Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Muistatteko, kuinka seitsemänkymmentäyksi vuotta sitten päätimme yhdessä, ettei enää koskaan. Nyt tämä päätös on rikottu. Nyt natsit ovat tappaneet miehen, Jimi Joonas Karttusen, keskellä kirkkainta Helsingin keskustaa. Media ei viitsi asiasta uutisoida pientä pahoinpitelyuutista enempää, poliisin tutkinnanjohtajaa kun ei mystisesti saada kiinni, pääministeri ja valtioneuvosto ovat somessa hipihiljaa; blogimaailmassa sentään vaaditaan päättäjiä ja valtaapitäviä vastuuseen. 

Jos olet rodullistettu ja/tai juutalaistaustainen/muslimi, on hyvin todennäköistä, että olosi on tänään epätoivoinen, tuskainen, turhautunut, uupunut, surullinen. Siksi, että tänään on selvempää kuin koskaan, kuinka vähän elämillämme on merkitystä niille, joiden tehtävä on pitää huoli turvallisuudestamme ja maastamme. Siksi, että on mahdoton olla tuntematta ristiriitaisia syyllisyyden ja kiitollisuuden tunteita siitä, että valkoinen mies, jolla oli kaikki etuoikeus vain kävellä Vastarintaliikkeen mielenosoituksen ohi, korkeintaan tuhahtaa tai naurahtaa, pysähtyi ja puolusti meitä. Ja nyt hän on kuollut. Hän ei tule enää takaisin. Hän ei tiedä, miten merkittävä hänen tekonsa oli meille. 

Jo vuosia olen kuullut ja lueskellut käsitteestä self care, ohittaen sen lähinnä kädenheilautuksella. Olen toivoton työnarkomaani, vihaan kehoani ja ulkonäköäni enkä pidä levosta tai lomailusta, koska olen olemassa vain tekojeni ja suoritusteni kautta. Kärsin sekä kiltin tytön syndroomasta että rodullistetun ihmisen tarpeesta tehdä kaksinverroin töitä puolikkaan kiitoksen eteen. Olen myös äiti. Niin kauan kuin olen tajuissani, teen töitä, hoidan lasta ja kohtelen itseäni kuin kynnysmattoa.

Virallisesti self care tarkoittaa ensinnäkin sitä, että on tehtävä konkreettisia hyviä tekoja itselleen pidettävä itsestään henkisesti huolta, otettava taukoja, jotta jaksaa tehdä yhteiskunnallista työtä. Mutta se tarkoittaa myös sitä, että itselle tehdyt hyvät teot ovat jo itsessään yhteiskunnallista työtä, poliittinen teko. Amerikkalainen womanisti Audrey Lorde, joka on yksi ensimmäisistä käsitettä esiin nostaneista ja sitä muovanneista sanoi sen kenties parhaiten: “Caring for myself is not self-indulgence, it is self-preservation, and that is an act of political warfare.”

On ollut vaikea lähestyä self carea, koska se on tarkoittanut itseni kohtaamista. 

Mutta tänään on vaikea hengittää. Tänään on vaikea ymmärtää. Tänään on vaikea olla olemassa. Tänään vihdoin ymmärrän konkreettisesti, mitä self care tarkoittaa. Kylläpä se ottikin aikansa. Vaati ihmishengen. Minun on harjoitettava sitä, jotta jaksaisin. Minun on harjoitettava sitä osana työtä. Voisin ohittaa asian taas kerran tuhahtamalla tai naurahtamalla, mutta hinta olisi tällä kertaa liian kallis.

Totuus on, että he eivät sinua suojele. Sinun on suojeltava itse itseäsi, rakas. Mitä ikinä se sinulle tarkoittaakaan. Käsitöitä. Manikyyria. Leipomista. Aivot narikkaan -komediaa. Kietoutumista perheeseen ja lähimmäisiin. Jumalaa. Juoksulenkkiä. Ei sillä ole niin väliä. Kunhan teet sen. Ajan kanssa. Ota niin paljon aikaa kuin tarvitset. Aika on meille joka tapauksessa pysähtynyt. Historia on ollut koko ajan täällä. Kipu odottaa sinua kyllä, mutta katkennut selkä ei kanna sitä yhtään paremmin kuin vahva selkä.

Tee päivän tärkein yhteiskunnallinen teko: pidä itsestäsi huoli, rakas. Joka päivä.

