Break Free - Ajatuksia itsetunnosta ja turhasta negatiivisuudesta

Ladataan...
Saara Sarvas

 

Kaupallinen kampanja, yhteistyössä Braun

Olen kuluneen vuoden aikana alkanut ajatella yhä enenevissä määrin naiseutta ja ennen kaikkea ihmisyyttä nykypäivänä.. Meidän yhteiskunnassamme on tultu niin monessa asiassa niin pitkälle, että yhden pienen ihmisen pää menee helposti pyörälle. Ihmiset eivät tunnu oikeassa elämässään reagoivan mihinkään ja jopa toiselle ihmiselle oven auki pitäminen on enemmän poikkeus kuin sääntö.

Netissä sitä reagointia tapahtuu sitten kaiken IRL-passiivisuudenkin edestä.. Mikään ei enää shokeeraa, kaikesta löytyy jotain negatiivista ja kaikenlaiset ääripäät tuntuvat korostuvan ja ajautuvan kauemmas toisistaan. Yleisesti vallalla tuntuu olevan pelottavan negatiivinen aikakausi, minkä tuoksinassa kärpäsestä tulee poikkeuksetta härkänen ja se näkyy ja kuuluu - useimmiten SoMessa. 

Tämä blogi on edelleen kummallinen hattaran peittämä saari tuossa negatiivisessa meressä, ja hyvä niin. Nyt alankin siis entistä aktiivisemmin levittämään hattaraisia positiivisuuslonkeroitani ja istuttamaan sen siemeniä teidän aivoihinne :D

Tämä oli kieltämättä kummallisin pohjustuspuhe koskaan, mutta sopii aiheeseen kuin nappi kauluspaitaan.

 

Braun on uuden kauneuslähettiläänsä Jessica Alban kanssa lanseerannut Break Free -kampanjan, jonka ideana on rohkaista meitä naisia kehumaan toisiamme enemmän ja vahvistamaan sitä kautta toistemme itsetuntoa. Kampanja perustuu tutkimukseen, jonka mukaan naisten keskinäinen arvostelu vaikuttaa ratkaisevasti epävarmuuden tunteen muodostumiseen. Vastaavasti toiselta naiselta saatu positiivinen kommentti tai ele vahvistaa naisen itsetuntoa merkittävästi. 

Kampanjakasvoksi valittu Alba oli yksi oman nuoruuteni ehdottomasti suurimmista kauneusidoleista, joten oli jotenkin ilahduttavaa lukea hänen kommenttinsa aiheesta:

“Olen iloinen saadessani olla osa tätä kampanjaa, sillä voin samastua täysin epävarmuuden tunteisiin ja kritiikin kohteena olemiseen. Toisaalta tiedän myös henkilökohtaisesti, miten hyvältä tuntuu saada positiivista palautetta toisilta naisilta. Toivon, että kaikki naiset osoittavat ja jakavat tukensa ystävilleen, perheenjäsenilleen, kollegoilleen ja muille tuntemilleen naisille. Annetaan toisillemme itseluottamusta vapautua epävarmuudesta ja mahdollisuus tuntea itsensä arvokkaaksi. Mieti, ketä naista ihailet ja kerro se hänelle!”

Ensiajattelemalta toisten naisten kehumisesta tulee mieleen ulkonäköön ja tyyliin liittyvät asiat, mutta itsetunto on asia joka heijastuu ihan kaikkeen, mitä teemme. 

Jokainen meistä osaa hetken asiaa mietittyään erottaa ulkonäkönsä kaikista muista arvokkaista ominaisuuksistaan. Kerta toisensa jälkeen on silti hämmentävää huomata, että monesti juuri ulkonäköön liittyvät itsetunto-ongelmat hankaloittavat myös niitä muita elämän osa-alueita. Vaikka kauneuden ei pitäisi olla ketään määrittävä asia, olen konkreettisesti kerta toisensa jälkeen nähnyt, kuinka suuri vaikutus ehostuksella on hetkelliseen itsetuntoon.

Braun haluaa auttaa naisia tuntemaan itsensä naisellisiksi poistamalla itseluottamusta heikentäviä fyysisiä esteitä ja tämän kampanjan myötä murtamaan myös psyykkisiä esteitä rohkaisemalla heitä entisestään. 

Meikkaaminen ja kauneudenhoito ovat tavallaan kuin Dumbo-norsun taikahöyhen, josta saa lisävarmuutta kunnes tajuaa, että ilmankin pärjää.

 

Ulkoiset seikat ja yhteiskunnassa vallitsevat kauneusnormit ovat vain esteitä hyvän itsetunnon tiellä, vaikka ne voivatkin asettaa meille naisille melkoisia haasteita sen löytämiseksi. Se, milloin jokainen meistä tuntee itsensä itsevarmaksi, tärkeäksi ja osaavaksi, voi löytyä mitä yllättävämpien tilanteiden kautta. Joku meistä löytää itsensä kun värjää hiukset sateenkaaren värisiksi, ja jollekin toiselle käänteentekevä hetki voi olla muutama tärkeä kannustuksen sana toiselta ihmiseltä. Se tapa, millä me puhuttelemme itseämme ja toisiamme voi joko edistää tai hajottaa paremman itsetunnon rakentumista. Joka ikinen kerta, kun kaikilla mittareilla kauniit ystäväni puristelevat klassista vihan kohdetta eli "läskejään", tai kauhistelevat jotain muuta ulkonäössään, hämmennyn enkä oikein tiedä mitä sanoisin.. Yleensä huokaan syvään ja heitän vettä myllyyn niin kauan, että itsensä mollaaja huomaa itsekin puhuvansa ihan pehmeitä, ja kehun sitten siihen päälle, miten upeita tyypit ovat.

Minun silmiini ihmiset ovat kerta toisensa jälkeen niin hirveän kauniita, ja ainoa asia joka systemaattisesti voi toista ihmistä rumentaa on ainainen negatiivisuus sekä itseä että muita kohtaan. 

