Megalomaanisen suuri arvontavoittajapostaus!

Saara Sarvas

Huomasin tuossa jouluarvontoja arpoessani, että myös Zuii-kisan voittaja oli julkaisematta -___- No, sillähän tästä postauksesta tulikin MEGALOMAANINEN, eikä vain suuri. Jouluna julkaistuun arvontakimaraan osallistui aivan älytön määrä ihmisiä! Toivottavasti ne, joiden kohdalle arpaonni ei tällä kertaa osu, saivat sitäkin parempia joululahjoja.

Muistakaa myös, että jos arvontapaketti ei lähde tämän postauksen tiimoilta sinun kotiisi, on ajoittain erittäin ok hemmotella itseään jollain täysin tarpeettomalla. Ihan ilman mitään syytä :P

 

Jo marraskuussa järjestetyn Zuii-kilpailun voittajaksi minä ja muu raati valitsimme Pean, joka tahtoi lähettää kukkia ystävälleen, jonka kanssa välit olivat päässeet tulehtumaan ikävästi. Kukkalähetys on varmasti oikea tapa laskea omat muurit ja ojentaa käsi, vaikka välillänne olisi tapahtunut mitä :)

 

 

Ensimmäisenä viikolla arvottiin kaksin kappalein BaBylissin automaattikihartimia, joiden onnelliset voittajat ovat Jenu ja Maijjja. En halua sanoa, kuinka monta kertaa tarkistin j-kirjainten määrän Maijjjan nickissä..

Kyseisen postauksen kommentteihin pyysin parhaita ja pahimpia kiharamuistoja, joista mun on ehkä pakko tehdä ihan oma juttunsa - niin loistavia tarinoita on kommenttilaatikkoon eksynyt ja olenkin hirnunut niiden kanssa voittajaviestejä etsiessä ja laskiessani :D

Tässä yksi esimerkki toiselta voittajaltamme:

Pahin kiharamuistoni on ehdottomasti wanhojen tanssipäiväni fiasko... :D Pääsin kerrankin oikein oikealle parturille laitattamaan kuules hiukseni! Miten innoissani olinkaan... Kampaaja oli vanha ja kärttyinen mummo, joka poltti toisessa huoneessa tupakkaa sillä aikaa kun minä selailin lehtiä etsiskellessäni itselleni sopivaa kampausta.

Turhaahan se oli, koska olin jo päättänyt monta vuotta aiemmin, että millaisen kampauksen haluan. No, tämän kampaajan mielestä koekampausta ei tarvinnut tehdä, kyllä se kampaus häneltä sitten luonnistuisi. Edellisenä iltana kävin kampaajalla laitattamassa itselleni papiljotit, kun eihän noita kihartimia yms oltu vielä vuonna 2008 keksitty (eipä).

No, on sanomattakin selvää miten kiukkuinen olin koko wanhojen päivän sen tukkani kanssa, kun huonosti nukutun yön jälkeen (ootko ikinä nukkunut yötä papiljotit päässä voi jee) ei ollut tietoakaan mistään kiharoista ja koko kampaus oli yksi suora liimaletti, jossa oli sata pinniä ja tuhat kiloa hiuslakkaa... Tosin sitä toivomaani kaunista pään ympäri kiertävää kiharoilla varustettia lettiä ei kampaaja osannu tukkaani tehdä. Är. :D

MILLAINEN KAMPAAJA POLTTAA TUPAKKAA LIIKETILOISSAAN VUONNA 2008?! Kuolen. KUOLEN. Toivottavasti Jenu saa traumansa korjattua automaattikihartimen voimin :D

 

Toisena vuorossa oli melkoisen mehukas paketti, jossa yhdistyi useampikin suosikkitarvikkeeni! Tuo pyhän kaksinaisuuden arvonta poiki tuplamäärän voittajia, ja Tangle Teezer -harjoja ja BeautyBlendereitä pääsevät testailemaan Auroraa ja Jennymariae. 

Onnea! 

Kolmannen päivän ehanuus joka on ollut omien huulteni pelastus viimeisinä viikkoina, olivat tietysti Hurraw -huulivoiteet!

Sanna-Mari, asiaan kuuluvan nimen valinnut kuivahuuli, sekä ANNIKE :)

 

Yhden suosikkipalkintoni (ihan kuin ne eivät kaikki olisi sellaisia...) voitti aika osuvasti Ellao, joka ei juurikaan viihdy rannalla, mutta tahtoisi silti olla ruskea! Näin jälkikäteen ajateltuna, juuri näinhän sen pitäisikin mennä. 

Vaahdot nahkaan vaan ja sen jälkeen toppahaalari päälle! Onnea voitosta, toivottavasti pääset vielä vuorillesi seikkailemaan ^_^

 

Mariela Sarkiman Hair Bible kirvoitti monet tunnustamaan, että bravuurikampauksia ei juurikaan löydy :D Yksi tunnustuksen tehnyt oli kirjan ja tuotepaketin voittanut AaHoo! 

Toivottavasti hiukset pyörähtävät näillä tarvikkeilla myös muunlaisille kiepeille.

 


Kuudennen päivän arvonta oli sekä mystillinen että yhtä megalomaaninen kuin tämä postaus. Lumenen tuotepaketilla voi hyvin mielin skipata useamman kuukauden kosmetiikkaostokset, enkä siis ihmettele hetkeäkään, että sitä tavoitteli yli 1300 ihmistä! IHAN HIRVEÄ MÄÄRÄ OSALLISTUMISIA!! 

