Ladataan...
Run Babe Run

Istuin kahvilassa ja viereiseen pöytään istui vanha mies. Askel jo lyhentynyt, tukka harmaa. Perässään hetken päästä tuli keski-ikäinen nainen, päättelin ikämiehen tyttäreksi. Tytär alkoi komentaa tiukkaan sävyyn isäänsä toiseen pöytään, koska ”sun on parempi istua täällä”. Vanha mies koitti estellä, oli jo asettunut mukavasti keskelle kahvilaa pehmeälle sohvalle. Tytär kuitenkin pysyi kannassaan ja tiukasti käskytti vanhusta sivummalle, puupenkille.

Näin että miestä nolotti, olihan hänen ylitseen juuri kävelty nuoremman polven toimesta. Muutkin kahvilassa kuulivat. Huokaisten hän nousi, hieman hankalasti ja siirtyi tyttären vaatimaan paikkaan.

 

Tilanne jatkui, tytär meni tekemään tilausta ja kysyi mitä isä haluaa. Vaari vastasi aivan selvästi haluavansa leivoksen. Tähän tytär tenttaamaan tiskiltä huudellen, että varmastiko leivos eikä esimerkiksi pullaa. Ikämies vastasi napakasti, että leivoksen hän haluaa. Tiskillä kahvilan työntekijälle nainen ilmoitti vievänsä leivoksen ”tolle” viitaten isäänsä.

 

Pöydässä kahveja juodessaan nainen jatkoi kipakkaa linjaansa ja arvosteli, kuinka vaarin tukka on leikattu. Tyttären mielestä ei paljoakaan, vaarin mielestä ”juuri sopivasti”. Tähän tytär vastaamaan vanhukselle ”oletpas sä pahalla päällä tänään koko ajan”.

 

Kahvilassa oli toinenkin vanhempi-lapsi duo. Nuori isä hellin käsin ohjasi ala-aste ikäistä poikaansa valitsemaan mieleistään kahvila-herkkua. Kaikesta paistoi ylpeys ja rakkaus itselle tärkeän ihmisen olemassaolosta ja yhteisestä ajasta. Tuli mieleen, että onkohan kahvilan vanhuskin joskus yhtä kiltisti saatellut tätä tytärtään tämän ollessa pieni. Nostanut maasta kun tämä on kaatunut? Ennen niin vahvoilla käsillä nostanut ilmaan, melkein taivaaseen asti. Puhaltanut pipin pois ja peitellyt illalla sänkyyn kenties?

 

Istuin kaiken tämän keskellä, pidättelin itkua. Mieli kiisi omiin vanhempiin ja omiin edesmenneisiin isovanhempiin. Täydellinen tytär en ole itsekään, sehän siinä ehkä eniten itkettikin. Teki mieli kysyä tältä keski-ikäiseltä naiselta mikä on niin hullusti, että hän on isälleen niin ikävä. Kaikesta päätellen kun loputtomasti yhteisiä vuosia ei heillä enää edessä voi olla. Teki mieli pysäyttää hänet ajattelemaan, että ehkä piankin, hän istuu kahvilassa yksin. Isä on enää vain muistoissa, eikä jaa leivoskahveja hänen kanssaan. Toivoisiko silloin, ettei olisi nyt joulun alla ihan niin pahasti sanonut? Olisiko sittenkin ehkä voinut istua siihen sohvalle jonka isä itse valitsi. Olisiko voinut kunnioittaa ikäihmisen omia mielipiteitä ja sitä että vielä on isä jonka kanssa kahvitella.

Ihmiset rakkaat, pysähtykää jouluruuhkassakin. Kaiken sen kiireen ja arkisen hulabaloon keskellä muistakaa niitä ihmisiä jotka elämässänne ovat.

Käykää mummon luona, silloin vielä kun on mummola missä käydä.

Soittakaa isälle nyt, taivaassa kun ei enää niitä puhelimia ole joihin soittaa.

Ole sinä se joka pyytää ystävältä ensimmäisenä riidan jälkeen anteeksi, eikä vain roiku oman jääräpäisen ylpeytensä rippeissä kii.

 

Sanotaan ”kun tuuli käy hänen ylitsensä, ei häntä enää ole”. Ikinä emme tiedä koska meidän tai läheistemme viimeinen tuuli puhaltaa.

Rakasta siis vielä kun voit.

