Jäitä hattuun liittojen lyttääjät

Run Babe Run

Ei kerennyt edes muste kuivua tai käden puristus viiletä, kun eilinen kunta-puolen neuvottelutulos sai aikaan kriittisiä ja osin täysin asiattomuuksiin menneitä kannanottoja. Ennen kuin edes koko sovintoa oli ehditty avata, kiiri somessa komeasti kuinka täysin sysi-paska sopimus tulikaan tehtyä ja kuinka munattomia hoitajia edustavat liittomme ovat.

Tähän liitettiin myös pontevat, "minä kyllä eron liitosta ja pärjään niin paremmin"- fraasit.

On toki ymmärrettävää ja sallittua, että harmittaa ja rajusti jos tulos ei ole täysin mieleinen. Etenkin jos joku odotti ihan oikeasti, että saisimme tuosta vaan hoitoalalle kolmen tonnin kuukausipalkan ja leikatut lomarahat täysimääräisinä takaisin. Toki joku voi kokea oikeaksi syyttää liittoja katteettomista lupauksista siinä, että yhtenä tavoitteena oli tuntuvat palkankorotukset ja siitä etukäteen kohistiin paljon. Mutta jos haluat neuvottelutilanteessa saavuttaa 2 euroa, on pakko lähteä pyytämään ensin neljää. Harvoinpa mikään asia maailmassa menee niin että kaiken saa minkä haluaa. Se on ikävä totuus, vaikka sen soisikin olevan ihan toisin.

Jos yhtään seurasi mediaa ja valtakunnan politiikkaa tässä ennen neuvotteluja ja niiden kuluessa, oli aika lailla jo nähtävissä mikä on Suomen hallituksen arvostus ja tahtotila hoitajien ja heidän hoidettaviensa suhteen. Totaalisen nolla. Sipilä ja Orpo kirmasivat kertomaan, että ei oo massii mistä maksaa, sori vaan siitäkin taas. Tämä ettei valtio halunnut lähteä tukemaan esimerkiksi lomarahaleikkauksien kompensointia on se todellinen syy siihen miksi kertakorvaus erä on sen kokoinen, kun on.

Kunnilta, jotka työnantajiamme ovat, ei voi ihan hirveän suuria odottaa. Ei liene kenellekään yllätys, että aika monessa kunnassa painitaan melkoisten rahahuolien kanssa ja kaikesta pitäisi säästää. Ei siis voida ajatella, että olisi kovin realistista odottaa, ilman minkäänlaista valtion apua, kuntien pystyvän taikomaan hoitajille tonnin tai edes satasia lisää liksaa. Suurin osa palkoistamme maksetaan verovaroista, joten kuntien ohella myös valtiovallan olisi ollut syytä kantaa vastuunsa. Hehän meiltä myös taannoin leikkasivat.

Pitää pitää mielessä, että kun meiltä lomarahoja leikattiin, niin valtio imi ne omaan taskuunsa kunnilta. Eivät ne leikkaukset jääneet kuntien voitoksi vaan sinne teollisuuteen ja yritysmaailmaan ne tukina siirrettiin. Kaunis ajatus oli, että suomi saadaan nousuun ja työllisyys sekä investoinnit kukoistavat. Jossain määrin tässä kai onnistuttiinkin ja siinä ainakin, että osakkeen omistajien osingot voivat paksusti tänä keväänä.

Toki neuvottelijatkin myöntävät, että oli se tavoitesumma palkankorotuksille isompi kuin mitä saatiin, mutta onneksi ne ovat ”edes” ns. yleisen linjan mukaisia. Neuvottelujen alussa nimittäin tarjottiin esimerkiksi teollisuutta heikompia korotuksia. Tarjottiin myös kasapäin heikennyksiä, jotka onneksi hyvät neuvottelijamme saivat torpattua.

Politiikan toimittaja Teemu Luukka kirjoittaa HS:ssa ”Pelissä oli paljon, sillä myös etenkin terveydenhuoltoalan lakot olisivat olleet täysin mahdollisia, mikäli neuvottelijat olisivat hoitaneet työnsä taitamattomasti ja vimma olisi saanut vallan. Siitä tuskin olisi ollut juuri mitään apua. Lakkoja selvittelevä valtakunnansovittelija ei olisi koskenut voimassa olevaan ja määräaikaiseen kiky-pykälään, jonka myös kuntapuolen työntekijät ovat hyväksyneet. Lakko olisi todennäköisesti tällä kertaa tullut palkansaajille kalliiksi.”

Tuttu hoitaja-kollega totesi hyvin näistä korotuksista. ”Palkkani kuukaudessa nousee noin 50€, minulle yh-äidille se on viikon ruokaraha, se on iso asia!” Samaa itsekin ajattelin, että se 50 egeä on aika monena kuukautena todella tarpeellinen lisä. Etenkin siinä valossa, että summa todella ylitti omat odotukseni. Pelkäsin pahimmillaan nolla- tai lähes nolla-linjaa, niin korotuksissa kuin lomaraha- kompsensaatiossakin.

Jotenkin ihmetyttää näiden sopimuksen lyttääjien ajatus siitä, ettei tunnu olevan mitään merkitystä tai ei anneta mitään arvostusta parannuksille mitä sopimuksessa sovittiin. Tämän myötä käynnistyy välittömässä lähitulevaisuudessa työryhmä, jonka avulla sorvataan koulutetuille hoitajille omaa sopimusta. Nythän me olemme saman kuntapuolen sopimuksen alla niinkuin moni muukin ammattiryhmä. Tämä on toteutuessaan iso mahdollisuus hioa hoitotyön arkea ja siihen liittyviä asioita paremmaksi. Näen melkoisen isona juttuna, että tällainen kehitystyö alkaa ennen kuin sote rysähtää niskaan.

