Hei ilkeä Anonyymi, lue tämä!

Ladataan...
Saara Sarvas

Internet ja ihmiset.. Parin vuosikymmenen aikana meidän elämämme ja kommunikointimme on maailman ääriä myöten siirtynyt verkkoon. Pois suorasta ja kasvokkain tapahtuneesta keskustelusta, kohti niska 45-asteen kulmassa näyttöpäätteen suuntaisesti taitettuna tapahtuvaa näpyttelyä. Älkää ymmärtäkö väärin - mä rakastan Internetiä ja kaikkia sen tuomia mahdollisuuksia, maailmankuvaani avartavia linkkejä, ihmisiä sen äärellä ja täysin rajatonta verkostoitumista.

Mä en rakasta sitä, että osa ihmisistä on päätynyt purkamaan syystä tai toisesta itseensä kohdistunutta pahaa oloa netissä, enkä mä varsinkaan rakasta sitä, että me kaikki muutkin altistutaan sille pahan olon ulos oksentamiselle täysin pyytämättä.

Mua yksinkertaisesti kyllästyttää se iänikuinen vinkki: "älä reagoi, älä vastaa, älä välitä".

Miksen?

Ilkeiden anonyymien omaan arvoonsa jättäminen toimii kyllä, mutta en koe että se ratkaisee ongelmaa. Mun mielestä olisi tärkeämpää herättää netissä anonyyminä pahaa oloaan purkava ihminen miettimään ja purkamaan myös itselleen osiin sitä, mikä ihme sinulla oikein on hätänä? Koska mitä helvetin hyötyä siitä negatiivisesta kommentista on ja kenelle??

Mihin tämä homma oikein eskaloituu, jos me emme Internetissä työskentelevinä ja aikaa viettävinä ihmisinä tee sille mitään?

Tarpeettomasta negatiivisesta kommunikoinnista ja kommentoinnista ei seuraa mitään hyvää kenellekään osapuolelle. Ei kenellekään.

Joskus munkin tekee mieli olla oikein äärimmäisen vittumainen, piikittelevä ja irrelevantteihin asioihin jämähtävä, mutta valitettavasti se vain vaikeuttaa kaikkea. Elämä yksinkertaisesti rullaa mukavammin eteenpäin, kun negatiivisistakin asioista karsii pois ne henkilökohtaiset ärsytykset ja kertoo vain faktat faktoina. Jos toinen osapuoli hiiltyy ja vastaa negatiiviseen sävyyn, olet jo lähtökohtaisesti tilanteen herrana, kun et alennu samalle tasolle.

Ei kaikki tässä maailmassa ole aina mukavaa, mutta ei kai kukaan lähtökohtaisesti tahdo tehdä tässä elämässä päätöksiä ja ratkaisuja, joiden taustalla on vain vittuilu? Tai jos tahtoo ja tekee, niin tahtoisin jälleen kerran mennä tämän postauksen ja sen lopusta löytyvän kysymyslistan kanssa keskustelemaan..

Kuten varmasti jo tiedätte, ovat minun päiväni blogimaailmassa luetut, ainakin tältä erää. Siksi haluaisin jättää jälkeeni muutaman ajatuksen myös siitä, millaisina blogimaailman varjopuolet minun silmiinin näyttäytyvät.

Olen useasti puhunut tästä blogista outona utopian saarekkeena netin vihapuheen keskellä, sillä saan lähinnä todella ihania kommentteja. Joo, vauva.fi -foorumi kyllä spekuloi painonvaihteluitani ja parisuhteeni tilaa ja hei, siinähän spekuloivat. Ainoa ihminen, jonka tulisi tuntea pisto sydämessään sen takia mitä paskaa netissä kirjoitetaan, on se nimimerkin taakse piiloutuva anonyymi.

Sen, mitä mieltä muut ihmiset minusta ovat minusta ei pitäisi koskettaa minua. Ei pitäisi, mutta pitkään se silti kosketti. 

Moni varmaan sanoisi, että minulle on kasvanut ns. paksu nahka - siis muutenkin kuin mukavan pehmeänä rasvakerroksena ;D - mutta mä olen asiasta eri mieltä. Ei paksulla nahalla tee mitään siinä vaiheessa, jos sen alla on epävarma ihmisraunio. Yleensä paksu nahka kostautuu sillä, että ihmisestä tulee pelkonsa takia koppavan oloinen ja piikittelevä.

Kun pelkää, että joku näkee suoraan sun heikkoihin kohtiin ja tähtää ikävän kommenttinsa juuri sinne, alkaa omia heikkouksia helposti peitellä ja piilottaa sekä ulkopuolisilta että itseltään, jolloin lopputulos on ulkopuolisen silmään ylimielisyytenä, joka on yleensä aina vain tapa ohjata huomio pois niistä heikkouksista.

Nettikiusaaja kyllä arvaa mistä on kyse ja tähtää nuolensa juuri sinne.

Mä valehtelisin jos sanoisin, etten ikinä selaa minulle vinkattuja keskusteluja tai muita minua koskevia nettijulkaisuja. Musta tuntuu että kaikki, jotka sanovat jotain muuta, valehtelevat ainakin jonkin verran. Ainahan meitä kiinnostaa, mitä muut ovat meistä mieltä, vaikka kuinka hokisimme jotain muuta mantraa! Siinä vaiheessa, kun on monien mutkien kautta oppinut tuntemaan itsensä ja pystyy seisomaan "julkisessa" tarkastelussa kaikkine vikoineen ja epävarmuuksineen, näitä kirjoituksia voi tarkastella kriittisesti, ilman mielipahaa.

Kaikista uuvuttavinta netin anomuumiudessa on ehkä lopulta "tieto".

Kyllähän tekin sen tiedätte, joku ilmoittaa vakaasti tietävänsä asioita ja yksityiskohtaisia. Villein tarina jonka olen kuullut itsestäni sisälsi useita miehiä, rikottuja ystävyyssuhteita, hyvin jännittäviä motiiveja näille teoille.. Eikä sovi unohtaa sitä, kuinka minua on pyydetty kummityttäreni kummiksi vain julkisuusarvon vuoksi, eikä sitä, kuinka leveilen netissä kun ostelen 300€ pizzaa (ei, ei ne olleet mun lätyt vieläkään..). Yksikään fakta tai keittiöpsykologimainen spekulaatio ei ko. tarinoissa osunut kohdilleen, mutta tieto ai saakeli miten varmaa se kirjoittajan sormista soljuessaan oli.

Mulla on henkilökohtaisesti sen verran paljon sisältöä elämässäni, että olen systemaattisesti karsinut itseeni liittymättömien ihmisten yksityiselämien spekuloinnin ja ruotimisen minimiin. Kyllä, joskus teen sitä ystävieni kanssa käydessämme läpi meidän elämiämme koskettaneita vääryyksiä ja iloja, mutta lähtökohtaisesti tahdon mieluummin käyttää aikaani tässä hetkessä ja tulevaisuudessa tapahtuviin asioihin.

Paula Vesala sen tuossa taannoin hyvin sanoi.. Minäkin olen mieluummin sellainen tyyppi, joka tekee enkä se, joka puhuu muiden tekemisistä.

Voi hyvin olla, että tällä kirjoituksella saan niskaani netin intensiivisimmät trollit ja pahan mielen sanansaattajat. Ennen kuin iskette, toivon kuitenkin pientä peiliin katselun hetkeä.

Moni netin anonyymi on nimittäin huomaamattaan vielä syvemmällä tietyssä itsepetoksessa ja tuntuu projisoivan omaa pahaa oloa ja pelkojaan muiden alistamiseen. Vähän samaan tyyliin toimivat kaikki toista ihmistä sortavat tai sitä yrittävät tahot, oli kyse melkein mistä tahansa toisia ihmisiä kyykyttävästä liikkeestä tai ihmisryhmästä.

Odotan jo nyt innolla, tuleeko joku puolustamaan negailua sananvapaudella tai sillä, kuinka julkista blogia kirjoittamalla nyt vaan on asettunut siihen asemaan että ihan kaikki vaan pitää kestää. Ei ei ei, ei se vaan mene niin! Jos joku kirjoittaa täyttä puppua siihen pitää kyllä puuttua, mutta se ei ole nyt asia, josta tässä kirjoitan.

