Raiskaus on raiskaus on raiskaus

Ruskeat Tytöt

Vaikka kirjoittaisin tänne kirveenvarsista, niin kommenttiboksiin tulee aina vähintään yksi hermostunut huomio siitä, miten maahanmuuttajataustaisten poikien ja miesten tekemät raiskaukset mitätöivät pienenkin mahdollisen hyvän, mitä kukaan täydellinen mamu tai mamun (naissukupuolta edustava) jälkeläinen on koskaan tehnyt Suomessa.

Tulkitsen tämän niin, että minun odotetaan ottavan kantaa tähän asiaan, ja nyt jos koskaan, viime päivien Helsingin joukkoraiskausuutisoinnin valossa, olkoon sopiva hetki. Toivon, että aiheeseen liittyvä keskustelu voidaan käydä toistaiseksi kokonaan tämän jutun alla, sillä muut jutut käsittelevät muita asioita.

Ihan ensiksi haluan esittää syvimmät myötätuntoni ja pahoitteluni uhrille. Se, mitä hän nyt käy läpi, on aivan hirveää. Toivon, että tekijät saadaan vastuuseen pian, ja tilanne otetaan haltuun oikeuden toteutuessa. Se, mitä seuraavaksi kirjoitan, ei varmastikaan auta häntä tässä tilanteessa, mutta toivottavasti saamme asiasta syntymään nyt tärkeää ja rakentavaa keskustelua.

Raiskaus ja muut seksuaalisen vallankäytön muodot ovat yhä herran vuonna 2015 feministisen taistelun suurimpia haasteita, niin meillä kuin maailmalla. On selvää, että eri maiden kulttuureissa on suuriakin eroja siinä, miten naisten toimijuus yhteiskunnassa ja perheessä mielletään. Näille nyansseille pitää olla herkkä ja niistä pitää puhua. Tämä koskee myös suomalaista hiljaisuuden, tai pikemminkin kuoliaaksi vaikenemisen seksuaalirikoskulttuuria.

Suomalainen seksuaalirikollisuus ei valitettavasti ole maahanmuuttajien tai maahanmuuttajataustaisten miesten käsissä, vaikka Tapanilan tekijät olisivatkin tämän määritelmän mukaisia poikia ja nuoria miehiä. Ihonväri tai lähtömaa ei kerro siitä, että ihminen ryhtyy raiskaamaan, sukupuoli sentään indikoi sitä vähän tarkemmin.

Mutta mitä me sitten tiedämme seksuaalirikollisuudesta Suomessa?

Yksittäistapausten tarkastelu tai tarkastelu lyhyellä ajalla ei kerro mitään luotettavaa seksuaalirikollisuudesta, sillä tässä rikoslajissa tapahtuu erityisesti paljastuvista rikossarjoista johtuvia piikkejä, jotka näyttäytyvät hälyttävinä lyhyissä otannoissa.

On siis pakko katsoa asiaa pitkäveteisesti laajempien faktojen eikä mututuntuman valossa.

Ensinnäkin, rikoslain 20. luku luettelee seksuaalirikoksiksi raiskauksen, törkeän raiskauksen, pakottamisen seksuaaliseen tekoon, seksuaalisen hyväksikäytön, seksuaalisen ahdistelun, lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön, seksikaupan kohteena olevan henkilön hyväksikäytön, seksuaalipalvelujen ostamisen nuorelta, lapsen houkuttelemisen seksuaalisiin tarkoituksiin, sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta koskevan esityksen seuraamisen, parituksen ja törkeän parituksen.

Toiseksi, tilastokeskuksen tietoon on tullut viimeisimmän tilaston mukaan, vuonna 2013, 975 raiskausta. 975 raiskausta liikaa. Luku on pariin edelliseen vuoteen verrattuna hienoisessa laskussa. Niin pienessä, että turha ilakoida. Eikä tämä muutenkaan kerro paljoakaan.

Oikeuspoliittinen tutkimuslaitos sen sijaan kerää vuosittain Rikollisuustilanne-raporttia, jossa on oma lukunsa seksuaalirikollisuudesta. Se pohjautuu mm. edellä mainittuun tilastoon, sekä kansallisesti edustaviin ja isoihin otoksiin perustuviin uhritutkimuksiin, naisuhritutkimuksiin ja kansainvälisiin vertailuihin.

