Kynsien valkaisu kotikonstein

Mä tein pari viikkoa sitten virheen, jonka arvasin kostautuvan jo tekohetkellä. Mä lakkasin kynteni Rimmelin keltaisella kesälakalla ilman aluslakkaa... Kaksi päivää myöhemmin lakat poistaessani olivat kynteni todella inhan näköiset. Olen sen jälkeen lakannut kynteni uudestaan ja uudestaan, mutta tänään matkalla salilta kotiin mittani tuli täyteen!
Muistin jotenkin hämärästi, että ruokasooda ja sitruuna olisivat combona tehokas poistamaan erinäisiä tahroja ja epätasaista itseruskettavaa ja päätin testata homman toimivuuden heti! Google vahvisti muistijäljet ja sitruuna-ruokasooda -tahnan lisäksi valkaisuun suositeltiin:
- Sitruunamehussa liottamista
- Hammasproteesien puhdistamiseen käytettävien poretablettien liottamista veteen ja kynsien siinä liottamista

Noh, ruokasoodaa, sitruunaa tai hammasproteesitabletteja ei kotoa löytynyt, mutta mennään sillä, mitä on :D Eikai muutkaan hullut kemistit ole niin justiinsa aineidensa kanssa...
Otetaan siis reseptiksi seuraavaa:

1. Sekoita teelusikallinen sitruunaa (tai limeä) ja ruokasoodaa (tai leivinjauhetta) tahnaksi.

2. Tahna vaahtoaa aikamoisesti, mutta yritä silti levittää jokaiselle kynnelle paksu kerros
3. Anna tahnan vaikuttaa 1o-15min ja lisää lisäile sitä aina, jos se tuntuu vaahtoavan tai valuvan pois.
4. Pese kyntesi puhtaaksi ja pese kätesi vielä saippualla, että saat kaiken ylimääräisen pois.
5. Valmis!

Uskomatonta, mutta totta. Kynsien väri tasoittui todella selkeästi! Harmittaa, etten ehtinyt kuvata kynsiä luonnonvalossa, jossa eron olisi varmasti nähnyt selkeämmin. Kynnet tuntuvat käsittelyn jäljiltä aika kuivilta, eli rasvaa kynnet ja kädet huolellisesti.
ps. Kynsien kellastumisen voi tietysti fiksuna tyttönä estää jo ennen kuin vahinko tapahtuu! Muistakaa siis aluslakat :)


Kommentit
Loistavaa, kiitos! Ei olisi voinut parempaan aikaan osua tämä. Lakkasin kynnet keltaisella muutama viikko sitten ja näytän edelleen siltä, kuin kärsisin jostain taudista. Yäk. (tai että olisin syönyt paljon mandariineja - vähemmän yäk.) Kokeiluun huomenna!
miksi, oi miksi tämä postaus ei ilmestynyt n. kuukausi sitten. :D just oon saanu kasvatettua/kulutettua/mitäniillenyttapahtukaan kynsistä keltasuudet pois. pitää muistaa ens kerralla...
Ah, mä tein saman virheen Lumenen keltaisella lakalla yli kuukausi sitten ja mulla on edelleen keltaiset kynnet :D Kiitos vinkistä, toivotaan että tää tehoaa edelleen noihin kynsiin ;)
Mulle on käynyt samalla tavalla aikaa sitten, enkä saanut millään keltaisuutta pois. Nyt jouduin laittamaan kiireessä oranssit lakat suoraan kynsille. Tuli siis erittäin hyvään aikaan tämä postaus, kun nämä oranssit otan pois, niin tiedän miten saan kynsistä oman väriset. :)
Voin kynsifriikkinä kertoa, että mikään aluslakka ei pelasta kellastumiselta, jos kynsiä lakkaa jatkuvasti. En ole viimeisen kolmen(?) vuoden aikana lakannut kynsiäni kertaakaan ilman aluslakkaa, ja silti ne ovat hemaisevan keltaiset. Kyllä aluslakka varmasti vähän kellastumista hillitsee, varsinkin jos kynsissä ei ole lakkaa koko ajan, mutta jos kynsiä lakkaa päivittäin, on tuloksena takuu varmasti ihanan kellertävät kynnet :P
Hei tätä täytyy kokeilla! Mulle kävi Lorealin uusien lakkojen kanssa samanlailla (joten varokaa niitä). Ne värjäsivät kynteni aivan järkyttäviksi. Kiitos vinkistä. t.Nina
http://cremedelastyle.blogspot.fi/
Kiitos tästä! Itelle kävi aivan samoin, mutta ajattelin, että odotan niin kauan että keltainen väri ehtii lähteä pois kynsien kasvaessa...
the same happened to me, tosin vihreällä lakalla... pitääpä kokeillä tätä vielä ennen kun yritän viilata värin pois
- shrekin vaimo.
Kiitos vinkistä! Käytän itse aluslakkaa aina, mutta siitä huolimatta kynnet värjäytyvät. Pitää siis kokeilla.
IIHANA JUTTU!! on se kiva kun kaikki tekee lilyssä juttuja. mä oon tehny bloggeriinki! siel on myös videoita joten hei tsekatkaa tää mun blogi. mä koitan saada julkkiksen huomaamaan mut ja se onnistuu vaa kaikkien tuella. tääonnistuu vielä! pitää uskoo unelmiinsa! tässä linkki:
http://www.kevjumbaforever.blogspot.fi
LOVE YOU ALL XOXO
Mellu<3
Vanha konsti, kuivattaa vain kynsiä aika paljon, eli en suosittelisi ohuille tai huonokuntoisille kynsille. Mutta ekologista toki.
Pieni huomautus tuohon ylläolevaan kuvaan viitaten; sooda ja vesi ei kuohu yhdistyessäänm kuten leivinjauhe. Varmaan mehun määrä on ok, jos sitä laittaa ihan tilkan niin, että soodasta tulee sellaista "muoiltavaa" massaa :).? Eli ei paljon,
Mulla oli tämä dilemma alkukesästä, mutta jouduin urheasti kasvattamaan keltaiset pois, kun en ymmärtänyt, että tämä "peruspesuaine" voisi sopia tähänkin :)
Kuivattaako tämä kynsiä paljonkin? kun en tiedä pitäisikö kokeilla
ei auttanut minun kynsiin :/
Kommentoi