Mä itse olen siirtynyt vihan, ärsytyksen ja pahan mielen yli ja mietin jokaisen netin vihapuhujan kohdalla: 

  1. Mikä ajoi sinut kirjoittamaan tämän?
  2. Mikä asia sinun elämässäsi on saanut sinut voimaan niin huonosti, ettet uskalla kohdata sitä, vaan käytät kallisarvoista aikaasi haukkumalla muita?
  3. Tuleeko touhuistasi ihan oikeasti parempi fiilis, pitkällä tähtäimellä?
  4. Mitä olet saanut omassa elämässäsi aikaan negatiivisuuden keskeltä?
  5. Olisitko saanut aikaan enemmän, jos olisit keskittynyt elämässäsi oleviin hyviin asioihin ja tehnyt niitä juttuja, joista nautit?
  6. Onko nyt parempi fiilis? Entä huomenna?

Nallekarkit, geenit, rahat eivätkä mitkään muutkaan määreet ikinä mene tässä elämässä tasan, mutta ongelmien määrä on silti aina vakio, riippumatta siitä miltä jonkun elämä netin tai muun median kautta vaikuttaa. 

Se, että joku päättää jakaa elämästään vain positiivisia asioita ei tarkoita sitä, etteikö pallon toinen puoli olisi ihan yhtä kamala, kuin sinullakin. Saavutetut asiat kätkevät taakseen aina vähintäänkin yhtä paljon verta, hikeä, kyyneleitä ja ongelmia. Ulospäin (eikä varsinkaan sisälle) suunnattu negatiivisuus vaan ei ikinä lisää positiivisuutta ja tämän oivalluksen sisäistettyään muuttuu ihmisessä jotain perustavanlaatuista. Oikeastaan positiivisimmat tuntemani ihmiset ovat niitä, jotka ovat käyneet henkilökohtaisessa elämässään läpi kaikista pahimman helvetin. 

Negatiivisuus ja varsinkin sen projisoiminen muihin saa ihmisen käpertymään omaan kuoreensa ja lopulta epäilemään sitä, että kaikki muutkin ajattelevat muista ihmisistä yhtä kamalasti. Jos itse puhuu pahaa täysin tuntemattomista ihmisistä, ystävistään ja pahimmillaan omasta perheestä, tottakai sitä kaivautuu aina vain syvemmälle siihen illuusioon, missä kaikki muutkin puukottavat sinua selkään heti kun sen käännät.

Siinäkin tilanteessa, että joku olisi ihan oikeasti mennyt törttöilemään ja "ansaitsisi" ryöpytystä, en ymmärrä millainen pelkuri hoitaa asian kritisoinnin anonyyminä netin välityksellä. Anonyymin reklamaation toimivuusprosentti on varmasti lähempänä nollaa, kuin mitään muuta lukua.

Mielestäni sama sääntö pätee nettiin, parisuhteeseen, ystävyyssuhteeseen, työtoveruuteen ja ihan kaikkiin kahden tai useamman ihmisen väliseen kommunikaatioon: 

Jos ihminen tekee jotain väärää, et voi olettaa hänen muuttuvan, ennen kuin kerrot oman kantasi rauhallisesti ja järkevästi perustellen.

Mun silmissä ihminen menettää kaiken valitusoikeutensa, jos vain valittaa ja valittaa ja valittaa ja valittaa ja valittaa eikä ikinä kerro siitä valituksen kohteelle. Se on epäreilua ja raukkamaista ja aiheuttaa aina vain lisää pahaa mieltä. 

Jos siis olet ilkeä anonyymi, tyyppi joka on joskus mennyt ali siitä mistä aita on matalin ja purkanut pahaa oloasi verkossa tuttuun tai tuntemattomaan tyyppiin - ei se mitään. Tässä maailmassa hienointa on se, että aina voi muuttua. Varsinkin, jos kukaan ei edes tiedä, kuka olit ;)

 

Nyt olemme käsitelleet melko hyvin sen, mikä anomuumeilussa on niin perseestä ja miksi vain en käsitä ihmisten motiiveja sen takana. Tai siis käsitän, että on paha olo.. Ehkäpä tätä juttua lukee kuitenkin myös muutama omaa blogia tai muuta some-kanavaa päivittävä tyyppi, joka joutuu kärsimään näistä hyökkäyksistä. Teille tahdon antaa pari käytännön vinkkiä!

1) Älä lähde leikkiin mukaan, vaan hengitä.

- Kyllä. Se piikittelevä kommentti joka survaisi juuri siihen koloon jonka toivoit pysyvän piilossa kaikilta vituttaa. Hengitä pari kertaa ja ehkä vielä pari kertaa lisää. 

Oli kommentin takana tahallaan provosoiva ja trollaava tyyppi tai ihan oikeasti asiasi jotenkin väärin ymmärtänyt tai muuten vain pahaa oloa ulos oksentava tyyppi, on paras lääke rauhallinen vastaus.

2) Vastaa asiallisesti ja tarvittaessa kyseenalaistavasti

Minun mielestäni vastaus on aina parempi, kuin ei vastausta. Tiedän, että tämän blogin suurimpia miinuspuolia on jo pitkään ollut minun huono kommentteihin vastaamiseni, mutta kaikki ne on silti luettu ja pohdittu läpi ja vastauksien kirjoittamieenkin yritän pyhittää aina pari tuntia viikosta.

Provokatiivinen ja ilkeä anonyymikommentti voi olla vain yhden virkkeen pituinen ja saada sinut silti raivon valtaan ja pitkä vuodatusvastaus voi tuntua naurettavalta ja hei, sitä se välillä saattaa myös olla.

Jos ilmoille heitetty argumentti kuitenkin vaatii seikkaperäisen ja pitkän vastauksen, anna palaa! Kunhan säilytät neutraalin ja objektiivisen sävyn ja purat negatiivisen palautteen osiin, joista esität tarkentavia kysymyksiä. Yleensä ilkeä anonyymi ei enää palaa tällaisen ripityksen jälkeen, mutta asian isommassa kaavassa pohtiminen saattoi tehdä sinulle itsellesi oikein hyvää.

Parhaassa tapauksessa saat asialliseen kommenttiin yhtä asiallisen vastauksen myös alkuperäiseltä kommentoijalta, joka ymmärtää sinun puolesi ja jää lukemaan blogia kiitollisena hyvästä asiakaspalvelumentaliteetistasi.

3) Ole rehellinen

Jos anonyymi suivaantui jostain ihan oikeasta asiasta, muista myös katsoa peiliin. Omia mielipiteitä saa aina muuttaa, mutta joskus voi myös käydä niin jännästi, että sinua ärsyttävä kommentti ei oikeasti olekaan ilkeä, vaan pelkästään sinua ärsyttävä. Täḿä tilanne vaatii kaikista eniten rohkeutta, mutta kasvattaa sinua heittämällä eniten ihmisenä. 

Oletteko te joskus kommentoineet jotain ilkeänä anonyyminä? Miksi?

p.s. Kaikki jutun ajatukset voi minun puolestani kääntää myös ihmisten pienemmissä yhteisöissä käymiin keskusteluihin - periaate on sama.

p.p.s. Jos tämä juttu houkuttelee tarpeettoman määrän angsti-trolleja, en välttämättä vastaa, vaan poistan tarpeettomat kommentit kokonaan ensimmäistä kertaa ikinä :)

Share

Kommentit

3551 (Ei varmistettu)

Aamen. Aivan loistava teksti! Toivottavasti ilkeilevät anonyymit ja vauva.fi äitylitkin ottavat opikseen.