Kun voi katsoa itseään silmiin ja tuntea olonsa hyväksi ulkoisista ärsykkeistä välittämättä, siitä itsestään huolehtimisesta vasta pääseekin nauttimaan. Silloin sen tekee itselleen ja omaa hyvää oloa lisätäkseen - ei "parantelua" tai "korjausta" varten. 

 

Niin kliseistä kuin se onkin, itseään pitää opetella rakastamaan. Negatiiviset sanat, olivat ne kuinka tyhjiä tai perättömiä tahansa, tekevät vahinkoa psyykelle.

Me naiset ollaan monesti susia - tai dinosauruksia - paitsi itsellemme, myös toisillemme..

Unohdetaan liian helposti, että asiat riitelevät ihmisten sijaan, ja vedetään keskusteluihin mukaan täysin irrelevantteja asioita, joita pahimmillaan puidaan asianomaisten selän takana. Tahtoisin pitää perusoletuksena sen, että varsinkin me naiset oltaisiin solidaarisia toisillemme, eikä ensimmäisenä mentäisi tilanteisiin pelon kautta ja mietittäisi, mitkä asiat toisessa ihmisessä on pielessä tai mitkä asiat itsellä on paremmin. 

Pyrin itse siihen, että toivon ja suon kaikille tapaamilleni naisille vain hyviä asioita ja nykyään ilmaisen tämän kantani hyvin selvästi, jos keskustelu tuttavieni kesken on ajautumassa negatiivisille raiteille.

Elämäni on ollut huomattavasti mukavampaa, kun olen takonut omaan päähäni sen, ettei yhdenkään toisen ihmisen ulkonäkö, onni, ilo tai menestys ikinä ole pois minulta​, ja jokaisella meistä on aina omat taakkansa kannettavana.

 

Meillä jokaisella on varmasti jotain, mitä tahtoisimme oppia niiltä naisilta, joita kohtaan koemme intuitiivisia ärsytyksen tai kateuden välähdyksiä. 

Kateus on vain reaktio, joka paloihin purettuna on sekoitus pelkoa omasta riittämättömyydestä, tai epävarmuutta omia kykyjä kohtaan. Kun tämän ymmärtää, voi negatiiviset tunteet käsitellä nopeammin ja keskittyä kaikkiin olennaisempiin asioihin.

Ongelmien määrä on vakio ja ikäviä asioita on tässä maailmassa jo muutenkin ihan tarpeeksi.

 

Mun työn parhaimpia hetkiä on kuulla ja nähdä, miten suuri vaikutus mun antamilla neuvoilla ja sanoilla voi toisiin ihmisiin ja heidän itsetuntoonsa olla. Joskus erehdyn vähättelemään työni merkitystä, koska no.. Olisihan tässä maailmassa aika monta muutakin asiaa, joilla voisin aktiivisemmin tehdä "hyviä asioita". 

Nykyään olen kuitenkin todella sinut sen kanssa, että mun vahvuuteni on jakaa omaa positiivisuuttani ja vinkkejä, joilla lukuisat ihmiset tekevät omasta arjestaan helpompaa ja hauskempaa. Joka ikinen kerta kommentteja lukiessani ja teihin lukijoihin törmätessäni ymmärrän, että tämän työn vähättely olisi loukkaus itseäni ja teitä kohtaan. 

Arkielämässä toteutan tätä samaa positiivisuutta kehumalla tapaamiani ihmisiä, niin tuttuja kuin tuntemattomiakin. Kehuminen ei ikinä ole turhaa, ja jos joku ei vielä osaa ottaa niitä kehuja vastaan älä turhaudu, vaan kehu aina uudestaan. Kauniit sanat jäävät kyllä itämään jonnekin mielen perukoille.

Ainoa neuvoni kehumiseen on se, että teet sen vilpittömästi. Kaikista kummallisimpiin asioihin kohdistuvat kehut voivat olla ne, jotka tuntuvat parhailta.

 

Kirjoitettuani tämän ajatuksenvirtaisen tekstin naisena ja lähinnä naisista, tahdon kuitenkin laajentaa saman sanoman koskemaan ihan kaikkia ihmisiä sukupuoleen katsomatta. Me elämme maailmassa, jossa sukupuolien välisiä rajoja venytetään vuosi vuodelta ohuemmiksi ja askel kerrallaan toivon vauhdin kiihtyvän ja suunnan olevan kohti kaikin tavoin tasa-arvoista maailmaa, minne on kuitenkin vielä matkaa. 

Varsinkin naiset kohtaavat tällä planeetalla edelleen paljon hirvittävämpiä vaikeuksia, kuin me täällä Suomessa syntyneet ja eläneet voimme edes kuvitella ja tahdonkin painottaa millainen etuoikeus on se, että meillä on aikaa pohtia tällaisia asioita, jotka ovat klassisen tarvehierarkia-pyramidin huipulla.

Maailmassa tapahtuvaa vääryyttä ja tämän postausken aihetta ei voi tai pidä vertailla, joten tehdään me oma osamme ja kannustetaan kaikkia sitä tarvitsevia parempaan itsetuntoon, joka tulee hiljalleen näkymään laajempana positiivisuuden aaltona. 

Pienet purot, suuret joet ja lopulta valtameret - tähdätään korkealle!

 

Kampanjan aikana käynnissä on ollut kaksikin eri kilpailua, joista toisessa kysyin Instagramin käyttäjien haaveita ja toisessa sitä, milloin olet viimeksi kehunut toista ihmistä. Blogiarvonnan voittajaksi valikoitui random.org:in kautta NJ, jolle on lähetetty sähköpostia asian tiimoilta!

"Työskentelen kaupan kassalla ja tein uudenvuodenlupauksen, että kehun päivittäin vähintään yhtä asiakasta, jotta kehumisen taito pysyisi hallussa. Mielestäni tämä tapa on auttanut näkemään jokaisessa ihmisessä jotakin pientä tai isoa kaunista mainitsemisen arvoista ja työpäivän jaksaa paremmin kun tietää ehkä piristäneensä jonkun päivää edes hiukan : )
Itse ilostuin tänään kun joku tuntematon kadulla pysähtyi kommentoimaan hymyäni kauniiksi, kiitos hänelle."

