Ladataan...
Ruskeat Tytöt

 

Viime päivinä jengi on surrut Princeä ja postaillut jatkuvalla syötöllä hänen musiikkivideoitaan someen. On ollut paljon puhetta siitä, miten Prince rikkoi sukupuolen ja rodun ja supertyylikkyyden rajoja. Minä taas olen istunut koneen ääressä ja katsonut ripiitillä Rihannan Needed Me -videota, koska minulle hän tekee sitä juuri nyt.

Olen kirjoittanut aiemminkin siitä, miten hienolta ja voimaannuttavalta teini-Kokosta tuntui nähdä edes etäisesti itsensä näköisiä tyttöjä räppivideoilla paikassa, missä kaikki olivat niin litteitä, tasaisia, kirkkaita, vaaleita. Vuosien varrella minulle on kerrottu erilaisten ylevien tahojen toimesta, kuinka tällainen mustan tai ruskean naiskehon representaatio on haitallinen, stereotyyppinen ja toisintaa eksoottisuuden ja yliseksuaalisuuden ajatusta. Ymmärrän ehkä, mitä tällä tarkoitetaan, koska a) olen tullut tällaisen eksotisoinnin ja yliseksualisoinnin kohteeksi nimenomaan räppikontekstissa ja b) jos katsotaan isoa kuvaa, niin kaikki pop-kulttuuri lähtee misogynistisestä, kapitalistisesta järjestelmästä, kuten suunilleen kaikki muukin maailmassa.

Kun luen näitä juttuja, tulee väistämättä mieleen aika ajoin esiin pullahtava  keskustelu musliminaisten huivista ja siitä, että heidät pitää vapauttaa tästä alistavasta perinteestä, joka ei koskaan todella voi olla naisen oma valinta. Tai että ei kannata mennä minihameessa ja humalassa ulos, jottei tule raiskatuksi. Aivan kuin nämä videonaisetkaan eivät tietäisi mitä tekevät.

Kun katson tätä videota, en voi olla ajattelematta, että tällaiset diskurssit ovat lähtökohtaisesti niin naisvihamielisiä ja eurosentrisiä, että meitä ei ole edes tarkoitus kuulla asiassa. Miksi käyttäisin aikaa näihin keskusteluihin - aikaa, jonka voin käyttää rnb:n kuuntelemiseen ja elämäni elämiseen. Näissä keskusteluissa meidät nähdään enemmän objekteina ja toimintakyvyttömämpinä kuin yhdessäkään räppivideossa. Näiden keskustelujen tarkoitus on vaientaa, rauhoittaa, ottaa haltuun oletettu eksoottinen stereotypia. 

Kun katson tätä videota, en voi olla ajattelematta, että minulle tämä on edelleen, vuonna 2016, yksi harvoista tavoista nähdä itseni "televisiossa". Maailmassa, jonka arjessa en näe ketään näköisiäni läheltä, tuntuu aivan helvetin hyvältä voida ajatella, että tällaiset nännit, tämänväriset reidet ja mustapisteinen sänki niissä on totta. Tältä tatuointien kuuluukin näyttää ihoa vasten.

Tietenkin tarvitaan muitakin esitystapoja, moninaisuutta, mutta se ei tarkoita, että tässä nykyisessä tavassa olisi jotain vikaa. Meissä ei ole mitään vikaa.

Tämä on totta, ja tämän on laittanut keskelle ruutua isolla toinen nainen. Ihmiset katsovat tätä ja tanssivat tähän. Minä olen totta. Minä olen vahva ja kaunis.

Mikään syvällinen analyysi tai pelastusteoria ei tule viemään tätä tunnetta minulta pois. Minua ei tarvitse pelastaa toiselta kaltaiseltani, Rihannalta.

 

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Yhtenä päivänä unohdin sulkea kommentoinnin. Alle tunnissa nimimerkki ”Mannerheim” toivoi, että palaisin bambumajaan imemään Alibaban munaa, jos ei kerran Suomi kelpaa.

