Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Nyt on niin, että tunnen velvollisuudekseni kommentoida tämän viikon tapahtumia, vaikka ei ole mitään, mitä ei olisi jo sanottu. Olen seurannut mykistyneenä keskustelua liian hyväosaisilta vaikuttavista, puhelimia rämpläävistä laittomista raiskaajasiirtolaisismiehistä, jotka vyöryvät ja tulvivat meritaksipalvelun välityksellä Eurooppaan ostoskelemaan jossain paikassa ilmeisesti myytävää asiaa nimeltä elintaso.

Joka päivä olen kulkenut kaksi kertaa Kaarlenkadun vastaanottokeskuksen ohi ja katsellut sen edustalla kesän viimeisistä auringonsäteistä nauttivia miehiä, naisia, lapsia. Osa heistä on moikkaillut minua, en tiedä luulevatko minun olevan yksi heistä, koska näytän samalta.

Pukeudun samanlaisiin pitkiin housuihin, kesätoppiin, varvassandaaleihin. Minullakin on tukassa liikaa öljyä ja iPhone. Ja olenhan minä. Yksi heistä. Ihminen, joka yrittää pysyä hengissä. Onko muunlaisia ihmisiä oikeastaan olemassa?

Koko viikon olen ajatellut, että tähän ei ole lisättävää.

Kun olin ehkä jossain kymmenen ikävuoden kieppeillä, kun palasin toisesta kotimaastani syksyllä Suomeen kouluun. Tohkeissani kerroin luokkatovereilleni, että meidän serkut olivat saaneet ihan oikean tietokoneen, missä oli Persian prinssi -peli ja Tetris.

Seurasi pitkä, jankuttava ja aika ivallinenkin keskustelu, jonka myötä kävi ilmi, että ensinnäkin kaverini luulivat isäni olevan hutupakolainen Intiasta, ja että mistä tahansa hän olikin, ei siellä ollut suunnilleen edes sähköä.

”Onko siellä siis autotiet?”

”Eikö siellä mennäkään kamelilla torille?”

”Osaako ihmiset lukea?”

”Sano mun nimi sun kielellä?”

Ja no, okei, yksi meni oikein: ”Eiks vaan että siellä on palmuja ja meri?”

Kyllä, Välimeri. Se sama, yksi ja ainoa Välimeri. Se, jonka yhdellä rannalla minä istuin tänä keväänä syömässä ranskanperunoita ja juomassa minttulimonadia.

Nuo lapset olivat ala-asteikäisiä. He eivät olleet aikuisia. He eivät olleet puoluesihteereitä. He eivät olleet hallituksessa. Ja hekin tajusivat lopettaa jossain vaiheessa. 

Ironian taakse on helppo mennä piiloon. On helppo olla se aikuinen joka yrittää peittää suunsa naurunpurskahdukselta, kun lapsi huutaa pelkelettä keskellä katua, mutta joka ei kuitenkaan osaa oikein puuttua, toivoo että se osoittautuisi ohimeneväksi vaiheeksi, jonka tuhkista kasvaa tolkun ihminen.

Tai miten me keskitymme epäolennaiseen, koulun pihalla tapahtuvaan esiteinien meemipuheeseen, jota me emme muka tajua, koska olemme niin kypsiä, niin eri maailmasta, niin sivistyneitä ja yläpuolella.

Ja miten vähän me puhumme muista puolueista. Salonkikelpoisista puolueista, jotka osaavat asettaa sanansa vähemmän moukkamaisesti, mutta yhtä kaikki hyötyvät tämän absurdin shown kulissista, jota perussuomalaiset niin hienosti ylläpitää. Puolueista, jotka eivät muka voi tehdä mitään sille, että hallituksessa on fasisteja, mutta jotka voivat kyllä leikata leikkaamasta päästyään, yhtä lailla ilman hyvää selitystä. Puolueista, jotka rakentavat sitä rakennetta, missä ihmisillä käyvät etuoikeudet ja happi vähiin.

Eivät välitä meistä hevonvittua, jos nyt kerran puhutaan suoraa, ymmärrettävää suomea.

