Gina 5v!

Ladataan...
Saara Sarvas

Jos mä olisin jostain tunnettu, niin se olisi varmaan se, etten koskaan pääse mihinkään kekkereille tai lehdistötilaisuuksiin. Musta tuntuu, että jotenkin mun muuten rauhallisiin viikkoihin on juuri niiden muutaman päivän kohdalle buukattu jotain :D

Nyt olen kuitenkin maannut kipeänä viikon päivät ja seinät alkoivat kaatua päälle. Olotila ei tuntunut niin heikolta, että pyörryn ensimmäisten askelten jälkeen, joten kiskaisin irtoripset silmiin ja lähdin juhlistamaan Gina Tricotin viisivuotista voittokulkua Suomessa.

(Totuus: täydentämään mun leggins-varastoa.....)

 

Ihanan pinkki kuontaloni ei muuten saanut kotopuolessa yhtä positiivista vastaanottoa, kuin toivoin :B

Olen kapinahenkisesti pitänyt sitä hengissä ja rakastunut hattarakutreihini syvästi.. Olen kuullut hiuksista jonkinlaisen vastalauseen vain kolmelta henkilöltä. Muut ovat varmaan vain liian kohteliaita, eivätkä tahdo pahoittaa mun mieltäni. Kiitos siitäkin. Ajattelin kuitenkin nyt antaa värin haalistua ja kokeilla jotain uutta!

Väri oikeasti katoaa muutamassa pesussa myös puhkivaalennetusta tukasta, eli uusia sävytyksiä voi tehdä lähes viikoittain ja palata sitten taas uudestaan tähän, jos mikään muu ei tunnu kotoisammalta.

 

Mutta se Gina! Oli hauskaa nähdä niin paljon tuttuja, mutta avecini Maaria joutui varmaan ensimmäisen puoli tuntia pyörittelemään silmiään (ei se oikeasti pyöritellyt), kun jokaisen rekin takaa löytyi ihminen, jota piti halata ja vaihtaa kuulumisia. Myös Maker Academyn opiskelijoita oli paikalla kunnon kourallinen tekemässä pikameikkejä ja -lakkauksia. Omat kynteni ovatkin kivan limenvihreät, tuon hattaran vastapainoksi.

-30% kaikesta oli aktivoinut "muutamia" shoppailijoita ja lämpötila oli korkea. Enpähän ainakaan vilustunut pahemmin tai kärsinyt kylmästä.

Kaikista parasta iltamassa oli kuitenkin musiikki.

Lilyssä you feelin it  -palstaa luotsaava Petra nimittäin hyppäsi DJ:n saappaisiin ja soitti niin timanttisia klassikkobiisejä, että musta löytyy valvontakameroilta varmasti ainakin parin musiikkivideollisen verran lipsync- ja jorausmateriaalia. 

Jos soittolista on Petralla jossain tallessa, ottaisin sen mieluusti jokapäiväisen elämäni soundtrackiksi!

 

Petran lämmiteltyä yleisön kuntoon, lavalle nousi pidempää keikkataukoa viettävä pienikokoinen ystäväni Anna. Vaikutti siltä ettei mimmi tosiaan olisi malttanut poistua vielä kolmen biisin jälkeen <3 Keikkapaikkana tällaiset tilaisuudet ovat monesti vähän jäykkiä, mutta synttärit tuntuivat olevan poikkeus sääntöön.

 

Keikan loputtua poistuimme paikalta lompakot ja mielet keventyneinä. Itse en tapojeni mukaisesti sovittanut yhtäkään ostamaani vaatetta, eli seuraavaksi pidän oman muotinäytökseni ja asettelen pehmolelut sohvalle raadiksi, kuten kaikissa mun lempielokuvissa.

Tänään olo muuten alkaa olla jo voiton puolella, mutta en silti ala hötkyillä tipan tippaa! Makaan edelleen kiltisti sohvalla aloe vera -nenäliinat ja otrivin-nenäsuihke valmiustilassa. 

Share
Ladataan...

Kommentit

kissa vieköön

Oi, nyt harmittaa etten päässyt paikalle! Löysin Gina Tricotin ihanuuden, kun muutin viime vuonna Helsinkiin (mutta valitettavasti täytyi muuttaa väliaikaisesti takaisin maalle :( ) ja 5-vuotiskekkereistä olisi takuulla löytynyt jotain tarpeellista kaapintäytettä!

Noihin sun hiuksiisi on kyllä muodostunut maailman ihanin vaaleanpunaisen sävy! ♥ Oletko muuten harkinnut tekeväsi neljättä postausta näistä pastellihiuksista? Tarkoitan siis jonkinlaisia lisävinkkejä, jos tahtoo itsekin värjätä kuontalonsa mansikkapehmiksen värisiksi? :D Olen unelmoinut koko vuoden pastellipersikkaisista hiuksista, mutta olen jättänyt ajatuksen sikseen, koska luonnollinen värini on näin tumma. Onko mahdollista tummahiuksisen vaalentaa hiuksiaan niin, ettei hiusten laatu kärsisi (eli ettei lopputuloksena ole oranssiin taittavaa, oljelta muistuttavaa hiuspehkoa)?