Saara S.
Saara Sarvas

Osa ottaa, osa ei, toivottavasti ne jotka ottavat levittäisivät samaa sanomaa myös eteenpäin :)

Janskuu (Ei varmistettu)

oikein! Itse aina ajattelen että pystyisinkö sanomaan tämän saman asian kasvotusten kyseiselle ihmiselle ja mikäli vastaus on ei niin sillon en sitä myöskään kommentoi, jos ei ole mitään kaunista sanottavaa niin parempi vain pitää suu kiinni :) tai voihan sitä antaa vaikka rakentavaa kritiikkiä mutta ilkeily ja tahalleen toisen mielen pahoittaminen on asia erikseen..

Saara S.
Saara Sarvas

Klassikkoneuvo, jolla kyllä karsiutuu jo moni tyhmä kommentti pois - suosittelen ehdottomasti tämänkin toteuttamista.

Rakentava kritiikki, sitä mä kyllä arvostan ihan VALTAVASTI! Sellaisen lukemisessa vaan tarvitaan myös sitä tiettyä taitoa, sillä meidän perusluonteeseemme kuuluvat defenssit niin pirun vahvasti :D

W.n.n (Ei varmistettu)

loistava teksti!

Itse olen miettinyt että jotain on ihmisellä pahasti elämässä pielessä kun jaksaa aina vaan olla netissä ilkeä, tunsin kerran pojan joka oli äärettömän katkera ja kateellinen toisten elämälle, joilla meni hyvin. Se näkyi sitten ilkeilynä ja riidan haastamisella muita kohtaan, ja sitä se jatkaa yhä vieläkin, sen elämässä ei ole sisältöä kuin istua netissä ja haastaa riitaa siellä, juuri anonyymina sen tekee ikävä kyllä, mutta se on ikävä hänen ainoa sisältö elämässä.

Saara S.
Saara Sarvas

Mulle tulee vastaavista tyypeistä lähinnä paha mieli.. Siis sen takia, että he menettävät elämästään niiiin paljon ihania asioita, tai ainakin ne menevät täysin ohi ja väärien suodattimien läpi. Ihanistakin asioista saa kaivettua esiin huonoja puolia ja toisin päin.

Harmi, että tällaisille tyypeille ei voi tehdä mitään muuta kuin ravistella, ennen kuin tajuavat itse, mistä kenkä puristaa.

Kukkuu (Ei varmistettu)

Itse tekisi välillä mieli jättää aika kauheitakin kommentteja. Se on aika erikoista, mutta kohdistuu lähinnä blogeihin jossa mielestäni valitetaan turhasta tai aliarvioidaan lukijoita tai vaikka luvataan turhia.
En kuitenkaa muista että olisin ikinä jättänyt ikävää tai mollaavaa kommenttia. Olen yrittänyt todella kovasti toteuttaa ajatusta "jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin älä sano mitään".
Mutta kyllä välillä tekis mieli vaan jättää komentti johonkin älyttömään blogiin jossa lyttään kirjoittajan uudet silikonit tai ihmettelen miksi kukaan voi kirjoittaa niin surkeasti ja silti pitää julkista blogia. Aina on jäänyt kommentti lähettämättä.
Mutta Lilyssä ei kyllä tällaisia blogeja ole montaa, eikä varsinkaan Saaran blogi! :)

empuska

Mutta kun vihalukemiseen ei saa ottaa kontaktia! Ole ja pysy safarilla, älä hyppää leijonien kitaan betonikengät jalassasi!

Mua henkilökohtaisesti ottaa päähän tuo sanonta "Jos ei ole mitään kaunista sanottavaa, älä sano sitten mitään", kun sitten se kommentoinnin taso jää sellaiseksi banaaliksi kehumiseksi, joka on bittien, lukijoiden ajan ja kommentoijan ajan tuhlaamista. En nyt sano, että kaikista pitäisi vastarannan kiiskejä tulla, mutta "Contribute, don't just hit the comment" olisi se paras neuvo; tuo jotain omaakin pöytään.

Mutta joo. En kyllä omaa kusipäisyyttäni puolustele sananvapaudella! Omat ilkeät kommentit kyllä jää vaivaamaan, koska omalla kohdalla kysymys on puhtaasti ajanhallinnallinen kuin, että haluan puukottaa jotakuta naamaan. Se on vain helpompaa kirjoittaa nopea trolli kuin käydä läpi keskusteluketju, tuoda jotain omaa ja uutta, tehdä se jotenkin järkevien argumenttien puitteissa ja sitten kirkastaa se sanoma/pointti editoimalla turha sälä pois. Case in point; tämänkin kommentin kirjoittamiseen on mennyt enemmän aikaa mitä oikeasti olisi varaa pistää.

Mä taidan kyllä antaa enemmän positiivisempaa kommenttia anonyymisti, kun en halua profiloitua ihmisenä, jolla kielenkäyttö on sellaista kliseistä kömpelyyttä täynnä. Ja osittain siksi, että se on varmaan kirjoittajillekin kiva, että anonyymisti tulee muutakin kommenttia kuin haukkumisia!

Saara S.
Saara Sarvas

Oi empuska, sä olet yksi mun suosikki-provoilijoista! Niissä sinun näpyttämissäsi kommenteissa, joita olen itse lukenut, yhdistyy yleensä melko kantaaottavaa herättelyä tiivistetyssä muodossa, eikä niinkään sellaista aivotonta negaamista, kuin tässä jutussa penään. Niissä on yleensä ns. pointti.

Tietyissä tilanteissa esimerkiksi sinun harrastamasi vastatrollaus (meinasin kirjoittaa vatsatrollaus..) on oikein oiva lääke - omassa blogissani en sitä vain osaisi hyödyntää, enkä näe sille myöskään tarvetta.

Kukkuu (Ei varmistettu)

Empuska, sä avasit munkin ajatuksia tässä vähän paremmin :D
En juurikin jaksa ruveta pitkiä perusteluita laatimaan jotta kriittisestä kommentistani olisi jotain "hyötyä". Ja silloin kun oman viitseliäisyyden takia kommentti olisi tyyliä "Et oo tosissas, hitto mikä urpo" en näe järkeä julkaista kommenttia.
Hyviä pointteja!

Saara S.
Saara Sarvas

Hmm, aika jännä! Mä en hetkeäkään puolustele tässä kohtaa bloggaajia, koska meitä on tässä verkossa aivan yhtä moneen junaan, kuin kommentoijiakin. Oikeastaan otsikko voisi olla Ilkeä ihminen Internetissä, lue tämä.

Meillä jokaisella on lopulta ehdottoman tärkeä oikeus julkaista itse tekemäämme sisältöä juuri niin laajasti kuin itse haluamme, oli aihe kuinka pinnallinen tai törppö tahansa, kirjoitustyylistä nyt puhumattakaan.

Tiedän muutaman blogin, joiden kirjoittajilla on jonkinasteinen oppimis- tai lukihäiriö ja arvostan ihan valtavasti sitä, että he silti kirjoittavat ja julkaisevat tekstejään - oli niiden sisältö ja teksti millaista tahansa. On oikeastaan aika siistiä seurata sitä, miten kirjallinen ilmaisu ja sisältö kehittyy vuosien varrella. Et varmasti puhunut tämänkaltaisista tuotoksista, mutta tämä nyt olikin kommentti mallia FYI ;)

Monella täysin "urpoa" blogia kirjoittavalla on todennäköisesti ihan samalla tavalla tarpeeksi solmuja omassa elämässään, kuin niillä ilkeillä anonyymeilläkin. Lienee tämän takia parempi, että me emme päädy lisäämään heidän huonoa oloaan :P

Kiitos kommentista, se herätti paljon lisäajatuksia.

Kukkuu (Ei varmistettu)

Jep, juuri näin. Lähinnä itselle nostaa karvat pystyyn blogit koska luen niitä päivittäin. Tietty voisi miettiä miksi luen "huonoja" blogeja jos ne vaan pistää näppisragen päälle? Luen kuitenkin niin paljon ajatuksia herättäviä loistavia blogeja että pakko kai saada vähän vastapainoa niille :)

Elisa/ (Ei varmistettu)

Mulla on blogiuran aikana tullut vain muutama ilkeä kommentti anonyymeilta. Yhdelle heistä sanoin suoraan, että hänen jättämänsä kommentti satutti ja oli asiaton ja kyseinen henkilö pyysi anteeksi, mitä pidän todella suoraselkäisenä tekona.