Instagram-kilpailun voittajaa pohdittiinkin hieman suuremmalla joukolla ja päätöksen tekeminen oli aivan kamalaa. Miten sitä voi päättää, että jonkun haave on parempi tai tärkeämpi toteuttaa, kuin toisen!? 

Lopulta ykkössijalle valikoitui Mmillal, jonka voittoa toivoi omana haaveenaan myös aiemmin kilpailuun osallistunut siskonsa:


Raati totesi, että rankan elämänmuutoksen jälkeen uudelleen arjesta kiinni nappaaminen on asia, joka jo itsessään vaatii paljon uskallusta. Lopullisesta päätöksestä käytiin tiukkaa keskustelua ja vaakakupissa oli pitkäaikaisempi sijoitus vs. hetken irtiotto, josta voi olla myös pitkäaikaista iloa jaksamisen kannalta. 

Parhaassa tapauksessa tästä palkinnosta saa nauttia koko perhe, jolle pieni kesäloma ja breikki arjesta tekee varmasti hyvää! Onnea siis Milla, toivottavasti lisäilet Instagramiin myös reilusti kuvia reissusta! :)

 

p.s. Kuvitukseksi nappasin omasta Instagramistani kuvia elämässäni vierailevista upeista naisista, joita arvostan ja joita pyrin kehumaan aina tilaisuuden salliessa :*

Share

Kommentit

Lisp3 (Ei varmistettu)

Aihetta sivuten, siis tätä kauneutta yms, törmäsin kaverinkaverin kirjoitukseen bookissa. Tykkäsin..

"Mua ihan tosissaan ottaa päähän nää ”naisessa pitää olla mistä ottaa kiinni” –huutelut. Ylipainosia ihmisiä ei koskaan saa arvostella, koska ”niillä voi hei olla joku sairaus eikä ne voi sille mitään !!”. Jollain saattaa ollakin, mutta keskimäärin lähes jokaisella se ylipaino on täysin itseaiheutettua – anteeksi kaikki ylipainoiset ihmiset. Tämä ei ole solvaus, vaan ainoastaan tosiasia muiden seassa. Joka paikassa tsempataan hurjasti laihduttaneita ihmisiä. Oon itsekin ylpee niistä, jotka pystyy parantamaan elämänlaatuaan ja tekeen niin paljon duunia, että pudottaa mun verran painoo ! Mutta eikös niitäkin voitas alkaa palkita, jotka on pitäny itsensä terveenä ja hoikkana koko elämänsä niin, ettei tarvii huhkia ja alkaa miettiä elämänmuutosta ?

Hoikkaa ihmistä silti saa haukkua ihan vapaasti, sillä onhan kaikki laiheliinit, etenkin naiset, pinnallisia ämmiä, jotka vaan pupeltaa salaattia ja lenkkeilee jokaisen vapaa-ajan minuuttinsa läpi. Vaan kun se ei pidä paikkaansa. Laihaa naista saa vapaasti sanoa homopojaksi tai pikkupojaksi ja arvostella kuinka ei ole lainkaan naisellisia muotoja ja luut vaan kolisee. Laihalle miehelle saa irvailla kuinka tämä kaatuu kun vähän tuulee, kun ei ole miehen kokoinen mies. Mistähän sekin oikeus oikeen kumpuaa ? Kaikki naiset eivät saa sitä mediassa hohkattua ja täydelliseksi haukuttua, muodokasta naisvartaloa vaikka mitä tekisivät. Eivätkä jumalauta kaikki edes halua. Eihän kaikki miehetkään halua olla kuin Beckham alusvaatekuvissa, tai kuin Bull Mentula ihan missä vain kuvissa. Jotkut haluaa olla ihan tavallisia ja sen pitäis olla ok.

Tässä yhteydessä tavallisella tarkoitan sitä luonnollista olotilaa, joka jokaisella ihmisellä terveellisessä elämässä on omanlaisensa. Iltsarin uudessa artikkelissa kerrottiin kuinka ”tavalliset naiset” poseerasivat bikineissä. Ja aiemmin suureksi uutiseksi nousi se, kuinka ”tavalliset naiset” uskaltautuivat paljastamaan kehonsa. Hieno asia juu, ettei aina kaikki ole täydelliseksi photoshopattua Victoria’s Secretiä. Mutta hoikat naiset voi myös olla ihan vaan tavallisia. Siitä ei vaan kerrota missään. Kuka sen on keksinyt, että tavallinen nainen on painoindeksiltään lähempänä normaalipainon ylä- kuin alarajaa ? Tai hieman sen ylärajan yli ? Laihuus ei aina ole oma päätös eikä laiha kroppa aina kantajaansa miellytä.

Mun lähipiirissä on paljon ihmisiä – miehiä ja naisia – jotka on luonnostaan hoikkia. Tai laihoja. Mä olen ehkäpä yksi niistä. Mä olen 170cm pitkä, painan päivästä ja vuodenajasta riippuen 55-58 kiloa Naisellisen naisen sirolla luustolla painaisin vielä vähemmän. Saatan käyttää 34-koon vaatteita (miehille tiedoksi, se on pieni koko) ja kerran, kun menin kysymään naisten vaatekaupassa pienempää kokoa farkuista, mulle osoitettiin tylysti tietä lasten osastolle. Moni muu on luonnostaan vieläkin laihempi eikä voi sille mitään. Mulle on sanottu, että: ”Syö vähän niin saat naisellisia muotoja”. Ai saan vai ? Jos viis Big Macia syömällä ylimääränen rasva menis mun tisseihin ja asettuis naisellisesti lantiolle, niin luuletteko tosiaan, etten ois niitä purkereita syönyt jo ? No ihan varmasti olisin ! Mutta kun kaikki se vähäinen rasva, joka muhun tarttuu, menee mun mahaan, ja siitä seurais ainoastaan tyylikäs Ismo Laitela –look. Sekö kelpais ? Empä usko. Sillä pääsisin vaan sille listalle, jossa on naiset, jotka antaa itsensä rupsahtaa parisuhteessa.

Antaa jokaisen kukan kukkia, mutta kukkikoot kauniimmin, jos tekee se julkisesti - eiks nii ? Ei."