Rasismi ei elä ilman taloudellista eriarvoisuutta, ihmisten systemaattista syrjäyttämistä ja voittajat/häviäjät-asetelmaa. Tällaista Suomea on ajettu ennen perussuomalaisia, ja sitä tullaan ajamaan heidän jälkeensäkin. Ihmisarvo näyttää olevan poliittisesti yllättävänkin epäkiinnostava lähtökohta. Tästä meidän pitäisi varmaan puhua. Tämän minä oikeastaan vain halusin sanoa. 

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

(Kuvia taiteilija Rupi Kaurin kuukautisten stigmaa käsittelevästä teoksesta.)

 

Viimeiset kaksikymmentäyksi vuotta minulla on ollut kuukautiset.

Muistan vieläkin, kun spottasin aamupissalla analiininpunaisista kymmenvuotiaan alushousuistani kaksi pientä veritippaa. Tiesin kyllä mistä on kyse, äitini on aina ollut avoin puhumaan näistä asioista. Syvä kiitos siitä hänelle.

Mutta sitä en osaa vieläkään selittää, että miksi tunsin heti siinä hetkessä häpeää, itseni likaiseksi.

Äiti ja isä olivat vielä nukkumassa, ja minä juoksin itkien heidän huoneeseensa.

”Susta on tullut nainen! Susta voi tulla äiti!” äitini alkoi hihkua onnesta.

Hän alkoi suunnitella "nuoren naisen juhlia", mihin kutsuttaisiin kaikki luokkakaverini. Näin jälkikäteen tuo ajatus on kyllä aika kaunis, mutta onneksi mitään juhlia ei todellakaan tullut.

Miksi ei?

Sen sijaan minä makasin itkemässä vanhempien makuuhuoneessa pää tyynyjen alla koko päivän. Nolotti ihan sikana. Luulin, että joudun nyt hankkimaan lapsia heti paikalla. Muistan miettineeni, etten enää koskaan voi käyttää valkoisia housuja tai hameita. En tiedä olinko edes koskaan sellaisia omistanut.

Tuosta aamusta lähtien kuukautiseni ovatkin sitten tulleet tunteista riippumatta aika säännöllisesti kahdenkymmenen kahdeksan päivän välein, pois lukien raskausaika ja muutamat pahat syömishäiriövuodet.

Kannan tottuneesti mukanani aina jonkin sortin terveyssidettä, tamponia tai vähintäänkin vessapaperin palasta. Olen kokeillut kuukuppia ja ekoriepua, kaikki ihan kivoja.

Ja kai meille kaikille joskus käy niin että lapsi liimaa aamutohinoissa libresset keittiön seinään, ja uudet unohtuu laittaa käsilaukkuun tilalle. Päivällä alkaa menkat, ja sitä joutuu kyselemään työkavereilta apuja tai juoksemaan kauppaan.

Viime aikoina täällä blogissa ja muuallakin on ollut puhetta etuoikeuksista. Eli niistä asioista, jotka ovat meille niin itsestäänselviä, mutta harvemmin itse valittuja, että emme huomaa, että kaikilla ei niitä ole. Etuoikeus on yleensä linjassa vallalla olevien normien kanssa. Etuoikeutta voi olla vaikkapa länsimaalaisuus, valkoinen ihonväri, miehyys tai heterous, näin yksinkertaistaen.

Tai vaikka olisimmekin naisia, niin esimerkiksi mahdollisuus intiimihygieniaan voi olla etuoikeus.

Muutamia viikkoja sitten laskeuduin Kiovan lentokentälle. Vessassa huomasin, että kuukautiseni ovat alkaneet väärään aikaan. Tungin housuihin pienen pinkan käsipyyhkeitä ja suuntasin kohti info-tiskiä kysymään apteekin sijaintia. Asiakaspalvelija kertoi, ettei sellaista ole, eikä lentokentältä saa terveyssiteitä.