Olen iloinen, että naisiin kohdistuvaan nettivihaan kiinnitetään huomiota. En voi kuitenkaan olla kiinnittämättä itse huomiota siihen, miten jutusta on jäänyt kokonaan uupumaan rodullistetun naisen näkökulma (ja miten alkuperäisessä jutussa kuvituksena käytettiin suuresti ihailemaani Lena Dunhamia, jota on kritisoitu paljon siitä, että hän on jättänyt rodullistetut lähes kokonaan pois esimerkiksi Brooklyn-kuvauksistaan), vaikka sanoin siitä kirjallisessa haastattelussa mielestäni hyvin selkeästi. Ymmärrän, että juttu piti rajata johonkin eikä mitta voi olla blogissa loputon ja kompleksinen (siis todella ymmärrän), mutta tässä se, mitä ajattelin ja tarkoitin:

"Rasismi ja naisviha kietoutuvat todella mielenkiintoisella tavalla yhteen. Ensimmäisestä postauksesta lähtien sain niin paljon vihakommentteja ja yksityiselämäni alettiin riepotella netissä, että jouduin laittamaan kaikki tietoni salaisiksi. Saan kuitenkin tosi vähän näitä "toivon että sut raiskataan" -osaston viestejä joita kantasuomalaiset rasismin vastustajat saavat. Keskusteltuani muiden näkyvien rodullistettujen hahmojen kanssa olen tullut siihen tulokseen, että meidät nähdään naisina ja seksuaalisina olentoina eri tavalla kuin valkoiset naiset."

Nyt jatkan tästä.

Me rodullistetut naiset emme useinkaan ole olemassa, ole olemassa itsenäisesti tai edes suhteessa miehiin. Ja jos olemme, olemme olemassa suhteessa isiimme, meidät oletettavasti hylänneisiin potentiaalisiin raiskaajaisiimme, tai korkeintaan veljiimme. Olemme stereotyyppeja stereotyyppien alle litistettyinä, aika on pysähtynyt meihin ja olemme aina tyttöjä suhteessa muihin.

Meidät rodullistetut naiset infantilisoidaan, me olemme olemassa vain suhteessa vanhempiemme perverssiin rakkaustarinaan. Siinä missä valkoinen rasisminvastustaja saa raiskaustoiveviestejä, minä saan viestejä joissa ihmetellään, eikö isäni anna minulle ympäri korvia kun tällä tavalla kirjoittelen menemään.

Me emme ole potentiaalisia raiskauksen uhreja, edes. Kun meidän miehemme raiskaavat, he raiskaavat vain valkoisia naisia. Se, mitä meidän kesken tapahtuu, ei ole edes seksuaalista väkivaltaa. Se, mitä valkoiset miehet tekevät meille, on normaalia, jokapäiväistä seurustelua.

Me kannamme naisvihaa, rasismia ja maskuuliinisuuden kysymyksiä mukanamme kaikkialle, emme vain netin kommenttipalstoille. Ilman että edes avaamme suuta tai  alamme kirjoittaa. Eikä meitä haluta minnekään.

Me emme kuulu keskusteluun rasismista, koska rasismia ei ole, on vain iso ryhmä ongelmallisia, miespuolisia raiskaajia. Me emme kuulu keskusteluun naisvihasta, koska naisviha on jotain, mihin ei voi liittyä rasismia, koska naisvihaa kokevat vain valkoiset naiset.

#Verkkorauhaa-kampanja ja juttu siitä ovat tarpeellisia ja tärkeitä keskustelunavauksia, mutta niiden ongelma on se, että ne lähtevät kokonaan valkoisen feminismin normista käsin ja sulkevat sitä kautta ulos monia nöyryyttäviä, vaiettuja kokemuksia. Ne eivät ota huomioon sitä, että misogynian kanssa yhtä aikaa voi esiintyä myös muuta vihaa, alistamista ja syrjintää. Se voi liittyä rodullistamiseen ja eksotisoimiseen, toimintakykyyn tai vaikkapa kaksinapaisesta sukupuolikäsityksestä poikkeavaan identiteettiin.

Silti se voi olla naisvihaaa, ja siitä pitää voida puhua eikä sille pidä olla erillisiä kampanjoita.