Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Kissakoira, נשמה.

Tänään sinä täytät kolme vuotta. Kolme vuotta – joista yli puolet olemme jakaneet arjen kaksin – olemme onnistuneet pitämään toisemme hengissä. Hyvä me! Kolme vuotta, enkä vieläkään ole herännyt yhteenkään päivään kyeten uskomaan, että sinä olet tullut minusta. Että minulla on oma lapsi. Ei, vaan oma tytär. Sillä on väliä.

Minä muistan kun sinä synnyit. Ennen kuin sinun piti. Olin kymmenen tuntia ihan hiljaa synnytyssalissa ja mietin, että luiskahdatkohan sinä sisältäni lattialle. Mutta sain sinut kiinni, nostin syliin. Painoin rintaani vasten ja hoin: ei ole. mitään. hätää. – vaikket sinä edes itkenyt. Mustat silmäsi olivat levällään kuin sokeilla.

Sinä olet ihmeellinen, koska sinä olet sinä. Mutta sinä asetut meidän sukumme naisiin saumatta. Kuinka sattumanvaraista onkaan, että juuri me kaikki olemme tulleet tänne ja päätyneet samaan laumaan. Siitä saamme kiittää sotia, levottomia oloja, fasismia, uskontoa ja rakkautta.

Sinä nukut aivan kuin Helmi-mummi, hyvin vakavasti. Ennen nukkumaanmenoasi sinä haluat kuulla minulta tarinoita siitä, missä sinä olit silloin kun minä olin lapsi. Minäkin halusin aina tietää, millaista oli ennen vanhassa, Karjalassa, evakossa. Sitten kun olet vähän isompi, kerron sinulle millaista oli istua näkymättömän talon kivijalan päällä Jääskessä, Oravalan kylässä, syödä hiljaa meetvursti-reissumiestä ja vältellä mummin katsetta. Kuinka paljon sattui olla kodittoman suomalaisen trauma.

Sinä nukut aivan kuin Chuli-mummi, itkien unissasi äitisi perään. Tiedätköhän sinä jo nyt jotain siitä, että hänen äitinsä vaelsi Jemenistä sinne, mikä nyt myös Israelina tunnetaan, mutta mikä oli silloin Ottomaanien valtakuntaa - ja kuoli ennen kuin mummi ehtii tutustua häneen? Minä olen täällä elämäni loppuun asti, sen voin luvata. Kertomassa mitä on olla tyttö siellä, missä tyttö ei voi käydä koulua mutta voi opetella espanjankielen telenoveloista. Mitä on olla yhtä aikaa tyttö diasporassa ja miehittämässä ja hyvinvointivaltiossa kotona ja vieraana.

Sitten sinulla on mummu. Ihana vaalea, sinisilmäinen mummu, jonka kanssa syödä perunoita ja sinistä lenkkiä ja mennä kauppakeskukseen leluostoksille. Minä olen tehnyt niin hänen kanssaan tuhansia ja taas tuhansia kertoja, ja tiedän kuinka kivaa se on. Te kaksi olette ihan samanlaisia minun silmissäni. Aivan kuten aina äidistäni, olen ajatellut myös sinusta, että me emme oikeastaan tunne, mutta minulla on suuri kunnia tutustua teihin. Minusta on aina tuntunut siltä, että sinulla on omat ajatuksesi ja salaisuutesi, joista vain murto-osan paljastat minulle. Se sopii, vaikka tietysti haluaisin tonkia. Sinä olet itsehillintäni.

Sinulla on ihania tätejä pilvin pimein, joita muistutat myös. Olet itsenäinen, älykäs ja äänekäs. Olet hyvä keksimään leikkejä tyhjästä, nimiä vauvoille. Olet kohtuuttoman kaunis. Olet tavallasi minulle yksi pikkusisko lisää: itsestäänselvyys, sielu, ilo, nukke, armo, opettaja, keisarinna, paratiisi. Vain muutamia mainitakseni.