Kysyin matkaseurueen ainoalta toiselta naiselta, voiko hän lainata minulle kuukautissuojan. Hänellä ei sellaista sattunut olemaan mukana. Keneltäkään tuntemattomalta en kehdannut kysyä, koska kuukautiset ovat asia, josta ei oikein voi puhua vieraiden naisten kanssa, paitsi jos sattuu olemaan gynekologin vastaanotolla. Niinpä kävin pari kertaa seuraavaa lentoa odotellessa vaihtamassa veriset käsipyyhkeet uusiin, kiukuttelin siinä välissä ja lopulta löysin ihan lentokentän perukoilta pienen kioskin, jonka hyllyssä oli kaksi pakettia alwayseja. Kriisi vältetty. Näin helppoa se on varmaankin kaikille.

On vaikea käsittää tai myöntää, miten en ole koskaan tullut ajatelleeksi, että ei todellakaan ole.

Nainen vuotaa yhteensä noin 6,25 vuotta elämästään, tai eri arvoiden mukaan 1400-3000 päivän ajan. Joka päivä 800 miljoonalla naisella on kuukautiset. Se on aika monta pakettia kuukautissuojia – esimerkiksi melkein 10 000 tamponia ihmiselämän aikana – aika paljon rahaa.

Mutta tämä ei ole ainoa hinta. Monissa kehitysmaissa naisilla ei ole varaa intiimihygieniatuotteisiin, ja he käyttävät suojanaan esimerkiksi kasveja, patjantäytteitä, sanomalehtiä, jopa kiviä. Monissa maissa kuukautiset ovat häpeällinen asia, peruste yhteisöstä eristämiseksi viikon ajaksi joka kuukausi. Näistä syistä nainen ei voi kuukautisten aikana osallistua normaaleihin elämäntoimiin kuten koulunkäyntiin ja työhön. Jotkut tytöt siis menettävät keskimäärin kaksi kuukautta opintoja joka vuosi kuukautisista johtuvien poissaolojen vuoksi, ja on esitetty arvioita, että talouskasvu voi olla jopa 0,1-0,3 prosenttiyksikköä hitaampaa alueilla, jossa tytöt estyvät osallistumasta sukupuolensa vuoksi yhteiskuntaan. Jotkut naiset turvaavat prostituutioon, jotta saisivat rahaa tamponeihin.

Ainakin Worldvisionin kautta voi lahjoittaa kestositeitä Keniaan ja Ugandaan.

Tällaisista asioista me leikkaamme kun me leikkaamme kehitysavusta.

Tämä poliittinen, misogynistinen ja ihmisoikeuskysymys ei kuitenkaan koske vain kehitysmaiden naisia, vaan sitä tapahtuu myös länsimaissa, ja etenkin köyhien naisten parissa myös sivistysvaltioissa. Naistutkimuksen professori Chris Bobel on kirjoittanut aiheesta kirjankin, New Blood: Third-Wave Feminism and the Politics of Menstruation. Hänen mukaansa patriarkaatti on tavallaan riippuvainen kuukautisista, koska niiden kautta voi alistaa naista julistamalla tämän irrationaaliseksi ja johtajaksi kelpaamattomaksi.

Yhdysvalloissa ei voi käyttää sosiaaliapuna annettavia ruokalipukkeita (food stamps) intiimihygieniatuotteiden ostoon. Sellaisissa maissa, missä esimerkiksi asunnottomien palvelut ovat hyväntekeväisyyden ja lahjoitusten varassa, ei kukaan välttämättä äkkää lahjoittaa naisten asuntoloihin terveyssiteitä. Asunnottomilla naisilla ei myöskään ole välttämättä pääsyä vessaan. Myös amerikkalaisissa vankiloissa naisten hygienia on mitä sattuu. Entäs sitten köyhät perheet, joissa on kaksi naispuolista puolisoa? Tai perheet, joissa on monta puberteetti-iän ylittänyttä tyttölasta?

Tällaisista asioista me leikkaamme kun me leikkaamme hyvinvointivaltiosta ja alamme soveltaa yhteiskuntaan vapaan markkinatalouden ja hyväntekeväisyysyhteiskunnan pelisääntöjä.

