Ladataan...
Ruskeat Tytöt

sinun sisäinen äänesi vaan.

Mikset vastaa? Jos sinusta tuntuu välillä siltä, ettet tule ymmärretyksi, niin arvaapa miltä minusta tuntuu juuri nyt. Täällä minä inisen päivästä toiseen, kaikkien sinun mokiesi, entisten miestesi, menetettyjen urahaaveidesi, äitiysmääritelmien, valkoisen sinun ja ruskean sinun älämölön keskellä, etkä sinä yhtään kuule tai ole kuulevinasikaan.

Ei ole helppoa, ei.

Mutta juuri nyt sinä olet yksin. Niin yksin, että kuulet oman sykkeesi navassasi. Yksin kaikkien tehtyjen ja tekemättä jääneiden päätösten kanssa. Niin yksin, että sängystä nouseminen ei tahdo onnistua. Tarpeeksi yksin siis, jos et enää edes muista millaista on olla tekemisissä jonkun kanssa.

Hyvä. 

Minä nimittäin haluaisin vihdoinkin toivottaa sinulle hyvää kolmattakymmenettä ensimmäistä syntymäpäivää. Yritin koko viikon päästä läpi, mutta linja tuuttasi varattua kun sinä halusit velloa vihapuheessa ja itkeä salaa suihkussa puristellen mahaasi ja finnejäsi, ja nyökytellä itseksesi kaikille niille mulkuille, joiden mielestä tämä blogi on olemassa vain sinun huomionhakuisuuttasi eikä mitään ruskeita tyttöjä ole missään, ei ole koskaan ollut täällä eikä varsinkaan tule olemaan, jos se on heistä kiinni.

Joko tuli valmista? Voitaisiinko nyt mennä itse asiaan? Minä olen sinä, joten minä tiedän miten kurjalta sinusta tuntuu juuri nyt. Miten kurjalta sinusta on tuntunut jo pitkään. Minä olen täällä sinua varten.

Sinua, joka heräät joka ikinen aamu klo 5:45, jotta saa juotua kupin kahvia ja luettua kaksikymmentä minuuttia kirjaa. Se on ainoa hetki päivästä, kun sinulla on aikaa itsellesi.

Klo 6:50 – herätä lapsi.

Klo 7:35 – lähde päiväkodille

Klo 8:00 – hyppää ratikkaan

Klo 8:30 – aloita työt

Klo 15:55 – lähde päiväkodille

Klo 17:30 – syötä, leiki, halaa, pyykkää, kokkaa, pakkaa, opeta, halaa, juttele, halaa, leiki. Älä unohda hymyillä.

Klo 20:00 – lue, lue, lue, loruta, laula, silitä, suukota, juttele, peittele. Hymyile nyt vaan.

Klo 20:30 – jatka töitä, koska et saa tunteja päivän aikana täyteen, tee free-töitä, jotta voit kustantaa itsellesi ja lapsellesi asioita, joita sellaisilla perheillä on, joissa on kaksi aikuista. Kuten ruotsinristeily. Tai kunnon ulkoiluvaatteet. Tai pahimmassa tapauksessa, nuku.

Klo 01:00 – mene nukkumaan, jos pystyt.

Kun tulee viikonloppu, mene leikkitreffeille muiden uhmaikäisten kanssa, puistoon, sealifeen, lelukauppaan, namikauppaan ja pillimehulle. Siivoa, kokkaa, pakkaa, halaa, laula, loruta, lue, lue, lue. Kun tulee lapsivapaa viikonloppu, tee free-töitä, jotta voit kustantaa itsellesi ja lapsellesi asioita, joita sellaisilla perheillä on, joissa on kaksi aikuista. Kuten hedelmiä ja vihanneksia. Tai leffalippuja. Tai pahimmassa tapauksessa, nuku. Siivoa, kokkaa, pakkaa.

Käy ulkona baarissa ja totea, että siellä ei ole mitään sinulle. Kuinka monta kertaa ja millä tavoin ajattelit vielä vastata retorisiin toteamuksiin ”en oo koskaan pannut ketään sunväristä” tai ”aa sä oot siis milffi”?