Minä haluaisin sinulle vain hyviä asioita, mutta se ei ole mahdollista. Minä haluaisin että rakastaisit itseäsi ja muita, mutta sekin on aika vaikeaa. Äidin ja tyttären suhde on rikkinäinen puhelin. Minulla on ollut pitkiä, vaikeita jaksoja elämässäni, koska en ole tunnistanut itseäni oman äitini valkoisuudessa. Koska olen luonteeltani liiankin paljon hänenkaltaisensa. Minä en ole ymmärtänyt, että se, että häntä ei uskota äidikseni, ei tee hänestä vähemmän äitiäni. En ole antanut hänelle mahdollisuutta jakaa yhteistä kokemusta siitä, kun tulee kutsutuksi matkamuistoksi, äpäräksi, mutanaamaksi.

Mutta ehkä kaikissa suvuissa toistuvat yhdet ja samat, tietyt virheet, kuin ylisukupolviset löysät hirttosilmukat, luupilla korvien väliin soimaan jäävät biisit. Kun olin vielä raskaana, kuvittelin sinun ilman muuta näyttävän minulta, koska minä olen oman pikkiriikkisen maailmani keskipiste. Osoittauduit aika vaaleaksi lapseksi, ja se oli minusta jännittävää ja joskus vähän surullista. Mummun ja sinun kanssasi tunsin itseni jauhelihapihviksi vehnäsämpylän välissä. Olisin halunnut liittolaisen itselleni, jonkun joka ymmärtää. Minä olen välillä todella tyhmä. Äidit eivät tiedä kaikkea. Pyydän sitä anteeksi.

Kaikki aina puhuvat, että me 80-luvun ruskeat lapset olemme tienraivaajia. Mutta äitinäsi olen objektiivisesti sitä mieltä, että se olet oikeasti sinä. Sinä olet monikulttuurisempi kuin minä, verien sekoittuessa yhä edelleen "vain" puoliksi suomalainen. Sinä olet suomalainen tyttö sanan uusimmassa merkityksessä, en minä. Sinä viitoitat minun tieni. Tämän maan tien. Sinä olet politiikkaa. Sinä olet kuu, ja minä sen pelkkä ailahtelevainen silta. Niin minä olen päättänyt uskoa, jotta jaksan. Viimeiset kolme vuotta sinä olet valanut minuun rohkeutta, sisua ja uskoa joka ikinen päivä, väsymättä kertaakaan. Samaa ei voi sanoa minusta. Minä olen sinulle ikuisessa kiitollisuudenvelassa, enkä vähiten sen takia, että ei ole mitään, mitä voisin sinulle opettaa. Sinä koulutat minut, olet minun arvosanani.

Jotain minä voin kuitenkin sinullekin antaa. Tänä syntymäpäivänäsi me nimittäin aloitamme sukumme naisten perinteen myös sinun kanssasi. Se on pyhä, tärkeä rituaali ja siirtymäriitti, joka tulee tehdä joka vuosi samalla tavalla tästä iäisyyteen, tai muuten taikamme raukeaa: meilläpäin syntymäpäivätyttö saa itse valita, mitä syö aamupalaksi. Ja tarkoitan todella, että ihan mitä vain. Nimiä nimeämättä, jollekin se on coca-cola ja jäätelö, jollekin (eikä vähiten minulle) Fazerin tumma perunaleivos ja jollekin hummus ja pitaleipä oliiviöljylammikolla ja punapippurilla.

Jos saan syödä aamupalan kanssasi vielä vähintään seuraavat kolme vuotta, en koskaan enää pyydä yhtään mitään muuta. שום דבר

Rakkaudella,
äiti

(tekstiä on sittemmin muokattu; edes minä tai perheeni ei meinannut päästä yksimielisyyten siitä, milloin ja mihin olemme kulloinkin vaeltaneet ja mikä on milloinkin ollut poliittisesti ja maantieteellisesti korrekti termi alueille, joilla olemme eläneet. Tälle blogille on siis tilausta ;) )

Share

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Tiedäthän sinä sen mielipiteen. Maailman tyhmimmän ja rumimman mielipiteen, jonka kuullessa kaikki katoaa ympäriltä ja korvissa alkaa humista.