Kommenttien hyväksyntä on päällä kuitenkin ihan vaan siitä syystä, että joskus tulee niitä täysin irrelevantteja, ei edes asiaan liittyviä haukkumisia ("haista paska", "olet ruma" jne.). Nämä poistan suorilta, sillä en halua että muut joutuvat blogini kommentteja lukiessa lukemaan jotain noin tyhmää ja negatiivista. Kyllähän se ihmetyttää ja satuttaa, että miksi jonkun pitää olla noin ilkeä mutta mieluummin näin kuin jätän haukkumaviestin paikoilleen muiden nähtäväksi. Oletan, että näiden irrationaalisten viestin tarkoituksena on herättää jokin reaktio minussa ja saada huomiota paitsi minulta, myös muilta lukijoilta tai sitten kyseessä on tuttu joka haluaa purkaa traumojaan kommenttiboksissa. Niin tai näin, kummankaan paikka ei ole minun blogissani tai kommenttiboksissani jossa ollaan pääasiassa positiivisten juttujen äärellä. Laittakoot vaikka meiliä, mikäli tuntuu siltä että kanssani on kana kynittävänä tai että olen nyt vain niin kammottavan näköinen, että se pitää ihan erikseen minulle ilmoittaa.

Asiallinen ja hyvä kirjoitus, kiitos siitä! Ollaan me muut netissä pyörivät anomuumeja fiksumpia ja jätetään negailut omaan alhaiseen arvoonsa :)

Saara S.
Saara Sarvas

Mä tavallaan rakastan Lilyn moderoimattomuutta ja toisaalta kauhistelen sitä, mitä kaikkea täällä voisi parin valvomattoman vuorokauden aikana tapahtua..

Esittämäsi esimoderointi on kyllä äärimmäisen toimiva keino. Noin irrelevanttia negailua ei varsinkaan kannata päästää ns. läpi. Ikävä kyllä tiedän myös, että osa pitkän aikaa piinaavista anonyymeistä käyttää tätäkin hyväkseen ja kirjoittaa vain bloggaajan silmille hirveys-kommentteja -__-.

Ja juuri näin, siihen omaan arvoonsa jättämiseen kun vielä lisätään tyyppien herättely ja mahdollinen vastakommentointi, aletaankin olla jo melkoisen utopian äärellä!

Coco
Coco Sweet Dreams

<3 <3

Saara S.
Saara Sarvas

Todella ikävää kuulla, että olet saanut tuta ilkeilyn voiman omakohtaisesti :(

En oikein itse tiedä, mitä ajattelisin kertomuksesi mukaisista blogipostauksista.. Olen toki nähnyt vastaavia itsekin ja kyllä, en aivan täysin ymmärrä niiden funktiota. Suoraan kommenttiin vastaaminen olisi selkeämpi ja rauhallisempi tapa vastata negailuun ilman, että sille annetaan lisäarvoa ja näkyvyyttä, jota se ei todellakaan tarvitse.

Samaan tapaan ne kirjoittajat, jotka tätä tekevät, varmasti ovat itse siinä tilassa jossa ne ilkeät kommentit todella sattuvat ja sitä paksua nahkaa todistellakseen kirjoitetaankin koko hommasta kamala rantti - ei sekään mene ihan nappiin, varsinkaan jos negatiivisuus kaadetaan vain sangolla takaisin koko lukijakunnan niskaan.. Siinä bloggaaja valitettavasti astuu itse anonyymin ansaan ja oravanpyörä pyörii vaan :(

Kannattaa siis kääntää tämä ajatusketju myös niihin epävarmoihin bloggaajiin, jotka kirjoitavat näennäisen ylimielisesti tms. Todennäköisesti sielläkin on taustalla paljon tunteita ja ajatuksia, joita tietyllä käyttäytymisellä yritetään peittää.

Sitten on toki erikseen provo-bloggaajat, jotka hakevat tietynlaisella kirjoitustyylillä ihmisistä reaktioita, klikkejä ja kiihkeää kommentointia - silloin ovi tietynlaiselle kommentoinnille avataan bloggaajan itsensä toimesta ja yleensä se tehdään erittäin avoimesti. Itse kyllä pidän tällaisten keskustelujen seuraamisesta, mutta en silloin jos alkuperäinen teksti on jotain ihmisryhmää loukkaava. 

Silloinkin yritän toivoa, että kommenttilaatikossa ns. hyvien asioiden ja arvojen puolesta taistelevat ihmiset ja heidän viisaat sanansa levittävät enemmän hyvää informaatiota, kuin alkuperäinen teksti huonoa :)

Maaaaam (Ei varmistettu)

Kyllä sitä usein jää ilkeät kommentit sanomatta, niin netissä kuin arkielämässä. Kun huomaa ajattelevansa jotain hyvin kriittistä/negatiivisesta toisesta tai toisen tekemisistä, niin yleensä pysähdyn ja teen jotain muuta. Viiden minuutin päästä ei enää useinkaan muista mitä kritisoitavaa edes oli :D

Yksi näkökulma tähän asiaan liittyen on miten kaikenlaisen kakan puhuminen oikeutetaan hienolta kuullostavalta, mutta maailman typerimmällä käsitteellä nimeltä besserwisser. Että "minulla on faktat oikein" ja tartutaan aivan sanatarkasti toisen puhumiseen/kirjoittamiseen. Tässähän on kyse pohjimmiltaan näsäviisastelusta, saivartelusta? Siis kyllähän mistä vaan sanasta, lauseesta ja puhuntatavasta voi vetää jos jonkinlaisia tulkintoja, ylitulkintoja ja väärintulkintoja.

Saara S.
Saara Sarvas

Oijoi, olet aivan asian ytimessä! Ihanaa, että olet löytänyt omaan elämääsi tietyn zenin :D

Besserwisseröinti (johon kyllä välillä itsekin sorrun....) on paitsi raskasta, myös perkeleen huonoa keskustelua ja argumentointia monen muun ontuvan tekniikan ohella. Vähän sama, kuin blokkaisi sanasta onnelliseksi käsittelyyn vain viimeiset kaksi tavua ja valittaisi siitä, millaista yhteiskuntaa tällaisia sanoja internettiin salaa upottamalla rakennetaan :B

 

Kerran ilkeä anonyymi (Ei varmistettu)

Tätä postausta lukiessani tuli mieleen kerran jättämäni ilkeä sävyinen kommentti eräälle nimeämainitsemattomalle bloggaajalle. Kirjoitan itsekin pienimuotoista blogia ja sitä kautta joutunut arvostelun alaiseksi. Nuorempana, noin 6 vuotta sitten, koin suuria itsetunto-ongelmia ja pidin itseäni epäviehättävänä, pulleana ja elämässä meni muutenkin todella kehnosti. Luin erään viehättävän bloggarin blogia, jonka postaukset herättivät kommenttiboksia lukiessa näemmä muissakin pientä provosoitumista, ja provosoiduin sitten itsekin hänen päivityksistään. Mielestäni sisältö oli epäasiallista, en muista sanatarkkaa kommenttia hänelle mutta jotain negatiivissävyistä, jopa ilkeää se oli kyllä. Nyt kun mietin lähtökohtia siihen, miksi kirjoitin tuon kommentin, tajusin että kaikki oli vain omien negatiivisten tunteiden ja olotilojen purkua, ehkä jopa hieman kateutta. Se kun toinen näyttää hyvältä ja uskaltaa rohkeasti ilmaista itseään, johon halusin silloin itsekin pystyä. Nyt pystyn siihen, joten näen tilanteen aivan uusin silmin :) Sain toki kasan hevosenlantaa omaan blogiini tuon kommentin seurauksena, jossa minua haukuttiin rumaksi lehmäksi ja ettei minulla ole mitään oikeutta niin rumana haukkua kauniimman osapuolen tekemisiä. No, sain näpeilleni mutta tajusin siinä että kuinka pahan mielen oikeasti olen ehkä tehnyt bloggaajalle. Tulipahan koettua molemmat osapuolet, haukuttu bloggaaja ja haukkuva anonyymi! Olen pahoitellut käytöstäni ja ennen kaikkea oppinut, että negatiivisuus on pahasta ja on paljon helpompaa sanoa negatiivisia asioita toisesta kuin oikeasti vilpittömästi positiivisia asioita. Siksi olen pyrkinyt siihen, että kun blogiin jotain kommentoin niin kommentoin positiivisia tai kantaa ottavia kommentteja, joissa negatiiviset sävyt jätetään kokonaan pois. Sillä miksi pitäisi kylvää negatiivista asennetta ihan turhaan, kun ei siitä kukaan hyödy tai kumpikaan osapuoli saa hyvää mieltä :)

Stay positive!