Anteeksi, että kysyin ehkä aihealueen ulkopuolelta mutta tosiaan tahtoisin tietää! Kiitos kuitenkin :) Paranemisia sinnepäin!

Saara Sarvas

Essi, Hyvä vaan että muutkin pomppii aiheesta toiseen ^_^ Siinä edellisessä jutussahan oli jo jonkin verran vinkkejä värjäämiseen! Mutta joo, raju vaalennus ja hiusten olematon kärsiminen on käytännössä aika mahdoton combo, ellei hiuslaatu satu olemaan superpaksua ja hyväkuntoista siinä lähtövaiheessa.

Hyvillä hoitotuotteilla (mm. se ihana hiusöljy) saa kyllä palautettua hiuksen kuntoa reippaasti, eli toivo ei koskaan ole menetetty :) 

Yleensä tummempaan hiukseen vaaditaan ainakin kaksi vaalennuskäsittelyä, että lopputuloksesta saa yhtä vaalean kuin oman pinkkini pohjalla! Joku tietysti voisi sanoa, että se on sen arvoista ;) 

Vierailija (Ei varmistettu)

meikkivoiteet hienosti :D kuvia ostoksista?:)

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi ei, muaki harmittaa nyt niin suunnattomasti etten päässyt paikalle(asun 60km päässä ja aamusta heti luento, ehh). Vaikutti niin ihanalt! Tosin mun lompakko ammottaa tyhjyttään täl hetkellä, että ehkä se oli vain ihan hyvä etten lähtenyt tuonne.. Mut vaikutti tosi ihanalta, voi että! Ja tykkään muuten tajuttomasti noist sun hiuksist (-:

Saara Sarvas

Vierailija, Blondasin juuri tyven, enkä viitsinyt sohia valkoisia pikkuhaituvia ja päänahkaani. Ehkä olisi sittenkin pitänyt? :D Kuvia ostoksista saattaa tulla, jos huomenna olisi vähän valoa!

 

Vierailija, Heh, mukana ollut ystäväni ilmoitti, ettei enää lähde mun mukana minnekään, kun lompakko tyhjenee niin totaalisesti.. :D Ja kiitos, niin mäkin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Muaki hymyilyttää tuo meikkivoideraja:D Tulin siitä ihan hyvälle tuulelle (sama fiilis kun näkee julkkiksella selluliittia:D) että sattuu sitä paremmillekkin!

Vierailija (Ei varmistettu)

oiiiii toi sun tukka on vaan niiiiiin ihana!! =)

Vierailija (Ei varmistettu)

Mä en ees huomannut mitään meikkivoiderajaa, ennenku luin kommentit, mutta kai se tossa otsassa on? Mutta jos hiukset on noin vaaleet, niin ei kai sitä voi niiden päällekään laittaa? :D Oot söpö ja tukka on ihana!!

Vierailija (Ei varmistettu)

Hei Saara! Onko sinulla tietoa milloin baremineralsin ready foundation lanseerataan Suomessa?

Chatte (Ei varmistettu)

Oi miten upeat hiukset! Näytät mielettömän söpöltä niissä! :) Harmi, että matka hyvin hyvin tummasta punaisesta superblondiin on aivan liian pitkä.. ja hiuksille tuhoisa... :(

Weezer (Ei varmistettu)

Itse värjäsin juuri sillä vaaleanpunaisella versiolla tukkani. Oma tukkani on paksu, mutta vuosikaudet blondattu. Edellisestä värjäyskerrasta on n. 3 viikkoa. Tulos oli hyvin hyvin haalea pastellivaaleanpunainen. Onko jotain vinkkejä, miten saisin intensiivisemmän tuloksen? Kiitos, jos jaksat vastata!

Vierailija (Ei varmistettu)

Weezer tai Saara. Saak tuota vaaleanpunaista väriä jo jostaina? Olen etsinyt jo reilun kuukauden kaupoista :(

Vierailija (Ei varmistettu)

Ihana takki! onko se jonkun muun, kun gina tricoon luomuksia? :)

Vierailija-Veera (Ei varmistettu)

Pastellivärejä saa nyt ainakin Cittareista. :)

Weezer (Ei varmistettu)

Vierailija, oman värini ostin citymarketista. Myös Anttilassa oli niitä, wiklundilta en löytänyt. Kummassakin paikassa on tosin ollut vain vaaleanpunaista ja persikkaa, sitä kolmatta hopeista en ole nähnyt.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kysymykseni ei liity mitenkään postaukseen - mutta kaipaisin siis vinkkiä! Olet käsittääkseni Oulusta (?), osaisitko suositella jotain kampaajaa kyseisestä kaupungista? Tulossa olisi häät siellä päin, enkä ole paikkakuntalainen, mutta haluaisin hyviin käsiin teetättämään niin-maan-mahottoman-kauniin kampauksen kutreilleni.