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Maailma on teistä saanut, mitä on tahtonutkin, ei se teitä rankaise, eikä se teidän vikojanne vikoina pidä. Yksin papit ja tuomaritkin ovat puolellanne, sillä synti heidän silmänsä sokaisee. Pimeyden palvelukseen valon palvelijat valtaansa käyttävät. Mutta siihen ei toki kaikki lopu. Viimeinen sana ei vielä ole sanottu.

Minna Canth: Työmiehen vaimo (1885)

Ladataan...
Ruskeat Tytöt

Perjantaina illalla Ruskeat Tytöt tuli valituksi Blog Awards Finlandissa vuoden 2015 parhaaksi blogiksi kategoriassa kulttuuri, yhteiskunta ja talous. Olen hyvin kiitollinen tästä huomionosoituksesta. 

Raskain mielin se on silti laitettava kontekstiinsa. En haluaisi joutua kirjoittamaan tätä.

Koko viikon olin tapellut somessa ja puhelimessa ja palautetekstin muodossa Journalisti-lehden kanssa siitä, että he julkaisivat kuvan Alan-lapsen ruumiista jutussa, joka käsitteli sitä, saako tällaisia kuvia julkaista. Olin antanut juuri pari viikkoa aiemmin samaiselle lehdelle haastattelun, missä puhuin median itsekritiikistä ja tavasta kehystää ei-valkoisuutta jutuissaan. Lehti, joka edustaa liittoa, joka ajaa asiaani, petti minut ja kaltaiseni täysin. Se tuntui yhtä pahalta kuin se, kun pääministeri ja hallitus ja media tekevät niin joka päivä. Se legitimoi minun ja meidän arvottomuuttamme ihmisenä. Edes lapsemme eivät herätä myötätuntoa kuin vasta kuolleina, ja silloinkin vain osana rasistista agendaa.

Meillä kävi myös turvapaikanhakijoita kylässä. Söimme yhdessä hummusta lautasilta, jotka ovat isomummoni peruja Karjalasta. Evakkoon otti ne mukaan. Yhdessä katsoimme google translatorista, että lehtimangoldi on molemmilla kielillä, sekä hepreaksi että arabiaksi sama, vaikkei kukaan meistä tiennyt, mikä se on suomeksi. Silloin kun minä olin lapsi tai edes teini, ei ollut älypuhelimia ja blogeja ja wikipediaa. Joku näistä tyypeistä voi olla palkittu bloggari omassa maassaan, tai hänestä voi sellainen tulla. Minä en sitä voi tietää enkä määritellä.

Lauantaina vein lapsen lelukauppaan, koska hän rakastaa Frozen-elokuvaa ja olin luvannut ostaa hänelle figuurisetin. Kun palasimme kotiin päin, jäimme jumiin Mannerheimintien ja Simonkadun kulmaan. En ollut tietoinen rajat kiinni -mielenilmauksesta, kun lähdin viettämään kivaa äiti tytär -päivää kaupungille. Jouduimme seisomaan yli kymmenen minuuttia motissa ja katselemaan kun ihmiset virtasivat ohitsemme tehden natsitervehdyksiä ja huutaen, että Suomi suomalaisille. Kylteissä oli parrakkaita vauvoja, takeissa suomenleijonia.

Lapsi kysyi, että äiti mitä noi tekee, ja minä sanoin että ne vaan kävelee nyt tästä ohi kun on ruuhka-aika ja me päästään sitten tonne ratikkaan.

Minä olen suomalainen. Minä olen arabitaustainen. Minä olen juutalaistaustainen. Minä en syntynyt parta naamassa. Minun vauvani ei syntynyt parta naamassa. Minä en jaksa. 

Sunnuntaina luin lehdestä, että euroedustajamme visioi tänne meille keskitysleirejä, jonne turvapaikanhakijat suljettaisiin ja jätettäisiin ilman apua. Munaton toimittaja ei esittänyt oikeastaan mitään kritiikkiä, jätti kehystämättä, taustoittamatta, faktoittamatta. Antoi vain tuhansia merkkejä rotuoppia ajavan fasistin käyttöön. Minä en ole enää aikoihin tilannut Hesaria, koska se on rasistinen, raukkamainen lehti siinä missä kaikki muutkin suomalaiset lehdet. 

Mitä tämä maanantai tuo tullessaan, sitä en tiedä. Enkä sitä, kuka voitti ja mitä.

Pages