Saara S.
Saara Sarvas

No tuossa oli kyllä niin kantapään kautta opittu juttu, että huh! Positiivisia asioita etsiskellessä totean silti, että hienoa että kommentoit sentään omalla nimelläsi, vaikka jutun olisikin voinut jättää kirjoittamattakin. 

Aivan satavarmasti olen itsekin syyllistynyt tämän 15 vuoden nettihistorian aikana törttöilemään ja aiheuttamaan pahaa mieltä ihmisille, mutta kyllä se yksisarvisuus ja positiivisuus silti lopussa voittaa.

Summa summarum: Ihanaa, että netissä liikkuu sinunlaisiasi kommentoijia ^_^

Vierailija (Ei varmistettu)

Olen jättänyt yhden ainoan ilkeän kommentin blogiin noin 6 vuotta sitten. Muistaakseni kirjoitin asupostaukseen jossa kuvailtiin asukokonaisuutta tyylikkäänä jotain, että noi valkoiset saappaat on kyllä todella kaukana tyylikkäästä tms. Kirjoittaja vastasi kommenttiin, että itse tykkäsi asusta ja mulle tuli jättämästäni kommentista ihan todella paha mieli, ja kävinkin pyytämässä anteeksi jälkeenpäin. Asia vaivasi itseäni vielä monta kuukautta kommentin jättämisen jälkeen ja sen jälkeen olen aina todennut, että jos ei ole mitään rakentavaa sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Usein ilkeiden kommenttien taustalla on varmaankin kommentoijan oma turhautuminen tai paha mieli. Itse olin kommentin kirjoittaessani ylitöissä paikassa jota vihasin ja josta maksettiin huonoa palkkaa ja pomo oli suoranainen ihmishirviö :D. Joten ei tarvitse olla kummoinenkaan keittiöpsykologi tajutakseen, että taisin projisoida omaa pahaa oloani ilkeään kommenttiin.

Tuli myös mieleen, että sellaisia blogeja jotka ärsyttää ei kannata käydä lukemassa. Elämästä tulee paljon mukavampaa kun ei käytä vapaa-aikaansa siihen että ihmettelee kuinka joku voi kirjoittaa noi huonosti turhista jutuista :) Peace!

Ja loppuun kiitos Saaralle mahtavasta blogista, terveisin lukija jo kaukaa Tiptoes-ajoilta :)

Saara S.
Saara Sarvas

Eikös se olekin kummallista, miten helposti sitä voi väsyneenä hetkenä uppoutua vihaamaan oikein kunnolla. 

Itse käyn tällaisen hetken sattuessa mahdollisimman syvissä vesissä oman pääni kanssa ja pakotan itseni ajattelemaan satunnaisen angstin kohteeksi joutuneesta ihmisestä niin pahoja asioita, kuin ikinä mahdollista. Hyvin nopeasti sitä tajuaa, miten banaalia tällainen toiminta on ja miten naurettavalta omat ajatukset kuulostavatkaan.

Sen jälkeen yleensä päädyn toivomaan ajatuksieni kohteille pelkkää hyvää, jotta he eivät jatkaisi minua ärsyttävien asioiden tekemistä :D

samaamieltäkyllä! (Ei varmistettu)

Todella hyvä teksti!

On se kyllä uskomatonta, että joillakin aikaa ja energiaa ja jostain ihmeen syvältä kumpuavaa "motivaatiota" kirjoittaa paskaa toisille... Toivottavasti moni saa tästä ajattelemisen aihetta ja viitsisi tosiaan vilkaista peiliin tyylillä "tuliko nyt hyvä olo".

Jään, ja varmasti moni muukin, kaipaamaan sun blogia. Ihanaa kevättä ja tsemppiä uusiin haasteisiin! :)

Saara S.
Saara Sarvas

Kiitos kommentista ja tsempeistä, mukavaa että ajatuksemme anonyymiydestä kohtasivat :*

Toimitus
Toimitus

Hei Saara, ja kiitos kirjoituksesta. Täyttä asiaa. <3 Samasta aiheesta puhuu Puutalobabyn Kristaliina tänään toimituksen blogissa julkaistulla ensimmäisellä LilyTalks-videolla,

Saara S.
Saara Sarvas

No kylläpäs satuinkin olemaan ajankohtainen, loistavaa!

Vierailija (Ei varmistettu)

Itseäni hieman turhauttaa, toisaalta välillä naurattaakin, monen bloggaajan asenne, että kaikki kritiikki on pelkästään omaa pahan olon purkamista tai kateutta yms. Välillä tuntuu, että osa bloggaajista haluaa kommentiboksiinsa pelkästään "ihana asu, olet kaunis" kommentteja ja kaikki "mielestäni nuo kengät eivät sovi asuun" tyylinen kritiikki on kateellisten huutelua ja tuollaisten tulisi lopettaa koko blogin lukeminen heti. Noh voihan sitäkin kysyä miksi jättää kriittisiä kommentteja, mutta itse koen blogit omanlaisikseen keskustelualustoiksi niin miksi ihmeessä bloggaajalle ei voisi jättää kritiikkiä tai kommenttiä esimerkiksi asusta, mielipiteiden jakoahan se vaan on.

Ylläoleva koskee tietenkin ns. asiallisesti kirjoitettua kritiikkiä, en nyt sitä kannata, että toisen blogiin mennään huutelemaan rumaa läskiä huoraa. Monelle bloggaajalle tuntuu olevan haaste vastata juurikin näihin asiallisiin kritiikkeihin ja sen takia olen muutaman blogin lukemisen jättänytkin, kun bloggaaja ei ole osannut asiallisesti vastata vaan on vetänyt ne kuuluisat palkokasvit nenään ja vastannut tyylillä, joka on jättänyt pahan mielen. Huumorintaju tuntuu monelta bloggaajalta puuttuvan.

En tiedä, kadotin tässä itsekin oman pointtini kun asiaa rupesin pohtimaan. Sen vielä haluaisin nostaa esiin, että on mielenkiintoista seurata, kuinka tietyt bloggaajat saavat jatkuvasti "paskempia" kommentteja kuin toiset. Eli voidaanko kysyä, että sitä saa mitä tilaa? Provoisoivat tekstit saavat ihmiset enenmmän liikkeelle. Ja toisia bloggaajia haukutaan enemmän keskustelupalstoilla kuin toisilla. Noh loppuun vielä pakko sanoa, että Saara on ihana ja siksi hänellä varmaan onkin vahva fanikunta, jotka puolustavat häntä keskustelupalstoilla XD Ja lupaan petrata yleX:n kuuntelua kun Saara on äänessä!

Saara S.
Saara Sarvas

Kritiikki ja aiheeton negailu ovat kaksi asiaa, jotka toivoisin ihmisten erottavan, kuten itsekin totesit. Harmillisen usein sitä kuitenkin lukee suoraan sanottuna täyttä paskaa sisältävän kommentin, jota yritetään myydä kritiikkinä. 

Se, millä sävyllä kriittisen kommentin kirjoittaa on toki suurensuuri merkitys - tässäkin pyrin itse miettimään, millainen palaute omalla kohdallani toimii parhaiten (hampurilaispalaute, klassikko jo syntyessään). 

Tätäkin hommaa pallotellessa on niin kovin vaikeaa vetää mitään selkeitä linjauksia, toiset kun suuttuvat kuvaamasi tyylisistä kommenteista, toiset taas kohauttavat olkiaan. 

