Karkotetut-kirja on puolustuspuhe rajojen avaamiseksi

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

 

 

Kun matkustan lentokoneella, haluan istua takarivissä. En osaa sanoa miksi, minusta vain on kiva saada näköyhteys koko pitkälle käytävälle ja salakuunnella lentoemäntiä. Valokuvaaja Katja Tähjän ja toimittaja Kaisa Viitasen tänään ilmestyvässä Karkotetut-kirjasta (Kustantamo S&S) opin, että lentokoneen takarivi ei ole kaikille vapaa ja kutkuttava valinta.

 

Euroopasta karkotetaan joka vuosi yli 160 000 ihmistä, Suomestakin viime vuonna 3500, joista lähes 700 saattopoliisin seurassa lentokoneen takarivillä. Kukaan ei tunnu tietävän tai olevan kovin kiinnostunut siitä, mitä kaikille näille ihmisille tapahtuu, vaikka palautuksiin on käytetty viimeisen viidentoista vuoden aikana 11,3 miljardia euroa, samat ihmiset pyrkivät tänne yhä uudelleen ja tutkimukset osoittavat, että rajojen hölläämisellä olisi hyvinkin myönteisiä vaikutuksia sekä Eurooppaan että tänne tulevien paluuliikenteeseen.  

 

 

Karkotetuissa Maahanmuuttovirasto näyttäytyy juuri niin epäinhimillisenä ja sattumanvaraisena toimijana kuin mitä olemme viime kuukaudet saaneet todistaa esimerkiksi nigerialaisnaisten rasistista ja misogynistista – mutta laillista! – kohtelua seuratessa. Tähjä ja Viitanen muistuttavatkin jo johdannossa, että ”nykyiset lait ja tapa kohdella ihmisiä ovat syntyneet poliittisen päätöksenteon tuloksensa.--- Se, että suomalaisen säilöönottokeskuksen työntekijä saa sumuttaa siirtolaisten silmiin pippurisumutetta mutta saattopoliisi lentokentällä ei, on päätös”.

 

Epäinhimillisyys ja sattumanvaraisuus toistuvat kirjassa esiintyvien, eri Euroopan maista karkotettujen ihmisten tarinoissa, jotka toimittaja on päästänyt ääneen autenttisentuntuisesti, kyseenalaistamatta ja tilaa viemättä. On Christiana, joka menetti oleskeluluvan, koska opinnot etenivät liian hitaasti uuvuttavan raskauden vuoksi; ihmiskaupan uhri Chailai; Ferdi, jonka lapsuus ja nuoruus väkivaltaisessa kodissa ja näköalattomassa kotikaupungissa eivät olleet riittäviä syitä saada uusi alku Suomesta, vaikka hän oppi kielen ja menestyi koulussa; Rolita, joka joutui poliisien kynsiin sairaalassa, missä hänen lapsensa oli juuri kuollut synnytykseen; Alain, joka pakeni Norjaan siksi, että homous on hänen kotimaassaan täysin kiellettyä, löysi puolison, muttei tiedä, miksei hänen anomustaan hyväksytty. Ja niin edelleen ja niin edelleen.

 

 

Karkotetut on jatkoa vuonna 2010 ilmestyneelle Paperittomat-teokselle, jossa selvitettiin ilman oleskelulupaa Euroopassa elävien ihmisten todellisuutta. Karkotetut, jonka tarinat ovat tylppiä ja rehellisiä ja joiden kuitenkin osin toiveikkaissa kuvissa esiintyy täydellisiä, meidän  ja lastemme näköisiä ihmisiä, on kipeä muistutus nauttimistamme etuoikeuksista ja siitä, miten eriarvoisissa asemissa me olemme täällä, ja miten erilaiset mahdollisuudet meillä on liikkua ”vapaassa” Euroopassa.

 

Siitä, miten sattumanvaraista ja rakenteellista kaikki on yhtä aikaa, toisiaan pois sulkematta. Lukija jää väistämättä miettimään, minkälainen kolmas kirja olisi, ja mitkä ovat meidän kaikkien mahollisuudet ja vastuut, että lopusta tulisi onnellinen?

 

 

 

Karkotetut on osa suurempaa aihepiiriä tutkivaa hanketta, ja kirjan lisäksi järjestetään laajalle levittyvä ja ensi vuoden puolelle saakka ulottuva kaupunkitapahtuma

Share