”Ei tänne tarvita yhtään enempää mamuja meidän verorahoilla hyysättäväksi.”

Ymmärtäähän sen, että ei joka päivä voi olla väittelemässä ja argumentoimassa ja riitelemässä ja oikomassa. Mutta faktat kannattaa jonain rauhallisena, kirkkaana hetkenä etsiä ja lukea. Ne kannattaa ottaa talteen ja laittaa mielikuvituskäsilaukkuun. Minulla ne ovat Maison Goyardin pyörryttäväkuosisessa totessa, koska niitä on paljon ja niitä kannattaa pitää superlaadukkaassa nahkakassissa, jolla voi tarpeen tullen hakata tietämättömiä päähän.  

Kaikki – kaikki – on nimittäin puhdasta matikkaa. KVG.

Tilastokeskus kertoo, että Suomen valtion kokonaisbudjetti julkiselle taloudelle v. 2013 (viimeksi vahvistettu tilinpäätös) oli seuraava: 52 591 miljoonaa euroa. En edes ole varma, miten tuo luku sanotaan, mutta se on ihan vitusti rahaa.

Tästä hervottomasta summasta veroja ja veroluonteisia euroja on yhteensä 38 740 miljoonaa euroa. Edelleen ihan vitusti rahaa. Näistä veroeuroista taas 12 062 miljoona euroa on tuloista ja varallisuudesta otettavia veroja, eli sitä, mitä me tavalliset, työssäkäyvät veroja maksavat kansalaiset annamme valtiolle tulonsiirtoina. Nämä ovat niitä rahoja, joita käytetään vaikkapa kouluun, päiväkotiin, vanhuksiin, terveydenhuoltoon, teihin, poliisiin, kirjastoihin ja näiden kaikkien hallinnoimiseen.

Näiden kaikille – myös maahamme muualta muuttaville ihmisille – tarjolla olevien palveluiden rinnalla on monenlaista tarveharkintaista apua tarjolla sellaisille ihmisille, jotka eivät pärjää omillaan vaikkapa päihdeongelman, asunnottomuuden, työttömyyden, pitkäaikaissairauksien tai pakolaisuuden vuoksi.

Maahanmuuttajia on joka puolella Suomea, koska ihmisillä on perustuslaillinen oikeus mennä asumaan minne he haluavat. Valtion taloudellisen tutkimuslaitoksen arvioiden mukaan maahanmuuttajia elää Suomessa kolmisensataa tuhatta, eli noin viisi prosenttia väestöstä. Suhteellisesti eniten ulkomaalaisia on Helsingissä: alle 50 000 ihmistä eli noin kahdeksan prosenttia asukkaista.

Kadulla tietysti liikkuu erivärisiä ja -näköisiä ihmisiä enemmänkin, mutta on hyvä muistaa, että jokainen ei-valkoinen/muslimi/venäjää kännykkään puhuva ei ole maahanmuuttaja, eikä jokainen maahanmuuttaja/muslimi ole ruskea/musta. Jokainen kantasuomalainen ei käy töissä, ja jokainen maahanmuuttaja ei elä tukien varassa. Aika simppeliä, vai mitä.

Me tiedämme aika vähän näistä ihmisistä, jotka tulevat tänne muualta, koska tänne saa tulla melko vapaasti. Tiedämme enemmän erityisemmistä ryhmistä, joita kuitenkin on tosi vähän suhteessa kaikkiin ulkomaalaisiin. Vaikkapa nyt inkerinsuomalaisista. Ja niistä hemmetin pakolaisista, joita on tullut vuodesta 1973 lähtien Suomeen nelisenkymmentätuhatta. Siis keskimäärin noin tuhat ihmistä vuodessa. Tuhat ihmistä niistä yli 50 miljoonasta ihmisestä, jotka ovat tälläkin hetkellä pakolaisena. Osa näistä ihmisistä on tietysti jo kuollut, tai muuttanut pois.