Huomenna voi olla liian myöhäistä.

 

 

 

Kirjoittaja on Hanna Jokinen, työkseen ikäihmisten parissa.

Toivottavasti tuleva muistihoitaja.

Share

Ladataan...
Run Babe Run

Vanha sanonta sanoo, että paha saa aina palkkansa. Väitetään myös, että jokainen meistä saa aina ansionsa mukaan, asiassa kuin asiassa. Kun puhe päätyy palkkaan, ansionsa mukaan saamiseen ja hoitajiin ei voi kuin surullisena pyöritellä päätään. Jos tässä maassa pahakin saa palkkansa, niin miksi me hoitajat emme saa?

Tai no saamme me sentään yleensä jonkinlaista palkkaa, mutta emme todellakaan ansiomme mukaan.

Tässä on uusin tilinauhani. Olkaa hyvä, stalkatkaa ihan luvan kanssa. Käteen ei jää edes 1500euroa kuukaudessa. Ystäväni Anne julkaisi taannoin oman tilinauhansa facebookissa ja siinä oli hädintuskin parisensataa euroa enemmän kuin omassani. Syynä tähän vuorotyölisät joita itse en nyt päivätyössä toistaiseksi olevana saa ollenkaan. Huomatkaa, että olen jo hoitajana ”urani huipulla”, koska esimerkiksi lisää kokemuslisiä ei enää tule.

1451 euroa.

Maksamme puolisoni kanssa melkein 800euroa kuukaudessa asuntolainaa. Työmatkoihin uppoaa melko pitkä penni myös, kun työmatka-ajoa kertyy kuukaudessa useampi sata kilomeriä molemmille. Lisäksi kaikki muut elämän pakolliset menot. Ruoka, sähkö, vesi, jätehuolto, lääkkeet, vaatteet (silloin tällöin kuin varaa uusiin on), vakuutukset, kodin tarvikkeet jne. (60eur vähennetään joka kuu suoraan palkasta ATK-lainaa, koska eihän hoitajalla olisi ollut ikinä varaa ostaa uutta läppäriä muuta kuin osamaksulla. Onneksi työnantaja tarjoaa tällaisen edun ettei tarvitse lisää lainoja ottaa. Tilinauhassa tuo näkyy kohtana "liikaa maksettu pa..")

Olen joskus, aivan poikkeuksellisen paljon pyhiä tai yövuoroja tehneenä tienannut maksimissaan 2000eur käteen. Näin on tainnut käydä kerran tai kaksi puolentoista vuosikymmenen aikana. Ja sekin on tarkoittanut esimerkiksi joululistaa, jonka aikana olin kaikki pyhät töissä. Illoissa ja öissä.

Mitä työni sitten on, silloin kun työskentelen kolmessa vuorossa tehostetun palveluasumisen yksikössä? Moni on vähätellen todennut, että osaahan sen vaipan mummoille kuka tahansa vaihtaa. Toki on paljon hoitotyön ”temppuja”, joita voi teknisesti opetella kuka vain. Kuinka moni silti niihin pystyy, toisen ihmisen intimiteettiä ja ihmisarvoa kunnioittaen?

Me olemme ne jotka kunnioittavasti, hellin käsin auttavat sinunkin mummusi tai pappasi aamupesuille. Syötämme tätiäsi joka ei enää itse kykene syömään. Ehkä se on sinun veljesi tai enosi, jonka sääri- tai makuuhaavaa hoidamme. Kerta toisensa jälkeen yritämme motivoida omahoitoon ja luoda uskoa siihen, että tästäkin selvitään.

Minä ja moni muu kollegani olemme ehkä se ainoa ihminen, jonka sinun läheisesi näkee päivittäin. Kotona yksinäinen vanhus jonka ainoa ihmiskontakti on ylityöllistetty hoitaja jolla hänen jälkeensä vuorossa odottaa vielä 20 muuta käyntiä. Silti pyrimme kohtaamaan sinunkin läheisesi inhimillisesti, ihminen ihmiselle ajatuksen siivittäminä. Liian usein tingimme omasta ruokatauosta tai emme ennätä edes vessaan koska aikataulu on niin tiukka.

