäni. En pelkää kokeilla, jättää kesken ja vaihtaa. Harrastelen hetken tätä, vähän pidempään tuota. En enää koe väärässä olemisen olevan ongelma. En enää pelkää olla rajoiltani epäselvä ja muuttuva. En pelkää muuttaa suuntaa.

Koska vaikka saatan ehkä olla hukassa, en ainakaan esitä mitään muuta.

 

***

Jatka lukemista:

Oivallus, joka muutti elämäni

Pitääkö kumppanin rakastaa sinua sellaisena kuin olet?

 

Share

Ladataan...
Ruista Ranteessa

Tuulikellot, kaunista musiikkia, vai älämölöä ihmisille, jotka eivät kestä hiljaisuutta?

Nukkuuko joku oikeasti hyvin pelkän lakanan kanssa?

Se tunne kun saa yhtäkkiä puhua suomeksi jollekin, mutta suu ei halua muotoutua sanoihin, vaikka sen luulisi olevan maailman luonnollisin asia.

Rukoukseen herääminen joskus kello 4:30 aamulla. Nää tyypit elää näin, joka päivä.

Miksi aikuiset ihmiset leikkaavat paahtoleivästä reunat pois?

Kun puhutaan hinnoista ja ne ovat miljoonissa. Siinä on vaan jotain tosi väärää.

Hotellien allasalueiden musiikki. Miksi sitä pitää huudattaa niin kovalla? Ja miksi se on usein aamuisin pehmeää jazzia?

Satamaan on ilmeisesti saapunut tavaratoimituksia, kun saaren pääväylällä on hevosvaunuja ruuhkaksi asti. Kärryistä löytyy muun muassa jääkaappeja ja joustinpatjoja.

Kun kengät otetaan pois jopa vaatekauppoihin ja yleisiin vessoihin mennessä, se on outoa jopa suomalaiselle.

Mikä helvetti se eläin on, joka kuulostaa hälytyssummerilta tai puhelimen soittoääneltä?

***

Jatka lukemista:

Asioita jotka saavat sydämen lyömään nopeammin

Jos olisit balilainen, minkä niminen olisit?

 

Share

Ladataan...
Ruista Ranteessa

Hiljaisuuden retriitin jälkeen jatkoin matkaani Ubudiin, joka tunnetaan Balin kulttuurikeskuksena. Varasin Ubudista ensin vain pari yötä, mutta päädyin jäämään viikoksi, pitkälti tosin siitä syystä, että sairastuin flunssaan, ja toisaalta koska Agung-tulivuoren tilanne oli silloin vähän arvaamaton. Mutta myös koska Ubudissa olisi ollut tosiaan viihdykettä pidemmäksikin aikaa.

Ubudin parhaat

1. Tirta Empul

Kävin kolmessa eri temppelissä, joista ehdoton suosikkini oli Tirta Empul. Kyseinen temppeli on yksi Balin tärkeimmistä temppeleistä, ja sinne tulee ihmisiä kaikkialta maailmasta kylpemään pyhässä puhdistavassa vedessä. Temppelissä parasta oli kuitenkin nähdä paikallisia, joille uskonto on tärkeä osa päivittäistä elämää. 

Oli hauska tarkkailla vierestä juoruilevia naisia, ja lapsia ystäviensä kanssa kylpemässä ja pelleilemässä altailla. Uskonto ei ole näille ihmisille jokin vakava asia, jonka puoleen käännytään elämän käännekohdissa, vaan jotain joka seuraa mukana jokapäiväisessä elämässä.

2. Monkey Forest

Olin ihan vakuuttunut, että Monkey Foresta on hirveä turistihelvetti, eikä todellakaan käymisen arvoinen paikka, mutta yllätyin positiivisesti. Olin lukenut paljon kommentteja agressiivisista apinoista jne. mutta en törmännyt sellaiseen lainkaan. Jos vain käyttäytyy ohjeiden mukaan, ongelmia tuskin tulee.

Vaikka Monkey Forestin liput olivat kohtuullisen kalliit (ei länkkärin mittakaavalla, mutta verrattuna muihin pääsymaksuihin), oli se kuitenkin mielestäni käymisen arvoinen paikka. Ensinnäkin se on ihan Ubudin keskustan tuntumassa, joten sinne on helppo mennä. Toisekseen olihan ne apinat söpöjä.