Suhteellisesti eniten on kasvanut tänne tulevien afrikkalaistaustaisten joukko, mikä selittyy ensinnäkin matalalla lähtötasolla ja toisekseen Itä-Afrikan sisällissodilla.

Siis sisällissodilla. Sodilla. Nämä ihmiset ovat päätyneet Suomeen tuhansien ja taas tuhansien kilometrien päähän kodeistaan ja perheistään, ensin sodan, terrorin ja kuoleman keskeltä mahdollisesti pitkällekin jaksolle pakolaisleirille epäinhimillisiin oloihin. Heillä ei ole mitään – ja minä tarkoitan nyt esimerkiksi tietoa siitä, ovatko heidän lapsensa tai vanhempansa elossa jossain muualla.

Onneksi muuten Suomessa on kuitenkin tehokas perheenyhdistämisjärjestelmä. Sen avulla Suomeen pääsi vuonna 2013 yksi vanhempi takaisin lapsensa luokse.

Mutta jos humanitaarinen hätä ei ole mikään hyvä syy, niin meillä on myös ne suunnilleen kolme neljäsosaa maahanmuuttajista, joista tiedetään oikeastaan vain se, että he ovat tällä työn, rakkauden ja elämän vuoksi. Minun isäni. Koska tämä on maa, ja maissa asuu ihmisiä.

Aivan kuten kantasuomalaisetkin, osa näistä ihmisistä on oikeutettu erilaisiin verovaroin maksettaviin tukiin, osa ei. Osa nostaa niitä, osa ei.

Valtion taloudellinen tutkimuslaitos on tutkinut ahkerasti myös sitä, miten paljon maahanmuuttajat imevät itseensä ”meidän” verorahojamme. Uskokaa tai älkää, mutta näitä asioita kannattaa tarkastella ihmisen elinkaaren tasolla, eikä esimerkiksi jupisemalla siitä mystisestä somalista, joka sai ilmaisen nahkatakin sossusta. Se, kuinka paljon maahanmuuttajaan menee julkista rahaa, riippuu paljon esimerkiksi siitä, kuinka vanhana ja mistä olosuhteista hän Suomeen tulee.

Summaten tutkimuksia: kun Suomessa asutaan jonkin aikaa, niin tänne sopeudutaan, opitaan kieli ja mennään töihin. Luokkaretki on mahdollinen myös maahanmuuttajille, mutta osa tippuu kärryiltä, lähes samassa suhteessa kuin kantaväestön huono-osaiset.

Maahanmuuttajalapset elävät usein pienituloisissa perheissä, koska lapsiperheet ylipäätään ovat köyhempiä kuin muut ihmiset. Se taas johtuu siitä, että moni opiskelee lasten ollessa pieni, tai esimerkiksi toinen vanhemmista on kotona, mikä pienentää perheen tuloja. Tällä ei ole juuri mitään tekemistä sen kanssa, onko ihminen maahanmuuttaja.

Ja, koska ihminen usein aloittaa tyhjästä uudessa maassa, saavat maahanmuuttajat useammin tulonsiirtoja kuin kantasuomalaiset, esimerkiksi kielikurssien ja asunnon muodossa. Se ei kuitenkaan tarkoita, että he saisivat euromääräisesti enemmän.

Maahanmuuttajat saavat paljon harvemmin ansiosidonnaisia etuuksia tai työeläkettä, joka on jo valtavan suuri euromääräinen tekijä sekä merkki siitä, kuinka heikossa asemassa nämä ihmiset ovat.

Ihmettelen itsekin, miksi kirjoitan vasta tähän ja nyt, mutta OECD:n jättitutkimusten mukaan Suomen julkinen talous jää itse asiassa plussan puolelle, mitä tulee maahanmuuttoon.