Älä edes aloita mistään treffeistä.  Siitä, kuinka yrität kertoa elämästäsi puhumatta liikaa lapsestasi, jokaisen tietoisen ja tiedostamattoman hetken täyttävästä entiteetistä, jonka vuoksi ylipäätään olet käynyt tänään suihkussa, repinyt salaattia kulhoon ja maksanut kotivakuutuksen.

Siitä, kuinka näet, miten epämukavaksi toisen tekee ajatus siitä, että sinulla on lompakossasi, tautoinnissasi ja kalenterin välissä sekä hymyssäsi todiste siitä, ettet ole neitsyt taikka huora. Siitä, kuinka sinua voi nähdä vain kaksi kertaa kuukaudessa, tai sitten pitää osallistua sellaisiin elämän pohjalukemina tunnettuihin tapahtumiin kuin iloisen pienen ihmisen keinuttaminen keinussa, alkoholin juomattomuus ja keskustelun mahdollinen aloittaminen uudelleen, koska joku teistä kolmesta alkaa itkeä kompastuttuaan lelukoiraan.

Minä muistan, että aiemmin sinä pidit yksinolosta, omasta seurastasi, silloinkin kun itketti. Sinä laitoit Mariah Careyn version Against All Oddsista soimaan repeatille ja pakotit kyyneleet kehostasi, mutta hymyilit vähän kuitenkin, koska tiesit, että mikään ei ole peruuttamattomasti pielessä.

Mutta pari vuotta on pitkä aika. Se on ikuisuus kertaa univaje, lakkaamaton riittämättömyydentunne ja tunteet, joita ei voi näyttää, koska pienen lapsen ei niistä tarvitse tietää, eikä työkavereiden, eikä keskiyön. Minä tiedän sen, koska olen täällä aina, sinun historiasi, valintojesi, kohtalosi ja synapsiesi kaverina.

Minä haluaisin sanoa sinulle jotain nyt kun vihdoinkin olet tässä ja kuuntelet, ja koska näen, että sinua itkettää niin ettet meinaa nähdä tietokoneen näyttöä. Mutta ei minulla ole mitään. Paitsi, että, no, onnea nyt vaan.

Minä olen sinä, enkä näe tulevaisuuteen, enkä tiedä mikä menneisyydessä on olennaista, enkä tajua, miksi nyt on tällaista. Miksi sinä et kelpaa, miksi sinä et ole kellekään muuta kuin muisto, miksi sinulla on noin iso vastuu yksin kannettavanasi.

Mutta ehkä kannattaa vielä vähän. Ehkä kaikki ei ole tässä, vaikka joka sunnuntai tuntuu siltä. Ehkä sinä olet jonkun toisen sisäinen ääni, ja pääset läpi, sitten kun tämä joku uskaltaa lopettaa piiloutumisen ja väsymisen. 

Share

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Tänään juhlittiin Sirkkaliisan kolmevuotissyntymäpäiviä. Vieraita odotellessa kävimme yhdessä läpi hänen tähänastista elämäänsä...

Tarjolla oli hyvän ystävän tekemää mansikkakakkua ja Sirkkaliisan lempparikaramelleja, Jelly Beanseja...

Isäni saapui paikalle strassikoristeisessa Barack Obama -paidassa ja vietti suurimman osan juhlista linssin takana, niin kuin aina. 
Tarina kertoo, että Sirkkaliisa näki taaperona Yhdysvaltojen presidentin pitämässä puhetta televisiossa ja luuli tätä isoisäkseen, eli Sabaksi...

Sirkkaliisa sai paljon ihania lahjoja, esimerkiksi kummitädiltään New Yorkin tuliaisena Anna Suin vintagebilelaukun...
Päivä oli ikimuistoinen, vaikka ulkona oli karsea sää ja kaikista kuvista tuli ihan harmaita!