Lilanna
Lilannan linna

Miksihän viime aikoina aina kun joku on halunnut puolustaa hoikkien ihmisten oikeutta olla kuulematta kehostaan huomautteluja, (mikä on kyllä hyvä asia pitää meteliä), otetaan vertailukohdaksi ylipainoiset, joille muka ei saa sanoa mitään ja joista ei saa puhua pahaa? Mistä lähtien tuommoinen on muka ollut totta? Media suomii lihavia koko ajan ja joka paikassa käsketään läskejä ottamaan vastuuta itsestään ja pistämään itsensä ruotuun.

Olen kyllä ehdottomasti sitä mieltä, että hoikkia vartaloitakaan ei tule haukkua eikä kenelläkään ole oikeutta alkaa naljailemaan tai huomauttelemaan toisen kehosta. Mutta eipä unohdeta, että vaikka laihat sitten saisivatkin ilkeitä kommentteja ulkonäöstään, (mikä on aivan perseestä), heitä ei kuitenkaan (yleensä) tosissaan tuomita ja syyllistetä siitä, minkälaisia he ovat. Jos joskus jonkun sanat tuomitsemiselta vaikuttavatkin, yleensä on taustalla kateus tai hyväntahtoinen mutta huonosti onnistunut vitsailu.

Jospa nyt vihdoin lakattaisiin hokemasta, että "epistä kun laihoja saa nykyään haukkua mutta lihavia ei", se kun ei ole totta. Ketään ei saisi haukkua, mutta jos aletaan todellista käyttäytymistä verrata, niin ylipainoisia haukutaan edelleenkin enemmän. Laihuus kun on joka tapauksessa yhteiskunnassamme arvostetussa asemassa, lihavuus ei.

Vierailija (Ei varmistettu)

Lihavia haukutaan enemmän, kyllä, mutta harvemmin päin naamaa, koska se loukkaa (mikä on totta) mutta oletus on, että hoikka ihminen ei loukkaannu, jos häntä haukkuu laiheliiniksi ja luurangoksi, koska laihuutta yleisesti ottaen naisten keskuudessa mukamas ihannoidaan (toiset kyllä, toiset ei, koska mielipiteitä on monia).

Ja veikkaan että lihavuus otetaan mainitsemassanne tilanteessa vertauskohdaksi, koska se on vastakohta.

Se on totta, että ketään ei saisi haukkua päin naamaa eikä selän takana, vaikka varmasti kaikki siihen joskus syyllistyy tavalla tai toisella. Median pitäisi ymmärtää että tavallinen ihminen, eritoten nainen, on monia erilaisia asioita eikä siihen ole yhtä ainoaa muottia, kuten ei mihinkään muuhunkaan.

Lilanna
Lilannan linna

Juu, onhan se varmaan totta, että monesti oletetaan, että laihemmalle voi sanoa, koska miten se nyt voisi loukkaantua. Johtunee juuri tästä, että laihuutta kuitenkin arvostetaan ihan yleisellä tasolla. Makuasiat on sitten taas makuasioita, joku voikin pitää todella laihoja luurangon näköisinä ja katsoa asiakseen kertoa sen - mutta voiko tämänkin röyhkeyden takana piillä se, että asiasta uskaltaa sanoa, koska edustaa itse makumieltymyksissä vähemmistöä.

Niin tai näin, en tosiaankaan ymmärrä laihojenkaan haukkumista. Tai yleensä sitä, miksi joku jaksaa miettiä sitä, onko jonkun keho nyt ulkonäöltään oikeanlainen. Jos taustalla on kateus ja oma epävarmuus, syyt voi periaatteessa ymmärtää, mutta käytöstä ei. Jos taas taustalla on ihan vain arvottamisen halu, niin henkinen kasvu olisi enemmän kuin toivottavaa.

Mitä kuitenkin tulee tuohon, että lihavia haukutaan harvemmin päin naamaa... no, ehkä, mutta siinä missä laihoille tullaan sanomaan, että syöpä nyt vähän enemmän pullaa, varsinkin vanhemmat ihmiset ovat yhtä "huolehtivaisia" myös lihavien suhteen. Meidän pari-kolmekymppisten sukupolvi on siinä mielessä keskimäärin hienotunteisempaa. Mutta toisaalta ainakin minua ovat omanikäiseni tulleet jo ties kuinka monesti valistamaan liikunnan iloista. Vähän varovaisesti, ikään kuin eivät haluaisi loukata ja ikään kuin eivät olisi ajatelleetkaan painoani, mutta kuitenkin vähän valottaen sitä, että esim. kävelylenkillä käyminen voi olla yllätävänkin kivaa. Joo, hyväntahtoinen taustatarkoitus varmaan, mutta miksi näistä ystävällisistä neuvojista kukaan ei koskaan ensin kysy, paljonko minä itseasiassa liikun? Minä esimerkiksi pyöräilen joka paikkaan ja nautin kävelylenkeistä. Tuntuu todella huvittavalta, että joku tulee sitten arastellen sanomaan, että kävelylle on muuten suht helppo mennä eikä kerralla edes tarvi olla pitkään. :D Minulla on normaalipainoisia tuttuja, joilla olen havainnut olevan huonompi kävelykunto kuin itselläni, ja moni hoikka tuttuni käyttää ensisijaisesti autoa minne tahansa mennessään. Tuleeko kukaan heille sanomaan, että mitäs jos joskus liikkuisit? Siis tietämättä ollenkaan, liikkuuko toinen oikeasti.

Huonona päivänä tuollainen liikunta-asiassa valistaminen voi ottaa minua vähän päähänkin. Yleensä huvittaa. Aina kummeksuttaa. Mutta joka tapauksessa se on minusta vähän verrattavissa siihen, että ulkopuolinen tulee huomauttamaan laihalle, että syöpä nyt vähäsen olettaen, että toinen ei vain (ehkä tahallaan) syö tarpeeksi.