Mimmu (Ei varmistettu)

Moikka! Ei liity mitenkään tähän postaukseen, mutta kysynpähän kuitenkin. :D Eli mulla on päässä tällä hetkellä ah-niin-tredikkään liukuvärin tee-se-itse-versio, eli toisin sanoen olen vuoden kasvattanut omaa kullanruskeaa väriäni näkyviin, muu tukka on noin 9-asteen vaalea. Kevytväreillä olen sävyttänyt oman ja värjätyn hiuksen välistä sävyeroa huomaamattomammaksi ja "liukuvammaksi".

Lopputulos oli varsin kiva, mutta nyt alan kyllästyä tähän ja haluaisin takaisin vaaleammaksi. En kuitenkaan haluaisi ihan vanupuikkoblondiksi tätä tyveä vetää. Mikä neuvoksi? Tekisinkö ohutta, tiheää vaaleaa raitaa tyveen ja yrittäisin näin pitää kiinni edes aavistuksen luonnollisemmasta ja monisävyisestä lookista? Vai vedänkö koko juurikasvun esim. 10.1-sävyisellä kestovärillä ja katson, vaalenisiko sattumalta sopivasti (ei värjäämätön hius kuitenkaan varmaan yli paria astetta värillä vaalene)?

Help me - ja luulen, että muutama muukin trendiliukuvärjäykseen ihastunut saattaa lähitulevaisuudessa painiskella tämän ongelman kanssa ;)

Maaria Ahlström (Ei varmistettu)

En tiennyt että olet Oulusta!

Saara Sarvas

Vierailija, Hahah, hyvä! :D Mulla on myös selluliittia, mutta siitä tuskin saa vahingossa kuvaa ainakaan näin talvikaudella ;)

 

Vierailija, Kiitos, tukka on kiva ^_^

 

Vierailija, No siis voishan sen teoriassa.. Tai ainakin olis voinut häivyttää vähän paremmin. NO, SATTUUHAN SITÄ! :D

 

Vierailija, En valitettavasti tiedä tästä laisinkaan :/

 

Chatte, Sanos muuta.. Jos jaksaa hoitaa, niin blondeilu on ihan hauskaa! 

 

Weezer, Kokeilepa pestä hiukset linna-shampoolla ja vaahdota ne RUNSAAN shampoon kanssa ihan tyvestä latvaan. Sen jälkeen pyyhekuivaa hyvin ja levitä hoitoaine sitten osio kerrallaan ja vältä sen emulgoimista. Eli älä hiero, vaan kampaa se varovasti tasaisesti kaikkialle! Niin ja vaikutusaikaa voi nostaa vaikka 30min :)

 

Vierailija, Citymarketeista ja Prismoista pitäisi kyllä ainakin löytyä :/ Joku vie ne sun nenän alta tai siellä on kauppiaita jotka ei usko pastellisävyihin!

 

Vierailija, Ei itseasiassa! Se on viime syksynä Ginasta ostettu :)

 

Veera, Kiva jos on näkynyt :)

 

Weezer, En tiedä, onko se kolmas sävy Suomessa myynnissä laisinkaan :/

 

Vierailija, Hehe, olen ihan Espoon tyttöjä, vaikka Oulussa välillä vierailenkin :) Kannattaa kurkata tämän postauksen kommenteista kampaamovinkkejä!

 

Mimmu, Mä veikkaan että se raidoittaminen on turvallisin sekä parhaan näköinen vaihtoehto! Ja niitä raitoja ei tarvitse olla mitenkään älyttömän tiheässä edes, että yleisilme raikastuu ja vaalentuu todella paljon :) 

Tyveä värjätessä väri saattaa helposti vaalentaa jopa 3-4 astetta, kun päänahan lämpö tehostaa värin tehoa! Tämän takia vaaleaksi värjäyksissä väri pitää jossain tapauksissa levittää ensin pituuksiin ja tyveen vasta viimeiseksi 15-20 minuutiksi :)

Saara Sarvas

Maaria, Joka päivä sitä oppii itsestäänkin jotain uutta!

Vierailija (Ei varmistettu)

Heippa,

Munkaan kysymys ei liity aiheeseen millään lailla, mutta kun muutkin ovat kyselleet hiusten värjäilystä, niin kysyn minäkin :)

Eli mulla on nyt aika vaaleat pitkät hiukset joihin haluaisin kasvattaa oman perus maantienharmaan värin takaisin. Omanväristä tyvikasvua niissä on tällä hetkellä n. 5 cm. Haluaisin ihan kotikonstein saada tuota värjätyn ja oman hiuksen rajaa liukuvammaksi ja kivemman näköiseksi, joten millaisia vinkkejä sulla olisi tähän projektiin antaa?

Kiitos kivasta blogistasi, olen jo pitkään tätä lukenut, mutta en ole tainnut koskaan kommentoida:)

Sape (Ei varmistettu)

Saara oot aivan mahtavan ihana, mun inspiraatio!

Kommentoi

Ladataan...