Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Meinasi ihan jo unohtua tämäkin hienous, että Suomi on maailman ensimmäinen maa, joka lanseeraa omat emojinsa. Nyt ne ovat siis täällä, meidän kaikkien käytettävissä. Pari kuukautta sitten, kansainvälisen uutisoinnin yhteydessä, uumoiltiin pitkin somea, että millaista Suomi-kuvaa pikkukuvakkeilla oikein mahdataan saada välitettyä. Pohdittiin porukalla, että mahtaakohan yhtään ruskeaa tyyppiä päästä mukaan.

Hyviä uutisia: kyllä pääsi, jopa kahteen kuvaan kolmestakymmenestä kahdesta! Yleensä yksi riittää, kiitos Suomi!

Mutta sitten taas: esimerkiksi romaneja ja saamelaisia tai vaikkapa huivia käyttäviä muslimeja, ei tässä kuvastossa ole - taaskaan - olemassa lainkaan. Ja onneksi saunovan naisen nännit on piilotettu hiuksilla, kuten suomalaisuuteen kuuluu.

Ruskeat Tytöt suositteleekin siksi mieluummin näitä emojeja

Hyvää viikonloppua ja erityisesti itsenäisyyspäivää kaikille!

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Tämän viikon maanantaina heräsin järkyttävään huonojen hiusten päivään. Se on hyvin sattumanvaraista, kuten tiedämme. Olin ollut jo ainakin viikon puolikuntoinen, ja pessyt hiukset muutaman päivän välein nopeasti, kietaissut ne nutturalle harjaamatta ja öljyämättä.

Niin tein tuonakin aamuna, ja sen jälkeen menin facebookiin, kuten meillä älypuhelimen omistavilla ruskeilla ihmisillä on tapana. Ja kuinka ollakaan, kuin lahjana taivaalta feedissäni oli seuraava saateteksti:

” Maanantain tukkakriisi ja perisuomalainen luihuletti? Opi ottamaan tukastasi kaikki irti ihkun Michelle Williamsin tyyliin.”

Ei, kyse ei ollut Destiny’s Childin Michellestä, vaan siitä toisesta ihanasta.

Olivia oli nimennyt hänet kauneusmuusaksi ja tässä lainaus hiustenhoitovinkistä: ”Pitkä, sivulle kammattu otsatukka tuo kampaukseen pehmeyttä. Tumma tyvi ja vaaleammat latvat tekevät tukasta ryhdikkään näköisen. Kuivaa otsatukka föönin sijaan puhallinkihartimella, jolloin saat siitä nopeasti ja helposti ilmavan.”

Minä en ymmärrä mitä tuo ohje tarkoittaa. Minulla on ihan toisenlainen tukka. Sellainen tukka, jota ei ole olemassa, ja jolle ei ilmeisesti tarvitse antaa mitään vinkkejä, jolle ei ole muoteja ja trendejä ja joka ei ole kaunis ja arvokas.

Minun tukkanihan hoito-ohjeet ja kauneusvinkit tulevat joko telepaattisesti suoraan Jumalalta, Michelle Williamsin näköiseltä, viisikymppiseltä äidiltäni sekä rikkinäisen puhelimen kautta ulkomailla asuvilta naispuolisilta sukulaisiltani, joista heistäkin noin puolet on valkoisia michellewilliamseja.

Minähän en halua lukea naistenlehtiä, koska olen ruskea.

Ensin ajattelin, että kyllä siellä varmaan jotain minullekin, koska vuosi on 2015 ja lehtiä tekevät suvaitsevaiset, lahjakkaat ja liberaalit ihmiset. Selasin lehden nettisivuja, ja löysin lähes neljän kuukauden ajalta pari kolme maahanmuuttajaa (tosin valkoiseksi identifioitavaa, vaikkei se minun asiani olekaan), yhden hyvännäköisen, käsittääkseni romanimiehen – ja minun itseni kirjoittaman jutun rasismista, syrjinnästä ja rodullistamisesta tämän päivän Suomessa.

Voin vakuuttaa, ettei ole mitään niin pitkästyttävää kuin omien tekstien lukeminen. Eikä mitään niin lannistavaa ja satuttavaa, kuin tällaisen asian kasvoille lävähtäminen heti maanantai-aamuna.

Yleensä nielen suuttumuksen, suttaan vähän ripsaria ja arganöljyä kaulan yläpuolelle ja lähden töihin teeskentelemään, että olen yhdenvertainen ja arvokas.

Tuona aamuna päätin laittaa palautetta. Laitoin viestin facebookin inboxin välityksellä ja näin, että se nähtiin heti. Siinä luki esimerkiksi näin:

”Miten aiotte ottaa huomioon myös meidät muut kuin valkoiset suomalaisnaiset? Me joudumme joka kerta soveltamaan näitä teidän vinkkejänne omiin kehoihimme. Olisiko mahdollista tuottaa sisältöä myös meille, niin että joskus jotkut muut joutuisivat soveltamaan? On todella turhauttavaa, että olemme teille täysin näkymättömiä naisina ja mahdollisina kuluttajina. Mitä aiotte tehdä tälle asialle?”