Mutta turhapa siitä on jahkata, minkälaiset ihmiset saavat eniten huomautteluja, puuttumisia ja haukkumisia osakseen. Osittain se on vähän tuurikysymyskin. Tiedän minun kokoisiani ihmisiä, joita on haukuttu paljon minua enemmän, ja varmasti jotkut laihat joutuvat kärsimään typeristä kommenteista enemmän kuin toiset yhtä hoikat.

Pääasia minusta on, että on ihan turha alkaa vertailla. Yleensä se vain satuttaa jotakuta osapuolta tavalla tai toisella, kuten tuo ylläoleva kommentti, jota alunperin kommentoin. Ei tarvitse vertailla voidakseen kuitenkin tuoda epäkohtia esiin. Tärkeintähän tuossakin alkuperäisessä kommentissa on, että toisen kehoa ei ole ok tulla kommentoimaan ja että laihan keho on laihan oma asia, ei kenenkään ulkopuolisen.

Fit this shit!

Amen.

Jos katsotaan vaikka lehtijuttuja, niin useimmat otsikot on luokkaa "Näin saat bikinivartalon / Kesäkuntoon helposti viidellä niksillä / Julkkis laihtui X-määrän kiloja / Seksihottis julkkisnaisen sixpack - katso kuumat Instagram-kuvat / Näin helposti missit saivat sixpackin esiin / Treenaa tätä / Syö näin."
Ja yleensä jos jutuissa on kommentointimahdollisuus, sieltä löytyy pääosin niitä lihavia ihmisiä halventavia kommentteja. On läskiä ja sotanorsua ja valasta, ynnä muuta mukavaa. Aina jaksetaan muistuttaa, että kyllä sitä ihminen laihtuisi, jos liikkuisi enemmänkin kuin sohvan ja jääkaapin väliä ja söisi oikein. Jos laihtuminen olisi niin helppoa, niin maailmassa ei ylipainoisia olisikaan.

Melkein jokaisessa uutisessa kiinnitetään huomiota ainoastaan sen ihmisen kiloihin, oli se sitten laiha tai lihava. Viime aikana huomattua on esimerkiksi Jessica Simpsonin jojoilun uutisointi. Kun JS lihoi raskauden jälkeen, media päivitteli, että Jestas mitkä selluliitit Jessica! JS syömässä Mäkkärissä - lihonut lisää raskauden jälkeen ja nyt kun se on laihtunut, niin uutisoinnin sävy on positiivisempi. Upeasti laihtunut JS joogasalilla, hoikistunut JS haluaa näyttää hyvältä hääpäivänään.

Mun mielestä se ihmisen arvostus ei saa tulla kiloista. Ei ne kilot muuta sitä ihmisen luonnetta. Jos on ilkeä / hyvä luonne, niin se varmasti pysyy sellaisena, oli se painoluokka sitten mitä tahansa. Valitettavasti se on kuitenkin useasti noin kuin Lilanna sanoi, laihuus on yhteiskunnassamme arvostetussa asemassa, lihavuus ei. Laihoille ei tule niin suurta sosiaalista painetta, kuin lihaville. Lihava kokee usein olevansa ruma, epähaluttu, viallinen ja sellainen, jonka pitäisi kokonaan uudistaa itsensä. Monella lihavalla (ja miksei laihallakin) on se ajatus, että sitten kun mä saan sen normivartalon, niin elämä on paljon parempaa. Usein tuntuu siltä, että nämä toisten vartaloa arvostelevat perustelevat sen itselleen niin, että he motivoivat toista. Mä luulen, että jokainen peilin ja itsekritiikin omistava ihminen tietää kyllä kokonsa, ilman että ventovieraan ihmisen täytyy siihen puuttua.

"Kuule, jos sä käyt siellä Mäkkärissä, niin ei se dieettikokis paljoa pelasta. Ootko aatellut kokeilla vaikka karppausta tai niitä pussikeittoja?"
"Syötkö sä ikinä mitään, kun sä oot noin laiha? Eihän sulla ole tissejäkään!"
"Juokse läski juokse, niin laihdut!"
"Jos sä vaan laihtuisit / lihoisit vähän, niin saisit varmaan poikaystävän. Ei kukaan mies tykkää noin läskistä / laihasta."
"Sä oot ihan vitun läski sotanorsu / anorektikon näköinen."

Motivoivia vai ilkeitä kommentteja?

Vierailija (Ei varmistettu)

Juurikin niin. Ulkonäkö ei saisi määritellä ketään. Siihen ensimmäinen kirjotus mielestäni viittasikin - tosin turhautuneen laihan ihmisen nökökulmasta, joten en ymmärrä Lilannan vauhkoa. Jatkoi juuri sitä laihuuden "haittojen" vähättelyä jota eka avautiminen halus vähentää tästä maailmasta (:

Ollaan kaikki omia itsejämme ja siihen tyytyväisiä.

Lilanna
Lilannan linna

Anteeksi, jos kommenttini vaikutti vauhkoamiselta. En vain ymmärrä, miksei laihojen ihmisten oikeutta olla kuulematta huomautteluja kehostaan voi puolustaa jollain muulla tavalla kuin väittämällä totuudenvastaisesti, että lihavia ei haukuta. Asiahan taitaa olla niin, että juuri kenenkään keho, jos se poikkeaa jotenkin ihanteesta, ei oikein kelpaa. Siihen kyllä saisi tulla muutosta.

Alkuperäisessä kommentissa vähän hassusti sanotaan, että "mutta keskimäärin lähes jokaisella se ylipaino on täysin itseaiheutettua". Keskimäärin lähes jokaisella? :D Ilmaus sinänsä on vähän outo, mutta lisäksi tässä tulee ilmi se, miten kommentissa kuitenkin vähän paheksutaan ylipainoisia - onhan vika heissä itsessään. (Ja tässähän siis määritellään ihmistä ulkonäön perusteella.) Mistä kirjoittaja myöskään tietää, kellä kaikilla ylipainoisista läskit ovat itse aiheutettuja ja keillä taustalla on sairaus tai sairauksia? Esimerkiksi kilpirauhasen vajaatoiminta on nykyään hyvin yleistä ja on esitetty arvioita siitä, kuinka paljon vajaatoimintaa on itse asiassa diagnosoimatta.