Musta tuntuu, että tiettyjen blogien kommentoinnin sävy on lumipallo, jota pyörittää sama kourallinen ihmisiä.. Silloin kyseessä onkin tilanne, jonka vain bloggaaja voi korjata, muuttamalla keskustelun sävyä.

Ymmärrän kyllä miten haastavaa se on, kun kirjoittajasta tuntuu siltä että koko Internet (eli ne 3 yksittäistä ilkeää tyyppiä) inhoaa sinua ja sohii niihin omiin akilleen kantapäihin. Silloin kun ei halua myöntää itselleen tehneensä virheitä, provosoi angstaajia jotka nappaavat tähän syöttiin kiinni, minkä jälkeen ei todellakaan tee mieli laskea omia aseita. 

Haastavaa!! Varsinkin, kun kenestäkään muusta kuin omasta itsestä ei voi olla vastuussa ja siitäkin on tehty niin hankalaa, että pitää käydä vuosikausia koulussa, että voi pitää itsestään huolen :B

Ja hei tervetuloa X:n taajuuksille! Tällä hetkellä sairastan ikävää lenssua, mutta keskiviikkona olen taas aalloilla ;)

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Hyvä teksti Saara. Lupasin kommentoida kaikki viimeiset postauksesi ja tässä sitä nyt tulee. Kommenttia.
Blogeja lukiessani olen myös miettinyt tätä anonyymien ilkeilyä. Osa varmaan on tuota omaa pahaa oloa, mutta kyllä vuosieni mittaan olen oikeassa elämässä törmännyt myös aidosti paskamaisiin tyyppeihin. Niihin, joiden mielestä muut ovat tyhmiä, rumia ja ylipäätään pohjasakkaa. He itse ovat omasta mielestään aina oikeassa ja myös oikeutettuja kaikkeen parempaan kuin muut. He luovat oman moraalinsa, jonka mukaan elävät ja toimivat. Heillä on myös itse omittu oikeutensa arvostella, haukkua ja alistaa niitä, jotka jostain syystä eivät sovi heidän oman maailmansa muottiin. Varmaan näitä narsisteja riittää myös tänne nettiin. Eli jotkut ilkeät anomuumit eivät todellakaan ikinä tule tutkiskelemaan motiivejaan tai saamaan minkäänlaisia omantunnonpistoksia ilkeilyistään, koska hehän tekevät vain sitä, mihin heillä erinomaisina yksilöinä on oikeus, jotteipa ihan velvollisuus.
Tällaisessa maailmassa nostan hattua ja annan ison halauksen kaikille teille, jotka blogeissanne tai ammateissanne antaudutte päivästä toiseen alttiiksi julkiselle arvostelulle ja asiattomalle kritiikille. Erityisesti nuorten kohdalla tämä suorastaan hirvittää, sillä jopa kiusaamiseksi yltyvällä anomuumeilulla voi olla elämänmittaiset negatiiviset vaikutukset.
Kyllä, toivon positiivisuutta nettikirjoitteluun ja kohtuutta kommenttiboxeihin, mutta pohjattomasta positiivisuudestani huolimatta suhtaudun tähän asiaan skeptisen pessimistisesti.

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Jäipä mainitsematta, ihan nappi kuvitus ♡

Saara S.
Saara Sarvas

Mutta äiti, etkö näe, että nämäkin tyypit voivat jossain syvällä sisimmässään oireilla jotain asiaa?

Veikkaan, että sellaisia ihan oikeasti pesunkestäviä ilkeitä ihmisiä on lopulta todella vähän ja kyse on enemmän reaktioista ja vastareaktioista, jotka voivat ilman kenenkään väliintuloa aiheuttaa kuvailemasi tyylisiä paskoja tyyppejä

Mä en tahtoisi ajatella, että kenenkään kohdalla täytyy heittää kirvestä kaivoon.. Se, olenko minä tai sinä tai joku muu satunnainen ihminen Internetissä oikea henkilö avaamaan ja korjaamaan tällaista vyyhtiä on varmaan aika selvä juttu, mutta mä silti tahdon kivenkovaan uskoa, että kaikilla on niin halutessaan oikeus muuttaa perusolemustaan.

Mitä jos niille täysin kusipäisille tyypeille ei vaan ikinä ole hakattu päin naamaa sitä faktaa, että kukaan ei pidä sinusta, koska käyttäydyt tällä ja tällä tavalla? Nyt poiketaan jo aiheesta, mutta niinhän näissä kommenttiketjuissa tuppaa aina tapahtumaan..

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Ihan varmasti jotkut voivat oireilla, mutta vuosien mittaan ( käytän siis ikääni tässä korostaakseni mielipiteeni painavuutta) olen vain joutunut toteamaan, että edellä kuvaamani tapaukset ovat aina niin oikeassa, että ei todellakaan ole tarvetta muuttua. Usein on kyseessä narsisti, joita väestöstä on arvioiden mukaan jopa 7-9%. Eli suhteutettuna ilkeisiin anonyymeihin ? Uskon, että tavallinen, pahaa oloaan projisoiva ilkeilijä kyllä pystyy muuttumaan, katumaan ja pyytämään anteeksi. Heihin voi erinomainen kirjoituksesi vaikuttaa. Mutta olen edelleen sitä mieltä, että jotkut ovat niin kovia luita, että mikään ei heihin pysty.

Vierailija (Ei varmistettu)

En ole tiivistämisen mestari, mutta tässä on sellainen keskustelu, johon on minunkin pakko osallistua, vaikka aikaa kirjoittamiseen on vain vähän.

Ensinnäkin, todella hieno kirjoitus ja upea blogi, olet ihailtavan avoin ja rohkea (ja taitava, viisas ja kaunis)! Tässä ja muutamassa muussakin viimeaikaisessa keskustelussa (mm. miss Helsinki) olen täsmälleen samaa mieltä kuin sinäkin, mitä kaikilta tulisi kaikissa vuorovaikutustilanteissa odottaa, sekä livenä tai netissä. Arvostan itsekin tilannetajua ja empaattisuutta enemmän kuin oikeastaan mitään muuta ominaisuutta.

Olen kuitenkin samaa mieltä myös Tuula-äipän kanssa: kaikilla ei kerta kaikkiaan ole sitä myötätunto-työkalua pakissaan, jolla toisten asemaan asetutaan. Ei vain ole, tai se on todella tylsä (eikä siten aiheuta pistosta syvällä sisimmässä, hah). Saattaa olla monta muuta terävääkin terävämpää työkalua, mutta ei tätä. Ihmettelin vuosikaudet joidenkin ilkeää käytöstä ja kuinka he kestävät itsekään omantuntonsa kanssa tekojensa/sanojensa jälkeen. Olen vasta nyt alkanut tajuta, että jos jollain meistä oli haasteenaan vaikkapa se mainittu lukihäiriö, niin toisilla sen sijaan heikompi empatiakyky. He eivät tunne olevansa ilkeitä ja myös kyky ymmärtää reaktioita (toisen pahaa mieltä) on heikkoa, ja siten oppimistakaan ei tapahdu. Nyt vasta olen myös ymmärtänyt, että sosiaalinen älykkyys ei aina ole sisäsyntyistä eikä aina edes opeteltavissa vaikkapa kasvatuksen kautta. Osa näistä on varmasti myös täysmittaisia psyykkisiä häiriöitä, enkä yritäkään esiintyä niiden asiantuntijana, mutta osa lienee ihan tavallisia taapertajia, joilla vain sosiaalisissa taidoissa puutetta "normaalin rajoissa".