Kukaan ei ole vastannut minulle kohta viiteen päivään. Sen sijaan sivuille on ilmestynyt juttu maannaisestani, nobelvoittaja Tawakkul Karmanista, ja koko sinänsä ihan hienosta jutusta on nostettu kärjeksi kohta, missä Karman kertoo huivivalinnoistaan:

"Peittävä huivi on muuri. Se tekee naisesta heikon. Kun työskentelee julkisessa ammatissa, viesti ei välity, ellei se ole selvä ja läpinäkyvä."

Minulla ei nyt riitä kapasiteetti kuvailemaan, miten monilla eri tavoilla tässä on menty pieleen. Miten paljon tällainen ylimielinen tapa kertoa tarinoita meistä satuttaa. Miten paljon tällainen esitystapa antaa voimaa rasismille. Miten paljon merkitystä lifestyle-kirjoituksilla on ihmisyyden kannalta, jos niin halutaan.

Minä olen lopen uupunut.

 

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Tiedättekö mikä on kaikkein kamalinta rasismissa? Ei se, että huudellaan kännissä. Ei se, että syljetään rotsille. Ei se, että hallitus ja media legitimoivat sen täysin, joka päivä, aivan kuin kuvitellen, että me emme osaa lukea tai tajua seurata maailmaa. Ei edes se, että käydään fyysisesti käsiksi. 

Kaikkein kamalinta rasismissa on se, että tapahtui se millä tavalla tahansa, millä tasolla tahansa, missä tahansa paikassa, siihen ei melkein koskaan puututa. Itse asiassa, muistan vain pari omakohtaista tilannetta, missä joku on puuttunut, ja se joku on ollut ystäväni tai perheenjäseneni, ihminen joka tietää, että minä olen ihminen myös. Joka on nähnyt minun itkevän joskus jotain vähän triviaalimpaakin asiaa. Hamsterin kuolemaa. Kaatunutta maitoa.

Tämä kokemus ei ole yksityisomaisuuttani, vaikka kovin niin toivoisin. Viimeiset kuukaudet ovat tuoneet polulleni kymmeniä ruskeita tyttöjä ja muita rodullistettuja ihmisiä, joiden kanssa olen jutellut heidän elämiensä kamalimmista, nöyryyttävimmistä tilanteista. Olen seurannut rasismikokemusten uutisointia silmä kovana. Lähes joka keskustelussa ja tarinassa toistuu samaa juoni.

Tapahtui rasismia. Kaikki tölläsivät. Kukaan ei puuttunut.

Kohtaamisissamme me toisillemme tuntemattomat ihmiset olemme huomanneet, että näitä asioita tapahtui ihan liian monta kertaa silloin, kun olimme lapsia. Me olemme miettineet, joskus kyyneleet silmissä, että miksi. Miksi me emme olleet avun arvoisia. Miksi me olimme näkymättömiä. Tai, miksi me päädyimme niin usein lohduttamaan muita ihmisiä, koska he olivat järkyttyneitä kohtaamastamme kohtelusta. Siis rasismista.

Enkä minäkään muuten aina puutu. Olin puolisen vuotta sitten junassa, missä humalainen setämies tytötteli nuorta naista ja ehdotteli tälle vaikka sun mitä pikkutuhmaa muutama penkkirivi edessäni. Naisen äänestä kuuli, että tilanne oli ahdistava ja kiusallinen, mutta minä vain istuin paikoillani hiljaa. Ajattelin, että en nyt jaksa raskaan päivän jälkeen n******ä*****huorittelua, joka melkein aina alkaa, jos avaan tällaisissa tilanteissa suuni. Vieläkin hävettää omasta puolesta.

Ja näin on puuttumattomuuden, rasismin ja seksismin kehä valmis.

Miksi kukaan ei puutu. Rakenteellisella tasolla syy on yksiselitteisesti se, ettei tietenkään ole kenenkään intresseissä luopua omista etuoikeuksistaan ja myöntää hyötyvänsä ihmisenä siitä, että jotain toista ihmistä syrjitään, kohdellaan huonosti tai hänet vaiennetaan.

Arjen tasolla ainoa syy ei varmastikaan ole se, että ihmisiä ei kiinnosta, tai että heidän mielestään on ihan ok kohdella toista ihmistä väkivalloin julkisessa tilassa. En ainakaan halua uskoa niin.

Uskon, että on kyse on ennemmin siitä, että täällä ei ole määritelty ääneen mitä rasismi on eikä ilmaistu ääneen nollatoleranssia sen suhteen. Moni pelkää puuttua, koska ei ole varma. Onko tämä nyt sitä sitten sitä rasismia vai ei, ja joudunko tässä nyt itse leimatuksi tai piestyksi, jos menen väliin. Tällaisen ilmapiirin ylläpitäminen on osa rasistista rakennetta.