Voin tulkita kommenttia täysin väärin, mutta kuulostaa vähän siltä, että kirjoittajaa harmittaa, että lihavia, jotka ovat itse aiheuttaneet omat ongelmansa, ei saa haukkua, mutta "luonnostaan hoikkia" sen sijaan haukutaan. Tässä on aika räikeä arvoasetelma.

Mutta juu, tottakai tuntemattoman ihmisen tekstiä saattaa helposti tulkita väärin. Ehkä alkuperäinen teksti on tarkoitettu nimenomaan peräänkuuluttamaan sitä, että ulkonäkö ei saisi määritellä ketään. Kirjallisen viestinnän kanssa tulee lähes aina väärinkäsityksiä, niinhän se vain on.

Lilanna
Lilannan linna

"Jatkoi juuri sitä laihuuden "haittojen" vähättelyä jota eka avautiminen halus vähentää tästä maailmasta (:"

Niin, tähän vielä. En tiedä millä tavalla osallistuin laihuuden haittojen vähättelyyn, kun kuitenkin mielestäni useaan otteeseen sanoin, että minusta hoikkienkaan ihmisten kehoa ei ole ok kommentoida tai heidän asioihinsa puuttua. Mutta jos vähättelyä on luettavissa, olen tosi pahoillani siitä. Haluan itse suhtautua tasaveroisesti erilaisiin kehoihin ja erityisesti ihmisiin niissä kehoissa, mutta jos joku tiedostamaton asenne tulee tekstistäni läpi, niin minun täytyy jatkossa tarkkailla asennettani. Toivon kuitenkin, että sekin tulisi teksteistäni esille, että minusta kaikilla pitäisi olla oikeus oman kehonsa ns. koskemattomuuteen.

It's going to be end of mine day, however before ending I am
reading this wonderful article to increase my knowledge.

edgybeauty
Edgy Beauty

Kiitos, että joku sanoo tämän ääneen. Näitä tekstejä on alkanut näkymääne enmmissä määrin, enkä ymmärrä mistä ne revitään. Ja muutenkin olen niin samaa mieltä, jokaisen kroppa on jokaisen oma juttu; miksi kukaan kokee oikeudekseen kertoa, että se kroppa on vääränlainen? Eiköhän kaikki saa itse päättää oman kokonsa ja/tai tekeekö sille jotain. Naapurin liisalla ei ainakaan ole mitään asiaa tulla sanomaan että hei, syö vähemmän pullaa. Tai enemmän.

Vierailija (Ei varmistettu)

"Mutta eipä unohdeta, että vaikka laihat sitten saisivatkin ilkeitä kommentteja ulkonäöstään, (mikä on aivan perseestä), heitä ei kuitenkaan (yleensä) tosissaan tuomita ja syyllistetä siitä, minkälaisia he ovat. Jos joskus jonkun sanat tuomitsemiselta vaikuttavatkin, yleensä on taustalla kateus tai hyväntahtoinen mutta huonosti onnistunut vitsailu."

Tähän on pakko kommentoida, että itse olin reippaasti alipainoinen teini-ikäisenä ja minua oli ala-asteella kiusattu törröttävistä luistani ja pienistä tisseistäni (niin tytöt kuin pojatkin kertoivat, että olen vastenmielisen laiha), mutta hoikkuuteni ei koskaan johtunut siitä että olisin laihduttanut ja tavoitellut sitä tarkoituksenomaisesti. Perinnöllisistä syistä olin hoikka. Rutiinitarkastuksessa terveydenhoitaja piti punnituksen jälkeen erittäin vihaisen saarnan 14-vuotiaalle minulle, kuinka me teinitytöt olemme typeriä laihdutusvillityksiemme kanssa. Lisäksi hän sanoi, että "eikö sinun pieneen kalloosi mahdu, että pian sinulla jää kuukautiset pois etkä voi saada koskaan lapsia", pudistellen päätään ja puuskahdellen halveksuen. Mielestäni tämä on aikuisen suusta aika tuomitsevaa ja syyllistävää. Saarnasta säikähtäneenä aloitin lihapiirakkakuurin ja lihotin itseäni pakkomiellistyen vaa'asta. Lopulta vaivalla lihottamani pari kiloa lähtivät noro-viruksen mukana pois, mutta itseinho jäi. Tiedän etten ole ollut ainoa, joka on tuomittu anorektikoksi, siis sairaaksi, sen vuoksi että on hoikka.

Lilanna
Lilannan linna

Joo, olen kuullut vastaavaa muiltakin, teini-ikäiset tytöt tuntuvat saavan tosi helposti anoreksiaepäilyjä niskaansa, mikä on ihan käsittämätöntä kun kuitenkin kyseessä on kasvava lapsi... Tietysti taustalla voi olla ihan aito huoli nuoren hyvinvoinnista, mutta laihduttamisesta syyllistäminen on ihan käsittämätöntä. Jos kyseessä ei ole anoreksia, tai minkään sortin laihdutus, sillä saadaan aikaan vain turhaa syyllisyydentuntoa ja tosiaan jopa itseinhoa, jos taas kyseessä on anoreksia, niin syyt on kyllä aika paljon syvemmällä ja tuollainen suhtautumistapa ei todellakaan sairaudelta pelasta. Aika käsittämätöntä edes kuvitella, että syyllistämisestä olisi anorektikon kohdalla jotain apua.

Ajattelin tuossa kommenttiani kirjoittaessani aikuisia ihmisiä, en jotenkin tullut miettineeksi tätä monenkin teinitytön saamaa kohtelua. Ei sillä, kyllähän aikuinenkin voi tuon tyyliseen asenteeseen törmätä ja siksi kirjoitin sulkuihin tuon yleensä.

Ehkä pitäisi sitten sanoa niin, että koska meidän yhteiskunnassamme ei paheksuta laihuutta siinä missä lihavuutta, ei varsinkaan mediassa, kommenttien taustalla ei laihuutta ruotiessa ole ihan yhtä suurta massaa paheksuntaa ja tuomintaa kuin lihavuudesta huomauteltaessa. Mutta yksittäistapauksissa kyse voi olla tuomitsemisesta, eikä pelkästään kateudesta. Ja tilanne on vielä eri kun puhutaan teini-ikäisistä, joihin monesti muutenkin suhtaudutaan alentuvasti.