Olen itse yrittänyt laajentaa ymmärrystäni näiden henkilöiden suuntaan siitä vinkkelistä, etteivät he voi sille mitään. Koska olen itsekin nähnyt mielenterveytensä kanssa painivia läheltä, haluaisin tätäkin tosi kurjaa temperanttipiirrettä edes jollain tasolla ymmärtää (vaikkakaan en hyväksyä!) Mahtavaa olisi, jos ihmiset kuitenkin tiedostaisivat luonteensa sillä tavoin että jos tunneälyn puolella on haastetta, niin jättäisi vaikkapa nettikommentoinnin harrastuksistaan sivummalle ja keskittyisivät johonkin muuhun mielenkiinnon kohteeseensa -kaikilla varmasti löytyy jokin vahvuus. Mutta se toki edellyttäisi syvempää itsetutkiskelua ja halua muuttua, ehkä ripauksen tunneälyäkin, joten... :) Jatkan siis haaveilua ja vaadin ainakin itseltäni elämänmittaista kehittymistä näissä asioissa :)

p.s. Alussa mainittujen lisäksi ihailen teidän bloggaajien kykyä tuottaa tekstiä julkisuuteen niin nopeatempoisesti. Mulle tekee tiukkaa tämä yksittäinen kommenttikin: tuliko näin iso mieltäni askarruttanut asia nyt äkkiä kirjoitettua oikein, eihän oleellista jäänyt pois ja ennen kaikkea, eihän tästä kukaan pahoita mieltään? Ajattelinko tämän nyt kaikilta kanteilta? Apua - "send"! :)

Saara S.
Saara Sarvas

No tässä kyllä kiteytyi aika loistavasti se kanta, jota itsekin oikeastaan edustan, vaikken sitä edes tiedostanut. Mä varon aika paljon käyttämästä sanaa sääli, koska sehän vasta monia ärsyttää, mutta mua silti monesti säälittää ajatus kaikista niistä ihmisistä, jotka kapean maailmankatsomuksensa takia menettävät mahdollisuuden toteuttaa omaa itseään niin yksilönä kuin yhteisössäkin..

Tämän takia mä viimeiseen asti yritän nimenomaan nähdä ja yrittää ymmärtää syitä käytöksen takana - se kun ei vaikeuta minun elämääni millään tavalla.

Mielenterveyden häiriöt ovat toki asia erikseen ja niitä niinikään lähimmillään peilin kautta seuranneena tämä ymmärrykseni syvyys ehkä selittyykin.. 

Äipän mainitsema prosentuaalinen hajonta muuten pitää varmaan mutu-tuntumalta paikkansa aika hyvin - angstaajat vain ovat monesti melko äänekkäitä ja nostavat siksi näennäistä prosenttimäärää kohdeblogeissaan :B

Ja kiitos! Veikkaan, että parin vuoden jälkeen tietty flow ja positiivinen välinpitämättömyys ottavat vallan :D

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Oikeastaan olen ylpeä siitä, että sinulta riittää halua ymmärtää ja yrittää nähdä pimtaa syvemmälle myös hankalien ihmisten kohdalla. Empatiakyky on paitsi synnynnäistä, myös kyky, jota voi vaalia ja kasvattaa. Ja jota eletty elämä voi parhaimmillaan lisätä. Vaikka minä olenkin joidenkin ihmisten osalta todellakin joutunut sen kirveen kaivoon heittämään, toivon, että jaksat säilyttää idealismisi tässä asiassa. Olet rakas &lt;3

Tuula-Äippä (Ei varmistettu)

Osasit todella hyvin ja lämmöllä kirjoittaa "auki" sen, mitä mimäkin kommentillani hain. Todellakin yhdyn toiveeseesi, että myös nämä tunneälyn puolella vajaavaiset ihmiset päätyisivät itsetutkiskelun kautta positiiviseen muutokseen käytöksessään. Helpottaisi niin monella saralla lähimmäisten elämää, myös näissä kommenttiboxeissa.

Hanne-anonyymi (Ei varmistettu)

Kiitos jatkokommenteista teille! Piti vielä tulla pahoittelemaan, kun jäi nimimerkki-kohta tyhjäksi eilen (olin siihen kyllä etunimeni laittavinani, vaikka profiilia mulla ei olekaan). Eli Hanne Pirkkalasta oli tuon työkalukommentin takana. :)

miig (Ei varmistettu)

Täällä on tosi paljon sellaisia "kerran kommentoin ja nyt kaduttaa"-kommentteja ja ikäväkseni myönnän että olen kirjoittanut useastikin negatiivisia kommentteja. Joskus olen jo melkein painanut kommenttinappia, mutta hillinnyt itseni ajatellen, että "hei, etsä ole tuollainen". Olen miettinyt monesti että mikä siihen negatiiviseen kommentointiin ajaa, sillä on kausia kun tekee mieli kirjoittaa kaikki pahat ajatukset kommenttilaatikkoon. Joku tuolla kirjoitti, että lähettää sitten vaikka mailia jos oikeasti on pakko jotain sanoa, tätä kuitenkaan en koskaan tekisi, enhän itsekään haluaisi saada jotain vihameiliä, kuitenkin kommentointihan on periaatteessa ihan sama.

Eniten negatiivisia kommentteja olen jättänyt fitness- ja terveysblogeihin, sillä mua ärsyttää se, että nämä ihmiset joilla on paljon lukijoita syytävät lukijoille sellaista kuvaa, että on syötävä spirulinaa ja macaa ja tehtävä niitä halvatun Kayla Itsines-treenejä jotta voi olla kunnossa ja näyttää hyvältä. Sitten vatsamakkaratuskissaan olevat naiset lukevat ne totuuksina ja yrittävät aloittaa tällaisen elämän joka heidän omaan elämään ei sovellu, epäonnistuvat ja joutuvat kierteeseen.

Olen huomannut, että kun kerran hillitsee itsensä ja virtuaalisen kielensä, on sen kurissa pitäminen huomattavasti helpompaa. Kun täyttää oman elämänsä rakkaudella itseltään, on helpompaa pitää negatiiviset ajatukset kurissa tai jopa kokonaan poissa.

Hallahalla (Ei varmistettu)

Mun mielestä negatiivisia ajatuksia ei tarvitse pitää väkipakolla poissa mielestä ja silmistä. Negatiiviset ajatukset ovat osa elämää ja kuuluvat siihen. Mutta sitten kun se negatiivisen kommentin näpyttämisen pakko tulee on hyvä miettiä, että miksi haluan nyt ilkeillä ihmiselle jota en oikeasti tunne. Kumpuaako ilkeilyn tarve siitä että on itsellä paha olo vai ärsyttääkö blogikirjoituksessa ihan oikeasti jokin. Mainitsit nuo fitnessblogit esimerkkinä mikä tuottaa joskus ärsytystä itsellekin. Toisaalta jätän aina kommentoimatta koska luulen että kyseinen henkilö ei halua painostaa ketään elämään samalla tavalla kuin itse. Mutta mun mielestä saa kommentoida ja kritisoida ASIALLISESTI jos jokin jäi epäselväksi tai harmittamaan. Luulen että bloggari itsekin kehittyy enemmän aiheellisesti kritiikistä kuin pelkistä "oot niin ihq ja upee" kommenteista, vaikkakin vastaus saattaisi olla "hv" osastoa. Sananvapaus tuo jokaiselle sitä harjoittavalle vastuun. Rakentava kritiikki on mielestäni aina hyvästä, mutta jos ei sitä oikein hallitse niin kannattaa miettiä ainakin 5 kertaa ennen sen lähetä-napin painamista. Hyvä kommentti sulta, herätti ajatuksia!

Saara S.
Saara Sarvas

Aamen.

Saara S.
Saara Sarvas

Hmmm.. Musta kuulostaa siltä, että sulla on ollut useammankin kerran jotain ainakin omasta mielestäsi tärkeää kriittistä sanottavaa, mutta ulosanti on tunnekuohuissa kääntynyt sinne negailevan puolelle. 

Ihan mielenkiinnosta, olisiko noita ärsytyksesi asioita voinut paketoida asialliseen ja neutraaliin pakettiin? Todennäköisesti kommentin saaja ei olisi sitä mieltä, mutta tämä olikin nyt pelkkä ajatusleikki :B

Itsekin melkoisessa treenikuplassa eläneenä tiedän kyllä sen defenssin määrän, kun joku tulee asiasta keskustelemaan vähänkin kärkkäämmällä tyylillä, vaikka ajatus olisi kuinka hyvä :D

Ja niinhän se kai kaiken kanssa on.. Itsehillintä kasvaa ja kehittyy kun sitä käyttää, oli laji mikä hyvänsä.

