Bodypainting ABC: Siveltimet - Riina Laine by Duroy

Saara Sarvas

Tämän postauksen otsikko on ehkä hieman monimutkainen, mutta siihen minä silti päädyin. Bodypaint on ollut asia, jonka moni on maininnut tärkeäksi osaksi blogini kiinnostavuutta. Bodypaintin how-to yms. postauksia on toivottu pitkään ja nyt ajattelin tehdä tästä oikein kolmen jutun sarjan! 

Tässä ensimmäisessä osassa käsittelen työvälineitä ja niiden valintaa, seuraavassa maaleja ja perustekniikoita ja kolmannessa maalauksen toteuttamista ja työn suunnittelua. 

Koska meillä on Suomessa todellinen etuoikeus nauttia maailmanluokan tasosta, tahdon suositella puhtaasti omasta halustani kollegani Riina Laineen sivellinkokoelman, joka lanseerattiin viime vuonna. Riina on yksi periksiantamattomimmista, rohkeimmista ja nälkäisimmistä ihmisistä joita tunnen. Hänelle mikään vuori ei ole liian korkea ja sanat "ei onnisu" ovat työn yhteydessä pelkkä haaste.

Yksi Riinan käsittelyynsä ottamista haasteista oli oman sivellinsarjan luominen suomalaisen Duroyn kanssa. Tiedän, että oikeanlaista keinokarvaa, siveltimen paksuutta ja pituutta sekä painoa etsittiin ja testattiin lukuisien prototyyppien verran. 

 

Lopputuloksena on hallitsevan maailmanmestarin nimeä kantava seitsemän siveltimen setti, josta löytyy täydellinen valikoima aloittelijan ja ammattilaisen varastoihin. Itse olen siirtynyt lähes pelkästään näiden siveltimien käyttäjäksi. Karvojen materiaali on epätodellisen toimivaa. Se kerää juuri sopivasti väriä, ei valu tai räiski ja levittää maalin tasaisesti todella pienellä vaivalla.

Mä olen maalannut vesiliukoisilla maaleilla aktiivisesti reilun kolme vuotta, mutta käyttänyt erilaisia siveltimiä kohta jo 10 vuoden ajan ja vähän jopa harmittaa, että Riina on nykyään niin hyvä tuttavani, koska se voi viedä tältä jutulta jonkun silmissä uskottavuutta >:B. No, onneksi kaikki ne jotka päätyvät näillä työskentelemään ymmärtävät ja puskaradio soi.

Kaikista eniten käytän kahta pienempää laattapäistä sivellintä, sekä pienempää pyöreää sivellintä.

Muista sarjoista käytän vielä pitkiä ja ohuen ohuita striper-siveltimiä, viuhkasiveltimiä ja viistosiveltimiä, niin ja kaikkea muutakin satunnaisesti, jos värejä on paljon ja nämä sudit alkavat käydä vähiin.. Tosin, ostettuani viime syksyn messuilta noin 150€ arvosta lisää Riinan pensseleitä, ei niin ole kovin usein päässyt käymään :D

 

Laattapääsiveltimet käyvät melkeinpä kaikkeen. Tai siis oikeastaan.. Joo, ihan kaikkeen! Kapeaa ja neliskanttista muotoa on helppo kontrolloida ja sillä saa aikaan mitä moninaisimpia vetoja ja muotoja. Nämä siveltimet sopivat tietysti myös sateenkaarikakkujen käyttämiseen. Tällä tekniikalla näyttäviä ovat varsinkin one stroke -maalaukset, joiden tekemisestä näytän myös seuraavassa jutussa kunnon esimerkin.

Neliösiveltimet = erittäin hyvä. 

Pienimmästä suurimpaan Flat Top -siveltimien kuluttajahinnat ovat yksittäin: 13€ , 17€ , 24€

 

Tässä muutama onnistunut ja muutama epäonnistunut one stroke -yritys sateenkaarikakkua apuna käyttäen. Näistäkin puhutaan lisää itse tekniikkaosiossa. Esimerkiksi kuvassa näkyvä suuri kukka on ollut monelle opiskelijalle aluksi ihmetyksen aihe, mutta oikeasti kyse on vain tietyn tekniikan treenaamisesta ja hallitsemisesta.