Vuonna 2013 1,2 prosenttia vastaajista ilmoitti joutuneensa vastoin tahtoaan sukupuoliyhteyteen tai muuhun seksuaaliseen käyttäytymiseen pakottamisen kohteeksi, ja 2,1 prosenttia samaan toimintaan pakottamisen kohteeksi.

Tämä ei tietenkään ole koko totuus, vain pelkkä jäävuoren huippu. Erillisiä naisuhritutkimuksia tehdään juuri siksi.

Näissä vuosina 1997 ja 2005 tehdyissä tutkimuksissa on saatu tietää, että seksuaaliseen kanssakäymiseen painostaminen, pakottaminen tai pakottamisen yritys parisuhteessa nykyisen puolison toimesta joskus tai viimeisen vuoden aikana, tai entisen puolison toimesta joskus liikkuu 17-19 prosentin välillä. Naisuhritutkimusten mukaan raiskauksia ja niiden yrityksiä tapahtuu jopa 15 000 vuodessa.

Raiskaajista 99,5 prosenttia on miehiä. Tekijöistä noin viidesosa ja uhreista runsas kolmasosa on 15–20-vuotiaita. Yli 20-vuotiaita oli tekijöistä 80 prosenttia ja uhreista 53 prosenttia.

Vuonna 2013 poliisin tietoon tulleista raiskausrikoksista 65 prosentissa tekopaikkana oli yksityinen asunto, vajaassa viidennessä muu yksityinen tila ja lopuissa yleinen paikka, esimerkiksi ravintola.

Tuomioistuinkäsittelyyn edenneistä raiskaustapauksista vain reilu kuudesosassa tapauksista osapuolet olivat tuntemattomia toisilleen.

Pääosin raiskauksia siis tapahtuu tuttujen aikuisten miesten toimesta, suljetuissa tiloissa.

Miten tämä kaikki sitten liittyy maahanmuttaja- ja maahanmuuttajataustaisiin miehiin?

Ehkä on syytä katsoa myös maahanmuuttajien tekemiä rikoksia yleisesti, ei pelkästään seksuaalirikoksia. Määrällisesti eniten, taustaan katsomatta, rikoksia tapahtuu 15-24-vuotiaiden joukossa. Tässä ryhmässä maahanmuuttajat tekevät enemmän rikoksia kuin kantaväestö.

Seuraavassa ikäluokassa, 25-39-vuotiaissa, maahanmuuttajien tekemien rikosten määrä tippuu alle kantaväestön. Maahanmuuttajanaisia ei juuri näissä tilastoissa näy, he tekevät huomattavasti vähemmän rikoksia kuin kantaväestön naiset. Rikollisuus on ylipäätään nuorten miesten ongelma, ja maahanmuuttajien ikärakenne on eri kuin kantaväestön. Ikä ja sukupuoli ovat tässä siis merkittävämpiä tekijöitä kuin henkilön lähtömaa.

Rikollisuustilanne-raportti kertoo meille, että raiskauksista epäiltyjen henkilöiden sosioekonominen asema painottuu vahvasti työntekijäryhmään, eli tässä liikutaan keskimääräistä väestöä matalammilla vesillä. Maahanmuuttajaväestön sosioekonominen asema ei ole samassa suhteessa kuin kantaväestön, mutta samaa hyvinvoinnin polarisaatiota kuin kantaväestössä tapahtuu myös maahanmuuttajien kesken.

Lisäksi raportti kertoo, että noin neljäsosassa poliisin tietoon tulleista, selvitetyistä raiskauksista oli epäiltynä ulkomaan kansalainen.

Tässä kohtaa olisi äärettömän helppo vetää johtopäätös, että jos Suomesta laitettaisiin kaikki maahanmuuttajat ulos, niin raiskaukset vähenisivät neljänneksellä. Valitettavasti elämä ei mene niin.

Ensinnäkin, raiskausten selvitysprosentti on noin 50 prosenttia. 