3. Balilainen tanssi

Kävin viimeisenä iltana katsomassa isäntäperheeni yhteisötemppelin Kecak-tanssiesityksen. Olin kuullut paljon positiivista balilaisesta tanssista, ja nähnyt joitakin videopätkiä. Mutta kun näet tanssiesityksen oikeasti pelkän elävän tulen valossa, on se vielä paljon siistimpää. Tanssijoiden asut olivat upean värikkäitä ja koristeellisia. Ja vaikka tarinasta ei kielimuurin takia ymmärtänyt mitään, englanninkielinen esite selitti hyvin mistä tarinassa oli kyse.

Erityisen huikea oli esityksen lopuksi tulisilla hiilillä kävellyt vanha mies. Olin tosi vaikuttunut esityksestä, mutta en valitettavasti saanut kunnollisia kuvia, koska minulla oli mukana vain kännykkä ja esityspaikalla oli niin pimeää. 

Ubudin pettymykset

Tegenungan vesiputous oli helvetinmoisten portaiden toisessa päässä. Putouksen vesi oli sadekauden takia ruskeaa, eikä putouksella ollut sallittua uida vierailuni ajankohtana. Lisäksi paikka oli melkoinen turistihelvetti.

Gunung Kavin temppeli. Lisää portaita. Siinä vaiheessa kun pääsin temppelille olin jo saman päivän aikana kävellyt niin monta porrasta, että alkoi jo riittää. Temppelialue oli sinänsä kaunis ja siellä oli tosi rauhallista, mutta mitään äärimmäisen sykähdyttävää en kokenut. No olihan siellä tosin koiria, joten pisteet siitä.

Goa Gajah, eli Elephant Cave. Parasta koko mestassa oli luolan suuaukon ulkoasu. Luola itsessään oli pimeä... noh, luola. Ympäristön temppelialue ei ollut mitenkään erikoinen, ja turisteja riitti, joten ei mikään ikimuistoinen kokemus.

Tegellalang Rice Terraces. Riisiterassit ovat sinänsä upea näky, mutta ei siellä kovin kauaa viihdy. En nähnyt järkeä rämpiä rapaisilla terasseilla kovin pitkälle, koska maisema on kuitenkin paras mitä ylempänä olet. Ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka, mutta onko syytä lähteä rämpimään pitkän kaavan mukaan? Sitä en suosittele.

 

Mitä jäin kaipaamaan?

Campuhan Ridge Walk jäi minulta käymättä, koska olin flunssainen. Mutta jos en olisi ollut flunssassa olisin ehdottomasti halunnut päästä kävelemään tuon trekin. Maisemat ovat kuulemma huikeat. Myös ihan Ubudin keskustan alueella oli useita temppeleitä, joissa olisin vielä halunnut käydä. Ehkä ensi kerralla jos sellainen tulee. 

Ja vaikka nyt listasin nuo paikat pettymyksiksi, ei minua silti harmita, että kävin niissä kaikissa. Erityisesti jos saa kuskin kuljettamaan sinua paikasta toiseen (kohtuu korvauksella tietysti), on näitä mestoja helppo käydä läpi.

Lisäksi pitää vielä mainita, että Ubudin keskustan alue on potentiaalinen notkumiseen kivoissa ravintoloissa ja kahviloissa. Puhumattakaan shoppailumahdollisuuksista – minä ostin itselleni kunnon reissupuvuston Ubudin stopillani. 

Parasta Ubudissa oli kuitenkin ihmiset. Ennakkoluulottomasti ja vastapalveluksia odottamatta toisia auttavat ihmiset. Ihmiset, joille uskonto ja yhteisö on niin tärkeä, että länsimaisessa individualistisessa yhteiskunnassa elävän ateistin on sitä vaikea käsittää. Jotenkin tämän jälkeen on helppo ymmärtää, miksi kaikki rakastuvat Baliin, koska... No on se vaan maaginen. 

***

Jatka lukemista:

Viisi päivää hiljaisuudessa – tällainen oli Bali Silent Retreat!

Jos olisit balilainen, minkä niminen olisit?

 

Share

Pages