Kesälukusuosituksia

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Vielä on kesää jäljellä, ja kirjalukusuosituksiakin. Koska pitäisi tehdä töitä, olen yllättäen lukenut paljon kirjoja, jotka eivät liity mihinkään. Tai no ainahan ne liittyvät. Tässä lempparini yleiseen jakoon, koska ehkä sinunkin pitäisi saada aikaiseksi jotakin.

 

 

Aziz Ansari: Modern Romance. Kuten koko maailma jo tietää, tänä kesänä sydämeni meni murskaksi. Olen parannellut sitä tässä nyt, katsomalla  Netflixistä nerokkaan (lue: SÖPÖN!!!) koomikon, Aziz Ansarin, uudehkon tv-sarjan, Master of Nonen läpi muutamaan otteeseen. Olen myös googletellut kiitettävästi tätä nerokasta (lue: SÖPÖÄ!!!) koomikkoa ja saanut tietää, että hän on kirjoittanut yhdessä jonkun sosiologinplantun kanssa kirjan aiheesta RAKKAUS. Eipä tarvinnut kahdesti käskeä tarttumaan tähän kiinnostavaa deittailutilastoa ja stand up -komiikasta tuttua kieltä yhdistelevään opukseen. Erityisen kiitollinen olin pitkistä pätkistä, jotka käsittelivät deittailuun tullutta tekstari- ja messengerjumitusmeininkiä, johon olen lopen kyllästynyt. Mitä ikinä tapahtui kasvokkaisille tapaamisille kahviloissa?

No, siihen ei Azizinkaan nerous riitä vastaamaan, mutta lohtua tämä tuo. Kaikki me ollaan keskenkasvuisia ja rikki.

 

 

Han Kang: The Vegetarian. Uusi kirjailijatuttavuus ystävän hyllystä summamutikassa lainattuna. Merkillinen, niukka, kaikkien muiden paitsi itse asianomaisen kertoma tarina vaikeista perhesuhteista, naisen kapeista valinnanmahdollisuuksista ja mielisairaudesta.  Kai, jos oikein ymmärsin. En oikeastaan kiintynyt yhteenkään hahmoon, mutta tunsin ymmärtäväni heidän valintojaan pidättäytyä näyttämästä tunteita samaan aikaan kun kovan kuoren alta pilkisti, kuin luu, loputon rakkaus niitä kohtaan, joita ei ole elämäänsä valinnut. 

 

Jhumpa Lahiri: In Other Words. Matkakertomus kielelliseen, kulttuuriseen ja paikkaan sidottuun pakkomielteeseen. Lahirin ensimmäinen lapsuudenkieli on bengali, mutta hän oppi englannin muutettuaan lapsena Iso-Britanniaan ja myöhemmin Yhdysvaltoihin. Englanti on kieli, jolla hän on kirjoittanut huippusuositut ja palkitut teoksensa, ja voi pojat, miten hän sitä käyttääkään. Mutta jossakin vaiheessa perhekieli ja ammatillinen kieli eivät enää riittäneet, ja Lahiri päätti opetella italian kielen juurta jaksaen. Hän opetteli kielen sanakirjan avulla, yksi sana, käsite, kulttuurinen viittaus kerrallaan. Hän muutti koko perheensä Italiaan ja ripustautui rystyset valkoisina paikkaan, joka ei liittynyt mihinkään hänen identiteetissään, mutta joka tuntui siltä, että ilmankaan ei voisi olla olemassa.

Kirja on rakenteeltaan harvinaislaatuinen. Lahiri on kirjoittanut sen suhteellisen yksinkertaisella italialla, ja sen on kääntänyt ”takaisin” englantiin toinen ihminen, ammattikääntäjä. Joka toinen sivu on italiaa, joka toinen englantia, ja henkilökohtaisen tarinan lomassa on pari naivistista novellikokeilua. Lukeminen katkeaa jatkuvasti siihen, että lukija havahtuu lukevansa italiaa, jota minä en osaa sanaakaan. On mahdoton sanoa, onko kirja hyvin kirjoitettu, ja juuri se tekee siitä niin täydellisen. 

 

Athena Farrokhzad: White Blight (ruotsinkielinen alkuteos Vitsvit). Luen ihan liian vähän runoja. Ja sitten kun luen, ne ovat aina tätä käsittämätöntä äkkijarrutus ja suoraan tuulilasin läpi universumin ytimeen -osastoa, minkä vuoksi elän harhakuvitelmassa, että runous on jotakin elämää suurempaa eikä sitä siksi voi koko ajan kuluttaa. Mikä tavattoman murheellinen kierre. Joka tapauksessa, Farrokhzad kuvaa täydellisesti sitä, millaista on lähes kadota vanhempien, suvun, historioiden ja kahden eri maan puristuksiin, millaista on tuottaa pettymys käyttämällä vapautta muka-väärin ja olla kiittämätön vaikka sitten polvet ruvella kontillaan - ja silti vain jatkaa kirjoittamista. 

Share