Muutama vuosi sitten kerättiin 4100 kuukautisia käsittelevää tutkimusta yhteen. Vain kaksikymmentäviisi niistä käsitteli kuukautisia sosiaalisesta ja selviytymisen näkökulmasta. Naisten kuukautisista selviämisestä on hyvin vähän tietoa sosio-ekonomisesta vinkkelistä katsottuna, koska hyvin harvoja maita kiinnostaa kerätä siitä edes vähimmäistä perusdataa. Esimerkiksi sellaista, että minkäikäisinä maassa asuvien tyttöjen kuukautiset alkavat ja naisten päättyvät, keskimäärin. Ei, vaikka tiedetään, että aikaisin alkaneilla kuukautisilla on yhteys myös aikaisin alkavaan sukupuolielämään, päihteidenkäyttöön ja koulumenestykseen. Jotta ei tulisi vedettyä älyttömiä ja leimaavia johtopäätöksiä, tätä asiaa olisi todella syytä tutkia ei vain enemmän, vaan mahdollisimman paljon.

Tämä kuukautisista vaientaminen näkyy myös ihan täällä meidän arjessamme. Taiteilija Rupi Kaur laittoi muutama kuukausi sitten Instagramiin kuvan itsestään kuukautisten tahrimat verkkarit jalassa. Instagram poisti kuvan kaksi kertaa, koska ne eivät muka noudattaneet sääntöjä, mutta pyysi myöhemmin anteeksi ja väitti, että kuvat oli poistettu vahingossa.

Sama gate on käyty myös naisten nännien ja imetyskuvien kohdalla aiemmin. Hyvin seksuaalinen kuvamateriaali, esimerkiksi antavat tissivaot ja paljaat pakarat, ovat kuitenkin tässä sosiaalisen median kanavassa täysin ok. Kuvat naisten kehoista ovat siis hyväksyttäviä vain silloin, kun ne esitetään seksuaalisessa yhteydessä, mielellään heterosellaisessa.

VICE-kulttiportaalikin julkaisia taannoin valokuvaaja Emma Arvid Byströmin kuvasarjan There Will Be  Blood. Kun yritin mennä katsomaan sitä, sivusto kysyi minulta, olenko yli 18-vuotias ja viittasi seuraavaksi esitettävään sisältöön sanalla ”naughty”, tuhma tai ällöttävä. 18-vuotiaana minulla oli ollut kuukautiset kahdeksan vuotta, mutta olin vielä neitsyt. Yksikään uutissivusto ei kysy minulta, minkäikäinen olen, kun haluan mennä katsomaan Välimereen hukutettuja ihmisruumiita tai Tchernobylissä tähän päivään saakka ilmeneviä tuhoja.

Kahdeksan päivän kuluttua minulla alkaa menkat taas. Minulla on kylpyhuoneessa kangaskassillinen erikokoisia ja -laisia kuukautissuojia vuodon eri vaiheita varten. Minulla on kylpyhuoneessani kaksi eri suihkua, toinen pelkästään alapesuja varten. Näin on myös työpaikallani, ja jokaisessa kahvilassa, mihin menen. Minulla on särkylääkettä ja suklaata. Koska minä olen etuoikeutettu.

 

Lähteitä, joiden kautta pääsee kätevästi kiinni tutkimustietoon:

http://www.huffingtonpost.com/lori-sokol/two-thousand-two-hundred-and-eighty-days-period_b_7423428.html :

http://www.huffingtonpost.com/caren-odanga/why-menstruation-matters_b_7460416.html:

http://america.aljazeera.com/opinions/2015/5/menstruation-stigma-is-a-form-of-misogyny.html

http://www.huffingtonpost.com/cece-jonesdavis/why-black-women-in-the-united-states-must-talk-about-menstruation-now_b_7261470.html:

http://www.huffingtonpost.com/2011/12/02/impoverished-girls-use-rags-for-sanitary-protection_n_1125215.html:

http://www.huffingtonpost.com/emma-gray/menstruation-taboo-vice-there-will-be-blood-photos_b_1528826.html

http://www.vice.com/en_au/read/there-will-be-blood

http://www.huffingtonpost.com/sue-kerr/if-you-cant-afford-tampons-what-do-you-do_b_5352396.html