Jane C.

Kyllä se laihuudesta huomauttelu satuttaa ihan yhtä lailla aikuisiakin ihmisiä, vaikka kuinka olisi "hyväksyttävämpää" kuin lihavuus - ihan siinä missä lihavuudesta huomauttaminenkin tuntuu ikävältä. Jopa kehuksi tarkoitettu kommentti voi loukata todella syvältä ja tuoda pintaan esimerkiksi vanhat kiusauskokemukset.

Lullah

Turha negatiivisuus vihastuttaa melkein. Olen itse varsin positiivinen ja hilpeä tapaus ja tykkään ajatella positiivisia puolia. Omaa itsetuntoani olen lähtenyt rakentamaan siten, että keskityin asioihin itsessäni joista pidän ja jätin aluksi huonot puolet hieman sivummalle. Löysin hyvät puoleni, niin persoonassani kuin ulkonäössäni. Sen jälkeen vasta aloin kehittämään (en poistamaan) huonoja puoliani paremmiksi. En tietenkään ole täydellinen, mutta en haluakkaan olla, sillä täydellisyys vaatisi jatkuvaa ylläpitoa ja se vaikuttaa niin raskaalta ajatukselta.

Olen oppinut nauttimaan pienistä saavutuksistakin ja minusta on epäreilua, että joku kokee olevansa oikeutettu kritisoimaan saavutuksiani. Muistan kun mainitsin liikunnan opettajalleni, että olen alkanut pyöräilemään ja hyötyliikuntaa tuli viikossa yli 100km verran. Opettaja totesi tähän että eihän tuo nyt mitään ole. Olipa kannustavaa. Muistan myös kun paransin cooper tulostani jopa 200m yhtenä vuonna, ei silloinkaan ollut oikein ylpeyden aihetta. Itse kumminkin haluan suhteuttaa omat saavutukseni omaan historiaan asian parissa. Onneksi ympärilläni on nykyään vähän ihmisiä, jotka vähättelevät toisten saavutuksia. 

Suhteeni ulkonäkööni on hyvä. Olen tyytyväinen, olen oma kauneusihanteeni. Ja ei helvetti se tuntuu hyvältä, kun voi katsoa itseään peilistä ja olla tyytyväinen. Haluan jakaa samaa tunnetta kaikille! Olen siksi aina kehumassa kavereideni ulkonäköä ja autan mielelläni, jos heillä on jokin ongelma ihon/hiusten kunnon/ehostamisen kanssa. Ehkä parhaita fiiliksiä oli se, kun kaverini kiitteli minua ja toista kaveriamme kun autoimme häntä löytämään naisellisuutensa parilla helpolla meikkivinkillä. Hän halusi itse tehdä sen muutoksen ja autoimme ja nyt hän on ihan mielissään kun näyttää enemmän naiselta eikä vain naispuoliselta henkilöltä.

Se on jännä miten kauneusalalla työskentelevien tai kauneushömpötystä harrastavien palaute tuntuu olevan joillekin jotenkin poikkeuksellisen arvokas. Itse olen luokkamme kauneushömpöttäjä, joka osaa laittaa hiuksia ja meikata ja tietää ihon- ja hiustenhoitoniksit ja osaa jonkin verran niihin liittyvää teoriaa. Ja voi että kun meidän luokan yksi ujo tyttö punastui täysin ja hieman häkeltyi kun kehuin hänen hiuksiaan ja sanoin haluavani joskus muotoilla niihin jotain. Hänen oli melkein vaikea uskoa, että pidin hänen hiuksiaan ihanina. Jos oikeasti joku antaa mielipiteelleni nuin paljon arvoa, niin haluan vain pyrkiä kehumaan. 

Kehumisesta sen verran haluaisin sanoa, että siitä pitäisi muodostua sellaista tervettä vuoropuhelua. Osata ottaa vastaan kehuja ja kehumaan muita. Ei sen tarvi olla sellaista teinityttöjen "oot ihanin <3" "eiku sä oot <3 pus!" meininkiä, vaan pieniä asioita. Jos joku kehuu sinua, kehu heitä takaisin, jos et sillä hetkellä, niin lähitulevaisuudessa. En pidä yksipuolisesta kehumisesta. Minulla oli kerran yksi kaveri, joka oikeasti keskittyi puhumaan siitä miten kaunis minä olen ja miten ruma hän omasta mielestään oli. Hän ei antanut tilaa antaa toista mielipidettä ja aina oli se vertailu. Kehu menettää paljon arvoaan, jos se tehdään vertailemalla johonkin. Se ei ole enää vilpitön, vaan siinä on jokin ehto. 

Kehukaa toisianne, kun sille on aihetta. Jos se toisen paita oikeasti on kiva, niin siitä saa sanoa! Tai kynsistä tai hiuksista tai meikistä tai tehdystä työstä tai taidosta. Muistakaa ottaa myös kehuja vastaan! 

Riiri (Ei varmistettu)

Tämä riittää: &lt;3

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Miten ihmeessä minulla onkaan noin viisas ja empaattinen tytär. Kirjoituksesi kosketti niin, että tippa tuli silmään. Varsinkin Dumbon taikahöyhenvertaus &lt;3
Onnea myös mmillal voitosta. Toivottaasti se antaa sinulle ja kaikille taustajoukoillesi uskoa siihen, että elämässä tapahtuu myös hyviä asioita. Koskaan ei saa lakata unelmoimasta!

miia r (Ei varmistettu)

ei liity aiheeseen mutta tulit mieleen kun näin nämä: http://nelly.com/fi/vaatteita-naisille/vaatteet/leggingsit/estradeur-104...

remakarp (Ei varmistettu)

Oot Saara mahtava ja blogisi on sopiva sekoitus yksisarvishömppää ja täyttä asiaa.Kirjoitukseksi opiskelu- ja yrityshistoriastasi valaisi hyvin,miten paljon työtä oletkaan asemaksi eteen tehnyt!Blogisi tarjoaa meille tavantallaajille käytännöllisiä meikki- ym.vinkkejä,mutta pääsemme myös kukistamaan huikeisiin ammattitaitosi saloihin mm. bodypaintingin ja artististailausten kautta.Sua ei voi mitenkään pitää ylimielisenä brassailijana vaan pikemminkin tekee mieli nostaa kädet ilmaan ja huutaa "Go Saara,keep up the good work!" Tämä uusin postaus kauneudesta ja itsetunnosta jne. vahvisti osaltaan ajatusta siitä,että sinä ja blogisi sopisitte erinomaisiksi roolimalleiksi,kun puhutaan terveellisestä suhtautumisesta ulkonäköasioihin....Sisältö on tärkein ja teissä molemmissa se on timanttia!