Minä ja kolleegani olemme ne henkilöt joka ovat kuolevan rakkaasi vierellä silloin kuin sinä itse et pysty, uskalla tai ehdi. Olemme myös sinun rinnallasi, kun saatat kuolevaa ja olet uuden ja vaikean tilanteen edessä. Annamme kuolevalle kipulääkettä, kohennamme asentoa, kostutamme suuta, silitämme hiuksia ja kerromme ettei ole mitään hätää. Aina kuolema ei ole kaunis, mutta silloinkaan emme väisty rinnalta tai kammoksu tilannetta.  Laskemme kätemme myös sinun olallesi ja kysymme, miten sinä jaksat. Ja kun kuolema tulee, me laitamme vainajan ja hoidamme muut tilanteen vaativat toimenpiteet. Edelleen hellin käsin ja kunnioittaen.

Liian usein otamme palkkioksi lyöntejä, potkuja, haukkuja, huorittelua. Yhä useampi hoidettavamme on esimerkiksi vaikeasti muistisairas ja saattaa harhoissaan olla hyvinkin aggressiivinen. Samoin, ikävä kyllä, moni omainen käyttäytyy meitä kohtaan joskus todella sopimattomasti. Ensihoitajat, päivystyksessä työskentelevät kollegat ovat aivan liian usein nyrkkeilysäkin asemassa vaikka yrittävät vain pelastaa toisen ihmisen elämän. Mutta me yritämme ymmärtää epäasillisen käytöksen takana olevan hädän, pelon ja tuskan, vaikka se ei moiseen käytökseen oikeasti oikeuttaisi.

Me olemme niitä henkilöitä jotka hoitavat päiväkodissa lapsesi ja vanhainkodissa vanhempasi tai isovanhempasi, jotta sinä voit hyvillä mielin tehdä omaa työtäsi.Ilman meitä ei yhteiskunta pyörisi, vai mihin veisit lapsesi tai miten hoitaisit muistisairaan tai syöpäsairaan läheisesi jos hoitajia ei olisi?

Me olemme ne ihmiset jotka joutuvat menemään liian usein yksin esimerkiksi kotihoidoissa talouksiin joihin poliisikaan ei menisi yksin. Meidän on pakko, jos ei ole irrottaa ketään kollegaa mukaan. Useimmiten ei ole. Silloin mietimme vain että pääsemme pakoon tarvittaessa nopeasti, emmekä käännä selkäämme arvaamattomalle henkilölle. 

Nyt käydään parhaillaan neuvotteluja tulevista työehtosopimuksista ja palkoista. Onko oikeasti niin, ettei hoitotyön ammattilainen ansaitse saada edes likimainkaan 2000 euroa kuukaudessa käteen palkkaa? Vertailuksi voisi heittää, että esimerkiksi kaupunginjohtajan sihteeri tienaa 2586 eur, kaupunginpuutarhuri 3073 eur, kirjastonhoitaja 2399eur, kokoaikainen opettaja 4137eur ja yritysneuvoja 3415 eur.

 

 

EDIT. palautteen jälkeen lisään vielä, että vaikka toki puhunkin omasta käteen jäävästä palkastani ja vertailu palkat ovat bruttopalkkoja, niin lähihoitajan bruttopalkka on myös selvästi löydettävissä tilinauhasta. Ja se häviää silti tässä vertailussa näille muille selvästi. Kuten häviää sangen monelle muullekin ammattiryhmälle.

Mielestäni hoitaja on palkkansa ansainnut, huomattavasti nykyistä isomman sellaisen.

palkkoja: https://www.kt.fi/tilastot-ja-julkaisut/palkkatilastot)

 

Kirjoittaja on Hanna Jokinen, ammatistaan ylpeä lähihoitaja ja SuPer-aktiivi.

Share

Ladataan...
Run Babe Run

Syöminen, maailman helpoin ja luonnollinen asia? Sitähän me tehdään kaikki joka päivä, syödään.

Syömiseen ja ruokaa liittyy kuitenkin yllättävän monella meistä tunteita, asenteita ja kokemuksia jotka eivät ole ollenkaan helppoja. Siksi saatoin mielessäni huutaa hallelujaa siinä kohtaa, kun bongasin somessa Vaakakapinan (https://yle.fi/aihe/vaakakapina)  esittämän #ruokarauha:n- julistuksen.

