10 asiaa, jotka olen oppinut kirjan kirjoittamisesta

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

 

1.     Kirjoittamattomuus on vähintään yhtä tärkeää kuin kirjoittaminen. Teksti syntyy niiden hetkien, päivien, viikkojen ja kuukausien aikana, kun siihen ei koske, kun tiedostoa ei avaa, kun sitä suorastaan välttelee. Se syntyy siitä kierteestä, että ensin ajattelee, ettei minusta ole mihinkään, joten miksi edes yrittää, katsonpa Netflixiä, miten minä saatoin tuhlata taas yhden päivän, ei minusta ole mihinkään, joten miksi edes… Saat varmaankin kiinni.  Se syntyy myös silloin, kun sitä vähiten odottaa ja kun kynä on fyysisesti mahdollisimman kaukana aivoista – esimerkiksi suihkussa, unessa, lenkillä, seksin aikana.

 

2.     Edellä mainitun vuoksi, kannattaa hankkia tietokoneeseen systeemi, joka blokkaa internetin. Itse suosin Freedomia . Ai mitäkö olen tykännyt? No, avasin juuri instagram-tilin, että sillä lailla. Tietokoneen voi myös välillä jättää kotiin ja kirjoittaa käsin vaikkapa kirjastossa. Tai lenkkipolun varressa. Tai seksin aikana.

 

3.     Lue paljon. Lukiessa lyöt kaksi kärpästä yhdellä iskulla: saat välteltyä kirjoittamista ja varastettua ideoita muilta kirjoittajilta.

 

4.     Jos nyt kuitenkin satut kirjoittamaan jotakin paperille saakka, älä odota minkäänlaista johdonmukaisuutta ja logiikkaa. Tekstit syntyvät niin pienistä lauseenfragmenteista, ettei ole tosikaan. Minulla on tälläkin hetkellä neljä eri hyvin pienikokoista muistikirjaa, jonka jokaiselle aukeamalle mahtuu ainakin kolmeen eri esseeseen liittyviä muistiinpanoja. Kirjoittaminen on oikeastaan eriasteisten aivopierujen laittamista oikeaan järjestykseen, sekä kielenhuoltoa. Yleensä unessa tai seksin aikana tehdyt muistiinpanot jäävät lopullisesta tekstistä pois, koska niissä ei ole mitään järkeä. Myös suurin osa muista muistiinpanoista jää lopullisesta tekstistä pois, koska niissä ei ole mitään järkeä.

 

5.     Kannattaa panostaa työergonomiaan. Minä en ole panostanut, vaan kirjoitan hämärässä ja sängyssä. Siksi tällä hetkellä näyttää suorallakin tiellä siltä, että olen kiipeämässä vuorenrinnettä ylös, ja myös tuntuu.

 

6.     Kirjoittaminen ei ole terapiaa. Kuten Susanna Alakoski totesi viime syksynä kirjamessuilla, ”kirjoittaminen ei ole terapiaa, vaan kidutusta”. Samaa mieltä. Lopputuloksena syntyvä teksti saattaa olla terapiaa jollekin yksittäiselle lukijalle sitten joskus, mutta ei kirjoittajalle itselleen, eikä ainakaan kirjoitusvaiheessa. Kirjoittajalle kirjoittaminen on yksin kotona istumista, nenänkaivamista ja nolojen ajatusten ajattelemista silloin, kun kaikki muut ovat Flow-festivaaleilla. Minäpä kerron mikä on terapiaa: terapia. Siihen kannattaa panostaa, jos meinaa kirjoittaa kirjan. Sille pitäisi olla oma apurahakiintiönsä, ei, vaan taiteilijoilla pitäisi olla subjektiivinen oikeus siihen kuin lapsiperheillä lapsilisään.

 

7.     Joten, anna itsellesi lupa seota vähän. Ahdistuskohtauksia? Check. Holtitonta ahmimista? Check. Unettomuutta? Check. Sosiaalisten tilanteiden pelkoa? Check. Rituaaleja, joita ilman koko päivä menee ohi? Check. Tämä kaikki on ihan okei. Epätoivo ja epätäydellisuus eivät sulje pois sitä, etteikö ihminen voisi silti olla riittävän hyvä, johdonmukainen ja oikeanlainen kirjoittaja. Päinvastoin, ne voivat olla merkkejä siitä, että suunta on oikea. On ihan okei tuntea itsensä hulluksi ilman suoria esikuvia.

 

8.     Mitä tahansa teetkin, älä rakastu kirjoittamisen aikana. Ensinnäkin, on aivan sairaan vaikea kirjoittaa sorrosta ja epäoikeudenmukaisuuksista, jos joku on siinä vieressä koko ajan superihanana. Toiseksi, kun yrittää kaiket päivät tavoittaa täydellisiä lauseita kuvatakseen maailmankaikkeuttaan, sortuu helposti ylianalysoimaan myös jokaista läppää, minkä toinen heittää ja olemaan aivan uskomattoman hankala. Ihmiset eivät ole kirjaimia: jos ihmisiä taivuttaa, ne katkeavat lopulta, se pitäisi muistaa. Kolmanneksi, sitten kun kaikki menee päin honkia, kuluu monta viikkoa arvokasta työaikaa hukkaan, kun kohdan 1 kierteeseen tulee vielä yksi lisätwisti: Minusta ole mihinkään, joten miksi edes yrittää, eikä kukaan edes rakasta minua koska olen niin paska muija, katsonpa Netflixiä, miten minä saatoin tuhlata taas yhden päivän, ei minusta ole mihinkään, joten miksi… ja niin edelleen.

 

9.     Sano rehdisti ei. Kun ihmiset saavat tietää, että olet kirjoittamassa kirjaa, dynamiikka muuttuu väistämättä. He eivät tunnu haluavan puhua kanssasi muusta, vaikka oikeasti olet ravannut koko apurahan edestä kodin ja lastentarhan väliä, pessyt pyykkiä, kokannut ja korjaillut paikkoja – ja kirjoittanut jossakin ihmeen välissä parisataa liuskaa. Äitini soittaa joka viikko ja kysyy, että ”joko se kirja on kohta valmis” tai ”onko se kirja jo kaupassa myynnissä”. Sinä haluaisit puhua kaikesta muusta, lapsesi kehityksestä ja kehittelemästäsi bataattireseptistä, mutta jostakin kumman syystä ihmiset kuvittelevat, että elämäsi on pelkkää arjen yläpuolista loistoa ja runosuonen sykettä (vaikka kyse on enemmän jatkuvasta kuiviinvuotamisen tunteesta), josta haluat välttämättä kertoa kaikille. On tärkeä oppia sanomaan, ettei halua puhua töistä vapaa-ajalla.

 

10.  Sano rehdisti kyllä. Jotta voisi olla puhumatta töistä vapaa-ajallaan, pitää ottaa vapaa-aikaa. Koko hereilläoloaikaansa ei kannata käyttää siihen, että odottaa inspiraation iskevän. Se ei iske, koska sellaista ei ole olemassa. On vain aika, jona kirjoittaa ja aika, jona ei kirjoita. Ne kannattaa pitää erillään sanomalla ensin kyllä vapaa-ajalle ja sitten ei töistä puhumiselle. Minä en noudata tätä sääntöä, ja siksi olen enimmäkseen ihmisraunio. Maailman siisteintä työtä tekevä ihmisraunio, mutta silti ihmisraunio.

 

Eli takaisin lähtöruutuun, kohtaan kirjoittamattomuus. Sillä nekirjat kirjoitetaan!

 

Share