Kaikilla lapsilla ei ole Suomessa oikeutta perheeseen

Ruskeat Tytöt

Suomi ei suojaa kaikkien lastensa oikeuksia perheeseen,
eikä tue kaikkia perheitä kansainvälisten sopimusten ja maan lakien vaatimusten mukaisesti.
Minä ja aba, joskus 80-luvulla.

 

 

En ole mikään lakimies, mutta olen koulutukseltani sosiaalityöntekijä. Olen työskennellyt alaan liittyvillä kentillä on ja off yhdeksän vuotta, pääasiassa lastensuojelun parissa. Työni on keskittynyt perheiden ja niissä elävien lasten voimavarojen kartoittamiseen ja tukemiseen silloin, kun tilanne näyttää ulospäin melko lailla mahdottomalta. Pääperiaate työssä on ollut, että yksikään lapsi ei ole todellisuudessa yksin, vaikka siltä aluksi saattaa vaikuttaakin, ja yleensä kaikista perheistä löytyy halu selviytyä yhdessä edes jollakin kokoonpanolla.

 

Kaikki vain eivät saa tähän mahdollisuutta Suomessa.

 

Viime vuonna yli 100 000 lasta haki yksin turvapaikkaa kymmenistä eri maista. Pakolaislasten määrä on kaksinkertaistunut vuosikymmenessä, yhteensä heitä on lähes kolmekymmentä miljoonaa.

 

Tänä aamuna Ylen aamu-tv:ssä olivat vieraana Unicefin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki ja Pelastakaa lapsien alla toimivan alaikäisten vastaanottokeskuksen ohjaaja Aino Juhola kertomassa siitä, miten alaikäiset, yksin tulleet turvapaikanhakijat pärjäilevät Suomessa.

 

Vieraat nostivat esiin sen, miten hoivavastuu näistä lapsista on täysin valtion käsissä, kun perheenyhdistäminen on tehty käytännössä mahdottomaksi. Vaikka tiedetään, että perhe on lapselle lähes aina ja kaikesta huolimatta paras paikka elää, ja jos siinä on ongelmia, meillä on erilaisia lakisääteisiä keinoja tukea perheitä.

 

Nämä lait eivät päde tällä hetkellä kaikkiin Suomessa eläviin, pääasiassa ruskeisiin lapsiin.  

 

Katsotaanpa.

 

Aloitetaan YK:n Lapsen oikeuksien sopimuksella, joka on ollut Suomessa voimassa vuodesta 1991 lähtien ja joka koskee kaikkia alle 18-vuotiaita.

 

Toinen artikla, kohta yksi:

Sopimusvaltiot kunnioittavat ja takaavat tässä yleissopimuksessa tunnustetut oikeudet kaikille niiden lainkäyttövallan alaisille lapsille ilman minkäänlaista lapsen, hänen vanhempiensa tai muun laillisen huoltajansa rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, kieleen, uskontoon, poliittisiin tai muihin mielipiteisiin, kansalliseen, etniseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen, vammaisuuteen, syntyperään tai muuhun seikkaan perustuvaa erottelua.”

Kolmas artikla, kohta yksi:

Kaikissa julkisen tai yksityisen sosiaalihuollon, tuomioistuinten, hallintoviranomaisten tai lainsäädäntöelimien toimissa, jotka koskevat lapsia, on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

 

Yhdeksäs artikla, kohdat yksi ja kaksi:

Sopimusvaltiot takaavat, ettei lasta eroteta vanhemmistaan heidän tahtonsa vastaisesti paitsi, kun toimivaltaiset viranomaiset, joiden päätökset voidaan saattaa tuomioistuimen tutkittaviksi, toteavat soveltuvien lakien ja menettelytapojen mukaisesti sen olevan lapsen edun mukaista. Tällainen päätös saattaa olla tarpeellinen erityistapauksessa, kuten lapsen vanhempien pahoinpidellessä tai laiminlyödessä lasta tai kun vanhemmat asuvat erillään ja on tehtävä päätös lapsen asuinpaikasta.