Vaakakapinan viisi kiven kovaa faktaa ruokarauhasta ovat:
1. Syöminen on yksi elämän nautinnoista ja perustarve
2. Jokainen valitsee itse, mitä syö ja miten paljon. Toisten syömisiä ei ole tarve kommentoida
3. Syöminen ei ole palkinto, rangaistus tai sosiaalisen miellyttämisen väline
4. Ruokailuhetkeen kuuluu ilo, ei syyllistäminen tai selittely
5. Ruokia ei tarvitse jaotella sallittuihin ja kiellettyihin

Olen itse ollut ylipainoinen lähes koko elämäni ja elämää ovat samassa suhteessa jo yli 20 vuoden ajan viitoittaneet erilaiset laihdutuskuurit ja kitudietit. Painonvartijat, karppaus, lentoemäntädietti, paasto, kaalisoppakuurit… you name it, I´ve done it.

Olen elämässäni laihduttanut, ja taas lihonut takaisin, varmastikin oman painoni verran kiloja. On siis sanomattakin selvä, että vuosia jatkunut itsensä, kokonsa ja syömisen tarkkaileminen on ajanut niin minut kuin monen muun samassa tilanteessa olevan aika kauas siitä, että ruoka on kiva ja luonnollinen asia. En häpeä myöntää, että minun syömiseni on rikki ja että olen viime vuodet tehnyt melkoisesti duunia sen eteen, että se voisi joskus olla ihan neutraali asia.

Edelleen tilanne jossa pitää syödä vieraiden ihmisten kanssa on, mulle ja monelle muulle, aika kamala. Mietin liian usein, otanko ruokaa liian paljon? Ajatteleeko joku, ettei kokoni ole mikään ihme kun syön jotenkin tosi väärin?

Kun tekee mieli tilata burgeri ravintolassa nolottaa oma annos, jos seuralainen tilaakin salaatin rasvattomalla kastikkeella. On äärettömän harvassa ne ihmiset joiden aikana kehtaisin vetää esim karkki-överit, vaikka sellainenkaan ei silloin tällöin olisi mikään kuoleman vakava asia.

Jokaisen olisi syytä miettiä tarkkaan noita viittä kohtaa joita #ruokarauha:n julistuksessa mainitaan. On hyvin tärkeää opetella ne omalla kohdalla, mutta vielä ehkä tärkeämpää on huomioida ne suhteessa muihin.

Syöminen saa ja sen tuleekin olla nautinto ja elämän perustarve. Jokaisella kokoon tai taustaansa katsomatta on oikeus nauttia hyvästä ruoasta. Joskus myös herkutellakin, kohtuullisuus ja armollisuus itseä kohtaan muistaen. Tarvitsemme hyvältä maistuvaa, monipuolista ja terveellistä ruokaa jotta jaksamme arjessa ja pysymme terveenä. Joskus myös saatamme tarvita vaikkapa tuoreen ison korvapuustin ja lasillisen kylmää maitoa. Ihan vain siksi, ettei se ole kiellettyä tai väärin vaan oikeassa suhteessa osa ihan normaalia syömistä.

Se mitä kenenkin lautaselta löytyy, on oma valinta, samoin se kuinka paljon syö. Joten suu suppuun ja naama peruslukemille ruokapöydässä. Jos sinulle ainoa oikea ruokavalio on e-kooditon-rasvaton-hiilihydraatiton-proteiiniton-gluteeniton-maidoton-lihaton-lisäaineeton-hajuton ja mauton niin se ei välttämättä ole avain onneen kaikille. On tärkeää löytää se mikä itselle sopii ja mikä ei. Keskity omaan lautaseesi ja sen sisältöön, syö nauttien, juttele jostakin kivasta ja anna toisen nauttia omasta ruoastaan, vaikka se olisi jotakin aivan muuta kuin omasi.

Ruoka on vain ruokaa. Se on kuin polttoaine autoille, sen avulla pysymme liikkeessä. Se ei ole palkinto tai rangaistus, enkeli tai demoni. Sillä ei ole tarkoitus miellyttää muita. Sun, mun eikä kenenkään tarvitse juosta kolmea tuntia metsäpoluilla verenmaku suussa tai kyykätä pyörtymispisteeseen salilla liian pienillä safkamäärillä, jotta voisimme syödä hyvällä omalla tunnolla seuraavan ateriamme.