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

No niin. Olin sitten lomalla kun Suomi sai uuden eduskunnan. Onhan tässä taas neljä vuotta aikaa ihmetellä. Aika mummilassa Gaza Cityn rajamailla ja paikallisten oikeistojohtoisten, epätoivoisten hallitusneuvottelujen keskellä ei muuttanut kantaani suuntaan tai toiseen. Päinvastoin. Tässä irtonaisia ajatuksia viime viikon varrelta.

Perussuomalaiset ne jatkavat puhetta jytkystä vaikka menettivät kymmeniä tuhansia ääniä. Sanovat siis yhä edelleen yhtä ja tekevät toista, ei mitään uutta auringon alla. Minä sanon, että yksi kikkare vähemmän puristamassa pyllyreikää. Puoli miljoonaa suomalaista tuskin ovat kaikki rasisteja, mutta tulivat antaneeksi mandaatin muukalaispelolle nyt myös mitä todennäköisimmin hallituspoliittisella tasolla.

Aika usein kuulen sanottavan, että meidän pitää ottaa oppia Ruotsista ja Ranskasta mitä tulee maahanmuuttoasioihin. Niin pitääkin: sen sijaan, että keskittyisimme meidän vähäisten etnisten vähemmistöjemme vainoamiseen ja pelkäämiseen ja heistä (eli meistä) valheiden levittämiseen, meidän tulee laittaa totaalinen stoppi rasismille ja äärioikeistolle heti tänään, eikä antaa tällaisen ajattelun levitä enää milliäkään. Se ei ole pelkästään meidän tavan ihmisten tehtävä, vaan muiden hallituspuolueiden sekä myös tulevan opposition.

Valistunut arvioni on, että muut puolueet eivät juuri ottaneet kantaa maahanmuuttoasioihin vaalien alla, koska eivät pidä kysymystä kovin suurena Suomen mittakaavassa, se ei motivoi heidän äänestäjiään, tai siksi etteivät he yksinkertaisesti tajua, että me olemme jo täällä ja on kysymys muustakin kuin kehitysavusta, täällä elävistä ulkomaalaisista rikollisista ja seuraavien vuosien aikana syystä tai toisesta tänne tulevista ihmisistä. Esitän epäluottamuskysymyksen kaikille yhteisesti: merkkaammeko me rodullistetut suomalaiset teille yhtään mitään?

Valitettavasti näyttää siltä, että konservativismi rehottaa muissakin puolueissa, ja köyhien hyväksikäyttö on muidenkin kuin Persujen agendalla. Tämän jos ihmiset myöntäisivät itselleen, niin ehkä kaikki älämölö ei suuntautuisi vain yhtä puoluetta vastaan ja neljän vuoden päästä saataisiin oikeasti järkevä edustus hyvinvointivaltiotamme ja kaikkia täällä olevia suojaamaan. Jos siitä on sitten enää mitään jäljellä.

Pitää muistaa myös, että on olemassa vielä myös paljon Perussuomalaisia radikaalimpaa liikehdintää, kuten vaikkapa Suomen vastarintaliike. Mitä enemmän rasistiset puheet ja teot normalisoituvat päivänpolitiikassa, sitä enemmän tuulta saavat alleen myös vielä kovemmat ajatukset. Joko niin, että Persujen siivotessa rivejään ja kantojaan toisinajattelijat siirtyvät yhä enemmän oikealle (siellä on nimittäin tilaa), ottaen samalla oikeuksia omiin käsiinsä. Tai sitten niin, että eduskuntamme ja ministeriömme alkavat tuottaa yhä enenevissä määrin lakeja, jotka rajoittavat rodullistettujen ihmisten ja muiden vähemmistöjen toimintaa. Näinhän tapahtui jo viime kaudella, kun sisäministeri kiristi esimerkiksi perheenyhdistämisprosessia.  

