Epäanalyyttinen vaalipostaus

Ruskeat Tytöt

No niin. Olin sitten lomalla kun Suomi sai uuden eduskunnan. Onhan tässä taas neljä vuotta aikaa ihmetellä. Aika mummilassa Gaza Cityn rajamailla ja paikallisten oikeistojohtoisten, epätoivoisten hallitusneuvottelujen keskellä ei muuttanut kantaani suuntaan tai toiseen. Päinvastoin. Tässä irtonaisia ajatuksia viime viikon varrelta.

Perussuomalaiset ne jatkavat puhetta jytkystä vaikka menettivät kymmeniä tuhansia ääniä. Sanovat siis yhä edelleen yhtä ja tekevät toista, ei mitään uutta auringon alla. Minä sanon, että yksi kikkare vähemmän puristamassa pyllyreikää. Puoli miljoonaa suomalaista tuskin ovat kaikki rasisteja, mutta tulivat antaneeksi mandaatin muukalaispelolle nyt myös mitä todennäköisimmin hallituspoliittisella tasolla.

Aika usein kuulen sanottavan, että meidän pitää ottaa oppia Ruotsista ja Ranskasta mitä tulee maahanmuuttoasioihin. Niin pitääkin: sen sijaan, että keskittyisimme meidän vähäisten etnisten vähemmistöjemme vainoamiseen ja pelkäämiseen ja heistä (eli meistä) valheiden levittämiseen, meidän tulee laittaa totaalinen stoppi rasismille ja äärioikeistolle heti tänään, eikä antaa tällaisen ajattelun levitä enää milliäkään. Se ei ole pelkästään meidän tavan ihmisten tehtävä, vaan muiden hallituspuolueiden sekä myös tulevan opposition.

Valistunut arvioni on, että muut puolueet eivät juuri ottaneet kantaa maahanmuuttoasioihin vaalien alla, koska eivät pidä kysymystä kovin suurena Suomen mittakaavassa, se ei motivoi heidän äänestäjiään, tai siksi etteivät he yksinkertaisesti tajua, että me olemme jo täällä ja on kysymys muustakin kuin kehitysavusta, täällä elävistä ulkomaalaisista rikollisista ja seuraavien vuosien aikana syystä tai toisesta tänne tulevista ihmisistä. Esitän epäluottamuskysymyksen kaikille yhteisesti: merkkaammeko me rodullistetut suomalaiset teille yhtään mitään?

Valitettavasti näyttää siltä, että konservativismi rehottaa muissakin puolueissa, ja köyhien hyväksikäyttö on muidenkin kuin Persujen agendalla. Tämän jos ihmiset myöntäisivät itselleen, niin ehkä kaikki älämölö ei suuntautuisi vain yhtä puoluetta vastaan ja neljän vuoden päästä saataisiin oikeasti järkevä edustus hyvinvointivaltiotamme ja kaikkia täällä olevia suojaamaan. Jos siitä on sitten enää mitään jäljellä.

Pitää muistaa myös, että on olemassa vielä myös paljon Perussuomalaisia radikaalimpaa liikehdintää, kuten vaikkapa Suomen vastarintaliike. Mitä enemmän rasistiset puheet ja teot normalisoituvat päivänpolitiikassa, sitä enemmän tuulta saavat alleen myös vielä kovemmat ajatukset. Joko niin, että Persujen siivotessa rivejään ja kantojaan toisinajattelijat siirtyvät yhä enemmän oikealle (siellä on nimittäin tilaa), ottaen samalla oikeuksia omiin käsiinsä. Tai sitten niin, että eduskuntamme ja ministeriömme alkavat tuottaa yhä enenevissä määrin lakeja, jotka rajoittavat rodullistettujen ihmisten ja muiden vähemmistöjen toimintaa. Näinhän tapahtui jo viime kaudella, kun sisäministeri kiristi esimerkiksi perheenyhdistämisprosessia.  

