Perusteellista kauneudenhoitoa ennen juhlia!

Mä vietän pitkien säätöjen jälkeen uudenvuodenaattoni Tampereella ja tänään kuntosalin jälkeen totesin naaman ja tukan näyttävän niin väsähtäneiltä, että kaipaan kunnon hemmottelusuihkutuokion!

Juurikasvu ei minua haittaa, vaan odottelenkin sen hieman kasvavan, että lookistani tulee hieman rouheampi. Sävy vaan alkoi taas kerran kellastua, eli taittoväriä päähän.


Olen tykästynyt tähän Crestolin sävyyn sen helppouden ja tehokkuuden ansiosta. Ensin nopea syväpuhdistava pesu hiuksiin latvoja myöten, huolellinen pyyhekuivaus ja väri päähän! Harjasin lopuksi hiukset varovasti läpi Tangle Teezerillä, että väri levittyi varmasti tasaisesti.
30min vaikutusajan voi viettää muihin osa-alueisiin keskittyen, eikä mitään katastrofia tapahdu, vaikka aika venähtäisi tätäkin pidemmäksi.

Ihoni taas tuntui tunkkaiselta ja salilla hionneelta, kulmakarvat rehottivat hieman ja ripset olivat yhtä värittömät, kuin ulkona lainehtiva loska.

Mitään kasvonaamiota en tähän hätään löytänyt, joten ryhdyin luovaksi ja muussasin ennen hiusten pesua 1/3 avokadon ja reilun ruokalusikallisen hunajaa jämäkäksi tahnaksi, jonka siirsin jääkaappiin odottamaan.

Suihkussa taas kuorin ihon huolellisesti ja kun hiusnaamio oli levitetty, hain tahnan jääkaapista ja levitin sen iholleni. Massasta saa toki tehdä tasaisempaakin, mutta itseäni nuo isommat palaset eivät haitanneet.

Kun sain kasvonaamion vaikuttamaan, nypin hajakarvat kulmista ja sekoitin kestovärin ripsille ja kulmille. Ripsille käytän aina sinimustaa väriä (ja olen onnellinen, etten ole allergisoitunut millekään!), sillä se saa aikaan syvimmän lopputuloksen.

En tiedä, suositteleeko kukaan omien ripsien värjäämistä, sillä värimassa kyllä kirvelee jos sitä saa silmäänsä! Itse olen kuitenkin saanut hyviä tuloksia, kun teen massasta hieman liian juoksevaa ja levitän sen varovasti lähinnä ripsien latvoihin, joista sitten työntelen sitä mahdollisuuksien mukaan kohti tyveä.
Ripsien värjäämisessähän on monesti ideana nimenomaan niiden lyhimpien karvojen värjääminen tuuheamman lopputuloksen aikaansaamiseksi, mutta itselleni tämä "puolivärjäys" toimii ihan tarpeeksi hyvin!

Kun väri on levitetty, voi istuskella ja rentoutua vaikka iskelmämusiikkia kuunnellen.

Tässä ripset ennen värjäystä. Pitäiskös taas laittaa niitä seerumeita hommiin? :D

Ja tässä värjäyksen jälkeen. Mistä kaikki nuo ripset tulivat?! Pitää alkaa tehdä tätä useammin.

Pesin kaikki naamiot sekä ripsivärit pois samalla suihkukerralla ja levitin iholle lopuksi vielä reilun annoksen Pain ruusunmarjaöljyä.
Voin kertoa, että olo on melkoisen uudistunut ja tähän on kiva alkaa rakentaa huomista uudenvuoden lookkia!
Nyt pitäisi vielä keksiä, minkälaiset kynnet askartelisin.. Ehkä hopeiset ja todella kimaltavat? Joo, hopeiset ja todella kimaltavat ;)