Kaikille asianosaisille on annettava mahdollisuus 1 kappaleessa tarkoitetuissa toimissa osallistua asian käsittelyyn ja tuoda siinä julki näkökantansa.

 

Kymmenes artikla, kohta yksi:

Sopimusvaltioille 9 artiklan 1 kappaleessa asetettujen velvoitteiden mukaisesti on lapsen tai hänen vanhempiensa hakemukset jotka koskevat sopimusvaltioon saapumista tai sieltä lähtemistä perheen jälleenyhdistämiseksi käsiteltävä myönteisesti, humaanisti ja kiireellisesti. Sopimusvaltiot takaavat lisäksi, että tällaisen hakemuksen esittämisestä ei ole epäedullisia seurauksia hakijoille eikä heidän perheenjäsenilleen.

 

Kahdeksastoista artikla, kohdat yksi ja kaksi:

Sopimusvaltiot pyrkivät parhaansa mukaan takaamaan sen periaatteen tunnustamisen, että vanhemmat vastaavat yhteisesti lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Vanhemmilla tai tapauksesta riippuen laillisilla huoltajilla ja holhoojilla on ensisijainen vastuu lapsen kasvatuksesta ja kehityksestä. Lapsen edun on määrättävä heidän toimintansa.

Tässä yleissopimuksessa tunnustettujen oikeuksien takaamiseksi ja edistämiseksi sopimusvaltiot antavat vanhemmille ja muille laillisille huoltajille asianmukaista apua heidän hoitaessaan lastenkasvatustehtäväänsä sekä huolehtivat lastensuojelulaitosten ja -palvelujen kehittämisestä.

 

No, nämä nyt on tällaisia korulauseita, vai mitä? Kuka näistä nyt ymmärtää, että miten niitä muka käytännössä pitäisi toteuttaa. Ehkä on syytä vilkaista mieluummin vaikka Suomen perustuslakia?

 

Toisen luvun kuudes pykälä:

 

Ihmiset ovat yhdenvertaisia lain edessä.

Ketään ei saa ilman hyväksyttävää perustetta asettaa eri asemaan sukupuolen, iän, alkuperän, kielen, uskonnon, vakaumuksen, mielipiteen, terveydentilan, vammaisuuden tai muun henkilöön liittyvän syyn perusteella.

Lapsia on kohdeltava tasa-arvoisesti yksilöinä, ja heidän tulee saada vaikuttaa itseään koskeviin asioihin kehitystään vastaavasti.

 

Toisen luvun kahdeskymmenestoinen pykälä:

Julkisen vallan on turvattava perusoikeuksien ja ihmisoikeuksien toteutuminen.

 

Aika selvää pässinlihaa, vai mitä? Perustuslakihan koskee kaikkia meitä. 

 

Ja viimeisenä muttei vähäisimpänä, kirsikkana kakun päällä ehdoton lempparini, lastensuojelulaki.

 

Ja siitä heti ensimmäinen luku, toinen pykälä:

Lapsen vanhemmilla ja muilla huoltajilla on ensisijainen vastuu lapsen hyvinvoinnista. Lapsen vanhemman ja muun huoltajan tulee turvata lapselle tasapainoinen kehitys ja hyvinvointi siten kuin lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annetussa laissa säädetään.

Lasten ja perheiden kanssa toimivien viranomaisten on tuettava vanhempia ja huoltajia heidän kasvatustehtävässään ja pyrittävä tarjoamaan perheelle tarpeellista apua riittävän varhain sekä ohjattava lapsi ja perhe tarvittaessa lastensuojelun piiriin.

Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa järjestämällä tarvittavia palveluja ja tukitoimia. Jäljempänä tässä laissa säädetyin edellytyksin lapsi voidaan sijoittaa kodin ulkopuolelle tai ryhtyä muihin toimenpiteisiin lapsen hoidon ja huollon järjestämiseksi.

 

Ja kolmas pykälä:

Lastensuojelun lisäksi kunta järjestää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi ehkäisevää lastensuojelua silloin, kun lapsi tai perhe ei ole lastensuojelun asiakkaana. 