Viime viikolla Veronika Honkasalo, nuorisotutkija ja valtiotieteiden tohtori, vasemmistoliiton valtuustoryhmän puheenjohtaja ja kaupunginhallituksen jäsen Helsingistä, kertoi runsaasti jakoja keränneessä facebook-postauksessaan tapauksesta, josta käy hyvin ilmi, mitä tarkoitan.

Lyhyesti: Honkasalo puuttui Helsingin keskustassa sijaitsevassa Robert’s Coffee -kahvilassa tilanteeseen, jossa viereisessä pöydässä istuneet asiakkaat käyttivät erittäin sopimatonta kieltä pakolaisista, ja näyttivät ohikulkeville rodullistetuille ihmisille keskisormea ikkunan läpi. Vastauksena Honkasalo sai huorittelua, eikä kahvilan muista asiakkaista kukaan puuttunut tilanteeseen. Henkilökunta pyysi huonosti käyttäytyviä asiakkaita poistumaan, mikäli puheet eivät muutu, mutta asiakkaita ei pyydetty poistumaan, he eivät poistuneet eikä heitä poistettu.

Robert’s Coffee on sittemmin pahoitellut tapahtunutta hyvin ympäripyöreässä viestissä, joka löytyy alkuperäisen postauksen kommenteista. Tässä ote siitä:

"Haluamme kohdella kaikkia asiakkaita tasa-arvoisesti emmekä hyväksy rasismia missään muodossa. Arvomme ja vastuullinen henkilöstöpolitiikka ohjaa myös työntekijöitämme toimimaan eettisesti oikealla tavalla vastaavissa tilanteissa.

Vastaus niille, jotka ovat olleet paikalla

Olemme pahoillamme tapahtuneesta ja toivomme, että voit myös jatkossa tulla nauttimaan ensiluokkaisesta palvelustamme mukavassa ympäristössä."

Juuri tämän epämääräisen vähän sinne päin -hyväksynnän on muututtava ja sananhelinän loputtava, koska se oikeuttaa arjen rasismin. Tarvitaan ehdoton nollatoleranssi. Ja nollatoleranssin toteutuminen edellyttää kaikilta meiltä rohkeutta puuttua.

Sitä odotellessa (älkää pidättäkö hengitystänne) ja sähköpostitse saamieni postaustoiveiden johdosta kokosimme yhdessä Honkasalon kanssa 5 + 1 rasismiinpuuttumisniksiä kantasuomalaisille. Olkaa niin hyvät!

1. Älä päästä itseäsi helpolla! Pelkkä some-laikkailu ei riitä, vaan on itse asiassa osa vaikenemisen ja hyväksymisen kulttuuria. On harhaa, että rasistiseen tilanteeseen puuttuneen ihmisen kiitteleminen olisi rasismiin puuttumista, vaikka se kaikista osapuolista mukavalta tuntuukin.

2. Pidä silmät auki! Jos et ole ihan varma, mitä jossain tilanteessa tapahtuu, kysy. Kun tilanne on selvitetty, kerro uhrille, että välität hänestä, koska hän on arvokas ihmisenä, ja tulet toimimaan jatkossa samalla tavalla. Jos tuntuu liian vaikealta sanoa se ääneen, pienikin viipyily, kosketus olkapäälle tai vaikkapa hymy riittävät.

3. Puutu aina! Tilanteesta ei tule piiruakaan vähemmän rasistinen, jos rasismin kohde ei kuule tai ymmärrä solvausta. Kaikkiin eriarvoistaviin tilanteisiin, mitä havaitsee, voi ja pitää aina puuttua, vaikka sitten kääntämällä huonoon asentoon sammuneen humalaisen oikein päin. Aina voi kutsua poliisin tai vartijat paikalle, jos ei pärjää yksin. Tyhmänrohkea ei kannata olla.

4. Siirrä rohkeutta seuraavalle sukupolvelle! Jos mukana on lapsia, kannattaa uhkaavalta vaikuttavien tilanteiden kanssa olla tarkka. Kannattaa muistaa, että lapset joutuvat näkemään kaikenlaista, ja tilanteista voi keskustella jälkeenpäin. Tilanteet voivat olla myös kasvatuksen paikkoja, että sivullisenkin pitää puuttua.

5. Ota etuoikeusvalikoimasi hyötykäyttöön! Se, että kuulut kantaväestöön, on valttia. Käytä se. Sinä et joudu kohtaamaan rasismia suoraan, joten sinulla on takuuvarmasti enemmän valmiuksia ja voimavaroja kestää mahdollisia solvauksia. Myös oikea tieto auttaa tiukoissa tilanteissa. Ota faktat haltuun vaikkapa viranomaissivustoilta netissä. Käytät varmasti aikaa myös turhempienkin sivustojen surffailuun.

+1. Mieti ketä äänestät! Vaikka joku tyyppi olisikin ihan huikea, niin meillä täällä Suomessa tehdään puoluepolitiikkaa. Tutki eri puolueiden arvoja ja suunnitelmia Suomen varalle. Onko jokainen ihminen yhtä arvokas ja vapaa? Millä tavalla rodullistetuista suomalaisista puhutaan? Entä rasismista? Mitä rivien välistä löytyy?

Pages