Shelley Draven

Olen edellisen kommentoitsijan kanssa tästä niin helkkarin samaa mieltä.

Juuri sopivasti asiaa sinun omalla, hienolla tavallasi kirjoitettuna.

Blogistasi ja teksteistäsi on vain pakko pitää. Viisas ja asiallinen nainen kuin olet. :)

Taas yksi täyden kympin postaus tämä.

Piia Pai (Ei varmistettu)

Olen tosi iloinen, että annoit palkinnon juuri tuolle nuorelle naiselle! Se kertoo arvomaailmastasi. toivottavasti heille tulee ihana reissu.

Nimimerkitys (Ei varmistettu)

Miten ihana teksti!

Vaikka elämäntilanne ja ikä ovat kasvattaneet itsetuntoa, niin jostain syystä on vaikea oppia olemaan jatkuvasti arvostelematta juurikin omaa ulkonäköään. Kaverit ja kaikki näyttävät aina niin kauniilta, koska niillä ei ole liian vaaleaa ihoa, vääränmallisia kasvoja tai liian suuria hampaita – eli niitä vikoja, joita itsessään näkee. On niin helppo olla kateellinen ja omassa päässään kuvitella, miten elämä olisi helpompaa, jos näyttäisi tuolta tai tuolta.

Onneksi olen myös oppinut iloitsemaan naiskauneudesta suhteuttamatta itseäni näihin mielestäni kauniisiin naisiin. Niin pöhköä kun se onkin, välillä on vaan ihana googletella joidenkin todella kauniiden julkkisnaisten kuvia ja ihailla heidän kauneuttaan, vilpittömästi. :)

Tällaiset tempaukset ja blogikirjoitukset ovat todella tervetulleita. Mediaa on helppo syyttää, mutta itse voin ainakin myöntää sortuvani täydellisyyden tavoitteluun ja ihailuun ihan vain omaa höhläyttäni. Ja se ei ole median, ripsipidennyksien muodissaolemisen, mallien tai minkään muunkaan syytä.

Täytyypä ottaa neuvosta vaari, ja alkaa kertoa mukavia asioita ympärillä oleville ihmisille vieläkin enemmän. Olivat ne sitten ulkonäköön tai johonkin muuhun liittyviä.

ella990 (Ei varmistettu)

tää teksti sai jotenki mun silmäkulmia kirvelemään.
kerta toisensa jälkeen mä vaikutun sun ajatusmaailman hienoudesta ja uskomattoman positiivisesta elämänasenteesta. tässä tekstissä oli paljon asiaa ja eritoten toi kehujen viljeleminen on oikeesti tärkeä asia, joka vaan tällaiselle ujolle rujolle hiirulaiselle on vaikeaa. lupaan kuitenkin nyt yrittää entistä tanakammin :)
sä oot saanu mut ajattelemaan monia asioita uudelta kantilta ja mulla on varmaan joku girlcrush sunhun. ainaki oot ihan huikee tyyppi!!

lävistyskuvia (Ei varmistettu) http://fintattoo.com/

Undeniably believe that which you stated. Your favorite justification appeared to be on the internet the simplest thing to be aware of.
I say to you, I definitely get annoyed while people think about worries that they plainly do not know about.
You managed to hit the nail upon the top as well as defined out the
whole thing without having side-effects , people can take a signal.
Will likely be back to get more. Thanks

maiuli (Ei varmistettu)

Osallistuin itsekin kilpailuun ja muita kilpailukuvia selatessani teki voittajakuvan kohdalla mieleni mennä ja poistaa omani ja ilmoittaa voittajan siskon tavoin että tämä ansaitsee voiton. Vaikka tottakai itteä harmitti että ei voittanut, mutta päällimmäisenä oli onnellisuus mmillalin puolesta, olisin itse valinnut aivan samoin.
Sä oot Saara huikea tyyppi, persoona, inspiroija ja suunnannäyttäjä. Sun ystävät ja läheiset on onnellisia kun olet osa niiden elämää, ja niinkuin sanotaan: great things happen to great people :)

meri-no (Ei varmistettu)

^-^
Positiivisuudella on ihmeitä tekevä voima (kuin myös negatiivisuudella.. valitettavasti)
Kehujen, positiivisuuden ja ystävällisyyden pitäisi ujuttautua enemmän nuorten pariin.
Muistan itsekin vielä yläaste-/lukioikäisenä kouraisevan epävarmuuden, joka kuuluu kaikkien nuorten eläämään jossain vaiheessa, jopa sen kiusaamisen, joka on onneksi nostettu esille myös julkisuudessa. Tärkeimpiä ovat tietysti hyvät tyttökaverit toistensa tukena ja kannustimena myös aikuisiällä työelämässä.

Nyt "aikuisena" sitä on päättänyt haluta katsella maailmaa jälleen pastellilinssien läpi ja olla vaan oma, värikäs persoona ja välittää toisille hyvää oloa.
Vaikka kuinka teini-ikäisenä halusi näyttää coolilta. Ei se voi toimia, jos ei itse ole sellainen.
Muistan sen pikkumerin, joka meni vaaleanpunaisessa prinsessamekossa hiekkalaatikolle ja mekko ristittiin jälkeenpäin "hiekkalaatikkomekoksi" x)

Hyvästä blogista kiittää liikunnanohjaaja/hieroja, joka saa hyvää mieltä ja luettavaa.

Kommentoi

Ladataan...