Ehkäisevällä lastensuojelulla edistetään ja turvataan lasten kasvua, kehitystä ja hyvinvointia sekä tuetaan vanhemmuutta. 

 

Ja jumalauta neljäs pykälä:

Lastensuojelun on edistettävä lapsen suotuisaa kehitystä ja hyvinvointia. Lastensuojelun on tuettava vanhempia, huoltajia ja muita lapsen hoidosta ja kasvatuksesta vastaavia henkilöitä lapsen kasvatuksessa ja huolenpidossa. Lastensuojelun on pyrittävä ehkäisemään lapsen ja perheen ongelmia sekä puuttumaan riittävän varhain havaittuihin ongelmiin. Lastensuojelun tarvetta arvioitaessa ja lastensuojelua toteutettaessa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

 

Mites tää pykälä numero kolmekymmentäkaksi sitten?

Ennen lapsen sijoittamista kodin ulkopuolelle on selvitettävä lapsen vanhemman, jonka luona lapsi ei pääasiallisesti asu, sukulaisten tai muiden lapselle läheisten henkilöiden mahdollisuudet ottaa lapsi luokseen asumaan tai muutoin osallistua lapsen tukemiseen. Selvittäminen voidaan jättää tekemättä, jos sitä ei asian kiireellisyyden tai muun perustellun syyn vuoksi ole tarpeen tehdä. Lapsen asumista ja sijoituspaikkaa koskeva asia on ratkaistava aina lapsen edun mukaisella tavalla.

Kivan pyöreä luku, pykälä viisikymmentä:

Sijaishuoltopaikan valinnassa tulee kiinnittää erityistä huomiota huostaanoton perusteisiin ja lapsen tarpeisiin sekä lapsen sisarussuhteiden ja muiden läheisten ihmissuhteiden ylläpitämiseen ja hoidon jatkuvuuteen. Lisäksi tulee mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon lapsen kielellinen, kulttuurinen sekä uskonnollinen tausta. Laitoshuoltoa järjestetään, jos lapsen sijaishuoltoa ei voida järjestää lapsen edun mukaisesti riittävien tukitoimien avulla perhehoidossa tai muualla.

 

Pykälä viisikymmentäneljä:

Sijaishuollossa lapselle on turvattava hänen kehityksensä kannalta tärkeät, jatkuvat ja turvalliset ihmissuhteet. Lapsella on oikeus tavata vanhempiaan, sisaruksiaan ja muita hänelle läheisiä henkilöitä vastaanottamalla vieraita tai vierailemalla sijaishuoltopaikan ulkopuolella sekä pitää heihin muuten yhteyttä käyttämällä puhelinta tai lähettämällä ja vastaanottamalla kirjeitä tai niihin rinnastettavia muita luottamuksellisia viestejä taikka muita lähetyksiä.

Sosiaalihuollosta vastaavan toimielimen ja lapsen sijaishuoltopaikan on tuettava ja edistettävä lapsen ja hänen vanhempiensa sekä lapsen ja muiden hänelle läheisten henkilöiden yhteydenpitoa. Lapsen sijaishuolto on järjestettävä niin, että sijoituspaikan etäisyys ei ole este yhteydenpidolle lapselle läheisiin henkilöihin.

 

Sillä tavalla niin. 

Miten voi olla mahdollista, että meillä on täällä maamme rajojen sisäpuolella joukko lapsia, joilla ei ole mitään saumaa päästä edes lain suoman suojan piiriin nykyisellään, puhumattakaan siitä, etteivät he saa elää oman äitinsä ja isänsä kanssa? Mitä ajatellaan saavutettavan sillä, että kaikein heikoimmassa asemassa olevat lapset laitetaan näin totaalisen kauas eri viivalle, oikeusjärjestelmän ulkopuolelle? Millä tavalla tämä tukee kotoutumista, estää radikalisoitumista, suojelee syrjäytymiseltä? 

Tämän minä haluaisin ymmärtää. Lastensuojelun ammattilaisena, äitinä ja ruskeana ihmisenä.  

 

Share