Aika monessa kodissa on myös tärkeä parannus palkallisen isyysloman pidennys 12 päivään ja se, että jatkossa läpi koko ala-aste iän saa lastaan jäädä palkallisesti hoitamaan kotiin tämän sairastuessa. Kyllähän se 10v aika pirun pieni on ollut sairastamaan yksin ja monen kukkarossa se palkaton on kirpaissut kunnolla, jos vaikkapa viikon sairaan lapsen kanssa on kotosalla ollut. Jatkossa vasta yläaste ikäisen varhaisteinin sairastuessa ei enää saa palkallista sairauslomaa hänen hoitamiseensa.

Kotihoidon kollegoiden huolta jumalattoman pitkäksi venyneistä päivistä olen kuunnellut surullisena. Yleistyöajassa työskentely on tuonut siihen pituutta lisää, vaikka siellä se 30 minuutin ”oman ajan” ruokatunti olikin välissä. Nyt kotihoidossakin on mahdollisuus palata jaksotyöaikaan mikä tietäisi tuntuvaa lyhennystä työssä vietettyyn aikaan. Tosin niin, ettei enää ruokailla 30 minuuttia ”omalla ajalla” vaan joutuisasti ”työn ohessa”. Moni on kokenut silti pahemmaksi sen, että työpäivässä on 30 minuuttia lisää mittaa, vaikka sen saisi käyttää keskellä päivää omana aikana. Moni mieluummin viettää sen 30 minuuttia pidemmän illan kotona.

Moni on suuttuneena ilmoittanut eroavansa liitosta ja pärjäävänsä sillä tavalla taloudellisesti paremmin. Toki niin saa jokainen tehdä, jos sen katsoo oikeaksi. Itse en koe omaavani niin paljon tietotaitoa sopimusedunvalvonnasta tai työntekijän oikeuksista, että olisin valmis menemään parin vuoden päästä soteen ilman selustan turvaajaa. Vähän sama kuin sanoisi irti kotivakuutuksensa jättimäisten metsäpalojen roihutessa lähistöllä, koska sillä säästää muutaman satasen vuodessa. Sitten kun se koti palaakin ollaan ihmeissään, kun mitään ei jää jäljelle.

Ihan täysin ”oma asia” ei liittoon kuulumattomuuskaan tosin ole. Mikäli työntekijöistä tarpeeksi iso osa ei olisi järjestäytynyt (eli ei kuuluisi liittoon), menettäisimme työehtosopimusten yleissitovuuden. Jos sitä ei olisi, ajauduttaisiin todennäköisesti tilanteeseen jossa palkkojen ja muiden työehtojen (lomat esimerkiksi) tasosta alettaisiin tinkiä. Mitäpä lottoatte, kuinka moni työnantaja jättäisi tämän mahdollisuuden käyttämättä? Vai ihan oikeastiko joku ajattelee, että vapaalla paikallisella sopimisella työnantajat alkaisivat maksaa lähihoitajille nykyistä parempaa palkkaa ja myöntyisivät edes nykyisen pituisiin lomiin? Tai että viikonlopuista maksettaisiin isompaa pyhäkorvausta?

Myöskään luottamusmiehen tai liiton lakimiehen palvelut eivät kuulu tietenkään liittoon kuulumattomalle. Siinähän sitten onkin soma tilanne, kun kohdalle osuu vaikkapa laiton irtisanominen ja työntekijä ilman mitään laki-apua, ellei sitten itsellään ole sitä kuuluisaa massii jolla ostaa, sumplii itsensä kuiville. Ei ole kauankaan, kun esimerkiksi SuPer uutisoi viimeksi siitä, miten jäsenen laiton irtisanominen johti siihen, että työnantaja oli velvoitettu korvaamaan tälle jopa 10 000 euroa. Olisiko työntekijä päässyt omin avuin samaan tulokseen?

Kyllä myönnän, olen hurjan pettynyt ja surullinen, mutta en itse sopimuksen takia vaan sen takia miten lujaa ”omat” puukottavat nyt selkään. Liitot ja niiden toiminta on haukuttu lyttyyn. Väkisinkin se tuntuu tosi ikävältä esimerkiksi itseni kaltaisesta SuPer-aktiivista, joka on pistänyt noin 10 vuotta itsensä likoon jäsenten puolesta vapaaehtoisesti. Etenkin viimeiset nelisen vuotta olen käyttänyt aivan jättimäisen ison osan ajastani tehden duunia paikallisesti jäsentemme tiedonsaannin, virkistyksen, koulutuksen ja etujen eteen. Koen että haukkumalla liiton jäsen haukkuu myös meidän aktiivien toiminnan.

Mutta tosiasia on se, ettei tässä voi jäädä surkeilemaan ja olla marttyyri. Tästä meidän paikallisten aktiivien hommat vasta alkavat. On aika kääriä hihat ja tarttua niihin epäkohtiin joita nousi esiin työtaistelu-päivien aikana. Esimerkiksi sen kanssa, että lähi- ja perushoitajat iltaisin ja viikonloppuisin jatkuvasti joutuvat huolehtimaan siitä, että työvuoroissa on tarpeeksi porukkaa, jos joku sairastuu. Tämähän ei alkuunkaan heidän työhönsä kuuluisi vaan vastuu pitää palauttaa sille kenelle se kuuluu. Työnantajalle.

 

Kirjoittaja on Hanna Jokinen,

Lähihoitaja ja omasta liitostaa edelleen todella ylpeä SuPerilainen.

Share