Piina (Ei varmistettu)

Mä en kyllä tajua miks kukaan laittaa ilkeitä kommentteja! Btw mä aina googlaan sinun nimen ja jonkun meikkijutun mitä alan ensikertaa yrittää niin löydän parhaimmat vinkit :) Hyvää kevättä sinne ! :)

Saara S.
Saara Sarvas

Hahaa, toivottavasti googlailusi ovat tuottaneet tulosta ^__^

Minnijjj (Ei varmistettu)

Mää en ole muistaakseni koskaan kommentoinut blogeihin mitään ilkeää, ehkä kommentoinut jotain asua vain, että jotkut kengät eivät ehkä sovi niin hyvin tai jotain. En seuraa blogeja, joiden asut/mielipiteet eivät miellytä. Täytyy myöntää silti, että asiakaspalautteita tulee usein kirjoitettua kunnon ragetavalla, oikein nautin kun saan haukkua jonkun systeemin täysin paskaksi.. Olen yrittänyt muuttaa tyyliäni, mutta se on hieman hankalaa. Niissä tilanteissa aina ajattelee, että saatana olen niin ansainnut mielipiteeni ja nämä ihmiset eivät ajattele ketään ja varmasti ovat tahalleen tehneet tämän ja tämän. Typerä olohan siitä vain jälkikäteen tulee. Postauksesi sai miettimään myös tosielämän tilanteita. Yritän itse olla puhumatta pahaa muista ihmisistä, ja ylipäätään yritän ajatella positiivisesti muista ja olla tuomitsematta liian helposti ketään. Enhän ole itsekään täydellinen ihminen. Kaveripiirissäni on kuitenkin ihmisiä, jotka välittömästi aloittavat paskanpuhumisen niistä ihmisistä, jotka juuri poistuivat paikalta. Tottakai siitä tulee sellainen fiilis, että tolla tavallako mustakin puhutaan kun poistun paikalta. En silti oikein tiedä miten reagoida. Tähän mennessä olen vain pysytellyt hiljaa, sillä en oikein tiedä miten sanoisin että he käyttäytyvät ihan typerästi, ilman että he alkavat seuraavaksi vihaamaan minua..

Saara S.
Saara Sarvas

Hahaha asiakaspalveluansa!! Mä tiedän kyllä niiiin hyvin ton tunteen ja tunnen vielä sitäkin paremmin ihmisen, joka ra-kas-taa asiakaspalveluvalittamista.

Mulla on ehkä tässäkin sopassa sellainen lisämauste, että asiakaspalveluduunia tehtyäni mäkätän HC:sti vasta, jos vanha kunnon "kill them with kindness" ei toimi. Harvoinpa se palautteen kuuleva taho nimittäin voi tehdä asialle mitään tai on siitä edes oikeasti vastuussa. Yleensä sitä siis vain saa parempaa reklamaatiotyötäkin aikaiseksi, kun on itsekin joustava!

Paitsi, jos kassan taakse / puhelimeen on palkattu ylempänäkin kommenteissa kuvattu narsisti-asiakaspalvelija >:D

Tuohon kaveriporukan tilanteeseen sanon vain, että oma henkinen hyvinvointini on kasvanut eksponentiaalisesti sen jälkeen, kun olen keskustellut omien ystävieni kanssa asiasta rehellisesti ja suoraan. Kertonut, miltä musta itsestäni tuntuu ja kysynyt, mitä ko. toiminta hyödyttää? Osa tällaisista kavereista on kyllä nykyään hieman etäisempiä, mutta mä olen onnellisempi ja löytänyt ties minkä kosmisen vetovoiman ansiosta lähelleni vuosien varrella uusia tyyppejä, joiden seurassa tällaisista asioista ei ikinä tarvitse huolehtia. Se on niiiiin vapauttavaa!! 

Osa vanhoista ystävistäni puolestaan on alkanut peilata minun toimintatapojani ja meidän välimme ovat entistä paremmat, kun asioista voi nykyään sanoa suoraan, ilman pelkoa siitä paskamyllystä joka alkaa selän takana heti kun joku poistuu paikalta.

Vaikea tilanne, mutta mä suosittelen tekemään ratkaisuja, jotka palvelevat sun omaa hyvinvointia. Vähän sama ajatus, kuin lentokoneessakin. Happinaamari ensin itselle ja sen jälkeen autetaan muita :)

Minnijjj (Ei varmistettu)

Ah, ihana Saara! Saanko tulla sun oppiin hengittelemään rauhallisesti ja opettelemaan järkevää suhtautumista asiakaspalveluun? Viisaita sanoja myös tähän kaveritilanteeseen, pitää yrittää seuraavan kerran puuttua tilanteeseen :)

viivik
Vikettäjä

Olipa kiinnostava postaus. Luen paljon blogeja, mutta en juuri koskaan kommentoi, jonkun käsittämättömän nettiujouden takia? Jos kommentoin, kommentoin positiivisesti. Harmittaa anonyymit, jotka kaatavat pahaa oloaan nettiin.

Bloggaajien puolustaminen anonyymejä vastaan on mielestäni tosi kiinnostava ilmiö. Siis se, että kun kommenttiboksiin tulee kirjoitus tyyliin "yhyy oot ruma ja housuski on ja miks ees kirjotat", blogin vakilukijat käyvät joukolla puolustamaan bloggaajaa ja selittelemään bloggaajan käytöstä (vailla todellista tietoa bloggaajan aivoituksista). Tämä kertoo mielestäni jännästi siitä, miten vahvoja (kuvitteellisia) yhteisöjä blogien kautta muodostuu.

Omassa blogissani on hyvin spesifi, isommalle yleisölle epäkiinnostava aihe, ja olen pitänyt blogia vasta joitakin viikkoja, joten anonyymejä ilkeilyjä ei ole ehtinyt tulla. Työni kuitenkin on luonteeltaan julkista. Siinä yhteydessä olen kyllä pahoittanut mieleni sekä asiallisesta että asiattomasta kritiikistä.

Kerran esimerkiksi osallistuin projektiin, jossa kerrottiin oman kehon ongelmakohdista. Jutussa esiinnyttiin netissä nimettöminä, omalla tarinalla ja valokuvalla, jossa ei näkynyt kasvoja. Jutun kommentteihin tuli luonnollisesti kaikenlaista shaibaa minun ja muiden mukana olleiden ulkonäöstä. Se tuntui kurjalta, vaikka tiesin, että kommenteissa ei ollut mitään tolkkua tai totuuspohjaa. 

Saara S.
Saara Sarvas

Nettiujous, ihana termi! 

Tuo bloggaajan puolustaminen on äärimmäisen sympaattinen ilmiö, joka kertoo nimenomaan siitä, kuinka henkilökohtainen bloggaajan ja lukian välisestä suhteesta kuitenkin muodostuu, vaikka toinen osapuoli ei koskaan näkisi tai kuulisi lukijasta vilaustakaan..

Eikö olekin kummallinen ilmiö se, miten aivot nappaavat kiinni täysin irrelevanttiinkin mäkätykseen, koska sitä jotenkin pelkää, että itsessä on kuin onkin jotain vikaa, mitä ei itse voi määrittää?! Hölmöt aivot, pitää rakastaa niitäkin enemmän <3 

Kävin muuten vakoilemassa blogiasi ja mieleeni heräsi muistoja vuosien takaa, kun vannoin, että minusta tulee mestari-vikeltäjä.. Hevosallergia päätti toisin :D

 

viivik
Vikettäjä

Sääli, ettet päässyt ryhtymään mestarivikeltäjäksi! Yksisarvinen hevosen selässä, se vasta olisi ollut jotakin. 

Charkku
Charlotan silmin

AAmen!! Jos ilkeitä kommentteja tulee vastaan, laitan ton sun kysymyslistan vastaukseksi. Oot ihana Saara!

Pages

Kommentoi

Ladataan...