 

Ps. Tässä postauksessa ei esiinny ihmisiä omilla nimillään tai kasvoillaan. Viikko tämän blogin aloituksen jälkeen lähimmäisistäni ja minusta on jo alkanut levitä kuvia ja tietoja netin vihasivustoille. Perheenjäseniäni on lähestytty sosiaalisen median kautta.
Minä haluan suojella heitä, mutta en suostu enää olemaan hiljaa.

Share

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Kissakoira, נשמה.

Tänään sinä täytät kolme vuotta. Kolme vuotta – joista yli puolet olemme jakaneet arjen kaksin – olemme onnistuneet pitämään toisemme hengissä. Hyvä me! Kolme vuotta, enkä vieläkään ole herännyt yhteenkään päivään kyeten uskomaan, että sinä olet tullut minusta. Että minulla on oma lapsi. Ei, vaan oma tytär. Sillä on väliä.

Minä muistan kun sinä synnyit. Ennen kuin sinun piti. Olin kymmenen tuntia ihan hiljaa synnytyssalissa ja mietin, että luiskahdatkohan sinä sisältäni lattialle. Mutta sain sinut kiinni, nostin syliin. Painoin rintaani vasten ja hoin: ei ole. mitään. hätää. – vaikket sinä edes itkenyt. Mustat silmäsi olivat levällään kuin sokeilla.

Sinä olet ihmeellinen, koska sinä olet sinä. Mutta sinä asetut meidän sukumme naisiin saumatta. Kuinka sattumanvaraista onkaan, että juuri me kaikki olemme tulleet tänne ja päätyneet samaan laumaan. Siitä saamme kiittää sotia, levottomia oloja, fasismia, uskontoa ja rakkautta.

Sinä nukut aivan kuin Helmi-mummi, hyvin vakavasti. Ennen nukkumaanmenoasi sinä haluat kuulla minulta tarinoita siitä, missä sinä olit silloin kun minä olin lapsi. Minäkin halusin aina tietää, millaista oli ennen vanhassa, Karjalassa, evakossa. Sitten kun olet vähän isompi, kerron sinulle millaista oli istua näkymättömän talon kivijalan päällä Jääskessä, Oravalan kylässä, syödä hiljaa meetvursti-reissumiestä ja vältellä mummin katsetta. Kuinka paljon sattui olla kodittoman suomalaisen trauma.

Sinä nukut aivan kuin Chuli-mummi, itkien unissasi äitisi perään. Tiedätköhän sinä jo nyt jotain siitä, että hänen äitinsä vaelsi Jemenistä sinne, mikä nyt myös Israelina tunnetaan, mutta mikä oli silloin Ottomaanien valtakuntaa - ja kuoli ennen kuin mummi ehtii tutustua häneen? Minä olen täällä elämäni loppuun asti, sen voin luvata. Kertomassa mitä on olla tyttö siellä, missä tyttö ei voi käydä koulua mutta voi opetella espanjankielen telenoveloista. Mitä on olla yhtä aikaa tyttö diasporassa ja miehittämässä ja hyvinvointivaltiossa kotona ja vieraana.

Sitten sinulla on mummu. Ihana vaalea, sinisilmäinen mummu, jonka kanssa syödä perunoita ja sinistä lenkkiä ja mennä kauppakeskukseen leluostoksille. Minä olen tehnyt niin hänen kanssaan tuhansia ja taas tuhansia kertoja, ja tiedän kuinka kivaa se on. Te kaksi olette ihan samanlaisia minun silmissäni. Aivan kuten aina äidistäni, olen ajatellut myös sinusta, että me emme oikeastaan tunne, mutta minulla on suuri kunnia tutustua teihin. Minusta on aina tuntunut siltä, että sinulla on omat ajatuksesi ja salaisuutesi, joista vain murto-osan paljastat minulle. Se sopii, vaikka tietysti haluaisin tonkia. Sinä olet itsehillintäni.

Sinulla on ihania tätejä pilvin pimein, joita muistutat myös. Olet itsenäinen, älykäs ja äänekäs. Olet hyvä keksimään leikkejä tyhjästä, nimiä vauvoille. Olet kohtuuttoman kaunis. Olet tavallasi minulle yksi pikkusisko lisää: itsestäänselvyys, sielu, ilo, nukke, armo, opettaja, keisarinna, paratiisi. Vain muutamia mainitakseni.