Onni osui kuitenkin Siiriin, joka muisteli ensimmäisiä Lumene-tuotteitaan näin:

Ensimmäiset kokeilemani lumene tuotteet tulivat kaupanpäällisenä liittyessäni sisters clubiin. Lahjuksina oli ainakin kahta erisävyistä roll on huulikiiltoa, toinen oli kirkas pinkki ja toinen vähän vaaleampi, kirkkaammassa taisi olla hieman isompia glittereitä. Huulilla molemmat näyttivät kyllä täysin samoilta ja tuote levittyi muutenkin huonosti, erittäin imelä tuoksu on jäänyt kyllä hyvin mieleen.
Paketissa tuli myös vaalean violetti luomiväri (taisi olla nimeltään jokin syreeni?) jota tulikin käytettyä ahkerasti... Onneksi noista kokeiluista ei ole kuvamateriaalia, koska 5-6 luokkalainen + reilusti luomiväriä + ei lainkaan ripsiväriä... :D Jokin vaalean sävyinen kajal kynä kuului kanssa tähän ensi lumene kosketukseeni.

Nojoo, melko söpöä!! Toivottavasti nämä uudemmat tuotteet ovat hieman toimivampia, kuin vanhat roll-onit.

Viimeisenä arvottuja Juice Beautyn -hedelmähappotuotteita voitti U, joka toivoi tuotteista olevan apua ikävän pintakuivalle ja silti rajusti rasvoittuvalle iholleen. Toivottavasti näistä on apua ihon tasapainon löytymiseen :)

Huh. Uskotteko, että pelkästään tämän postauksen tekemiseen upposi kolme tuntia. It ain't easy being... En tiedä, mikä edes olisin. Niin pahasti silmäni kommenttien laskemisesta vilisevät.

Nyt saavat minun operoimani arvonnat riittää ainakin muutamaksi viikoksi! Keskitytään sen sijaan informatiiviseen sisältöön tulevan viikon postauksissa.

*********************

 

p.s. JOS olet joskus voittanut tästä blogista jotain, joka on jäänyt postin tai jonkun muun erheen vuoksi sinulle saapumatta, pistä minulle viestiä osoitteeseen saara.sarvas@gmail.com , niin katsotaan, miten saisimme asian korjattua! ^_^

Share

Kommentit

marsutin (Ei varmistettu) http://riotinfinland.blogspot.fi

Onnea voittajille!
Mulöa meinas mennä täällä aamukahvit väärään kurkkuun ton kiharakampaustarinan takia :D Mietin aivan samaa: kuka hiton kampaaja röökaa enää sisällä?

lennipenni (Ei varmistettu)

https://www.facebook.com/talenthousefans/photos/pcb.10153472939454186/10...
kun näin tämän tulit heti mieleeni. upeita :)

Jenu (Ei varmistettu)

Iik, tulipa niin hyvä mieli sunnuntaihin kun luin voittaneeni. <3 Kiitos Saara! :) Niin joo ja pienissä pohjoisen tuppukylissä se ei oo sen tupakan kanssa niin nuukaa haha. ;)

AaHoo (Ei varmistettu)

Mahtavaa! En ole ikinä voittanut mitään. Jee, kiitos! Lupaan tästä lähin vaihtaa "tavaramerkkini :D" eli hiirenhäntä-ponnarini joihinkin upeisiin kampauksiin :)

U (Ei varmistettu)

Kiitos <3

Sanneliii (Ei varmistettu)

Turun keskustassa ainakin vielä muutama vuosi sitten toimi eräs hyvinkin omalaatuinen madame, joka kessutteli sisällä. Jos asiakas valitti tupakanhajusta, lensi automaattisesti pihalle. Kerrassaan herttaista <3

Onko kyse puljusta, joka sijaitsee/sijaitsi Puistokadulla? :D

SiiriS (Ei varmistettu)

Jeeei, kiitos tuhannesti! :))

Isot kiitokset Saara!

Ellao (Ei varmistettu)

Kiitokset vielä täältäkin! Innolla odotan purnukoita ja toivon, että voin sitten kevään lakkiaisissani olla kauniin päivettynyt. :)

ANNIKE (Ei varmistettu)

Jee, huippua! Kiitokset täältäkin! Hurraw-pakettia odotellessa, ei ole vielä postipoika tuonut tänne asti... :)

SiiriS (Ei varmistettu)

Dear Saara,

Otin viikko sitten sähköpostitse jo yhteyttä sinuun ja ajattelin nyt tätäkin kautta lähestyä saadakseni vastauksen,
Kuinka kauan näiden palkintojen postitukseen yleensä on mennyt aikaa?
Omaa palkintoani ei ole kuulunut eikä näkynyt vielä lainkaan.

PIKAISTA vastausta toivoen.

Ellao (Ei varmistettu)

Moi Saara!

Tänään tuli ovelle kauan odotettu vita liberata -paketti. Kiitos siitä! Paketissa oli kuitenkin vain levityshanska, kuorintavoide, kosteusvoide ja kasvoille tarkoitettu itseruskettava. Vartalon ruskettavat siis puuttuivat, vaikka sainkin sellaisen kuvan, että nekin kuuluvat pakettiin... Onkohan siis käynyt joku vahinko vai hätäilenkö ja tuleeko vartalovoiteet vielä erikseen?

Moi Saara!

Ei ole tarkoitus olla hätiköivä tai vaikuttaa mitenkään kiittämättömältä, mutta palkintoa ei ole näkynyt vielä! Eli onko HURRAW -paketti lähtenyt vielä matkaan vai onko joku siepannut pakettini matkalta? 

 

Kommentoi