Raiskaus on siis yhtä aikaa rikoslaji, josta tiedämme raportoitavan vain murto-osan, sekä ainoa rikoslaji, jossa maahanmuuttajamiehet ovat jatkuvasti yliedustettuina, mitä tulee raportointiin ja epäillyksi tulemiseen.

Voidaankin kysyä, kuinka paljon matalampi kynnys on raportoida rikos, jonka on tehnyt itselle tuntematon ja etnisyytensä perusteella vielä etäämmälle luokiteltava henkilö? Kenestä ja mistä me puhumme, ja haluamme puhua? Miksi?

Kuten aiemminkin, peräänkuulutan jälleen kerran median esittämistapojen räjäyttämistä atomeiksi. Tässä toistuu, hyvin vakavan asian tiimoilta, sama ilmiö kuin vaikkapa homokeskustelussa muutamien viime vuosien aikana. Heteronormativistit jaksavat ihmetellä, miksi media tuuttaa koko ajan homojuttuja meidän muiden ihmisten asioiden kustannuksella. He eivät kykene näkemään, että KAIKKI muut jutut ovat niitä ”meidän” juttuja, joita muuten hallitsevat pääasiassa valkoiset, keski-ikäiset asiantuntijamiehet.

Mitä rikosuutisointiin tulee, kun äiti teippaa kymmenen kuollutta vauvaansa ämpäreihin kellariin, KUKAAN ei tule kritisoimaan, että ”tuollaisia ne suomalaiset äidit juuri ovat, niiden ei pitäisi saada lapsia ollenkaan kun ne vaan tappaa ne. Se on tämä suomalainen kulttuuri niin mätä, kun naisetkaan eivät osaa olla kunnolla.”

Kun minua ahdistelee asiattomasti kosketellen valkoinen suomalaismies, joka kysyy, saisiko hän panna minua, kun ei ole koskaan pannut ketään minunväristäni, minulla ei ole mahdollisuutta tehdä tästä minkäänlaista lohdullista, etäännyttävää ja suojamuuria rakentavaa yleistystä. Se on vain mitä se on: hämmentävä yksittäistapaus, josta ei edes kehtaa kertoa kellekään. Vai onko?

Me emme näe omaa kulttuuriamme kulttuurina, vaan normina. Perspektiivi näyttää häviävän lopullisesti, kun juttuun ilmestyy sana ”maahanmuuttaja” tai ”maahanmuuttajataustainen”.

Raiskausuutisista tiedotetaan harvoin julkisesti, ja tämä johtuu tietysti tarpeesta suojella uhria. Tapanilan tapauksessa poliisi kuitenkin julkaisi tiedotteen muutama päivä sitten, koska tarvitsi apua tilanteen selvittelyyn. Tiedotteessa lukee näin: ”Tällä hetkellä pidätettynä on viisi ulkomaalaistaustaista henkilöä, jotka ovat iältään 15-18 vuotiaita.”

Ulkomaalaistaustaista? Kiinalaista? Tansanialaista? Saudiarabia? Punapäistä irkkua? Siis mitä ihmettä? Miten tämä auttaa yhtään mitään tilanteen selvittämisessä? Helsingin sanomien uutisoinnin mukaan poliisilla on käytössään valvontakameranauhoja, poikajoukon perään lähteneitä silminnäkijöitä, ja epäillyt ovat pidätettyinä ja kaikki on kuultu tai ollaan kuulemassa, uhri mukaan lukien.

Kenen tarkoituksia tämä sanavalinta palvelee? Miksi me valitsemme puhua asian vierestä, kun voisimme samalla energialla ryhtyä purkamaan tätäkin naista alistavaa rakennelmaa?

 

Lähteet:

http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_oikeusolot.html

https://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1889/18890039001#L20

http://www.optula.om.fi/material/attachments/optula/julkaisut/tutkimuksia-sarja/VfwyB59Ll/266_Rikollisuustilanne_2013_2014.pdf

http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/56259-maahanmuuttajat-korostuvat-rikostilastoissa-tama-ryhma-selittaa-eron

https://www.poliisi.fi/tietoa_poliisista/tiedotteet/1/1/helsingin_poliisi_kaipaa_havaintoja_nuoren_naisen_raiskaukseen_liittyen_27721

http://www.hs.fi/kaupunki/a1305936194563

Share