En ole pystynyt seuraamaan superaktiivisesti suomalaista mediaa lomalta käsin, mutta ruskeiden ihmisten osallistuminen keskusteluun tulevasta eduskunnasta, hallituksesta ja niiden arvopohjasta vaikuttaa jälleen olemattomalta. Me olemme täällä, kysykää!

Nyt jos koskaan tarvitaan kutakin ihmistä punnitsemaan omat etuoikeutensa. Me emme pääse tässä asiassa eteenpäin, emmekä tule välttymään vastakkainasetteluilta, mikäli emme tunnista sitä, että on valkoisen suomalaisen etuoikeus pystyä käsittelemään rasismia analyyttisesti. Käyttäkää se oikein. Minä olen valtiotieteiden koulutuksen saanut suomalainen ihminen, mutta äärioikeiston nousu tulee niin ruskealle, juutalaistaustaiselle iholleni, että on hyvin vaikea käsitellä tätä asiaa rakentavasti.  Minä pelkään. Minä ahdistun. Minä itken. Minä ymmärrän nyt, miksi jotkut radikalisoituvat. On täysi työ pitää itsensä edes jotenkin kurissa.

Omahyväinen naureskelu junteille ja kuplahommelit eivät siis auta nyt mitään. Jokainen tietää, mitä Euroopassa tapahtui viimeksi, kun kansallismielinen ääriajattelu pääsi valtaan. Meillä ei ole varaa toiseen samanlaiseen kierrokseen.

Me ruskeat, kalliolaiset viininlipittäjät emme elä missään vakuumissa, ja on hyvin haitallista, jos joku epämääräisesti rajattu luova luokka niin väittää. Toisin kuin jotkut kososet, minä tunnen henkilöitä jotka äänestävät Perussuomalaisia. Heitä on joitakin jopa perhepiirissäni, koska olen kasvanut työväenluokassa ja lähiössä.  

On hyvin vaikea muodostaa dialogia tällaisten ihmisten kanssa. Olen yrittänyt keskustella heidän kanssaan, ja uskomatonta mutta totta, heistä suurin osa pitää yhteiskuntatieteitä ja valtamediaa suurena valheena. He uskovat Suomen islamisaatioon. Heistä sananvapauden nojalla on oikein julkaista ulkomaalaistaustaisten henkilöiden nimiä, henkilötunnuksia ja pankkitositteita sosiaalisessa mediassa. He ajattelevat, että tietynvärisillä tai -uskontoisilla ihmisillä on matalampi (työ)moraali kuin valkoisilla suomalaisilla. He ajattelevat, että on haitallista ja epänormaalia, jos eriväriset ihmiset saavat keskenään lapsia. He ajattelevat, että ulkomaalaiset elävät Suomessa pääasiassa sosiaalietuuksien varassa.

Heidän mielestään minä en kuulu tähän porukkaan, koska maksan veroja ja puhun suomea, mutta heidän ajattelunsa ei ylety siihen, että jostain minäkin olen tänne tullut ja että en itse asiassa ole mikään poikkeus. Tai en olisi, jos meidän annettaisi elää kuten muidenkin. Ja nyt ei nähdäkseni anneta.

Minun on yritettävä keskittyä hyvään. Me saimme ruskean tytön (ja kaksi poikaakin!) eduskuntaan. En olisi voinut kuvitella parempaa lahjaa tyttärelleni. Tulee mieleen se, kun hän noin vuoden ikäisenä näki presidentti Obaman pitämässä puhetta televisiossa ja huudahti: ”Saba! Saba!” Luuli tätä isoisäkseen. Me tarvitsemme näitä esikuvia kipeämmin kuin koskaan. Mutta se ei riitä. Toivon, että ruskeat edustajat puhuisivat kaudellaan äänekkäämmin sekä itse kokemastaan rasismista että työskentelisivät aktiivisesti syrjivien rakenteiden purkamisen eteen.

Minä tiedän, että se on tosi vaikeaa, mutta siinä ei ole mitään noloa.

Share