Ja jos joskus tuleekin syötyä liikaa niin se ei tarkoita, että seuraavan viikon ajan kuuluisi jotenkin pihistellä annoksensa minimaalisiksi ja ottaa kii tapahtunutta vahinkoa. Pitkässä juoksussa kun yksi vähän överiksi herkuteltu päivä ei muuta mitään.

Jos kahvipöydässä joku ei halua pullaa tai piirakkaa, älä tee siitä numeroa. Älä tuputa. Jokainen tekee päätöksensä itse. Ja ei, edes mummolassa ei ole pakko syödä ruokaa josta ei tykkää. Tai jos vatsa on jo täysi ei tarvitse emäntää tai isäntää miellyttääkseen ottaa enää toista lautasellista.

Ruoka on iloinen asia, tai sen ainakin kuuluisi olla. Se ei saisi olla aihe syyllistää tai syyllistyä. Eikä sitä tarvitse selitellä. Jos ruokapöydässä aloittaa ensimmäisenä kauhistelun siitä miten omat tai kaverin eväät ovat väärää lajia, mennään metsään niin että neulaset pöllyää vielä seuraavana joulunakin.
Kaloreiden, hiilaripitoisuuden tai vaikkapa ruoan valmistustavan kauhistelu tuo ikävän tunteen kaikille pöydässä oleville. Koitapa siinä sitten syödä, neutraalein mielin, jos joku räksyttää kuinka paljon missäkin on kaloreita ja kuinka ei itse voi sietää sitä tai tätä ruokaa. Vaikka tarkoitus ei olisikaan paha, saattaa ihminen jonka syöminen ei ole helppoa, syyllistyä räksyttämisestä. Näin syömisestä tulee, jälleen kerran, hänelle paha olo. Saattaa olla, että seurassasi oleva ihminen esimerkiksi vasta hiljattain on uskaltautunut lisäämään ruokavalioonsa jotain uutta tai on muuten epävarmoilla vesillä, joten jätäthän kommentoinnin väliin.
Ja jätä pliis myös se ”vitsit mulla on läski olo kun söin näin ja näin” puhe pitämättä. Siitä ei ole hyötyä sulle eikä muille.

Ei ole kiellettyjä ja sallittuja ruokia tai ruoka-aineita. Lakkaa jo hyvä ihminen suremasta sitä, että yhdestä palasta suklaata perse leviää tai kuinka iso paha hiilari tulee ja tappaa.

Jos olet jollekin allerginen, tai saat oikeasti jostakin ruoka-aineesta ikäviä oireita, on ihan okei välttää niitä. Ei ole pakko juoda maitoa, jos sen jälkeen maha möyryää kuin pahinkin painekattila. Mutta sen takia ei kannata karsia ruokavaliotaan, ettei kehtaa syödä jotain. Ihan liian monesti itsekin olen tuntenut syyllisyyttä halutessani ottaa vaikkapa ihan normaalia jälkiruokaa kun joku muu kovaan ääneen kauhistelee, ettei voi syödä sitä kun se lihottaa tai kuinka se kuuluisa perä leviää. Oikeasti, jos kokonaisuus on kunnossa niin yksi jälkiruoka tai pala suklaata ei kenenkään perää, vyötäröä tai reisiä saa repsahtamaan. Jos itse koet tarvetta rajoittaa jälkkäreiden tai karkin syöntiä niin sen voi tehdä ihan hissukseenkin. Jättää vain ottamatta.

Anna ruokarauha itsellesi, älä syynää tai kommentoi muiden syömistä. Äläkä mollaa myöskään omia valintojasi. Muista ettet voi etukäteen tietää ruokaseuralaisesi syömishistoriaa tai elämän kokemuksia. Annetaan ruoan olla siis ruokaa, neutraali ja hyvä asia. Ei ruodita vaan syödään. Puhutaan mieluummin vaikka säästä jos muuta ei keksitä. Ja vaikka kuinka just sun lautasesi olisi mielestäsi täydellisin, ravintorikkain ja kurinalaisin, niin se ei tee ihmisenä susta yhtään parempaa tai huonompaa. Arvomme tai kauneutemme kun ei ole kii kiloista, ruokalautasemme sisällöstä tai muista yksittäisistä määreistä. 

Hyviä syömishetkiä, kaikessa rauhassa, kaikille meille!

 

 

Kirjoittaja on Hanna Jokinen, 30 ja risat lähihoitaja ja vaakakapinoitsija.

Share

Pages