 

Pyöreäkärkiset siveltimet kahdessa koossa ovat oikeita aarteita. Näillä onnistuu värin latausmäärästä riippuen ohuen ohut, kaareilevan aaltoileva, paksu tai ihan mikä tahansa muu viivatyyppi näiden välistä. Pyöreäkärkiset siveltimet ovat ne välineet, jotka herättävät maalauksen henkiin yksityiskohtien valmistuessa.  

Seuraavat esimerkit ovat paperille melko huonosti soveltuvan bodypaint-värin avulla tehtyjä hyvin nopeita demoviivoja. Taidan muutan maalata paremman suoran viivan iholle, kuin paperille... 

Näiden "flame" sivellinten hinnat ovat 13€ ja 16€.

 

Oikealla pienen ja vasemmalla suuren siveltimen yhden vedon esimerkkejä.

 

Suurin sivellin on loistava ison pinta-alan maalaamiseen. Bodypaintingissa ensimmäiseksi on tärkeintä sisäistää se, että kyseessä ovat suuret pinnat. Yksityiskohdat ja niiden määrä ja tarkkuus tietysti viimeistelevät maalauksen ja erottavat ensikertalaisen ammattilaisesta, mutta moni kaatuu silti siihen, ettei saa nopeasti ja laadukkaasti peitettyä suurta pinta-alaa. Tämän kanssa siitä ei kuitenkaan tarvitse huolehtia!

Sivellin sopii myös mainiosti meikkivoiteen vartalolle levittämiseen.

Pienehkö saman mallinen sivellin on ehkä omassa käytössäni jäänyt vähimmälle.. Yleensä korjaan ja mallaan tällä pienempien pyöreiden muotojen ääriviivoja tai väritän niiden sisempiä osia, mutten oikein osaa ottaa siitä kaikkea iloa irti. Kiva sivellin, mutta minun tyylilleni hieman vähemmän tarpeellinen. Tiedän kyllä, että jos minulla ei olisi paria tällaista, huomaisin tarvitsevani niitä jokaisessa käänteessä :D

Pieni sivellin maksaa 18€ ja suuri 43€.

 

Tässä yhdellä "latauksella" muutamassa pinnassa väritettyä paperia. Informatiivista lähinnä ihoa joskus maalanneille, mutta kuvasinpa sen silti.

 

Jos ei heti halua sijoittaa näin laadukkaaseen settiin, toimivat askartelukaupoissa myytävät valkoharjaksiset siveltimet ihan passelisti. Tässä kuvassa ovat kaikki suosikkisiveltimeni, eli ne, joita käytän eniten. Kuten kuvasta näkyy, ovat nuo sinivartiset melko karun näköisiä, vaikka niillä ei ole takanaan kovinkaan montaa käyttökertaa..

Monet halvemmat siveltimet valitettavasti alkavat hapsottaa nopeammin ja niiden harjakset värjäytyvät lopullisiksi ajoiksi heti, kun käytät pinkkiä tai turkoosia :D Tämähän ei sinänsä ole mikään ongelma, mutta jos saan valita, käytän Riinan siveltimiä. Nuo sinivartiset ovat kuitenkin niitä, joista haen uusia pienempiä pyöreitä siveltimiä tavallista pienempien yksityiskohtien maalaamista varten.

Siinä tämän päivän kuvallinen anti, jatketaan ensi viikolla vartalomaalaamisen alkeista, jos saan sinihiuksisen Markun huijattua kotiini niitä varten malleilemaan... Tulisikohan se? 

Riina Laineen suunnittelemia siveltimiä saa ostettua suoraan Duroylta Helsingistä, tai tilaamalla omansa suoraan Riinalta sähköpostilla osoitteesta riina@riinamakeup.com. Kannattaa toki kysyä useampia siveltimiä tai koko settiä mahdollisesti tilatessasi tarjousta koko setistä - demotilaisuudesta ostettuna "kaupan päälle" nimittäin sai ainakin taikaliinan ja sivellinpussukan, jossa siveltimet säilyvät kauniisti tallessa - tai siis säilyisivät jos ikinä muistaisin laittaa niitä sinne..

Ehkäpä tällä määrällä on ihan ok vain pitää niitä omassa tonkassaan :B

Share

Kommentoi