Kommentit
Laita postaus niistä kynsistä sitten!
ps. sun blogi on paras <3
Kimaltavat kynnet (ja ehkä tukkakin) on täälläkin suunnitelmissa, vaikka uudenvuoden suunnitelmat muuten ovat ihan auki, kun kaveripiiri sairastaa vähän liian tehokkaasti. Tampereella kuitenkin vaihtuu uuvee ja jos ei muuta keksi niin laitan hienot vaatteet ja istun sohvalla pönöttäen kissojen kanssa :D
Hyvää Uutta Vuotta, Saara! (oon muuten unohtanut laittaa sen jallukakun raportin, mutta aattelin kirjottaa siitä blogipostauksen, heitän sen sitten sulle jotain kautta :D)
huh,tuo hiusväri saattaisi olla vastaus mun rukouksiini...! osaatko vinkata mistä sitä kannattaisi netistä tilata?? :) asun niin metsässä että täältä tuskin "keskustan" kyläkaupasta moisia ihanuuksia löytyy.........
Osaisitko suositella jotain kuorinta-ainetta herkähkölle sekaiholle? :)
Uusi kamera näkyy! Ei ne kuvat ennenkään huonoja olleet, mutta näissä on eloa. Saatan olla vähän kamerakade. :)
Todella kiva postaus, lisää tällasia "tee se itse kotona näin simppelisti" postauksia niin kosmetiikan kanssa kädettömätkin ihmiset tuntee, että tätä vois kokeilla :D
laita repäisynaamio ohjeita!
Ihan mahtavia vinkkejä! Oon tyystin unohtanu ripsien ja kulmien värjäyksen, taidanpa viettää tämän illan samanlaisissa merkeissä kun ei se uni kuitenkaan sieltä tule ennen aamuyötä..:)
Millaista tököttiä käytit ripsiä värjätessä? :)
saara apua! miulla on nyt pariviikkoa jatkunu tälläne ongelma et toisen silmän ripset on alkanu tipahtelemaan irti. Toisen silmän ripset on iha normaalin tuuheet ja pitkät mut toisen on tosi harvat ja epäsiistit. Mitään havaintoo mistä tää voisi johtua ja mitä miun pitäis tehdä? Oon yrittäny pestä meikin pois hellävarasesti yms. ;(
Vähänkö säikähdin kun sun vihreä naama lävähti ruudulle! :D
Saako tuota crestolin väriä stockmannilta?
Sulla on muuten IHANAN väriset nuo hiukset<3
Mulla oli samat jutut kun sulla avokadoa lukuunottamatta äsken. käytän Biozellin viileän vaaleaa sävytettä,onko sinulla kokemusta siitä?Ajattelin kokeilla kyllä seuraavaksi käyttämääsi,mutta ajattelin jos Hyvinkään Prismassa ei ole. Kiitos,huippu blogistasi,olen seurannut vuosia,mutta en koskaan kommentoi :)
Olen koko syksyn ajan koittanut saada jostain käsiini Sebastianin Light shampoota, mutta se on joka paikasta loppuunmyyty. Oisko sulla jotain tietoa siitä, miksi sen saatavuus on nyt niin huono?
Mä oon niin ettiny noita puhelinlankaponnareita joka paikasta kissojen ja koirien kanssa mutta mistään niitä ei meinaa löytyä täälä pohjanmaalta ainakaan ;/ kerpele.
Miulla on noita johtoponnareita ihan karmeesti, kun tilasin niitä erilaisia paketteja ulkomailta, enkä tarvii todellakaan kaikkia. Voin laittaa spostia jos joku on näistä kiinnostunut. :) Huippuja ne kyl on käytössä, täältä blogista miekin sain innostuksen niihin..
Oon niin kateellinen noista taidoistas kun en itse voi värjäillä ripsiä enkä mitään. Ja en tajua miten hiuksesi voivat pysyä noin kivassa kunnossa, kun mielestäni värjäilet niitä melkein koko ajan! :D love ur hair <3
Mmagia laittaisitko mailia ponnareista? tintti90 [ät] msn.com
Hei google ei auta tuon Crestoli värin etsimisessä, kuulostaa vastaukselta rukouksiini! Auttaisitko? :) Vai onko vaan tukkutavaraa? Kiitos :)
Asiaa puhelinjohtoponnareista! Niitä todella löytyy Kampin NameIt:istä. Kävin eilen etsiskelemässä ja löysin kuin löysinkin ja vielä ota 3 maksa 2 tarjouksen kera<3 hintaa tuli noille kolmelle vain pari euroa
Paul Mitchell Platinum Blonde Shampoo itse käytän tuota poistamaan keltaisuuden, mutta aika rouheaan hintaan.. Löytyy stokkalta ja sokoksilta ainakin;)
Eihän noihin ripsiin tullut värjäyksestä mitään eroa. Aavistuksen tummentui, mutta ei tuonut selkästi esille "uusia" ripsiä. Sulla on muuten tosi lyhyet ripset!
Itse en pysty värjäilemään ripsiä tuolla aineilla, koska herkistyin ja sain kamalan allergisen reaktion toistuvasti.
Terveisin, 1,5cm pitkät paksut ripset
Kommentoi