En ole pystynyt seuraamaan superaktiivisesti suomalaista mediaa lomalta käsin, mutta ruskeiden ihmisten osallistuminen keskusteluun tulevasta eduskunnasta, hallituksesta ja niiden arvopohjasta vaikuttaa jälleen olemattomalta. Me olemme täällä, kysykää!

Nyt jos koskaan tarvitaan kutakin ihmistä punnitsemaan omat etuoikeutensa. Me emme pääse tässä asiassa eteenpäin, emmekä tule välttymään vastakkainasetteluilta, mikäli emme tunnista sitä, että on valkoisen suomalaisen etuoikeus pystyä käsittelemään rasismia analyyttisesti. Käyttäkää se oikein. Minä olen valtiotieteiden koulutuksen saanut suomalainen ihminen, mutta äärioikeiston nousu tulee niin ruskealle, juutalaistaustaiselle iholleni, että on hyvin vaikea käsitellä tätä asiaa rakentavasti.  Minä pelkään. Minä ahdistun. Minä itken. Minä ymmärrän nyt, miksi jotkut radikalisoituvat. On täysi työ pitää itsensä edes jotenkin kurissa.

Omahyväinen naureskelu junteille ja kuplahommelit eivät siis auta nyt mitään. Jokainen tietää, mitä Euroopassa tapahtui viimeksi, kun kansallismielinen ääriajattelu pääsi valtaan. Meillä ei ole varaa toiseen samanlaiseen kierrokseen.

Me ruskeat, kalliolaiset viininlipittäjät emme elä missään vakuumissa, ja on hyvin haitallista, jos joku epämääräisesti rajattu luova luokka niin väittää. Toisin kuin jotkut kososet, minä tunnen henkilöitä jotka äänestävät Perussuomalaisia. Heitä on joitakin jopa perhepiirissäni, koska olen kasvanut työväenluokassa ja lähiössä.  

On hyvin vaikea muodostaa dialogia tällaisten ihmisten kanssa. Olen yrittänyt keskustella heidän kanssaan, ja uskomatonta mutta totta, heistä suurin osa pitää yhteiskuntatieteitä ja valtamediaa suurena valheena. He uskovat Suomen islamisaatioon. Heistä sananvapauden nojalla on oikein julkaista ulkomaalaistaustaisten henkilöiden nimiä, henkilötunnuksia ja pankkitositteita sosiaalisessa mediassa. He ajattelevat, että tietynvärisillä tai -uskontoisilla ihmisillä on matalampi (työ)moraali kuin valkoisilla suomalaisilla. He ajattelevat, että on haitallista ja epänormaalia, jos eriväriset ihmiset saavat keskenään lapsia. He ajattelevat, että ulkomaalaiset elävät Suomessa pääasiassa sosiaalietuuksien varassa.

Heidän mielestään minä en kuulu tähän porukkaan, koska maksan veroja ja puhun suomea, mutta heidän ajattelunsa ei ylety siihen, että jostain minäkin olen tänne tullut ja että en itse asiassa ole mikään poikkeus. Tai en olisi, jos meidän annettaisi elää kuten muidenkin. Ja nyt ei nähdäkseni anneta.

Minun on yritettävä keskittyä hyvään. Me saimme ruskean tytön (ja kaksi poikaakin!) eduskuntaan. En olisi voinut kuvitella parempaa lahjaa tyttärelleni. Tulee mieleen se, kun hän noin vuoden ikäisenä näki presidentti Obaman pitämässä puhetta televisiossa ja huudahti: ”Saba! Saba!” Luuli tätä isoisäkseen. Me tarvitsemme näitä esikuvia kipeämmin kuin koskaan. Mutta se ei riitä. Toivon, että ruskeat edustajat puhuisivat kaudellaan äänekkäämmin sekä itse kokemastaan rasismista että työskentelisivät aktiivisesti syrjivien rakenteiden purkamisen eteen.

Minä tiedän, että se on tosi vaikeaa, mutta siinä ei ole mitään noloa.

Pages