Minä haluaisin sinulle vain hyviä asioita, mutta se ei ole mahdollista. Minä haluaisin että rakastaisit itseäsi ja muita, mutta sekin on aika vaikeaa. Äidin ja tyttären suhde on rikkinäinen puhelin. Minulla on ollut pitkiä, vaikeita jaksoja elämässäni, koska en ole tunnistanut itseäni oman äitini valkoisuudessa. Koska olen luonteeltani liiankin paljon hänenkaltaisensa. Minä en ole ymmärtänyt, että se, että häntä ei uskota äidikseni, ei tee hänestä vähemmän äitiäni. En ole antanut hänelle mahdollisuutta jakaa yhteistä kokemusta siitä, kun tulee kutsutuksi matkamuistoksi, äpäräksi, mutanaamaksi.

Mutta ehkä kaikissa suvuissa toistuvat yhdet ja samat, tietyt virheet, kuin ylisukupolviset löysät hirttosilmukat, luupilla korvien väliin soimaan jäävät biisit. Kun olin vielä raskaana, kuvittelin sinun ilman muuta näyttävän minulta, koska minä olen oman pikkiriikkisen maailmani keskipiste. Osoittauduit aika vaaleaksi lapseksi, ja se oli minusta jännittävää ja joskus vähän surullista. Mummun ja sinun kanssasi tunsin itseni jauhelihapihviksi vehnäsämpylän välissä. Olisin halunnut liittolaisen itselleni, jonkun joka ymmärtää. Minä olen välillä todella tyhmä. Äidit eivät tiedä kaikkea. Pyydän sitä anteeksi.

Kaikki aina puhuvat, että me 80-luvun ruskeat lapset olemme tienraivaajia. Mutta äitinäsi olen objektiivisesti sitä mieltä, että se olet oikeasti sinä. Sinä olet monikulttuurisempi kuin minä, verien sekoittuessa yhä edelleen "vain" puoliksi suomalainen. Sinä olet suomalainen tyttö sanan uusimmassa merkityksessä, en minä. Sinä viitoitat minun tieni. Tämän maan tien. Sinä olet politiikkaa. Sinä olet kuu, ja minä sen pelkkä ailahtelevainen silta. Niin minä olen päättänyt uskoa, jotta jaksan. Viimeiset kolme vuotta sinä olet valanut minuun rohkeutta, sisua ja uskoa joka ikinen päivä, väsymättä kertaakaan. Samaa ei voi sanoa minusta. Minä olen sinulle ikuisessa kiitollisuudenvelassa, enkä vähiten sen takia, että ei ole mitään, mitä voisin sinulle opettaa. Sinä koulutat minut, olet minun arvosanani.

Jotain minä voin kuitenkin sinullekin antaa. Tänä syntymäpäivänäsi me nimittäin aloitamme sukumme naisten perinteen myös sinun kanssasi. Se on pyhä, tärkeä rituaali ja siirtymäriitti, joka tulee tehdä joka vuosi samalla tavalla tästä iäisyyteen, tai muuten taikamme raukeaa: meilläpäin syntymäpäivätyttö saa itse valita, mitä syö aamupalaksi. Ja tarkoitan todella, että ihan mitä vain. Nimiä nimeämättä, jollekin se on coca-cola ja jäätelö, jollekin (eikä vähiten minulle) Fazerin tumma perunaleivos ja jollekin hummus ja pitaleipä oliiviöljylammikolla ja punapippurilla.

Jos saan syödä aamupalan kanssasi vielä vähintään seuraavat kolme vuotta, en koskaan enää pyydä yhtään mitään muuta. שום דבר

Rakkaudella,
äiti

(tekstiä on sittemmin muokattu; edes minä tai perheeni ei meinannut päästä yksimielisyyten siitä, milloin ja mihin olemme kulloinkin vaeltaneet ja mikä on milloinkin ollut poliittisesti ja maantieteellisesti korrekti termi alueille, joilla olemme eläneet. Tälle blogille on siis tilausta ;) )

Share