Oikeastaan tämä koko kirjoitus on turha, koska ongelma ei ole maamme virallinen maahanmuuttopolitiikka, jota jatkuvasti kehitetään kaikilla sektoreilla. Maahanmuuttopolitiikka, kuten politiikka yleensäkin, muuttuu hitaasti, koska sen tulee noudattaa lakeja ja perustua tosiasiallisiin faktoihin, eli tutkimustietoon. Se ei myöskään voi olla ristiriidassa perustuslain ja kansainvälisten sopimusten kanssa

Mutta kun tämä matikka on joka tapauksessa nyt laskettu, niin voitaisiinko seuraavaksi ja sen valossa puhua suoraan siitä, mikä ongelma oikeasti on? Siitä, että nämä ihmiset ovat erivärisiä ja -uskontoisia? Että väri, uskonto ja kulttuuri ollessaan vieraita pelottavat?

Miksei voida puhua siitä, että meitä pelottaa, että on meiltä pois jos joku outo tyyppi muuttaa naapuriin, koska emme ole tottuneet sellaiseen?

Tai oikeasti ihan vain siitä, että huono-osaisuus, köyhyys ja syrjäyttäminen ovat kaikkien meidän yhteinen ja massiivinen ongelma, jota ei syystä tai toisesta haluta poistaa tehokkaasti. Siitä, että on puolueita, jotka ajavat sellaista politiikkaa, joka ajaa suomalaisen samaan ahtaaseen nurkkaan kuin maahanmuuttajan ja katselevat sitten sivusta kun ilmapiiri kiristyy.

 

Puisevat lähteeni:

http://www.stat.fi/tup/suoluk/suoluk_valtiontalous.html

http://www.vatt.fi/julkaisut/maahanmuuttajien-integroituminen-suomeen

http://www.addeto.com/fi/uutisvirta/uutisarkisto/414-maahanmuutto-hyodyttaa-julkista-taloutta#.VOBQw_msVic

Share

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

”Aina kun sulta kysytään, että mistä sä olet kotoisin, tuleeko sulle ensimmäisenä hämmästys siitä, että mistä se arvasi?”

Siskoni esitti ylläolevat kysymykset joitakin vuosia sitten. Vastaus on edelleen kyllä. Ja kyllä.

Uskallan väittää, että me ruskeat tytöt emme kävele ympäriinsä ajatellen koko ajan olevamme ruskeita, ulkomaalaistaustaisia, eksoottisia, jännittäviä, erikoisia. Me emme koko ajan mieti juuriamme ja etnisyyttämme, mutta aika usein tuntuu, että muut miettivät.

Niin vähemmän pahassa kuin pahassa: tutussa ruokakaupassa palvellaan vuodesta toiseen englanniksi, puolituttu kysyy ovatko alapääkarvani afroa, kadulla huudetaan, että mene sinä neekerihuora sinne mistä olet tullutkin. (Vantaalle? Jemeniin?) Kuukausittain, jos ei viikoittain.

Yleensä me emme ajattele sitä ollenkaan, mutta aika usein meitä siitä muistutetaan. 

Me ruskeat tytöt kykenemme olemaan samaan aikaan kokonaan suomalaisia ja kokonaan jonkun muun/muidenmaalaisia ilman, että ne sulkevat toisiaan pois – mutta välillä tuntuu, että meitä yritetään sulkea pois. Meitä näkyy aika vähän lehdissä. Meitä näkyy aika vähän yliopistolla. Meitä ei näy ollenkaan päättäjissä ja johtajissa.

Toisaalta se läpäisee kaiken, koska se on minä. Minä olen ihan koko ajan ruskea tyttö, 24/7, ja minä haluaisin että se olisi hyvä asia. Ei edes hyvä, vaan tavallinen. Kaunis. Haluan muistuttaa muita siitä.

Tämä blogi kertoo, millaista on olla ruskea suomalainen tyttö. Mitä on olla tavallinen suomalainen valtiotieteilijä, instagramin kautta uupumustaan peittelevä yksinhuoltajaäiti, Girlsiä pakkomielteisesti tiiraava, kalliolainen aamupuuroa ja macaronseja ahmiva kolmekymppinen ruskea tyttö.

Lupaan uskomattomia tosijuttuja arjesta ja yhteiskunnasta. Pysy kuulolla!

Share

Pages